aluekehitysasiantuntija Laajakaista kaikille Laajakaista 2015 Kuhmo 4.2.2013 Paula Karppinen, aluekehitysasiantuntija Kainuun liitto / Paula Karppinen
Laajakaista kaikille –hankkeen tausta Suomi takaisin tietoyhteiskuntakehityksen kärkeen Hyvillä tietoliikenneyhteyksillä edellytykset tasa-arvoiselle kehitykselle ja pysyvälle asutukselle Julkiset palvelut verkon kautta kaikkien saataville ja käytettäviksi Sähköisen asioinnin yleistyminen, uusia ja yhä kehittyviä palveluja otetaan käyttöön Kauaskantoinen uudistus, joka mahdollistaa aivan uusien palvelujen ja sisältöjen välittämisen sekä tuotannon Palvelut kotiin tai kotoa aikaan katsomatta Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat maaseudun ja kylien elinvoimaisuuden yksi merkittävä tekijä! Kainuun liitto / Paula Karppinen
Kansallinen hanke Valtioneuvoston päätös 4.12.2008 Yleispalveluvelvoitteella 1 Mbit/s yhteys kaikille Lähes kaikki (99%) vakituiset taloudet, yritykset ja julkishallinnon toimipaikat 2015 mennessä tehokkaiden tietoliikenneyhteyksien piiriin Verkko enintään 2 km etäisyydellä tilaajasta Rakennetaan valtion tuella ja nimenomaan haja-asutusalueille Tilaajayhteyden kustannukset jäävät kuluttajalle Laajakaistatukilaki 1186/2009 Maakunnalliset laajakaistarakentamisen ohjelmat yhdessä kuntien kanssa Kainuun liitto / Paula Karppinen
Laajakaista 2015 –rahoitus Kokonaiskustannusarvio 200 milj. euroa Valtion tukea varattu 66 milj. euroa EU:n tukea 25 milj. euroa Kunnan osuus määräytyy kantokyvyn ja asukastiheyden mukaan; Kainuussa 8%, paitsi Paltamolla 22% ja Kajaanilla 33% Valtion tuki jopa 58% Operaattorin/operaattoriksi ryhtyvän osuus 34% (esim. teleyritys, osuuskunta, kuntayhtiö) Maksuosuudet Kainuun liitto / Paula Karppinen
Julkisesti tuettava verkon osuus Kainuun liitto / Paula Karppinen
Valokuituverkon edut Edistyksellinen tiedonsiirtoväylä Pitkäikäinen sijoitus, vähintään 50 vuotta Yhtä tiedonsiirtoväylää pitkin voidaan hoitaa koko kodin tietoliikenne Tarjoaa lähes rajattoman siirtokapasiteetin Nopea, häiriötön, luotettava, symmetrinen, toimintavarma yhteys, kapasiteettia helposti lisättävissä Pitkäikäinen, ei johda sähköä, ei säteile ulospäin Yhteysnopeudet valittavissa tarpeen ja kukkaron mukaan Nostaa kiinteistön arvoa Kainuun liitto / Paula Karppinen
Kuhmon luvut Alustava suunnitelma, tukikelpoisella alueella: Potentiaalisia liittyjiä n. 1300, vapaa-ajanasuntoja 2200 Runkoverkkoa 529 km, tilaajaverkkoa 250 km Arvioitu kokonaiskustannus 8,5 milj. € Kaisanet Oy:n hanke-ehdotus Kuhmolle 2011: Kokonaiskustannus 7,766 milj. € Kuhmon osuus (8%) 621 000 € Valtion tuen osuus (58%) 4,5 milj. € Perusliittymän hinta 1230 €, sis. 150 m tilaajayhteyttä, lisämetri 6,15 € / itse kaivaen 1,85 € Kainuun liitto / Paula Karppinen
Hankkeen eteneminen Kainuussa Edetään kuntakohtaisina hankkeina Puolanka, Sotkamo, Suomussalmi ja Vaala aloittivat 2011 Hyrynsalmi ja Ristijärvi aloittaneet 2012 Kuhmo ja Kajaani valmistelevat, Paltamo ei Yleisten teiden reunassa ja tieliittymien ali… Kainuun liitto / Paula Karppinen
…pihateiden laitaa pitkin… Valokuituverkkoa on rakennettu Kainuussa 2011-2012 Laajakaista 2015 -hankkeen puitteissa yhteensä 1238 km …pihateiden laitaa pitkin… Kainuun liitto / Paula Karppinen
…ja pihan yli kuitu kotiin! Kainuun liitto / Paula Karppinen
Linkkejä: http://maakunta. kainuu. fi/laajakaista http://www Linkkejä: http://maakunta.kainuu.fi/laajakaista http://www.kainuunliitto.fi > laajakaista http://www.lvm.fi/laajakaista_kaikille www.kaistasavoon.fi/videot Kainuun liitto / Paula Karppinen
Ota yhteyttä! Kiitokset! Paula Karppinen, aluekehitysasiantuntija Kainuun liitto Paula.a.karppinen@kainuu.fi Puh. 044 710 0867 Timo Kumpulainen, projektisuunnittelija Timo.kumpulainen@kainuu.fi Puh. 044 410 0748 Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi –Kaista Kainuuseen –hanke (2011-2014) Kiitokset! Kainuun liitto / Paula Karppinen