Finnair-konserni Osavuosikatsaus
Rohkaiseva alkuvuosi Reittiliikenteen kysyntä vahvaa, erityisesti Aasia vetää Finnairin markkinaosuus Suomesta lähtevässä kansainvälisessä liikenteessä kasvussa Yksikkötuotot vakiintuivat, yksikkökustannukset laskivat Matkustajaliikenteen kannattavuus parani Myös Finnair Tekniikka ja FlyNordic petrasivat selvästi Polttoaineen hinta edelleen korkealla tasolla FlyNordic osaksi Norwegian Air Shuttlea, tuloksena vahva Skandinaavinen lentoyhtiö
Finnair myi FlyNordicin Norwegianille Esisopimus huhtikuussa, lopullinen sopimus toisella neljänneksellä Vastikkeena osakkeita, Finnairin osuus Norwegian Air Shuttlesta nousee yli viiteen prosenttiin Optio mahdollistaa omistuksen nostamisen noin kymmeneen prosenttiin vuoden 2008 loppuun mennessä FlyNordicin tilauslentoliikenteen tuottojen jako 50/50-suhteessa lokakuuhun 2008 Yhteistyösopimus Finnairin ja Norwegianin välillä Aasian-syöttöliikenteessä
Tehostamisohjelma konkretisoituu Tavoite 80 MEUR, josta puolet henkilöstökuluista Kohteet määritelty kokonaisuudessaan Säästöt painottuvat loppuvuodelle Tulosvaikutus vuodelle 2007 noin 40 MEUR Täysi tulosvaikutus 2008 alkaen Henkilöstövähennykset tähän mennessä noin 300 henkeä, koko vuonna noin 600 henkeä Lentotoimintaryhmään rekrytoitu yli 200 Kokonaishenkilöstömäärä pysyy lähes ennallaan
Keskeisimmät tehostamiskohteet Tekniikan kilpailukykyohjelma Lentävän henkilöstön sopimukset Säästöt tukitoiminnoista Laivaston käytön tehostuminen verkoston uudistuksella Poikkeustilanneprosessien hallinta Syöttöliikenneuudistus Yhdistämiset matkatoimistoverkostossa (SMT+Area) Jakelukustannusten leikkaus
Polttoaineen osuus viidennes liikevaihdosta 2003: 10,2 % liikevaihdosta 2004: 12,5 % liikevaihdosta 2005: 15,6 % liikevaihdosta 2006: 19,4 % liikevaihdosta 2007: ~20 % liikevaihdosta Reittiliikenteen polttoaineostoista suojattu 70 % seuraavalta kuudelta kuukaudelta, siitä alenevasti 30 kuukautta. Lomalentojen tulevan kesäkauden ohjelman mukaisesta kulutuksesta suojattu 60 %.
Markkinat ennakoivat polttoaineiden kallistumista
Matkustajaliikenne ja tekniikka paransivat tulosta Q1/2007Q1/2006Muutos% Liikevaihto, milj.€ 528,5 480,310,0 EBITDAR ilman myyntivoittoja, johdannaisten käyvän arvon muutoksia ja järjestelykuluja 54,840,934,0 EBIT ilman myyntivoittoja, johdannaisten käyvän arvon muutoksia ja järjestelykuluja 5,8-5,1- Myyntivoitot1,90,0 - Johdannaisten käyvän arvon muutos6,0-0,1- Liikevoitto/-tappio (EBIT)13,7-5,2- Tulos ennen veroja 13,4-5,2 -
Yksikkökulut laskussa Muutos edelliseen vuoteen %Yksikkötuotot (EUR c/RTK)Yksikkökustannukset (EUR c/ATK)
Polttoainekustannus tasaantunut Q1/ Lentotoiminnan yksikkökulut* c/ATK-2,1%+1,8 % Lentotoiminnan yksikkökulut ilman pa-kuluja* c/ATK-3,7%-3,5 % Palkat ja henkilösivukulut c/ATK+0,2%-4,1 % Polttoaineet c/ATK+3,6%+24,1 % Liikennöimismaksut c/ATK+1,1%-3,9 % Maaselvitys- ja catering-kulut €/matkustaja+1,7%-1,0 % Myynti- ja markkinointikulut €/matkustaja+16,0%-7,9 % Lentokoneiden lease-maksut ja poistot c/ATK-3,9%+1,9 % Muut kulut c/ATK-7,6%-3,1 % * ilman johdannaisten käyvän arvon muutoksia ATK = Available Tonne Kilometer = tarjottu tonnikilometri
