Nuorten äänestysaikeet eduskuntavaaleissa 2015 Kyselytutkimus

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Roosa nauha 2014 Tuuli Lahti.
Advertisements

Joulututkimus Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten jouluun liittämiä ajatuksia Stressiä aiheuttavat tekijät Lahja toiveet ja ajatellut joululahjat.
Mielenterveysbarometri 2006 Puheenjohtaja Pekka Sauri.
MITÄ SUOMALAISET AJATTELEVAT SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA JA NIIDEN TULEVAISUUDESTA?
Yliopiston sopeuttamis- ja kehittämistoimet (Soke) Koponeuvosto Joni & Jyri.
Lääkekasvatus -ohje apteekeille Katri Hämeen-Anttila, FaT dosentti, kehittämispäällikkö Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.
Yrittäjänä toimiminen tutkinnon osan toteuttaminen.
YHTEISKUNTAOPPIA MEDIA. MEDIAN HISTORIAA  Sanomalehdet syntyivät  1600-luvulla  Radiolähetykset alkoivat  1907  Televisiolähetykset alkoivat  1920-luvulla.
Epäily herää – miten toimia? K-Sshp, Läheisväkivallan ehkäisyn kansallinen osaamiskeskus-hanke: koulutuspäivät Noora-Maria Ahl psykologi Marja.
Tärkeimmät tehtävät 1. johtaa valtion keskushallintoa (ministeriöt) 2. käyttää ylintä toimeenpanovaltaa ja antaa asetuksia presidentin kanssa 3. valmistella.
Vaiheistettu ryhmätyö 3. tunti
Suomalaisten Energia-asenteet 2016
Mikä EduMAP? Rahoitus EU Horizon2020-ohjelmasta Tampereen yliopiston johtama hanke, yhteistyössä Foredata Oy & 7 kumppania Euroopasta.
Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen
Rasvattoman maidon juominen: koulutusryhmien väliset erot Kainuussa
Yleistajuisemman artikkelin kirjoittaminen
Asiatekstin rakennemalleja
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Tiedon suojaaminen ja turvaaminen
Suomen vaalit Suomessa äänioikeutettuja ovat kaikki yli 18-vuotiaat maan kansalaiset. Äänioikeus on yleinen ja yhtäläinen Äänioikeudesta ilmoitetaan kirjeellä,
OKM:N HALLINNONALALLE
PAMin vetovoimabarometri 2016
VAALIT ja Äänestysaktiivisuus
Nuorten äänestysaikeet kuntavaaleissa 2012
Asiatekstin rakennemalleja
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen
OILI - tilannekatsaus Synergiaryhmä Ossi Raatikainen, CSC.
Tieteellisen tekstin peruselementit
Pardian jäsentutkimus 2011: Väki vähenee ja työt kasaantuu
Laadullisten tutkimusmenetelmien seminaari
AIKATAULU & VIESTINTÄ:
Tuhat Suomalaista - Sanomalehtien liitto
Tuottotehtävä tekstitaitokokeessa
Tuotteen nimi Esityksen otsikko.
KUOPION KAUPUNGIN KESÄTYÖSETELI 2018
Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut kansallinen koordinointi 2006
Esityksen nimi / Tekijä
Yhteentoimivuusmenetelmän soveltaminen rekistereissä
Raskaan liikenteen käyttäjäkokemukset valtatiellä 9
Loimu ry Jäsenkysely Huhtikuu 2018 SFS ISO20252 Sertifioitu.
Lukutaito ja syrjäytyminen
TEKSTIOPPI s
Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa
KYSELY LAPIN NUORILLE 2014 Lapin aluehallintovirasto kartoitti nuorten mielipiteitä kuntien heille tarjoamista palveluista Lapin aluehallintovirasto: Sirpa.
YTY AKATEMIA: MIHIN SUUNTAAN KUNTOUTUS? YTY & STM
- ja tähän mahdollinen ala
Loimun toiminnan suuntamerkit
PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT
PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT
Päätösten lapsivaikutusten arviointi
Osana HYMY – hyvinvointiympäristön mallintaminen ja ymmärryksen lisääminen verkostohanketta toteutetaan kesällä 2018 korkeakouluharjoittelutyönä selvitys:
SEURAKUNTAVAALIT 2018.
[Hankkeen nimi] [Tutkijan nimi]
Suomalaisten mielipiteet aktiivimallista
Oma nimi | Opettajan nimi | Koulu
Pedagoginen ajatuskoe
Oppimisen arviointi uudessa OPSissa
Yhteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä
Otsikon asettelu Alaotsikko.
PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT
Infot, kiellot, suostumukset
Käyttöoikeusyksiköitä koskevat tuotteet ovat seuraavat:
Otsikon asettelu Alaotsikko.
Otsikon asettelu Alaotsikko.
Otsikon asettelu Alaotsikko.
TYÖPOHJA KESKUSTELUN SUUNNITTELUUN
Lähde: Kuntaliitto /Sanna Lehtonen
Mielipiteet lasten digitaalisesta pelaamisesta
Kentän uudet nettisivut Kentän
Nuorten kuuleminen Valtakunnallisen nuorisotyön ja –politiikan ohjelman valmistelu Materiaalin tuottaneet 1. vuosikurssin yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijat.
Esityksen transkriptio:

Nuorten äänestysaikeet eduskuntavaaleissa 2015 Kyselytutkimus 13.4.2015

Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö: Äänestysaikeet Ketä aikeissa äänestää/läheisimmäksi tunnettu puolue (niiltä, jotka eivät äänestä) Ehdokasvalinnassa ratkaisevat asiat Äänestämistä edesauttavat asiat (niiltä, jotka eivät äänestä) Tärkeimmät eduskuntavaaleja koskevat tietolähteet Seuraavan vaalikauden tärkein asia (mihin pitäisi löytää ratkaisuja) Aineisto kerättiin TNS Gallup Oy:n Gallup Forum –vastaajapaneelissa 26.3. – 9.4.2015 välisenä aikana. Yhteensä tehtiin 1 003 haastattelua. Tutkimuksen kohderyhmä oli maamme 18-28-vuotiaat nuoret. Tilastollinen virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Ehdokasvalintaan eniten vaikuttavat asiat

Ehdokasvalintaan eniten vaikuttavat asiat

Ehdokasvalintaan eniten vaikuttavat asiat

Eduskuntavaaleja koskevan tiedon lähteet

Eduskuntavaaleja koskevan tiedon lähteet

Eduskuntavaaleja koskevan tiedon lähteet

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Äänestäminen eduskuntavaaleissa

Tärkein asia seuraavalla vaalikaudella

Tärkein asia seuraavalla vaalikaudella

Tärkein asia seuraavalla vaalikaudella

Lisätiedot www.alli.fi etunimi.sukunimi@alli.fi