Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

10-vuotta 13.3.2015!.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "10-vuotta 13.3.2015!."— Esityksen transkriptio:

1 10-vuotta !

2 VUODET Risto Laukka ja Juha-Pekka Kumpulainen havaitsivat, että nopeasti ikääntyvän rakennuskannan myötä korjattava rakennusmäärä lisääntyy. Olisiko alueella tilausta pienelle korjaus- ja infrarakentamiseen keskittyvälle konsulttitoimistolle? Risto ja J-P perustivat Instaro Oy:n maaliskuussa vuonna Perustetun konsulttitoimiston visiona oli kasvaa noin 5-7 rakennusalan huippuosaajaa työllistäväksi insinööritoimistoksi. Asiakkaiksi tavoiteltiin: kaupunkien ja kuntien tilapalveluita sekä infrarakentamisesta vastaavia tahoja isännöitsijätoimistoja ja vuokra-asuntoja hallitsevia organisaatioita muut isoja kiinteistömassoja hallinnoivat yritykset ja yhteisöt

3 VUODET Pääasiallisina palvelutuotteina toiminnan alussa olivat: Kuntoarviot Sisäilma- ja kuntotutkimukset Työmaiden ennakkokatselmukset Sopimusten laatimiset tontin tai tilan osan haltuunottomenettelyyn liittyvistä korvauksista Maarakentamisen valvontatehtävät Instaron myöhemmän kehittymisen kannalta tärkeää oli, että vaikka toiminta oli pientä, luotiin atk-toimintaympäristö heti toimivaksi. Projektien asiakirjojen käsittely tehtiin heti alussa nykyisinkin käytössä olevalle jaottelulle hanketyypeittäin.

4 Ensimmäinen toimisto yksiössä (n. 30 m²) osoitteessa Nummikatu 34

5 VUODET Instaro Oy muutti samassa rakennuksessa olevaan toiseen huoneistoon (kolmio, n. 70m2) Vuonna 2006 työntekijämäärä kasvoi kesän ajaksi neljään Vuonna 2007 Instaro Oy päätti ottaa riskin ja palkkasi kaksi uutta työntekijää (33% lisäys työntekijämäärässä) Samalla toimitilat kävivät ahtaiksi ja muutettiin Instaron nykyisiin tiloihin Paljetielle Oulun Sisustajien yläkertaan Uusina palvelutuotteina tulivat kuntotarkastukset asuntokauppojen yhteydessä sekä asbestikartoitukset Korjausrakentamisen suunnittelupalveluille havaittiin kasvavaa kysyntää

6 VUOSI 2007

7

8 VUOSI 2008 Työntekijämäärä kasvoi edelleen ja Instaro työllisti kahdeksan insinööriä Tasaisen kasvun myötä nähtiin järkeväksi siirtää tilitoimiston työt omiin käsiin ja palkattiin kirjanpito-, laskutus- ja palkanlaskentatehtäviin Anna-Liisa Instaro Oy:tä työllistivät voimakkaasti mm. ennakkokatselmukset liittyen Valtatie 4:n parantamiseen Kemin kohdalla Instaro Oy panosti peruskorjaushankkeiden rakennuttamiseen ja pienten piha-alueiden sekä korjausrakentamisen valvontatöiden määrä oli myös kasvussa Tilaajia pyrittiin palvelemaan hankkimalla alihankintana mm. lvi- ja sähköosaamista. LVI- ja sähköosaamista tarvittiin erityisesti kuntoarvioiden tekemisessä

9

10 VUOSI 2009 Talojen korjausrakentamisen suunnittelu- ja valvontatehtävät lisääntyivät tasaisesti Instaro Oy päätti aloittaa laatujärjestelmän (ISO 9001:2008) rakentamisen Työntekijämäärä kasvoi kymmeneen henkeen Infrarakentamisen valvontahankkeet Oulun kaupungille sekä mm. Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirille työllistivät tasaisesti

11

12 VUOSI 2010 Yrityksen toiminnan kehittämiseksi päätettiin tehdä, myöhemmin ratkaisevaksi havaittu, hankinta ja palkkasimme ulkopuolisen konsultin auttamaan laatujärjestelmän rakentamisessa Merkittävästi työllistävänä hankkeena kyseisenä vuonna oli mm. kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden Kiinteistö Oy Oulun Pikisaaren rakennusten kuntoarvioinnit ja kuntotutkimukset

13

14 VUOSI 2011 Instaro Oy:n laatujärjestelmä sertifioitiin ja otettiin käyttöön. Laatujärjestelmään kuuluu yhtenä olennaisena osana mm. sisäinen koulutusjärjestelmä Vuoden 2011 lopulla työllisyystilanne heikkeni ja työntekijämäärä väheni yhdeksään henkilöön Kasvumahdollisuuksia nähtiin pihojen kuivatussuunnittelussa ja asiakirjapohjien järjestelmällinen kehittäminen aloitettiin. Myös peruskorjausten projektinjohtotehtäville havaittiin olevan kasvavaa kysyntää Instaro Oy:n maine ammattitaitoisena kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelu- ja maarakentamisen yrityksenä oli vakiintunut Oulun alueella Kuntotutkimukset ja -arvioinnit painottuivat yhä enemmän vaativampiin kohteisiin, kuten terveyskeskuksiin, sairaaloihin ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin

15 VUOSI 2012 Työtilanne parantui keväällä 2012 ja kysyntään vastaamiseksi palkattiin vuoden aikana kaksi uutta insinööriä sekä kesätyöntekijä. Työntekijöiden kokonaismäärä kasvoi yhteentoista Maarakennuspuolen suunnittelu- ja rakennuttamis-tehtävien sekä linjasaneerausten suunnittelu- ja rakennuttamistehtävien määrät kasvoivat Julkisivujen kuntotutkimusten tekemisen osaamiseen päätettiin panostaa mm. työntekijöiden ulkopuolisen koulutuksen avulla Hankemäärä oli vuositasolla 367 kpl

16

17 VUOSI 2013 Usean Instaron työntekijän kesä kului kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden Varjakan saaren rakennusten kuntotutkimuksien parissa Instaro Oy linjasaneeraushankkeiden projektin-johtotehtävät lisääntyvät merkittävästi suhteessa koko yrityksen työmäärään Instaro Oy laati mm 27 kiinteistön piha- ja kuivatus-suunnitelmat ja energiatodistuksia noin 80 kiinteistöön Työntekijämäärä kasvoi 13 henkilöön Vuonna 2013 jätettiin tarjouksia 345 kpl, joista 35 %:ia johti tilaukseen

18

19

20 VUOSI 2014 Peruskorjaushankkeiden suunnittelu-, valvonta- ja projektinjohtotehtävät lisääntyvät tasaisesti, työllistäen 4-5 henkilöä Kunto- ja sisäilmatutkimukset ja –arvioinnit työllistivät 4-5 henkilöä Maarakentamisen suunnittelun, valvonnan ja konsulttitehtävien kimpussa pyöri 2-3 tekijää Alihankkijoita Instaro Oy työllisti yhteensä € verran Instaron sisäinen laatujärjestelmä oli poikinut henkilökunnalta 258 toiminnan kehittämiseen liittyvää ideaa! Kaikki ideat on käsitelty yhteisesti ja monet niistä on sisällytetty laatujärjestelmään ja siten otettu osaksi päivittäisiä käytäntöjä!

21 2015 ja tulevaisuus! Instaro työllistää 15 henkilöä kolmessa tiimissä. Tiimit 1 ja 2 ovat korjausrakentamiseen erikoistuneita ja tiimi 3 keskittyy maapuolen tehtäviin Tulevaisuuden tavoitteena on pitää kasvu nykyisellä tasolla eli palkata 1-2 uutta työntekijää vuodessa. Vuonna 2018 Instaro työllistäisi tällöin noin 20 osaajaa Rakennusten ja piha- sekä infrarakenteiden korjausvelka ei nykyisellä korjaamisen määrällä ole pienenevä työmäärä! Osaamista tarvitaan tulevaisuudessa, että käytössä olevat tiukkaan budjetoidut rahat osataan kohdistaa oikeisiin rakennuksiin ja rakennuksissa oikeisiin rakenteisiin Instaron laaja osaaminen kiinteistöjen arvojen määrittäjänä, kuntotutkijoina, korjaussuunnittelijoina ja työmaan valvojina antaa tilaajille täsmäaseet rakennusten hoitamiseen Instaron tavoitteena on jatkossakin auttaa kiinteistön hallintaa koskevassa päätöksenteossa, antamalla tilaajille tarkkaa tietoa korjaustarpeista, tilahallinnasta ja kustannuksista sekä kerätä kokonaisuuksia yhteen ja esitellä päättäjille vaihtoehtoja

22 2015 ja tulevaisuus! Maapuolella Instaro jatkaa erityisesti piha-alueiden ja pienehköjen aluerakentamisen hankkeiden parissa, johon meillä on erittäin osaavaa suunnittelu- ja rakennuttamispalvelua Tärinämittauksia ja ennakkokatselmuksia pyritään jatkossa tekemään laajemmalla alueella Keski- ja Pohjois-suomessa Instaro Oy pyrkii lukemaan alan muutoksia ja ohjaamaan alaa kehittämällä mm. raporttien ja urakka-asiakirjojen sisältöä, näyttämällä Pohjois-Suomen rakennusalan toimijoille, että täällä pidetään korjausrakentamisen taso korkealla!

23 INSTARO INSINÖÖRITIETEINÄ

24 INSTARO OY KIITTÄÄ MIELENKIINNOSTA!


Lataa ppt "10-vuotta 13.3.2015!."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google