Avoimia haavoja sotiemme historiantulkinnoissa? To klo 17:15 Metsätalon sali I (Unioninkatu 40) Avaus: Prof. Seppo Hentilä, Sotiemme historian sietämätön kipeys Alustukset: VTT Markku Jokisipilä, Kuinka demokraattinen Suomi päätyi kansallissosialistisen Saksan liittolaiseksi? Dos. Pekka Visuri: Suomen hallituksen vaikeat valinnan jatkosodan loppupuolella Dos. Erkki Tuomioja: Politiikka ja historiantulkinnat Järjestäjät: Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitos/ Poliittinen historia ja Vapaus valita toisin- yhdistys

”Suomessa on muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana ilmestynyt yllättävän monta tohtorin väitöskirjaa, lehtiartikkelia ja mielipidekirjoitusta, jotka pyrkivät mitätöimään tasavallan presidentti Risto Rytin, sotiemme veteraanien ja koko Suomen kansan suurteot sodissamme ja maamme jälleenrakentamisessa.” (Matti Koskimaa: Suomen kohtalonvuodet, talvisota ja jatkosota Docendo 2013) Miksi viime sotien muisto herättää yhä kipeitä muistoja ja ristiriitoja? Toisaalta sotien merkityksestä ja oikeutuksesta vallitsee Suomessa erittäin laaja yksimielisyys Toisen maailmansodan muistaminen on useimmissa Euroopan maissa yhä jakautunut (holokausti, kollaboraatio miehittäjän kanssa, vastarintaliike, jne.)

Suomen talvi- ja jatkosota päättyivät kumpikin saman tyyppiseen torjuntavoittoon, jonka ansiosta Suomi säilytti vapautensa, koska maata ei miehitetty Ei tapahtunut syvällistä järjestelmänmuutosta, vaan vanha eliitti luotsasi maan sodasta rauhaan Sen ansiosta sotia koskeva välitön tilinteko sujui Suomessa tuskattomammin kuin missään muualla ja jäi osin myös tekemättä Merkillinen suomalainen piirre on sekin, että hävityistä sodista muodostui keskeinen kansallisen itsetietoisuuden lähde – ei tosin ensimmäistä kertaa … Runebergin ”Vänrikki Stoolin tarinoiden” aseman sai viime sotien jälkeen Väinö Linnan ”Tuntematon sotilas”

Koska viime sotien muisto on monille suomalaisille yhä niin pyhä, kriittinen tutkimus nähdään heti hyökkäyksenä ja loan heittämisenä sotiemme veteraanien silmille Kovin kiukku purkautuu netin keskustelupalstoille, joiden tyypillinen osoite on tyyppiä ”Ei siitä tarvitsisi kenenkään pahastua, vaikka menneisyys liittyykin nykyisyyteen.” Eräs 15-vuotias nurmolaistyttö Sirkka Ahosen haastattelututkimuksessa ”Historiaton sukupolvi” (1998) On tietysti aivan turhaa edes yrittää arvailla närkästyjien määrää, mutta sen voi varmaankin sanoa, että kyse on joukosta vannoutuneita asian harrastajia; kansakuntaa laajasti vaivaava trauma sotien muistelu tuskin kuitenkaan on

Pilvi Torstin kaksi vuotta sitten ilmestyneen kyselytutkimuksen ”Suomalaiset ja historia” (otos 3 300, vastausprosentti 35.3) mukaan, kun kysyttiin Suomen 1900-luvun merkittävimpiä saavutuksia, kolme neljästä vastaajasta asetti hyvinvointivaltion rakentamisen viime sotien edelle ”Peruskoulu selätti sodat ja suurmiehet” - Unto Hämäläisen otsikointia Torstin kirjan arvostelussa (HS ) Sotien muistelun merkitys väheni selvästi, kuta nuoremmista ikäluokista oli kyse Pirstaloituuko kansallinen kertomus? Vuoden 1918 punaiset ja valkoiset ovat pitkälti kadonneet nykypolven historiakuvasta – viime sotien muistaminen säilyy ”geopoliittisista” syistä, vaikka närkästyjien sukupolvi vähitellen väistyykin