YTT, dosentti, yliopistonlehtori Pirkko-Liisa Rauhala Luento 11.11.2015.

Esitys aiheesta: "YTT, dosentti, yliopistonlehtori Pirkko-Liisa Rauhala Luento 11.11.2015."— Esityksen transkriptio:

1 YTT, dosentti, yliopistonlehtori Pirkko-Liisa Rauhala Luento 11.11.2015

2 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Suomalaisen sosiaalipalvelupolitiikan muodostelmia; tendenssianalyyttisella metodologialla tutkittuina (Rauhala 1993; 1996; 1998; 2000; 2001; 2006; 2009; 2012; 2014) ”Hyvinvointivaltion rakentamisesta uuteen hallintaan” - Suomessa kyseinen kehitys noin toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta 1990-luvulle, josta alkaen uuden hallinnan politiikka alkaa hiipiä esiin - voidaan tutkia sosiaalireformien kautta (kuten olen tehnyt), mutta myös etuuksien, palveluiden ja niitä tuottavien instituutioiden ja ammattilaisten kautta kuten myös väestön yleisen hyvinvoinnin ja siinä tapahtuvien muutosten, esim. uusien ongelmien ja polarisaatioiden ilmaantumisen avulla

3 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Hyvinvointivaltio-idean alkumuotoja 1940-luvulla (sotainvalidien huolto, jälleenrakennus, lasten huolto, sosiaalihuollon ammatillistaminen [Heikki Waris]) - 1940-luvun yhteiskuntapoliittisia piirteitä: yleinen köyhyys, sosiaalinen turvattomuus aineellisena niukkuutena ja mm. kasvatusongelmina (esim. Pekkarinen 2010); oikeudenmukaisuuden matala taso; viranomais- ja ammattilaistoiminnan heikkoudet ja puutteet – ”huono- osaisuuden sietämisen ja lievittämisen politiikkaa” kuten ehkäisevää huoltoa, ammatillisuuden lisäämistä (sosiaalihuoltajakoulutus jo sodan aikana), valtion ohjausvastuun lisääminen ja keskittäminen

4 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen - 1960-luvun lopun sosiaaliradikalismin ja sosiaaliliberalismin nousu: hyvinvointivaltion rakentaminen alkaa; sosiaalisen eriarvoisuuden nostaminen ykkösasiaksi – suuret tuloerot ja alueelliset erot; kansalaisvapauksien ja –oikeuksien puutteet (1967 huomautus YK:sta); suurimpana ongelmana oikeudettomuus ja tavoitteeksi oikeuksien lisääminen ja vajeiden kompensoiminen – sosiaaliturvan rakentamisen ekspansio ja sosiaaliturvan tulkinta tulevaisuusinvestointina; valtion ohjaus- ja resurssivallan lisääminen ja vahvistaminen

5 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Hyvinvointivaltion ”kultakausi” 1980-luvulla; Suomessa ei koskaan saavutettu vastaavaa kultakautta kuin muissa Pohjoismaissa; Ruotsin ”kansankoti”. Kuitenkin: - äärimmäisen aineellisen niukkuuden poistaminen - redistribuutio tulonjakojen ja muiden resurssien saatavuuden avulla (koulutus, sosiaalietuudet ja -palvelut) - palkkatyön rakentaminen sosiaaliturvan pilariksi, mutta asuinpaikka silti peruslähtökohta; viimesijaisten sosiaaliturvajärjestelmien luominen ja yritys lievittää stigmaa - yhteisyyden rakentaminen ”kansakunta”-projektina; tasa-arvon periaate; bismarckilaisen ja beveridgeläisen mallin toisiinsa sulauttaminen on pohjoismainen erityisyys

6 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen 1990-luvulla hyvinvointivaltio-sykli ”kypsyy”; hyvinvointivaltio näyttää vahvuutensa 1990-luvun alun laman kestämisessä; 500 000 työtöntä ym. ongelmat; rakennettu järjestelmä toimi vahvana puskurina sille, että väestö ei romahtanut; tästä mm. Matti Heikkilän ja Hannu Uusitalon tutkimukset 1990-luvun laman jälkeen sosiaalipolitiikan toimintatilan muutos ja uudet vaatimukset, joita nousee sekä tuotannollisista muutostekijöistä että kansalaisilta (asiakasnäkökulman nousu 1980-luvulla, mutta sen kariutuminen lamaan 1990-luvulla)

7 Jälkihyvivointivaltiolliseen kauteen Uusia vaatimuksia 1990-luvulta alkaen: - kustannusten säätely, mikä tosin on ollut muuten aina sosiaalireformismin keskiössä, ei ole uusi ilmiö - tietoa kansalaisilta, eikä vain kansalaisista - järjestelmäkeskeisyydestä oikeus- ja asiakaskeskeisyyteen - kollektiivisista järjestelmistä yksilöllisiin palveluihin: universaalisuudesta selektiivisyyteen - sosiaalisen integraation vaatimus globaalina ja lokaalina, uudesti määrittyvänä (managing diversity; erilaisuuksien integroiminen; mm. Amartya Sen käsittelee tätä)

