RAY:N AVUSTUKSET SILMU ry:n rahoitustori 20.4 klo 18-21 Porvoossa.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Verkkoasioinnin uudistaminen – suuntaviivoja
Advertisements

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen 1.
Raha-automaattiyhdistys Tarkastaja Kristian Seemer KTM
Avustusosasto, Pekka MYKRÄ, Viime vuosina projektiavustuksissa korostettu erityisesti •Aitoja kehittämishankkeita •tavoitellaan jotain uutta.
Yhteisöllisyys sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Terveyden edistämisen määrärahat 2009
Mika Pyykkö, RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Kumppanuusfoorumi Tuusula.
2005/Avustus/JJ RAY:n perustehtävä •RAY on julkisoikeudellinen yhdistys, jonka tehtävänä on hankkia pelitoiminnalla varoja yleishyödyllisten toimijoiden.
OPETUSMINISTERIÖN VALTIONAVUSTUKSET Avustukset
Digioppi Kick-off Yleistä:  Omnialle ja Varialle on myönnetty € käytettäväksi Digioppi- hankkeen kustannuksiin. Kokonaisbudjetti on.
RAY – avustusstrategia jännitteitä
Päijät-Hämeen Kumppanuusfoorumi Hankefoorumi
SEURAFOORUMI OHJELMA: AVAUS Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Lassi Kurittu LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTAPAIKKAMAKSUT Liikuntalautakunnan päätös.
H2020 avustussopimus Artiklat Sopimuskoulutus Outi Kauppinen DM#
Avustuksen käytön raportoinnissa kehitettävää Anna-Leena Miettinen Seminaari
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät.
NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUKSET
Järjestöjen toiminta tulevaisuudessa – kansalaistoimintaa vai myytäviä palveluja osastopäällikkö Mika Pyykkö Sininauhaliiton jäsenjärjestöpäivät
Samuli Koiso-Kanttila Seurantavastaava RAY
PROJEKTIKLINKIKKARaimo Viiansuo/Avustus Projektiklinikka 2005 RAY:n avustukset 2005 Alkoholi / Päihdeohjelma RAY:ssa Painopisteet RAY:n.
Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit  Rotarypiiri myöntää piiriapurahoista (District Grants) maksettavia stipendejä sille osoitettujen.
Tampereen kaupungin kulttuuriavustukset
Avustusosasto, Pekka MYKRÄ, Vapaaehtoistyön haasteista Pekka Mykrä kehittämispäällikkö
Projekti- ja yleisavustukset 2013 Ville Ranta, Teppo Suominen, Maija Valkeapää Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.
Sivu 1 Manner-Suomen maaseutuohjelman toimeenpano Tilannekatsaus
Piiriapurahojen tarkoitus
Peruskoulun päättöluokka, jatko-opinnot ja yhteishaku
11 Palosuojelurahasto 2025 Aktiivisesti ja avoimesti tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämisen puolesta.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Katsaus synergiaryhmälle OPH.
JÄRJESTÖHAUTOMON HAKUINFO TÄNÄÄN KERRON JA KESKUSTELLAAN Avustuslinjaukset Yleistä Avustuslajit Avustusten suuntaaminen ja painotukset Maahanmuuttajiin/monikulttuurisuuteen.
JJ RAY Avustusosasto1 MITEN RAY:N UUSI AVUSTUSSTRATEGIA HUOMIOI ERITYISRYHMÄT? Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät Naantali Janne Juvakka.
1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta
Kainuun alueverkoston ohjelma Kajaanin Työvoimayhdistyksen esittely Kainuun soten suunnittelija Niina Komulainen kertoo hyvinvoinnin palvelutarjottimesta.
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetushallituksen valtionavustusjärjestelmä Näin haen avustusta uudessa järjestelmässä.
Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit  Rotarypiiri myöntää piiriapurahoista (District Grants) maksettavia stipendejä sille osoitettujen.
MIKÄ ON PROJEKTI / HANKE?. Projekti  …. On joukko ihmisiä ja muita resursseja, jotka on tilapäisesti koottu yhteen suorittamaan tiettyä tehtävää,
Rahapelijärjestelmä uudistuu Turvataan yhdessä tulevaisuus ja pidetään periaatteista kiinni.
Paikallisosastojen toiminta-avustukset VUOSIKOKOUS
Mette Karlsson / Vuosittain n. 1,2 miljoonaa euroa avustuksia ja apurahoja 1.
Järjestöbarometri 2014 Järjestöjohdon tilaisuus Scandic Park.
Kuntatieto-ohjelma - valtionavustusohje - Ohjeen kuvat
Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu
Taide- ja kulttuuriavustukset
Savonlinnan kansalliset seniorit ry
Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille Yhdessä parempaa kaupunkia Kaupungintalo Erityissuunnittelija Hanna-Leena Nuutinen.
Liikkuva koulu alueseminaari Kuortane
Comenius koulun kehittämishanke
Kaste-hankehakemusten käsittelyprosessi ja -aikataulu
Music Against Drugs -päihdekasvatuskokonaisuuden kehittäminen
Vapaaseen sivistystyöhön suunnatut avustukset järjestöille
Pirkanmaan sote- ja maakunta uudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Toimijoiden yhteistyö ja verkostoituminen (kolmas tapaaminen)
Hyvinvointikertomustyö kunnissa ja alueilla
Avustusvalmistelija Ari Mattila
Asukasosallisuuden avustukset
Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018
Ajankohtaista tietoa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn avustuslinjauksista JYVÄSKYLÄ.
STEAN AVUSTUKSET KUNTOUTUSKENTÄSSÄ Kuve-verkosto 15. 6
ICT-valmistelun tuki maakuntien perustamisen esivalmisteluvaiheessa
Kotihoidon palveluseteli Hämeenlinnassa alkaen
Kaste-hankehakemusten käsittelyprosessi ja -aikataulu
STEAN AVUSTUKSET KUNTOUTUSKENTÄSSÄ Kuve-verkosto 15. 6
Tammikuu Joulukuu Helmikuu Marraskuu Maaliskuu Lokakuu Huhtikuu
Pitäjäraati Osallistava toimintamalli Asukkaat Kaupunki
Ajankohtaista OSAOssa Koulutuspalvelupäällikkö Tiina Kuokka
Hinnat (touko- ja elokuu 2019)
Avustustoiminnan periaatteet
Opintopolku-info
Järjestö 2.0 hankkeiden jatkosuunnitelma
Sotiemme Veteraanit –keräys / syksy 2016 / tietopaketti
Kurkistus yhdistysten tulevaisuuteen – mitä näkyy
Esityksen transkriptio:

RAY:N AVUSTUKSET SILMU ry:n rahoitustori 20.4 klo Porvoossa

RAY:N ARVOKETJU 2

OHJEITA AVUSTUSTEN HAKEMISEEN ( Avustustoiminnan linjaukset Toimeenpanosuunnitelma 2017 Hakuopas vuodelle 2017 Ohjeita verkkoasiointiin rekisteröitymiseen ja hakemusten täyttämiseen AVUSTUSOSASTO | HILPPA TERVONEN |

HAKEMINEN VERKKOASIOINNISSA KÄYNNISTYI Uudet hakemukset tulee jättää toukokuun loppuun mennessä Ei ole myönnetty avustusta aikaisemmin Ei ole ohjeellista avustussuunnitelmaa Hakeminen alkoi verkkoasioinnin kautta 21.3 Jatkohakemukset syyskuun loppuun mennessä Avustuskohteella on ohjeellinen avustussuunnitelma Tulevat hakuun elokuussa. Ohjeet ja opasvideot sivulla: Aiemmin rekisteröityneiden ei tarvitse EI tarvitse rekisteröityä uudelleen vaan kaikkien RAY:lta avustusta aiemmin hakeneiden järjestöjen perustiedot löytyvät jo verkkoasioinnista. Muista kuitenkin päivittää järjestösi yhteyshenkilöiden tiedot hakemisen yhteydessä! AVUSTUSOSASTO | HILPPA TERVONEN |

UUSIEN HAKIJOIDEN TULEE REKISTERÖITYÄ Järjestö, joka ei ole aiemmin hakenut RAY:lta avustusta, saa verkkoasioinnin käyttöön ”Ilmoita järjestö” –toiminnolla verkkosivulla asiointi.ray.fi RAY edellyttää myös uudelta hakijalta näyttöä toiminnasta ja taloudenhoidosta: käytännössä tarvitaan yhden tilikauden kokemus toiminnan ja taloudenhoidosta Vastaavana aikana myös toiminta vahvistuu ja pääsee käyntiin Avustukset kohdennetaan terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen AVUSTUSOSASTO | HILPPA TERVONEN |

AVUSTUSLAJIT A = toiminta-avustukset Ay = yleisavustus Vakiintuneille toimijoille hallinnollisten kulujen kattamiseen Omavastuuta edellytetään varakkailta järjestöiltä Ak = kohdennettu toiminta-avustus Vakiintuneeseen kohdennettuun toiminnan osaan, esim. lomatoiminta, kriisikeskustoiminta Omavastuuta edellytetään varakkailta järjestöiltä B = investointiavustukset Tukiasuntojen hankinta ICT –hankinnat (laajat verkkohankkeet, järjestöjen yhteiset ICT –hankkeet) Max. 70% C = projektit = kehittämishankkeet Määräaikaisia EI edellytetä omarahoitusosuutta Sopivin avustuslaji uudelle hakijalle 6

7 Avustuspäätös 2016 Vuosi2016(2015) Haettuja avustuksia yhteensä480,6milj. euroa(503,6)milj. euroa Hakijoita1164kpl(1167)kpl Avustushakemuksia2516kpl(2472)kpl Uusia avustuksenhakijoita (1. kerta)148kpl(134)kpl Avustuksensaajia824kpl(789)kpl Avustuskohteita1711kpl(1621)kpl Uusia avustuksensaajia35kpl(29)kpl Uusia avustuksensaajia (1. kerta)20kpl(9)kpl Ehdotettuja avustuksia yhteensä315,3milj. euroa(309,3)milj. euroa Avustuslajit Yleisavustuksia (Ay)63,7milj. euroa(61,0)milj. euroa Kohdennettuja toiminta-avustuksia (Ak)156,6milj. euroa(146,0)milj. euroa Investointiavustuksia (B)26,1milj. euroa(31,8)milj. euroa Projektiavustuksia (C)68,9milj. euroa(70,5)milj. euroa Valtiokonttorille111,5milj. euroa(117,0)milj. euroa Vuosina myönnetty yhteensä 2,3 miljardia euroa

RAHOITETUN TOIMINNAN RAPORTOINTI Vuosiselvitys vuosittain mennessä (talous ja hallinto) Projekteista väliraportti joka 3. vuosi sekä loppuraportti Tuloksellisuus- ja vaikutusanalyysit (TVS) joka toinen vuosi kohdennetuista toiminta-avustuksista Investoinneista loppuselvitys AVUSTUSOSASTO | HILPPA TERVONEN |