4. Uusmoorelaisuus Markus Lammenranta

Esitys aiheesta: "4. Uusmoorelaisuus Markus Lammenranta"— Esityksen transkriptio:

1 4. Uusmoorelaisuus Markus Lammenranta
Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

2 Uusmoorelainen ratkaisu
Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. (~2) Tiedän, etten ole kädettömät aivot. Uusmoorelainen ratkaisu hyväksyy sulkuperiaatteen, mutta toisin kuin skeptikko väittää, sen mukaan tiedän, että minulla on kädet ja että en ole kädettömät aivot. Voin siis tietää sekä normaaleja asioita maailmasta että sen, että skeptikot hypoteesit ovat epätosia. Yhdistelmä on sama kuin Mooren, ja se pätee kaikissa konteksteissa. Toisin kuin Moore, uusmoorelaiset pyrkivät selittämään, miksi tiedämme nämä asiat, miksi skeptisen argumentin johtopäätös ja toinen premissi ovat epätosia. Lisäksi heidän pitäisi pystyä selittämään, miksi tämä toinen premissi on intuitiivisesti uskottava tai ainakin näyttää intuitiiviselta. On olemassa sekä eksternalistisia että internalistisia selityksiä. Aloitetaan eksternalistisesta uusmoorelaisuudesta. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

3 Eksternalistinen uusmoorelaisuus: Reliabilismi
S tietää että p, joj (i) p on tosi, (ii) S uskoo että p ja (iii) S.n uskomus on syntynyt luotettavalla tavalla. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. Tosi uskomukseni, että minulla on kädet, on syntynyt luotettavien aistimekanismieni tuloksena. Sulkuperiaate (C): Jos S tietää että p, dedusoi kompetentisti p:stä q:n ja uskoo tämän perusteella että q menettämättä tietoaan että p, S tietää että q. (~2) Tiedän, etten ole kädettömät aivot. Uskomukseni, etten ole kädettömät aivot, on syntynyt päättelemällä deduktiivisesti uskomuksestani, että minulla on kädet. Koska tämä uskomus on tietoa, koko prosessi on luotettava. Reliabilismi antaa suoraviivaisen selityksen sille, miksi Moore on oikeassa. Mutta eikö tämä vastaus vain oleta, että minulla on kädet ja että aistini ovat luotettavat ja etten ole kädettömät aivot. Näin varmaankin on, mutta skeptinen argumentti ei näitä olettamuksia kielläkään. Se kieltää vain sen, etten tiedä näitä asioita. Reliabilisti voi siis hyvin vedota näihin terveen järjen käsityksiin. Reliabilistisen vastauksen ongelma on skeptisten intuitioiden selittäminen: Miksi skeptisen argumentin toinen premissi (2) on intuitiivinen tai ainakin tuntuu intuitiiviseltä, jos reliabilismi on tosi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

4 Skeptiset intuitiot? Mikä selittää skeptisen argumentin 2. premissin intuitiivisuuden? Internalismi: Evidenssini ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että olen kädettömät aivot altaassa. Reliabilisti: Intuitio perustuu virheelliseen internalistiseen teoriaan. Intuitio näyttää kuitenkin olevan esiteoreettinen ja teoriasta riippumaton. Internalismi perustuu tähän intuitioon, eikä päinvastoin. Reliabilisti voi myöntää sen, että internalismi on intuitiivinen näkemys, mutta hän hylkää sen, koska se johtaa skeptisismiin. Revisionismi on kuitenkin skeptisismiä. Herkkyysehto: ~p □→ ~Up Uusmoorelainen ei voi vedota tähän, koska hän hyväksyy sulkuperiaatteen. Meillä näyttää olevan se intuitio, etten voi tietää, etten ole kädettömät aivot altaassa. Internalisti selittää intuition sillä, ettei evidenssini sulje pois tätä mahdollisuutta. En siis voi tietää asiaa evidenssin perusteella. Jos olisin kädettömät aivot, kaikki näyttäisi samalta kuin nyt eli minulla olisi sama evidenssi kuin nytkin. Reliabilismi kuitenkin hylkää internalismin. Sen mukaan tieto ei riipu evidenssistä. Se riippuu psykologisten prosessien luotettavuudesta. Tällä ei voi selittää intuitiota, etten tiedä, etten ole kädettömät aivot. Päinvastoin: jos psykologiset prosessimme ovat luotettavia, kuten uskomme, intuition pitäisi olla se, että tiedämme asian. Ehkä reliabilismi voi yrittää selittää skeptinen intuitio internalismin avulla: intuitio johtuu virheellisen internalistisen teorian hyväksymisestä. Uuden ilkeän demonin intuitio. Näyttää siis siltä, että eksternalismi on revisionistinen kanta: se joutuu paradoksin ratkaisemisessa hylkäämään jotakin intuitiivista. Se yrittää korjata tiedollisia käytäntöjämme. Perusteena on se, että internalismi johtaa skeptisismiin. Tämä on sen myöntämistä, että skeptikko on oikeassa. Meillä ei ole tietoa sen normaalissa internalistisessa merkityksessä. Herkkyysehto selittää hyvin skeptisen intuition: Jos olisin kädettömät aivot, uskoisin silti etten ole. En siis voi sen mukaan tietää etten ole kädettömät aivot. Ehto johtaa kuitenkin sulkuperiaatteen hylkäämiseen, eikä uusmoorelainen voi siksi turvautua siihen. Uusmoorelainen eksternalisti voi kuitenkin vedota toiseen modaaliseen ehtoo, joka muistuttaa herkkyysehtoa. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

5 Eksternalistinen uusmoore-laisuus: Turvallisuusehto
S tietää että p, vain jos S:n uskomus että p on turvallinen. Turvallisuus: Up □→ p Lukutapoja: (1) jos S uskoisi että p, p olisi tosi, (2) S uskoisi että p, vain jos p olisi tosi, (3) S ei helposti erehtyisi siinä että p, (4) S ei helposti uskoisi että p olematta oikeassa. Aktuaalista maailmaa lähellä olevissa mahdollisissa maailmoissa, joissa S uskoo että p, p on tosi. E. Sosa, D. Pritchard, S. Luper (1):n ongelma: pragmaattinen implikaatio, että S ei usko että p (Sosa). Kontrafaktuaalisen muotoilun ongelma on se, että vakiintuneen kontrafaktuaalien semantiikan (Lewis) mukaan, Up □→ p on triviaalisti tosi, jos Up ja p ovat tosia (aktuaalisessa maailmassa). Nozick ja Sosa tulkitsevat kontrafaktuaalin niin, että sen totuus vaatii, että Up ja p ovat tosia myös lähimmissä mahdollisissa (ei-aktuaalisissa) maailmoissa. Pritchard välttää tämän ongelman määrittelemällä turvallisuusehdon suoraan mahdollisten maailmojen avulla. Tämän ehdon täyttyminen riippuu pelkästään siitä, mitä tapahtuu aktuaalista maailmaa lähellä olevissa maailmoissa, joissa S uskoo että p. Jos niissä lähellä aktuaalista maailmaa olevissa maailmoissa, joissa uskon että p, p on tosi, silloin uskomukseni on turvallinen. En helposti erehtyisi siinä. Uskomukseni, että minulla on kädet, täyttää tämän ehdon. Niissä lähellä aktuaalista maailmaa olevissa maailmoissa, joissa uskon, että minulla on kädet, minulla myös on kädet. Mutta myös uskomukseni, etten ole kädettömät aivot, täyttää tämän ehdon. Läheisissä maailmoissa, joissa uskon, etten ole kädettömät aivot, en todellakaan ole kädettömät aivot. Maailma, jossa tämä uskomukseni on epätosi, on hyvin etäällä aktuaalisesta maailmasta. Tällaiset etäiset maailmat eivät kuitenkaan vaikuta turvallisuusehdon täyttymiseen. Turvallisuusehto säilyttää sen intuition, että ne ovat irrelevantteja erehtymisen mahdollisuuksia, koska ne ovat hyvin etäällä aktuaalisesta maailmasta. Toisin kuin herkkyysehdon mukaan, sen mukaan voimme kuitenkin tietää, etteivät ne vallitse. Ehto selittää myös sen intuition, että tieto ei voi perustua onneen. Pritchard: ”anti-luck epistemology” Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

6 Herkkyys vai turvallisuus?
Herkkyys: ~p □→ ~Up Turvallisuus: Up □→ p Molemmat hoitavat Gettier-tapaukset, mutta herkkyysehdolla on ongelmia induktiivisen tiedon suhteen ja turvallisuusehdolla havaintotiedon suhteen. Eroavat skeptisten hypoteesien suhteen. Herkkyys selittää intuitiomme, ettemme tiedä skeptisten hypoteesien olevan epätosia. Turvallisuus säilyttää sulkuperiaatteen. Sosa: 2. premissin intuitiivisuuden selittää se, että ihmiset sekoittavat turvallisuuden herkkyyteen. Turvallisuusehto muistuttaa herkkyysehtoa. Molemmat pyrkivät selittämään sen, miten tieto sulkee pois sattuman tai onnen. Tällöin uskomus ei ole tosi vain aktuaalisessa maailmassa vaan myös lähellä aktuaalista maailmaa olevissa mahdollisissa maailmoissa. (Molempien ehtojen kannattajat lisäävät yleensä sen ehdon, että uskomus on muodostettu näissä maailmoissa samalla tavalla kuin aktuaalisessa maailmassa.) Molemmat selittävät intuitiomme Gettier-tapauksissa, joissa on kyseessä oikeutettu mutta vain onnekkaasti tosi uskomus. Kumpikaan ei täyty. Esim. latotapaus. Herkkyysehdolla on ongelmia induktiivisen tiedon suhteen, turvallisuusehdolla havaintotiedon suhteen. Värisokea uskoo havaintonsa perusteella, että sammakko on vihreä (on nomologinen välttämättömyys, että seudun sammakot ovat vihreitä). Ne eroavat skeptisten hypoteesien suhteen. Tämä johtuu siitä, että herkkyysehdon mukaan etäisemmät vaihtoehdot ovat relevantteja kuin turvallisuusehdon mukaan. Voinko tietää, etten ole kädettömät aivot, riippuu herkkyysehdon mukaan siitä, mitä tapahtuu mahdollisessa maailmassa, jossa olen kädettömät aivot. Tässä maailmassa uskon silti, etten ole, joten herkkyysehto ei täyty. Tämä on kuitenkin hyvin etäinen mahdollisuus. Turvallisuusehdon mukaan asia riippuu, siitä mitä tapahtuu läheisimmissä mahdollisissa maailmoissa, joissa uskon, etten ole kädettömät aivot. Nämä ovat kaikki hyvin läheisiä maailmoja ja näissä en todellakaan ole kädettömät aivot (uskomukseni on tosi). Turvallisuusehto täyttyy. Ero on se, että herkkyysehto ottaa huomioon etäisempiä erehtymisen mahdollisuuksia kuin herkkyysehto. Sitä on vaikeampi täyttää. Herkkyysehto siis selittää skeptiset intuitiomme. Turvallisuusehto taas säilyttää sulkuperiaatteen. Miten turvallisuus selittää intuitiomme, ettemme tiedä skeptisiä hypoteeseja epätosiksi. Sosan selitys on se, että ihmiset sotkevat herkkyyden ja turvallisuuden toisiinsa. Ne ovat toistensa kontrapositioita. Ihmiset eivät ehkä tajua, ettei kontraposition laki päde kontrafaktuaaliseen konditionaaliin. Minusta tämä ei kuulosta kovin uskottavalta, mutta vaikka selitys hyväksyttäisiin, eksternalistinen uusmoorelaisuus ei ratkaise kaikkia karteesisen skeptisismin ongelmia. Se sivuuttaa sen vaikeimman muodon olettamalla, että karteesinen skeptisismi koskee eläintiedon olemassaolo. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

7 Karteesinen skeptisismi ja eläintieto
Eläintieto: S tietää että p, joj (i) p on tosi, (ii) S uskoo että p, (iii) S uskomus että p on syntynyt luotettavalla tavalla ja/tai on herkkä/turvallinen. Karteesinen skeptinen argumentti ei osoita, ettei meillä voisi olla eläintietoa. Voi hyvin olla, että meillä on sekä luotettavasti syntyneitä että herkkiä/turvallisia uskomuksia ulkomaailmasta. Jos argumentin ajatellaan koskevan eläintietoa, se ei ole aito paradoksi. Se on kuitenkin parempi tulkita koskevan ja reflektiivistä tietoa, joka vaatii tuekseen evidenssiä tai perusteita. Karteesiseen skeptisismiin on helppo vastata, jos ajatellaan, että se kieltää eläintiedon ulkomaailmasta. Tällaista tietoa voidaan kutsua eläintiedoksi (Sosa: animal knowledge), koska myös eläimet (pienet lapset) voivat täyttää sen ehdot. Reflektiivinen tieto vaatii tuekseen evidenssiä tai perusteita ja on siksi vaativampaa. Perinteisesti tiedolla on tarkoitettu reflektiivistä tietoa, ja juuri tätä vastaan skeptisismi kohdistuu. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

8 Internalistinen uusmoorelaisuus
Internalismi: Oikeutus muodostuu henkilön sisäisistä (ei- faktiivisista) mielentiloista tai jostakin, josta hän on tai pystyy olemaan reflektiivisesti tietoinen. Evidenssi tai perusteet Propositionaalinen oikeutus: S on oikeutettu uskomaan että p, joj S:n evidenssi tukee p:tä (tai S:llä on hyvät perusteet uskoa p:hen). Doksastinen oikeus: S:n uskomus että p on oikeutettu, joj (i) S:n evidenssi tukee p:tä ja (ii) S:n uskomus että p perustuu tähän evidenssiin. (Reflektiivinen) tieto ⇒ doksastinen oikeutus ⇒ propositionaalinen oikeutus Internalismi on teoria oikeutuksesta. Sen mukaan oikeutus muodostuu henkilön sisäisistä mielentiloista tai jostakin, josta hän on tai pystyy olemaan reflektiivisesti tietoinen. Oikeuttavaa tekijää kutsutaan yleensä evidenssiksi tai perusteiksi. Proposition ja uskomuksen tekevät oikeutetuksi sitä tukevat perusteet tai sitä tukeva evidenssi. Internalismi on teoria nimenomaan propositionalisesta oikeutuksesta. Propositionaalinen oikeutus ei vaadi proposition uskomista. Doksastinen oikeutus vaatii lisäksi uskomuksen, joka perustuu tähän evidenssiin tai sisäiseen oikeutukseen. Henkilöllä voi olla (propositionaalinen) oikeutus uskomukselleen, vaikkei se ole doksastisesti oikeutettu. Minulla voi olla hyvää evidenssiä uskomukseni puolesta, vaikken usko tämän evidenssi takia vaan joistakin täysin irrationaalisista syistä. Esim. uskomukseni voi perustua toiveajatteluun. Yleensä tämä perustuminen ajatellaan jonkinlaiseksi kausaaliseksi suhteeksi. (ii) näyttää eksternalistiselta ehdolta. Perustuuko uskomukseni evidenssiin vai toiveajatteluun? Tieto vaatii doksastista oikeutusta ja doksastinen oikeutus propositionaalista oikeutusta. Internalistit muotoilevat karteesisen skeptisen argumentin tyypillisesti niin, että se koskee propositionaalista oikeutusta. Kieltäessään propositionaalisen oikeutuksen, se kieltää myös doksastisen oikeutuksen ja tiedon, koska nämä edellyttävät propositionaalista oikeutusta. Näin ymmärrettynä karteesinen skeptisismi on hyvin vahvaa (radikaalia) skeptisismiä: se ei kiellä vain tietoa vaan jopa oikeutuksemme uskoa mitään ulkomaailmasta. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

9 Internalismi ja karteesinen skeptisismi
Jos olen oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet, olen oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. En ole oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. En ole oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet. Internalistit muotoilevat skeptisen argumentin tyypillisesti oikeutuksen käsitteen avulla. Monet heistä pitävät sitä kiinnostavampana kuin tiedon käsitettä. Propositionaalinen oikeutus ei edellytä, että todella uskon sen, mitä olen oikeutettu uskomaan. Sulkuperiaatteeseen nojaava argumentti. Eksternalisteille on vaikea selittää 2. premissin uskottavuutta (esim. reliabilismi). Internalisti onnistuu tässä helpommin. Sen mukaan minulla on sama evidenssi riippumatta siitä, onko minulla kädet vai olenko kädettömät aivot. Se ei siis sulje pois jälkimmäistä vaihtoehtoa eikä edes suosi kumpaakaan vaihtoehtoa toisen kustannuksella (alimääräytyneisyys). En siis ole evidenssini perusteella oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Yhdessä 1. premissin kanssa tästä seuraa, etten ole myöskään oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet. Koska tieto ja doksastinen oikeutus edellyttävät propositionaalista oikeutusta, uskomukseni, että minulla on kädet, ei ole myöskään tietoa eikä doksastisesti oikeutettu. Koska internalistinen uusmoorelaisuus selittää hyvin 2. premissin intuitiivisen uskottavuuden, sen keskeiseksi ongelmaksi jää sen selittäminen, miksi premissi kuitenkin on epätosi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

10 Kleinin diagnoosi Peter Klein, ”Skepticism and Closure: Why the Evil Genius Argument Fails” (1995) Propositionaalista oikeutusta koskeva sulkuperi- aate: Jos S on oikeutettu uskomaan että p ja S tietää, että q seuraa loogisesti p:stä, niin S on oikeutettu uskomaan että q. 2 transmissioperiaatetta: Jos eOp ja T(pq), niin eOq. Jos eOp ja T(pq), niin pOq. Peter Klein mukaan skeptinen argumentti on dialektisesti tehoton ja kehäinen. Sulkuperiaate on täysin neutraali sen suhteen, mikä tekee p:n ja q:n oikeutetuksi. Se ei sano mitään niiden välisen oikeutuksen tai päättelyn rakenteesta. Transmissioperiaate kertoo, mistä oikeutus q:lle tulee. Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Dretske olettaa 1. vaihtoehdon ja hylkää sulkuperiaatteen, koska seeprakokemus (e) ei oikeuta uskomusta, ettei eläin ole seepralta näyttävä muuli. Säilyttääkseen sulkuperiaatteen skeptikon pitää Kleinin mukaan hyväksyä vaihtoehto 2. Sen mukaan kokemus oikeuttaa minut ensin uskomaan, että eläin on seepra, ja tämä propositio oikeuttaa minut sitten uskomaan, ettei se ole seepralta näyttävä muuli. Skeptikko voi siis puolustaa sulkuperiaatetta 2:n avulla. Tällöin hän ei kuitenkaan pysty puolustamaan skeptisen argumentin toista premissiä, etten ole oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Puolustaakseen sitä hänen pitäisi osoittaa, ettei minulla ole mitään sellaista oikeutettua uskomusta, josta loogisesti seuraisi, etten ole kädettömät aivot. Tällainen uskomus on uskomukseni, että minulla on kädet. Skeptikon täytyy väittää, etten ole oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet. Tämä on kuitenkin juuri skeptisen argumentin johtopäätös. Ts. puolustaakseen toista premissiään skeptikko joutuu olettamaan johtopäätöksen. Skeptikon argumentista tulee kehäinen ja tehoton. Olennaista paradoksin ratkaisemisen kannalta on kuitenkin se, miten Klein selittää sen, miksi skeptisen argumentin 2. premissi on epätosi, miten voin olla oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Kleinin vastaus edustaa ns. modus ponens –fallibilismia (Cohenin termi). Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

11 Modus ponens -fallibilismi
Minusta näyttää, että minulla on kädet (aistikokemus). Minulla on kädet. En ole kädettömät aivot. 1 ei oikeuta suoraan 3:a, vaan 1 oikeuttaa ensin 2:n ja sitten 2 oikeuttaa 3:n. Jos eOp ja T(pq), niin pOq. Kleinin mukaan tällainen päättely oikeuttaa minut uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Kokemus oikeuttaa ensin minut uskomaan propositioon, että minulla on kädet. Tämä propositio puolestaan oikeuttaa minut uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Cohen kutsuu kantaa modus ponens -fallibilismiksi. Kleinin näkemyksestä näyttää seuraavan, ettei skeptikon 2. premissi olekaan intuitiivinen. Hyvin yksinkertainen päättely oikeuttaa minut uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Miksi se siis edes tuntui aluksi intuitiiviselta? Antaako tällainen modus ponens -päättely oikeutuksen uskoa että skeptiset hypoteesit ovat epätosia? Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

12 Pelkät lemmat -periaate
Juan Comesaña, ”There is no immediate justification”, Contemporary Debates in Epistemology, 2. painos (Blackwell, 2014). Jos S:n oikeutus uskoa p:hen tulee kokonaan e:lta eikä e oikeuta S:ää uskomaan q:hun, niin p ei oikeuta S:ää uskomaan q:hun. Pelkillä lemmoilla eli välijohtopäätöksillä ei ole omaa oikeuttavaa voimaa. e = Eläin näyttää seepralta p = Eläin on seepra (lemma). q = Eläin ei ole raidalliseksi maalattu muuli. Juan Comesañan mukaan Kleinin modus ponens –fallibilismi rikkoo hyvin uskottavaa periaatetta, jonka mukaan lemmoilla eli välijohtopäätöksillä ei ole omaa oikeuttavaa voimaa. Dretsken seepra esimerkki: e = Eläin näyttää seepralta. p = Eläin on seepra. q = Eläin ei ole taitavasti maalattu muuli. Klein myöntää, ettei e oikeuta q:ta. Hänen mukaansa e oikeuttaa p:n, ja p oikeuttaa q:n. Tämä on epäuskottavaa, koska nyt oletamme, että kaikki oikeutus p:lle tulee e:lta ja että e ei yksin oikeuta q:ta. Klein mukaan voimme päättellä vastaavasti skeptisessä tapauksessa. e = Minusta näyttää, että minulla on kädet. p = Minulla on kädet. q = En ole kädettömät aivot, josta näyttää, että hänellä on kädet. P:n oikeutus perustuu e:hen, ja e ei oikeuta q:ta. Miten p voisi oikeuttaa q:n? Pelkkä lemma ei näytäisi voivan synnyttää uutta oikeutusta. Dretske kutsuu Kleinin näkemystä tiedolliseksi magiaksi. Lemmoilla on sen mukaan maagista oikeuttavaa voimaa, joka tulee tyhjästä. Päättely ei voi synnyttää uutta oikeutusta; se korkeintaan siirtää oikeutuksen premisseiltä johtopäätökselle. Toinen internalistinen vaihtoehto on ajatella, että moorelainen päättely siirtää premissin oikeutuksen johtopäätökselle, toisin kuin Dretske ajattelee. Tätä kantaa edustaa Pryorin dogmatismi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

13 Pryorin dogmatismi (liberalismi)
Pryor, James, "The Skeptic and the Dogmatist", Noûs 34 (2000). Jos S:llä on aistikokemus, jonka sisältö on p, niin S:llä on prima facie -oikeutus uskoa että p. Pelkkä kokemus (että p) riittää oikeuttamaan p:n. S:n ei tarvitse olla oikeutettu uskomaan, että aistikokemus on luotettavaa. Aistikokemuksen ei tarvitse olla luotettavaa. (Reliabilismi on epätosi.) S:n ei tarvitse pystyä antamaan perusteita tai argumentteja p:n puolesta. Pryorin dogmatismi on teoria havaintoon perustuvasta oikeutuksesta. Kyse on propositionaalisesta oikeutuksesta. Jos katson autoni bensamittaria, niin olen oikeutettu uskomaan, että se osoittaa E:tä, vaikkei minulla olisi uskomusta tästä. Edelleen tämä oikeutus antaa minulle oikeutuksen uskoa, että bensa on melkein lopussa. Pelkkä kokemus riittää prima facie –oikeutukseen. Kyse on myös prima facie -oikeutuksesta eli oikeutuksesta, joka voi kumoutua : oikeutus kumoutuu, jos S:llä on perusteita epäillä p:tä. Jos pöytä näyttää punaiselta, niin olen oikeutettu uskomaan, että se on punainen. Mutta jos olen oikeutettu uskomaan, että pöytä on valkoinen tai että huoneessa on punaiset värivalot, en olekaan oikeutettu uskomaan, että pöytä on punainen. Oikeutus on myös fallibilistista: se ei takaa, että uskomus olisi tosi. Jos minulla on kokemuksia käsistä eikä minulla ole perusteita epäillä käsieni olemassaoloa, olen oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet, vaikka olisin kädettömät aivot. Oikeutukseen riittää pelkkä aistikokemus. S:n ei tarvitse lisäksi olla oikeutettu uskomaan, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia. Oikeutus ei vaadi mitään muuta kuin asianmukaisen kokemuksen. Se ei myöskään vaadi, että S olisi oikeutettu uskomaan, että aistikokemukset ovat luotettavia tai havainto-olosuhteet ovat normaalit. Aistikokemuksen ei myöskään tarvitse olla tosiasiassa luotettavaa. Jopa demonin uhri voi olla oikeutettu uskomaan kokemustensa perusteella asioita ulkomaailmasta, vaikka nämä kokemukset ovat täysin epäluotettavia. S:n ei tarvitse myöskään pystyä osoittamaan p:tä todeksi tai oikeuttamaan sitä. Oikeutuksessa on kysymys uskomuksen tiedollisesta statuksesta. Tämä on eri asia kuin uskomuksen puolustaminen oikeuttavan argumentin avulla. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

14 Dogmatismin puolesta C. Tucker (toim.), Seemings and Justification: New Essays on Dogmatism and Phenomenal Conservatism, Oxford 2013. Fenomenaalinen konservatismi: Jos minusta näyttää että p eikä minulla ole mitään perusteita epäillä p:tä, olen oikeutettu uskomaan että p. Michael Huemer p:n uskominen tuntuu tällaisessa tilanteessa järkevämmältä kuin ~p:n uskominen tai uskomuksista pidättäytyminen. Luonteva selitys perustavista oikeutuslähteistä, kuten havainto, muisti ja (apriorinen) intuitio. Antaa uskottavan vastauksen niin pyrrhonistiseen kuin karteesiseen skeptisismiin. (?) Pryorin dogmatismi on teoria havaintouskomusten oikeutuksesta. Sitä voidaan pitää erikoistapauksena Michael Huemerin kannattamasta fenomenaalisesti konservatismista. Sen ajatus on se, että on järkevää ajatella, että asiat ovat niin, kuin ne näyttävät olevan. Näyttäminen on evidenssiä. Sitä vastaan on esitetty kahdenlaisia ongelmia. Toinen liittyy läheisemmin skeptisiin argumentteihin. Onko vastaus skeptisismiin uskottava? Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

15 Mooren antiskeptisismi
Minusta näyttää, että minulla on kädet. Minulla on kädet. Siis en ole kädettömät aivot. 1. transmissioperiaate: Jos eOp ja T(pq), niin eOq. Pryorin dogmatismi selittää, miksi skeptisen argumentin 2. premissi on epätosi. Sen mukaan tällainen päättely oikeuttaa minut uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Ensin aistikokemukseni, että minulla on kädet, oikeuttaa minut uskomaan, että minulla on kädet. Koska 3 on ilmeinen looginen seuraus 2:sta, oikeutus siirtyy 2:lta 3:lle (transmissioperiaate). Olen siis oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet. Siis 1 oikeuttaa sekä 2:n että 3:n. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

16 Kognitiivinen penetraatio
Peter Markie (2005), “The Mystery of Perceptual Justification,” Philosophical Studies 126, Kultahippu-tapaus Muut mielentilat vaikuttavat siihen, miltä jokin näyttää. Esim. halut (toiveajattelu) ja muut (epäoikeutetut) uskomukset. Peter Markie esittää tämän vastaesimerkin Huemerin fenomenaalista konservatismia vastaan, mutta esimerkki toimii myös Pryorin dogmatismia vastaan: Olen Lemmenjoella huuhtomassa kultaa, ja vaskooliin jää jotain kiiltävää. Toivon sen niin kovasti olevan kultaa, että se näyttää minusta kullalta. Näytän sitä kokeneelle kullankaivajalle, joka sanoo sen todella olevan kultaa. Dogmatismin mukaan olemme yhtä oikeutettuja uskomaan, että hippu on kultaa, vaikka oma kokemukseni perustuu osittain toiveajatteluun. Markien esimerkki koskee psykologista ilmiötä, jota kutsutaan kognitiiviseksi penetraatioksi. Muut henkilön mielentilat voivat vaikuttaa siihen, miltä jokin näyttää, esim. halut (toiveajattelu) ja muut uskomukset. Jos uskon (väärin perustein), että Liisa on vihainen, hän saattaa näyttää minusta vihaiselta. Koska tällainen kognitiivinen penetraatio voi tehdä uskomuksen syntytavasta epäluotettavan, erityisesti reliabilistit ovat esittäneet tällaisia vastaväitteitä Lisäksi voidaan huomauttaa, että kokemuksen (näyttämisen) voivat tuottaa hyvin erilaiset syyt. Normaalitapauksessa sen on tuottanut se tosiasia, joka myös tekee uskomukseni todeksi. Mutta sen voivat tuottaa myös ilkeä demoni, tietokone, epänormaalit havainto- olosuhteet, toiveajattelu, naamioidut muulit, tekokädet. Eikö meillä pitäisi olla lisäksi oikeutus uskoa, etteivät nämä ole aiheuttaneet kokemustani ja että kokemukseni on luotettava uskomuksen lähde? Pryor ja Huemer kiistävät ongelman: Jos minusta todella näyttää siltä että p, olen (prima facie) oikeutettu uskomaan että p, olipa tämä näyttäminen syntynyt miten tahansa. Jos minulla ei ole perusteita uskoa, että kokemukseni on syntynyt epäluotettavalla tavalla, se oikeuttaa havaintouskomukseni. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

17 Dogmatismin ongelma* Roger White, ”Problems for Dogmatism”, Philosophical Studies 131, (2006), E = Minusta näyttää, että minulla on kädet. K = Minulla on kädet. A = Olen kädettömät aivot (ja minusta näyttää, että minulla on kädet). P(E | K) = P(E | A) = 1 > P(E) P(K) > 0, P(A) > 0 Bayesin teoreema: P(H | E) = P(H) P(E) ∙ P(E | H) P(K | E) > P(K) P(A | E) > P(A) Siis P(~ A | E) < P(~ A) Roger Whiten mukaan dogmatismilla on kohtalokas ongelma. Se on ristiriidassa klassisen (bayesiläisen) todennäköisyysteorian kanssa. Voimme olettaa, että todennäköisyys sille, että minusta näyttää, että minulla on kädet, on korkea, jos minulla todella on kädet. Mutta todennäköisyys, että minusta näyttää, että minulla on kädet, jos olen kädettömät aivot, on vähintään yhtä korkea. Voimme olettaa, että molempien todennäköisyys on 1. Voimme myös olettaa, että a priori -todennäköisyys, että minusta näyttää, että minulla on kädet, on alempi kuin 1. Bayesin teoreema kertoo, miten uusi evidenssi vaikuttaa hypoteesin todennäköisyyteen. Sen avulla voidaan laskea, kuinka todennäköiseksi uusi evidenssi tekee hypoteesin, kun tunnetaan hypoteesin ja evidenssin vanha todennäköisyys ja evidenssin ehdollinen todennäköisyys suhteessa hypoteesiin. Em. oletuksilla Bayesin teoreemasta seuraa, että kokemukseni käsistä lisää sen todennäköisyyttä, että minulla on kädet, mutta vähentää sen todennäköisyyttä, että en ole kädettömät aivot. Ts. kokemukseni käsistä pitäisi lisätä vakuuttuneisuuttani siihen, että minulla on kädet, mutta vähentää vakuuttuneisuuttani siihen, etten ole kädettömät aivot. Miten siis kokemus käsistä voisi oikeuttaa minun uskomaan, etten ole kädettömät aivot, kun sen pitäisi vähentää vakuuttuneisuuttani, etten ole kädettömät aivot. Tuloksen ymmärtämiseksi ei tarvita edes Bayesiä. Jos kerran sekä hypoteesista, että minulla on kädet, että hypoteesista, että olen kädettömät aivot, seuraa ennuste, että minulla on kokemuksia käsistä, tämän ennusteen toteutuminen antaa induktiivista tukea molemmille. Miten siis kokemukseni käsistä voisi oikeuttaa minut uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

18 Dogmatismin ongelma yksinkertaisemmin
Juan Comesaña, ”There is no immediate justification”, Contemporary Debates in Epistemology, 2. painos (2014). Seurausperiaate: Jos E seuraa loogisesti H:stä, E ei voi oikeuttaa S:ää uskomaan että ~H. E = Minusta näyttää, että minulla on kädet. H = Olen kädettömät aivot, ja minusta näyttää, että minulla on kädet. Vrt. tieteellinen päättely! H → E E Siis H Olennaisesti sama ongelma voidaan esittää myös yksinkertaisemmin. Juan Comesaña on esittänyt, että dogmatismi rikkoo seuraavaa periaatetta, jota hän kutsuu seurausperiaatteeksi (Entailment). Dogmatismi joutuu hylkäämään tämän erittäin uskottavan periaatteen. Jos H:sta johdettu ennuste E on tosi, tämän ajatellaan antavan induktiivista tukea H:lle. Miten se voisi oikeuttaa ~H:n. Eksplanatoristi voi väittää vastaan. Oletetaan, että meillä on kaksi yhteensopimatonta hypoteesia H1 ja H2, joista molemmista seuraa sama evidenssi E. Oletetaan, että H1 on yksinkertaisempi hypoteesi ja siksi parempi selitys E:lle. Nyt voitaisiin väittää, että E tukee H1:tä ja ~H2:ta. E siis oikeuttaa uskomaan että ~H2. Esim. H1 = kopernikaaninen teoria ja H2 = ptolemaiolainen teoria. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

19 Vastaesimerkki dogmatismille
Minusta näyttää, että edessäni oleva pöytä on punainen. Edessäni oleva pöytä on punainen. Edessäni oleva pöytä ei ole valkoinen pöytä, joka näyttää punaisessa valossa punaiselta. Crispin Wright: 1 oikeuttaa 2:n, vain jos 3:lle on tästä oikeutuksesta riippumaton oikeutus. ⇒ 2:n oikeutus ei siirry 3:lle (2:n oikeutus edellyttää, että 3 on jo oikeutettu). Tämä päättely on analoginen Mooren anti-skeptisen päättelyn kanssa. Se ei kuitenkaan näytä antavan oikeutusta johtopäätökselle 3. Miten siis Mooren päättely antaisi oikeutuksen Mooren johtopäätökselle. Crispin Wrightin mukaan ongelma on siinä, että kokemukseni pöydästä oikeuttaa uskomukseni pöydän väristä, vain jos olen tästä kokemuksesta riippumatta oikeutettu uskomaan, että havainto-olosuhteet ovat normaalit, että huoneessa ei esim. ole punaisia valoja. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

20 Mooren antiskeptisismi
Minusta näyttää, että minulla on kädet. Minulla on kädet. Siis en ole kädettömät aivot. Wright: 1 oikeuttaa 2:n, vain jos 3:lle on tästä oikeutuksesta riippumaton oikeutus. ⇒ 2:n oikeutus ei siirry 3:lle (2:n oikeutus edellyttää, että 3 on jo oikeutettu). Wright antaa saman diagnoosin Mooren antiskeptiselle argumentille. Wrightin mukaan Mooren päättelyssä on transmissiovirhe. 1 oikeuttaa 2:n, mutta tämä oikeutus ei siirry 3:lle, koska 1 oikeuttaa 2:n, vain jos 3 on jo siitä riippumatta oikeutettu. Kokemukseni oikeuttaa minut uskomaan, että minulla on kädet, vain jos olen jo kokemuksesta riippumatta oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Oikeutus ei siis siirry premissiltä johtopäätökselle. Tämän täytyy saada oikeutuksensa jostakin muualta. Koska se Wrightin mukaan saa oikeutuksensa muualta, 1 silti oikeuttaa 2:n. Oikeutus ei kuitenkaan siirry 2:lta 3:lle, kuten Pryor uskoo. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

21 Transmissiovirhe Crispin Wright, Martin Davies
Oikeutus ei siirry premisseiltä johtopäätökselle, jos premissien oikeutus edellyttää, että johtopäätös on ensin (niiden oikeutuksesta riippumatta) oikeutettu. Tällöin argumentti on tiedollisesti kehäinen. Crispin Wright ja Martin Davies ovat argumentoineet, että Mooren päättelyssä tapahtuu transmissiovirhe. Oikeutus ei siirry premissiltä, että minulla on kädet, johtopäätökselle, etten ole kädettömät aivot. Tämä johtuu siitä, että premissin oikeutus edellyttää, että johtopäätös on jo siitä riippumatta oikeutettu. Kokemus oikeuttaa uskomukseni, että minulla on kädet, vain jos olen jo riippumatta oikeutettu uskomaan, etten ole kädettömät aivot. Tästä seuraa, että Mooren päättely on kehäistä. Jos tämä pitää paikkansa, dogmatismi on väärässä, koska sen mukaan Mooren päättelyssä ei ole tällaista virhettä. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

22 Crispin Wrightin anti-dogmatismi (konservatismi)
Jotta kokemukseni oikeuttaisi havaintouskomuk- seni, minun pitää ensin (kokemuksesta riippumatta) olla oikeutettu uskomaan: Ulkomaailma on olemassa. En ole kädettömät aivot. Havainto-olosuhteet ovat normaalit. Aistini ovat luotettavat. Wright havainto-oikeutuksen rakenteesta. Wrightin mukaan kokemus oikeuttaa havaintouskomuksen vain suhteessa tiettyyn taustainformaatioon. Kokemus oikeuttaa havaintouskomuksemme, vain jos meillä on riippumaton oikeutus uskoa, että ulkomaailma on olemassa, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia, että havainto-olosuhteet ovat normaalit jne. Meidän ei tarvitse eksplisiittisesti uskoa näihin. Riittää, että meillä on propositionaalinen oikeutus, oikeus pitää näitä asioita itsestään selvänä. Keskeinen peruste tälle näkemykselle on sama kuin skeptikolla. Kokemus sallii tietyt pahat vaihtoehdot uskomukselleni. Miksi siis kokemus tukisi uskomustani ennemmin kuin näitä vaihtoehtoja. Jotta kokemus oikeuttaisi uskomukseni, minun pitää ensin olla oikeutettu uskomaan, etteivät ne ole tosia. Wright vetoaa myös oikeutuksen holistiseen luonteeseen: Havaintouskomusten oikeutus ei riipu vain kokemuksesta vaan myös suuresta joukosta taustainformaatiota. Mikä sitten oikeuttaa tämän taustainformaation? Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

23 Ei-evidentiaalinen oikeutus (entitlement)
Crispin Wright, (2004) “Warrant for Nothing (and Foundations for Free)?”, Proceedings of the Aristotelian Society, Supp. Vol. 78, 167–212. I take Wittgenstein’s point in these admittedly not unequivocal passages to be that this is essential: one cannot but take certain such things for granted. (2004, 189) This line of reply concedes that the best sceptical arguments have something to teach us—that the limits of justification they bring out are genuine and essential—but then replies that, just for that reason, cognitive achievement must be reckoned to take place within such limits. The attempt to surpass them would result not in an increase in rigour or solidity but merely in cognitive paralysis. (2004, 191) Mikä sitten Wrightin mukaan oikeuttaa tämän taustainformaation? Wright vetoaa Wittgensteiniin. Hänen mukaansa meillä on jonkinlainen ei-evidentiaalinen oikeutus näille propositioille. Sitä ei tarvitse Wrightin mukaan mitenkään ansaita. Sei ei vaadi minkäänlaista evidentiaalista saavutusta – ei empiiristä eikä apriorista. Wrightin perustelut tuntuvat pragmaattisilta. Meillä on praktinen oikeutus pitää joitakin propositioita itsestään selvinä, koska meillä ei ole vaihtoehtoa. Kaikki tutkimus, kaikki kognitiiviset projektit, vaativat joidenkin asioiden pitämistä itsestään selvinä. Kyse ei kuitenkaan ole puhtaasti pragmaattisesta rationaalisuudesta: Nämä propositiot ovat kaiken tutkimuksen kulmakiviä, joita ilman totuuden tavoittelu on mahdotonta. Ne tekevät totuuden tavoittelun mahdolliseksi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

24 Robinson Crusoen päätös
Syötävä Myrkyllinen Syön SÄILYN ELOSSA KUOLEN En syö En ole aivot altaassa. Olen aivot altaassa. Muodostan havaintouskomuksia TOSIA USKOMUKSIA EI TOSIA USKOMUKSIA En muodosta havaintouskomuksia Crusoen autiolla saarella ainoa mahdollinen ravinnon lähde ovat hedelmät. Ne ovat kuitenkin Crusoelle ennestään tuntemattomia. Hänellä ei ole mitään evidenssiä niiden syömäkelpoisuudesta. Ne voivat yhtä hyvin olla myrkyllisiä. Hänen kannattaa kuitenkin päättää syödä niitä ja luottaa niiden syötävyyteen. Tämä on rationaalinen vaihtoehto: Tällöin on ainakin mahdollista pysyä hengissä. Vastaavasti kun mietin kannattaako minun muodostaa havaintouskomuksia, minun järkevää hyväksyä se (luottaa siihen), etten ole aivot altaassa, ja muodostaa havaintouskomuksia. Tällöin minulla on ainakin mahdollista saada tosia uskomuksia. Vrt. Hans Reichenbach: induktion pragmaattinen oikeuttaminen Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

25 Saranapropositiot Kaiken rationaalisen arvioinnin ulkopuolella (Wittgenstein). Sulkuperiaate ei sovellu, koska asenteemme niihin ei ole aito uskomus (Pritchard, Epistemic Angst, Oxford 2016). Rationaalisen luottamuksen kohteena (C. Wright) Oikeutus hyväksyä todeksi (pitää itsestään selvänä) ilman evidenssiä Kognitiivisten projektien kulmakiviä: ilman niiden hyväksymistä tutkimus olisi mahdotonta. Wittgenstein kutsui näitä tutkimuksen kulmakiviä saranoiksi, jotka tarvitaan, jotta ovi aukeisi. Wittgenstein mukaan saranapropositiot (varmuudet) eivät voi olla oikeutettuja eivätkä epäoikeutettuja. Niitä ei voi myöskään tietää? Koska ne kuitenkin seuraavat loogisesti normaaleista empiirisistä propositioista, jotka tiedämme, Wittgenstein näyttäisi hylkäävän sulkuperiaatteen. Pritchardin näkemyksellä on se etu, että sen mukaan sulkuperiaate on tosi. Se ei vain sovellu tapauksiin, joissa ei voi olla kysymys uskomuksista. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

26 Saranapropositiot ja sulkuperiaate
Oikeutusta koskeva sulkuperiaate: Jos S on oikeutettu uskomaan että p ja S tietää, että q seuraa loogisesti p:stä, niin S on oikeutettu uskomaan että q (=saranapropositio). Alkemiaongelma Suodatusongelma (the leaching problem) Evidentiaalista oikeutusta koskeva sulkuperiaate: Jos S:llä on evidentiaalinen oikeutus p:lle ja S tietää, että q seuraa loogisesti p:stä, niin S:llä on evidentiaalinen oikeutus q:lle. Wright hylkää tämän. Wittgensteinin ratkaisu skeptiseen paradoksiin on sulkuperiaatteen hylkääminen. Sulkuperiaate ei päde silloin, kun q on saranapropositio. Emme ole oikeutettuja uskomaan saranapropositioita. Jos Wittgenstein ajattelee, että saranapropositiot eivät varsinaisesti ole propositioita, koska niillä ei ole totuusarvoa, sulkuperiaate pätee. Skeptisen argumentin toisesta premissistä tulee mieletön (totuusarvoton). Wrightin mukaan sarapropositiot ovat aitoja propositioita. Olemme oikeutettuja luottamaan niihin ilman evidenssiä. Myös sulkuperiaate pitää paikkansa. Jos sulkuperiaate pätee, miksei evidentiaalinen oikeutus välity myös saranapropositioille. Miksei rationaalisen luottamisen lyijy muutu evidentiaalisen oikeutuksen kullaksi? (alkemiaongelma) Suodatusongelma: Koska minulla ei ole evidentiaalista oikeutusta uskoa, että en ole aivot altaassa, minulla ei ole myöskään evidentiaalista oikeutusta uskoa, että minulla on kädet. Tämä seuraa sulkuperiaatteesta. Evidentiaalinen oikeutus suodattuu pois. Jäljelle jää vain ei-evidentiaalinen oikeutus eli rationaalinen luottamus. Alkemiaongelma ja suodatusongelma häviävät, jos hylkäämme evidentiaalista oikeusta koskevan sulkuperiaatteen. Periaate pätee, jos oikeutus ymmärretään laajasti kattamaan sekä evidentiaalisen että ei-evidentiaalisen oikeutuksen. Evidentiaalista oikeutusta koskeva sulkuperiaate on kuitenkin hyvin uskottava. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

27 Eksplanatorismi Earl Conee, Richard Feldman, Jonathan Vogel
Yksittäiset kokemukset eivät oikeuta minua uskomaan, etten ole aivot altaassa, mutta kokemusteni välinen koherenssi oikeuttaa. Tavanomaiset ulkomaailmaa koskevat uskomukset selittävät paremmin kokemustemme väliset säännönmukaisuudet kuin skeptiset hypoteesit Ongelmia Ei ole selvää, miksi terveen järjen uskomukset olisivat parempi selitys kokemuksillemme kuin skeptiset hypoteesit? Myös skeptisestä hypoteesista seuraa, että kokemuksemme ovat koherentteja. Konservatiivisuus, yksinkertaisuus Ihmisillä ei normaalisti ole hallussaan tällaista selitystä. Emme pysty kuvaamaan kokemustemme välisiä säännönmukaisuuksia viittaamatta ulkomaailmaan (Alston). Olennaisesti sama ehdotus, jonka Russell esitti kirjassaan The Problems of Philosophy. Oletetaan, että skeptisestä hypoteesista seuraa, että kokemuksemme ovat koherentteja. Sekä terveen järjen hypoteesista että skeptisestä hypoteesista seuraa kokemusten koherenssi. Miksi siis kokemusten koherenssi tukisi ennemmin terveen järjen hypoteesia kuin skeptistä hypoteesia? Terveen järjen hypoteesi selittää sen paremmin. 1) Tieteessä hypoteesin tai teorian valintaa vaikuttaa konservatiivisuus ja yksinkertaisuus. Hypoteeseja, jotka sopivat yhteen muiden uskomustemme kanssa pidetään parempina havaintojen selityksinä. Samoin yksinkertaisempia hypoteeseja. Tällaisiin taustauskomuksiin ja siis konservatiivisuuteen ei kuitenkaan voi vedota kun selittävänä hypoteesina ovat uskomuksemme ulkomaailmasta kokonaisuudessaan. Ei ole myöskään selvää, että terveen järjen hypoteesi aineellisista kappaleista on yksinkertaisempi kuin skeptiset hypoteesit. Esim. ilkeä demoni hypoteesi olettaa vähemmän olioita – vain mieliä ja ideoita. Terveen järjen hypoteesi olettaa lisäksi aineelliset kappaleet ja niiden osat. Toiseksi ei ole selvää, miksi konservatiivisuus ja yksinkertaisuus olisivat totuuden kriteerejä. Ne näyttävät enemmänkin pragmaattisilta kriteereiltä. Konservatiiviset ja yksinkertaiset teoriat on helpompi ymmärtää, ja niistä on helpompi tehdä johtopäätöksiä. 2) Jos internalismi pitää paikkansa, ei riitä, että terveen järjen uskomukset ovat tosiasiassa paras selitys. Uskojilla pitää olla selitys jotenkin hallussaan. Tämä vaatii ainakin, että ihmiset ovat jotenkin tietoisia kokemustensa välisestä koherenssista ja pystyisivät vastaamaan siihen, mikä tämän parhaiten selittää. Tavalliset ihmiset tuskin ovat selvillä tällaisista asioista. Jos taas eksternalismi pitää paikkansa, on olemassa yksinkertaisempia eksternalistisia teorioita, kuten reliabilismi. 3) Puhtaasti fenomenaalisia säännönmukaisuuksia ei Alstonin mukaan yksinkertaisesti ole. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että emme tiedä tallaisia säännönmukaisuuksia. Ehdotus vaikuttaa viimeiseltä oljenkorrelta. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss

28 Internalistinen (fallibilistinen) vastaus skeptisismiin
Dogmatismi ja modus ponens -fallibilismi: Skeptisten hypoteesien hylkäämiselle on empiirinen oikeutus (Klein, Pryor, Huemer). Konservatismi: Skeptisten hypoteesien hylkäämiselle on ei-evidentiaalinen oikeutus (C. Wright). Uusrationalismi: Skeptisten hypoteesien hylkäämiselle on apriorinen oikeutus (Cohen, White). Eksplanatorismi: Tavanomaiset ulkomaailmaa koskevat uskomukset selittävät paremmin kokemustemme väliset säännönmukaisuudet kuin skeptiset hypoteesit (Conee, Feldman, Vogel). Dogmatismi hylkää skeptisen argumentin 2. premissin. Dogmatismin ongelma on, että se näyttää sallivan oikeutettuja uskomuksia liian helposti – tapauksissa, joissa ei intuitioidemme mukaan ole oikeutettuja uskomuksia. Se myös näyttää olevan ristiriidassa Bayesin teoreeman kanssa. Se rikkoo myös uskottavaa Comesañan seurausperiaatetta. Modus ponens –fallibilismi rikkoo Pelkät lemmat -periaatetta. Se turvautuu tiedolliseen magiaan. On vaikea nähdä, miten pelkkä aistikokemus voisi oikeuttaa minut uskomaan, etten ole kädettömät aivot, jolla on nuo samat aistikokemukset. Wittgensteinilaisen konservatismin ongelma on se, että rationaalinen luottamus on heiveröinen tiedollinen status, josta kaiken oikeutuksen ja tiedon pitäisi riippua. Myös uskottavaa sulkuperiaatetta ei voi sellaisenaan hyväksyä. Myös apriorismi hylkää toisen premissin. Apriorismin ongelma on sen selittäminen, miten meillä voi olla apriorinen oikeutus täysin kontingenteille propositioille. Lisäksi sen on vaikea selittää doksastista oikeutusta. Eksplanatorismi: näyttää siltä, että selittävä päättely ei sovellu skeptiseen ongelmaan, jossa selittävänä hypoteesina olisivat kaikki uskomuksemme ulkomaailmasta. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Uusmoorelaisuuss