8 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Uusia ongelmia/ilmiöitä 1990-luvulta alkaen: - syrjäytymisuhan kasvu, osattomuuden kokeminen - sitkeä pitkäaikaistyöttömyys + samanaikainen työvoimapula - huolenpidotta jäävät lapset; huoli lapsista; moraalipolitiikan nousu ja siihen liittyvä moraalitalous (tai moraalin talous) - hoivaamatta jäävät vanhukset; hoivaköyhyys - kasautunut huono-osaisuus; sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat kietoutuvat toisiinsa - elämänhallinnan ongelmat – miten lisätä elämänhallintaa? Voiko elämää hallita? – Vahva riskien hallinnan ideologia - valtion ohjaus- ja resurssivastuun purkaminen ja päätöksenteon sekä resurssoinnin siirtäminen paikallistasolle ja muukin yleinen hajauttaminen (”valtio tyhjentyy sosiaaliturvatehtävästä”)

9 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Klassisen sosiaalipolitiikan kolmio: - väestö - talous - sosiaaliset kysymykset ja ongelmat Sosiaali- politiikka

10 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Digitaalisen kapitalismin ajan sosiaalipolitiikan neliö: - väestö - talous - sosiaaliset kysymykset ja ongelmat - ihmisen ja luonnon suhde: ekologiset kysymykset Sosiaalipolitiikka

11 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Uusi hallinta – uusi sosiaalipolitiikka; hyvinvointivaltion restrukturaatio - markkinoistaminen, yksityistäminen, tilaaja-tuottaja –mallit (jää välivaiheeksi tai ottaa hegemonistisen aseman?) - poliittis-ideologisesti tavoitteena on kumppanuuden sosiaalipolitiikka (Yhdysvalloissa, Britanniassa, myös Keski- Euroopassa) – tavoiteltava tila, jonka aikaansaamiseksi uusia politiikkoja, esim. subsidiariteetti-periaatteen nostaminen uudestaan esille; Britannian Big Society –politiikka (joka alkaa muodostua 1980- luvulta alkaen); Yhdysvaltain yhteisövastuun politiikka

12 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Kumppanuuspolitiikan periaatteita: - yhteisöllisyys, keskinäisvastuu, vastuuvelvollisuus, kestävyys (= kustannusten hillintä), verkostot, uudet riippuvuudet yhteisö- perustalta (asuinyhteisöt, sosiaaliset liikkeet ym.) - vertaileva oikeudenmukaisuus, joka muodostuu aktiivisen kansalaiskeskustelun kautta (voice & choice) hyvinvointivaltiollisen institutionaalisen sopimusteoreettisen oikeudenmukaisuuden tilalle - nudge-politiikka (mm. Thaler & Sunstein 2009; Koskiaho 2011) = rohkaisemisen politiikka, pehmeä paternalismi, varovainen, suostutteleva ohjailu – valtio vetäytyy, vaikuttaa taustalla mm. veropolitiikalla, riskipolitiikalla; ei enää kannustinpolitiikalla

13 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Nudge-politiikan pääpilarit: - kansalaisten vastuuttaminen; omavastuiden lisääminen, diskurssit - kansalaisten voimaannuttaminen; empowerment, kumppanuuskykyisyys, kyky mobilisoida voimavaroja itsestään ja ympäristöstään - kansalaisten aktivoiminen; työmarkkinoille, mutta myös muuhun, yleiseen ns. elämänhallintaan, toimijaksi yhteisöihin ym. - nudge: tehdä tietoiseksi, muistuttaa, pehmeästi varoittaa, tönäistä - kansalaisten hylkääminen, jos ”suostuttelu”, integroiminen, aktivointi ei onnistu Teoreettisesti tärkeä pointti: nudge-politiikan oletetaan toimivan ”rakenteettomasti”, toimijoissa; tämä asia odottaa käsitteellistämistään Sosiaalipolitiikan tilanne on hyvin avoin 2010-luvulla: intressipoliittinen monimuotoisuus, hajanaisuus ym.

14 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen - käynnissä olevat poliittisesti ohjatut kokeilut Iso- Britanniassa (Big Society 2010) ja Yhdysvalloissa (Obaman hallinto) – vaikutteet liikkuneet nopeasti - kapitalismin muutos ja sopeuttaminen globaaliin talouteen ja samalla kansalliset intressit (valtiot) - modernien yhteiskuntien keskiluokkaistuminen, yksilön vapauden toteutuminen (modernin projekti hyvinvointivaltiollaan tuotti ja tavoitteli kansalaisten yksilöllistämistä siten, että kansalainen irtoaa esimoderneista sidoksista ja velvoitteista)

15 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen - jälkimodernissa yhteiskunnassa valtio väistyy, syntyy tilaus uudelle yhteisöllisyydelle ja hyvinvointipolitiikka sidotaan sen tuottamiseen samalla kun palvelut personalisoidaan - vahvat hyvinvointivaltiolliset instituutiot eivät taivu uuteen yhteisöllisyyteen; sitä on ajettava (myös) ideologisesti ja pitkäjänteisesti - työn ja tuotantotavan muutos, verotuspohja - demokratian muutos edustuksellisesta deliberatiiviseen, neuvottelevaan demokratiaan

16 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen Kumppanuuspolitiikan tavoitteita: 1) siirtää valtaa ja vastuuta paikallistasoon, ylhäältä alas, 2) siirtää paikallistasolla valtaa ja vastuuta yksilöille ja yhteisöille (sukurakenteet eivät enää toimi?), 3) tukea monitoimijuutta konkreettisella tasolla (markkinoistaminen jää välivaiheeksi, on osittain epäonnistunut jo syntyessään), 4) ohjata tiedolla, neuvonantajilla, koordinaattoreilla; syntyy uusia työtehtäviä

17 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen KIITOS KIINNOSTUKSESTANNE!

18 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen

19

20 KIITOS KIINNOSTUKSESTANNE!

21 Jälkihyvinvointivaltiolliseen kauteen

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

32

33