Kasvusta huolimatta henkilöstömäärä lähes ennallaan Henkilöstö keskimäärin Henkilöä
Tuottavuus parantunut
Kassaa pienennetty investoinneilla Rahavirtalaskelma (milj. euroa)Q1/2007Q1/2006 Liiketoiminnan rahavirta1- 33 Investointien rahavirta Investoinnit Ennakkomaksujen muutos/muut Rahoituksen rahavirta-6 Likvidien varojen muutos Likvidit rahavarat kauden alussa Likvidit rahavarat kauden lopussa Rahavirrat tammikuu - maaliskuu
Vahva tase Omavaraisuusaste ja oikaistu nettovelkaantumisaste OmavaraisuusasteOikaistu nettovelkaantumisaste, Adjusted Gearing%
Aasia etenee ennätysluvuin Kysyntä kasvoi tammi-maaliskuussa 35,4 %, matkustajamäärä 29,9 % ja rahdin määrä 19,7 % Matkustajakäyttöaste 78,2 %, bisnes-luokan kysynnän kasvu 38,8 % Aasian-liikenteen tuotot kasvoivat yli 40 %, keskihinta edelleen nousussa Kesäkuussa nelinkertaistetaan liikenne Intiaan, uutena kohteena Mumbai Tänä kesänä 59 lentoa viikossa Aasiaan Suorat lennot 10 kohteeseen, kuuteen päivittäin Aasian-liikenteen kasvu usealla erilaisella markkinalla hajauttaa riskiä Loppuvuoden tarjonta kasvaa yli 30 %
Finnairin kaukoliikenne New York Tokyo 2 Beijing 3 Singapore 4 Bangkok 4 Helsinki
Kaukoliikenneverkosto - kesä New York Tokyo 4 Nagoya 4 Osaka 7 Beijing 7 Shanghai 7 Guangzhou 4 Hong Kong 7 Bangkok 7 Delhi 7 Mumbai 5 Helsinki
Aasian tarjonta on kasvanut nopeasti Kiinaan 2001: 3 vuoroa/vko 2007: 22 vuoroa/vko Japaniin 2001: 2 vuoroa/vko 2007: 15 vuoroa/vko
Yli kolmannes tuotoista Aasiasta AasiaAmerikkaKotimaaEurooppa Reittiliikenteen matkustaja- ja rahtituotot tammi-maaliskuu (Finnair Oyj)
oneworld vahvistui oneworld on laatuyhtiöiden muodostama ja ainut voittoa tuottava allianssi. Kolme uutta jäsentä liittyi huhtikuun 2007 alussa. Japan Airlines, suurin Aasiassa ja Tyynenmeren alueella Royal Jordanian, täydentää verkostoamme Lähi- idässä Unkarin Malev on partnerimme Keski-Euroopassa
Uudet koneet mahdollistavat kasvua jatkossakin Vuosina neljä aiemmin tilattua A340-konetta kuusi A /300 tai konetta neljä optiota ennestään yksi A340 yhteensä enintään 15 koneen A330/A340-laivasto Vuosina yhdeksän aiemmin tilattua Airbus A350XWB-konetta kaksi lisätilausta neljä optiota yhteensä enintään 15 koneen A350-laivasto
Modernein Eurooppa-laivasto Finnairin Eurooppa-laivaston keski-ikä alle neljä vuotta 29 Airbus A320-perheen konetta Uudet Embraer 170/190 -koneet lisäävät joustavuutta, parantavat käyttöastetta, vähentävät kustannuksia ja ovat ekotehokkaita Kymmenen pienempää ja kaksi isoa Embraer-konetta laivastossa, kahdeksan isompaa konetta tulossa Kahdeksan koneen kaukoliikennelaivasto Kaksi uutta Airbus A340 -konetta vuosittain
Arvioita tulevasta kehityksestä Korkea suojausaste vakauttaa polttoaineen kustannuksia loppuvuonna Laajarunkolaivaston uudistaminen käynnistyy Uudet avaukset asettavat hetkellisesti paineita Aasian liikenteen käyttöasteille Kaksi MD-11- ja neljä ATR-konetta myynnissä Yksikkökustannukset edelleen laskussa Rakennemuutos etenee, tuloksia jo nähtävissä Uudet työehtosopimukset syksyllä, neuvottelut ovat jo käynnissä Edellytykset ylittää vuoden 2005 toiminnallinen liiketulos
