Nälkäpäiväkeräys 17.-19.9.2015 Katastrofirahastoon kerätyillä varoilla Punainen Risti pystyy vastaamaan avuntarpeeseen nopeasti, lähellä ja kaukana. Aliravitsemus,

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Ota osaa Haitin koulujen jälleenrakennukseen! Päivätyökeräys 2013–2014.
Advertisements

Tule mukaan Nälkäpäivä- keräykseen!
Kansainvälisen diakonian pohja on Raamatussa
Punainen Risti avustaa n. 23O miljoonaa ihmistä vuosittain
PePPi- hanke Vapaaehtoiset voimavarana sijaisperheiden tukemisessa
Ystävän avulla apua yksinäiseen arkeen
Onko yhden ihmisen teoilla merkitystä?
Nanan päivä Kaikki lapset kouluun Malissa.
Soili Hyvärinen Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Puhdas vesi jokaiselle lapselle
Rakkaat ystäväni!.
Flavian tarina. Nimeni on Flavia. Olen 15 vuotta vanha ja asun Ugandassa. Pidän ompelemisesta, etenkin laukkujen tekemisestä ystävieni kanssa.
KANSALAISTAPAHTUMAVIIKKO TAMPEREELLA PÄÄN AVAUKSIA LAPSEN OIKEUKSIIN.
Kaksi nunnaa lähti luostarista kaupunkiin myymään pikkuleipiä
Ei hätää, jos sinä autat. Operaatio Nälkäpäivä 2012.
Punainen Risti on valtioiden valtuuttama järjestö
Kaikki lapset kouluun Schools for Africa DIA 1 (aloitus)
MITÄ MAASEUDUN ASUKAS ODOTTAA PALVELUILTA? Kuntatalo Liisa Häme
UNKARIN KIERTOMATKA.
Vili ~tarina tunteellisesta marsusta © Hilla 2007 Roosalle : Hilla.
Anna kehitysmaiden lapsille hyvä koulutus – ja tulevaisuus! Päivätyökeräys 2014–2015.
Punaisen Ristin nuorisotoiminta
Ystävyytesi on: arvokas aarre....
Pakolaiset tarvitsevat kodin.
Asemanseudun persoonat. Eläkeläinen Tärkeää mahdollisuus valmistella matka etukäteen ettei stressaa Matkustaessa tulee asemalle noin puoli tuntia ennen.
Sinä. Juuri sinä voit vaikuttaa siihen Sinä voit vaikuttaa siihen, että apua saadaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti siellä missä sitä tarvitaan.
Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus
© Cylon Jippii! Oli prinsessan syntymäpäivät ja hänen ystävänsä kokoontuivat juhlimaan.
Verbi + Verbi.
Käyttöohje: Kuinka liittyä osastoon. (Painamalla F5 voit katsoa tämän diaesityksen)
Mielenterveys? Kansalaisten hyvä mielenterveys on paras tae kansojen menestykseen Väestön hyvä mielenterveys on toimivan talouden kivijalka Mielenterveydellä.
Maanjäristykset.
Lapsuudelle arvo Kaikilla lapsilla on oikeuksia, jotka toteutuvat eri lailla eri maissa Eriarvoisuus voi liittyä vaikka asuinpaikkaan, uskontoon, köyhyyteen.
Tuhoisa maanjäristys iski Nepaliin huhtikuussa 2015
Haiti Haiti on n. 9 miljoonan asukkaan valtio, joka sijaitsee Karibianmerellä. Se on Hispanolian saaren länsiosissa ja maa muodostuu pääosin kahdesta vuoristoisesta.
Kertaus 1. Miksi kestävyysharjoittelu on tärkeää? 2. Mikä nopeusharjoittelussa on tärkeää? 3. Miten nuoren kannattaa harjoittaa voimaa? 4. Mitkä ovat taidon.
Mikä päivätyökeräys? Päivätyökeräyksessä autat nepalilaisia lapsia kouluun ja nepalilaisia perheitä pysymään yhdessä. Voit olla mukana keräyksessä tekemällä.
AVUN KETJU ALKAA SINUSTA Nälkäpäivä 15. – Sinä voit auttaa! Kuva: Leena Koskela Nälkäpäivä 15. – 17.9.
Lapsuudelle arvo Kaikilla lapsilla on oikeuksia, jotka toteutuvat eri lailla eri maissa Eriarvoisuus voi liittyä vaikka asuinpaikkaan, uskontoon, köyhyyteen.
Kauneimmat Joululaulut kajahtavat rauhan puolesta.
ÄKKILÄHTÖ MINKÄ YHDEN TAVARAN SINÄ OTTAISIT MUKAASI?
Kummina olet korvaamaton. Hei! Dumelang! Olen Gofaone ja asun Botswanassa äidin ja sisarusten kanssa. Äidillä ei ole töitä. Minut valittiin kummilapseksi,
KUVA: SAKSAN PUNAINEN RISTI. SPR:N YLLÄPITÄMIÄ VASTAANOTTO- YKSIKÖITÄ YKSIKÖITÄ SPR:N YKSIKÖISSÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAA KAPASITEETTIA KAPASITEETTIA
PUNAINEN RISTI IRIS, JUSTIINA JA EMMA. MIKÄ ON PUNAINEN RISTI? Suomen punainen risti on yksi Suomen suurimmista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Se on perustettu.
8. MIELEN HYVINVOINTI TERVEYSTIETO 9. Mitä hyvää sinulle kuuluu tänään?
Lauseet.
Nälkäpäivä 14. – Sinä voit auttaa! Leena Koskela.
Hyvää elämää maaseudulla
Reformaatio ja pyhäkoulu
USKALLA VÄLITTÄÄ PUNAINEN RISTI MAAILMASSA.
Henna Kiviharju ja Neea Hakulinen
INTIA Väkiluku: BKT: 4,99 biljoonaa USD
Mikä päivätyökeräys? Päivätyökeräyksessä tutustut lapsen oikeuksiin ja niiden toteutumiseen Nepalissa Voit olla mukana keräyksessä tekemällä työtä päivän.
My Home . By:Ines.N.
Samaan aikaan kun moni koti maailmalla on tuhoutunut,
Puhutaan rahasta Pieniä dialogeja.
Mikä päivätyökeräys? Päivätyökeräyksessä autat nepalilaisia lapsia kouluun ja nepalilaisia perheitä pysymään yhdessä. Voit olla mukana keräyksessä tekemällä.
Internethuijaukset Opinnäytetyö © Hans Lindström 2007.
Nälkäpäivä 14. – Sinä voit auttaa! Leena Koskela.
Jos sodan aikana käydään taisteluita kaupunkialueella, ne voivat tuhota kokonaisia asuinalueita tai kaupunkeja. Tällä hetkellä sodan vaurioittamia kaupunkeja.
Opetusala humanitaarisessa työssä
Punaisen Ristin kotimaan apu
Miten LAPE kohtaa lapset, nuoret ja perheet maaseudulla?
Rekan ratissa istuu isiä ja äitejä
Suomen Punainen Risti Varsinais-Suomen piiri
Maailmassa joka kuudes lapsi asuu keskellä sotaa tai konfliktia
Jangsterit- nuoret hoivaajat meillä ja muualla -hanke
Päivi Arvonen Pois kadulta!.
Suomen Punaisen Ristin valmiuden perusta ja rooli
Nälkäpäivä 26.‒28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki.
Esityksen transkriptio:

Nälkäpäiväkeräys Katastrofirahastoon kerätyillä varoilla Punainen Risti pystyy vastaamaan avuntarpeeseen nopeasti, lähellä ja kaukana. Aliravitsemus, puhtaan veden ja vessojen puute, luonnonkatastrofit ja konfliktit uhkaavat miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Suomessa autamme mm. äkillisten onnettomuuksien uhreja.

Tuhoisa maanjäristys iski Nepaliin huhtikuussa Tuhansia menehtyi, ja yhteensä maanjäristykset ovat vaikuttaneet jopa 5,6 miljoonan ihmisen elämään. Jälkijäristys toukokuussa vaikeutti tilannetta entisestään. Maanjäristys tuhosi esimerkiksi Singatin alueen eteläosassa lähes kaikki talot. EMIL HELOTIE

Ranjita Khadka: - Singatin kaupungissa asuva 13-vuotias koululainen, jonka koti romahti toisessa maanjäristyksessä - Oli uimassa sisarustensa kanssa läheisessä joessa, kun vesi alkoi väristä - Lapset kiirehtivät rantaan ja juoksivat kohti kotiaan maan järistessä, mutta talo oli jo raunioina - Toinen maanjäristys pahensi tilannetta etenkin syrjäisillä seuduilla MIRVA HELENIUS

Ranjitan koti maanjäristyksen jälkeen. MIRVA HELENIUS

”Menetin kaikki tavarani eikä kouluakaan ole, joten täällä ei ole paljoakaan tekemistä. Toivon, että saamme pian uuden kodin, ja että pääsen takaisin kouluun. Kunpa meillä olisi tarpeeksi rahaa mennä Kathmanduun tai johonkin muuhun turvalliseen paikkaan. Koska meillä ei ole mitään, meidän täytyy pysyä täällä ja asua väliaikaisessa suojassa. Pelkään uutta maanjäristystä joka päivä. Tulevaisuudessa haluan opiskella ahkerasti ja tulla sosiaalityöntekijäksi auttaakseni muita, mutta ensin minä itse tarvitsen apua. Kertokaa maailmalle, että olemme täällä ja tarvitsemme apua.” - Ranjita Khadka, 13

PALANI MOHAN Värikkään omakotitalon rauniot Sindupolchwokissa pääkaupunki Kathmandun lähellä. Nepalin Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat jakaneet pressuja kotinsa menettäneille perheille.

MIRVA HELENIUS Vapaaehtoiset pitävät hygieniakoulutusta kotinsa menettäneille Rasuwan alueella. Ahtaissa väliaikaisissa asumuksissa käsienpesu on erityisen tärkeää, jotta taudit eivät leviä.

MIRVA HELENIUS Lapset leikkivät Punaisen Ristin tilassa Bidurin kaupungissa Nuwakotin alueella. Nuwakot on yksi pahiten kärsineistä alueista. Turvallisten leikkipaikkojen tarjoaminen on yksi avun muodoista.

MIRVA HELENIUS Laxmi Kumari Raila: -30-vuotias kolmen lapsen äiti sekä terveyden ja hygienian vapaaehtoinen Nepalin Punaisessa Ristissä -Hoitaa lapsia kotona, auttaa myös maanviljelijä-miestään peltotöissä -Kouluttautui vapaaehtoiseksi noin vuosi sitten -Ennen maanjäristystä vapaaehtoistyö keskittyi hygieniaan hyvinkin yksityis- kohtaisesti; maanjäristyksen jälkeen hygieniatiedotus on palannut perus- asioihin kuten käsien pesuun -Näin ehkäistään tautien leviämistä ahtaissa asumuksissa

”Kun maanjäristys iski, pelastimme naapureideni kanssa kaksi ihmistä sortuneista taloista. Punaisen Ristin koulutuksen ansiosta osasin antaa heille ensiapua. Omakin kotitaloni romahti, ja asun lasteni kanssa pressun alla. Koen kuitenkin olevani onnekas, sillä minulla on perheeni tukena, ja asumme kotimme raunioiden vieressä. Olen huolissani tulevaisuudestamme ja pärjäämisestämme. Haluan silti auttaa muita, sillä me olemme kaikki ihmisiä, yhtä arvokkaita. Siksi toivon myös, että ihmiset eri puolilta maailmaa auttaisivat meitä.” - Laxmi Kumari Raila, vapaaehtoinen

NÄLKÄPÄIVÄ nälkäpäivä.fi Kiitos, kun osallistutte! Autatte viemään katastrofien uhreille toivoa paremmasta huomisesta.