Liitteet
Käänne kannattavuudessa MEUR Liikevoiton muutos vuosineljänneksittäin (ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja, johdannaisten käyvän arvon muutoksia ja järjestelykuluja)
Keskituotot ja -kulut eur c/RTK & eur c/ATK Yksikkötuotot (EUR c/RTK)Yksikkökustannukset (EUR c/ATK)
Lentotoimintapalvelut plussalle Q Q1 MEUR Reittiliikenne-0,3 -4,4 Lomaliikenne5,6 6,2 Lentotoimintapalvelut3,3 -3,6 Matkapalvelut 1,30,3 Kohdistamattomat erät-4,1-3,6 Yhteensä5,8-5,1 Liikevoitto imlan myyntivoittoja, johdannaisten käyvän arvon muutoksia ja järjestelykuluja
Investoinnit ja liiketoiminnan nettorahavirta Liiketoiminnan nettorahavirtaInvestoinnit MEUR
Lentokoneiden vuokravastuut MEUR Joustavuus, edullisuus, riskien hallinta kaikki vuokrasopimukset ovat operatiivisia vuokrasopimuksia. Mikäli lentokoneiden vuokravastuu pääomitetaan tavanomaisella menetelmällä (= vuosittainen lentokoneiden vuokra x 7), olisi näin oikaistu nettovelkaantumisaste ,5 %
Sijoitetun ja oman pääoman tuotto rullaava 12 kk % ROE oman pääoman tuottoROCE sijoitetun pääoman tuotto
Päästökauppa tulee lentoliikenteeseen EU:n lentoliikenteen osuus maailman kaikista CO2 päästöistä on 0,5 % Finnair suhtautuu myönteisesti päästökaupan periaatteisiin EU:n ehdotus asettaa lentoyhtiöitä jossain määrin eriarvoiseen asemaan reittiverkoston rakenteesta riippuen Tulisi olla maailmanlaajuinen Kilpailuneutraali Tehdyt investoinnit tulee huomioida Avoin päästökauppa
Asiakas voi jo nyt tehdä lentäessään ympäristömyötäisiä valintoja Valitsemalla lentoyhtiön jolla on moderni laivasto Tekemällä suoria reittivalintoja ilman turhia välilaskuja – lyhyimmät lentoajat saastuttavat vähiten Välttämällä isoja ruuhkaisia lentokenttiä Näillä valinnoilla polttoainetta säästyy ja päästöt vähenevät parhaimmillaan jopa 30 %!
Finnair taloudelliset tavoitteet ”Kestävä, arvoa luova kasvu” Liikevoitto Liikevoittomarginaali vähintään 6% => milj. € lähivuosina EBITDAR EBITDAR-% vähintään 17% => yli 300 M€ EBITDAR-tason saavuttaminen lähivuosina Taloudellinen lisäarvo Osinkosuhde Vähintään kolmasosa vuosituloksesta maksetaan osinkoina Oikaistu netto- velkaantumisaste Leasevastuilla oikaistun nettovelan suhde omaan pääomaan enintään 140% Tavoitteena tuottaa positiivista taloudellista lisäarvoa yli 8 %:n pääomakustannuksen (ennen veroja)
Finnairin taloudelliset tavoitteet Mittareiden kuvaus Liikevoitto (EBIT) EBITDAR Taloudellinen lisäarvo Osinkosuhde Oikaistu netto- velkaantumisaste Liikevaihto + liiketoiminnan muut tuotot – liiketoiminnan kulut Tulos ennen poistoja, lentokaluston leasemaksuja ja myyntivoittoja Taloudellinen lisäarvo jää kun liikevoitosta vähennetään sitoutuneen pääoman kustannus (Korolliset velat + 7* vuosittaiset leasingvuokrat – likvidit varat) / (Oma pääoma + vähemmistöosuus) Osakekohtainen osinko / osakekohtainen tulos
Finnair-konserni sijoittajasuhteet puh: fax: