Yhdistyneet kansakunnat. Taustatietoa Alun perin YK syntyi liittoutuneiden maiden perustalle – YK:hon kuului jos oli liittynyt Winston Churchillin ja.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Kansainvälisen diakonian pohja on Raamatussa
Advertisements

Historiaa, YK:n sopimuksia ja alueellisia sopimuksia
Kaikki lioneista Historia Organisaatio Palvelu
VEERA EINOLA TEHYN OPISKELIJAYHDISTYKSEN PJ STTK-OPISKELIJOIDEN JOHTORYHMÄ, TYÖELÄMÄ & KANSAINVÄLISYYS KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAYHTEISTYÖ.
EU ja raha: Budjetin synty Tulot ja menot.
EU-vaikuttaminen Suomessa
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 2007 Hallituksen iltakoulu YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN JA INNOVAATIOYLIOPISTON PERUSTAMINEN.
SUOMEN SOTA 1808 Sodan syyt:
Apulaisasiantuntija- ja YK:n vapaaehtoisohjelmat
Siirtomaajärjestelmän purkautuminen II MS:n jälkeen
Kansainliitto.
03/10 CIMO_jaMu CIMO JPO (Junior Professional Officers) UM rahoittaa ja CIMO rekrytoi vuosittain uutta apulaisasiantuntijaa YK-järjestöihin eri puolille.
Valtioiden välinen yhteistyö. Yhdistyneet kansakunnat YK – perustettiin 1945 sodan voittajavaltioiden johdolla – 192 jäsenmaata – Periaatteet Rauhan ja.
Euroopan Unionin perustuslaki ja Lissabonin sopimus EU:n tulevaisuuskonventti valmisteli sopimuksen EU:n perustuslaista Piti tulla voimaan jo 2006, mutta.
EU : Tärkeitä henkilöitä:. Perustajat… Robert Schuman ( ) Jean Monnet (1888 – 1979)
Kreikan demokratia   - Kaupunkivaltion hallitsemista kutsuttiin politiikaksi: yhteisistä asioista keskusteltiin julkisesti, vallankäyttö ei perustunut.
Kylmän sodan kriisejä.
Kylmä sota – Yhdysvallat vastaan Neuvostoliitto
Kylmä sota Kahden valtion välinen valtataistelu, lähes sotatila, jossa ei käytetä suoria sotilaallisia toimia. Turvaudutaan propagandaan, vakoiluun, taloudellisiin.
Perusoikeudet ja kansalaisvelvollisuudet
KYLMÄ SOTA KANSAINVÄLISET SUHTEET. USA NEUVOSTO- LIITTO NATO VARSOVAN LIITTO RAUTAESIRIPPU KAPITALISMI MEILLÄ MENEE HIENOSTI. USA SORTAA TYÖLÄISIÄ. APUA!
VISIO ARVOT KEHITTÄMIS- TOIMET MISSIO Naisten aseman, sukupuolten välisen tasa-arvon ja tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksien edistäminen yhdessä jäsenjärjestöjen.
Lasten oikeudet. Lapsen oikeuksien sopimus Maailman laajin ihmisoikeussopimus Hyväksyttiin 1989, Suomessa voimaan maata hyväksynyt, vain Yhdysvallat.
KIRKOT JA VALTIO Luku 17 – Ydinsisältö. Uskontojen merkitys valtion kannalta merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia tuottavat myös sosiaali- ja terveyspalveluja.
Nationalismi ja imperialismi
VIRO Krista, Venla K, Liisa, Eveliina, Seela. Historia toisen maailmansodan jälkeen luvun lopulla osaksi Neuvostoliittoa. Kymmeniä tuhansia karkotettiin.
EUROOPAN UNIONI JA EUROOPPALAISUUS YH 4 EU:N TOIMIELIMET.
EUROOPPALAISUUS JA EUROOPAN UNIONI YH 4 EU nykyään.
Konservatismin, nationalismin ja liberalismin vaikutuksia.
Suomen YK-liiton toimintastrategia hallitukselle
2. maailmansota KANSAINVÄLISET SUHTEET. 2. MAAILMANSOTA LIITTOUTUNEET Iso-Britannia (1939) Ranska (1939) Neuvostoliitto (1941) Yhdysvallat (1941) Kiina.
YHTEISKUNTAOPPIA EUROOPAN UNIONI. KOLME YHTEISÖÄ 1. Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (1951) 2. Euroopan talousyhteisö (1957) 3. Euroopan atomienergiayhteisö.
Toinen maailmansota. Miksi? ● Versailles'n epäonnistunut rauha – Uudet rajat olivat mielivaltaisia häviäjien kannalta ● Esim. sudeettialueet – Hävinnyt.
EU-KURSSI EY - Euroopan Yhteisöt EU – Euroopan Unioni.
YK. TIETOA YK:sta YK(Yhdistyneet kansakunnat)perustettiin toisen maailmansodan jälkeen 1945 YK perustettiin kansakuntien yhteistyöjärjestöksi, jonka tavoitteena.
Yhdenvertaisina syntyneet. ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon,
Ensimmäinen maailmansota KANSAINVÄLISET SUHTEET. I MAAILMANSODAN SYITÄ: Nationalismi Imperialismi Saksan yhdistyminen Kilpavarustelu Ranska halusi kostoa.
EUROOPPALAISUUS JA EUROOPAN UNIONI YH 4 EU:n PERUSSOPIMUKSET.
Luku Kauppa siirtyy Välimereltä Atlantille, s. 116–120
Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen sodan jälkeen
Toisen maailmansodan loppu ja kylmän sodan alku
KANSAINVÄLISET SUHTEET
EU ja Suomen lähialueiden turvallisuus
Suomi toisessa maailmansodassa
Välirauhan Suomi 1940.
KPL 19 Afrikan rikkaudet jaetaan
Suomen liittyminen EU:n jäseneksi
Euroopan Unionin yhteinen ulko-ja turvallisuuspolitiikka
Opiskelemaan tai töihin ulkomaille?
s. 21 pilakuva Irakin sodasta Tulkitse kuvan sanoma.
KANSAINVÄLISET SUHTEET
Kekkosesta Euroopan unioniin ( )
10 Hitler saa sotansa s. 72–77.
EU lyhyesti 28 jäsenmaan muodostama vapaakauppa-alue
15. Uskonto yhteiskunnassa
Yhdysvaltojen itsenäistyminen
Toinen maailmansota
Liittoutuneet laittavat akselivallat ahtaalle
Ensimmäisen maailmansodan seuraukset
Kansainvälisen politiikan käsitteistöä
Ajautuminen diktatuuriin
SIIRTOMAAVALLAN PURKAUTUMINEN
Näkökulmia kuvien ja tehtävien käsittelyyn Kiina – Aasian jättiläinen
HauHau euroopassa Institutional Visit 2017.
S Karhulan lukio (ANP) Toinen maailmansota s Karhulan lukio (ANP)
Dekolonisaatio = siirtomaiden vapautuminen
Ensimmäisen maailmansodan seuraukset
Kylmä sota s. 92-.
PÄÄTÖSLAUSELMA 2250 NUORET RAUHA JA TURVALLISUUS
ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN
Esityksen transkriptio:

Yhdistyneet kansakunnat

Taustatietoa Alun perin YK syntyi liittoutuneiden maiden perustalle – YK:hon kuului jos oli liittynyt Winston Churchillin ja Franklin Rooseveltin allekirjoittamaan Atlantin julistukseen YK:n perustajajäseniin kuuluivat toisen maailmansodan voittajat: Kiina, Neuvostoliitto, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Ranska liittolaisineen Tappion kärsineet saivat liittyä vasta myöhemmin YK:n merkitys maailmanpolitiikassa alkoi korostua vasta Korean sodan aikana

Tehtävät Pyrkii edistämään kansainvälistä – Rauhaa – Turvallisuutta – Oikeudenmukaisuutta – Ihmisoikeuksia – Yhteistyötä maiden välillä

YK:n peruskirja Kansainvälinen sopimus, jossa määritellään kansainvälisten suhteiden perusperiaatteet (valtioiden tasavertaisuus, valtioiden väkivallasta pidättäytyminen ja ihmisoikeuksien noudattaminen) Allekirjoitettiin 26. kesäkuuta 1945 Sisältää 111 artiklaa Peruskirjassa on näkyvissä selvästi Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kädenjälki (veto-oikeuskäytäntö hyväksyttiin, vaikka monet pienemmät jäsenmaat vastustivat) Valtioiden pitää sitoutua peruskirjaan liittyessään järjestöön

YK:n jäsenvaltiot

YK ja Palestiina tulevaisuudessa_ykn_edustalla/ tulevaisuudessa_ykn_edustalla/

Neuvostot ja elimet Yleiskokous: Päätöksentekoelin. Kokoukset järjestetään New Yorkissa ja avataan syyskuussa Talous- ja sosiaalineuvosto: Asettaa päämääriä mm. talous- ja ihmisoikeusasioissa. Toimii New Yorkissa Huoltohallintoneuvosto: Perustettiin alun perin huolehtimaan Afrikassa ja Oseaniassa sijaitsevien 11 sirtomaan itsenäistymisestä. Huoltohallintoneuvoston tehtävät ovat vähentyneet ja kokoonpano on pienentynyt dramaattisesti, koska siirtomaavaltioiden lukumäärät ovat pienentyneet Kansainvälinen tuomioistuin: Tehtävänä on hoitaa valtioiden välisiä kiistoja. Sijaitsee Haagissa, Alankomaissa Sihteeristö

Ban Ki-moon, Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri an_Ki-moon

Turvallisuusneuvosto YK:n vaikutusvaltaisin elin koko organisaatiossa Ensisijainen vastuu maailman rauhasta ja turvallisuudesta, valmis kokoontumaan nopeasti lyhyellä varoitusajalla Jäsenet ovat joko pysyviä (Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja Kiina) tai vaihtuvia (esim. Suomi jäsenenä vuosina ja ) Päätökset tehdään vähintään yhdeksän jäsenen myöntävällä äänellä Neuvostolla valtuudet vahvistaa päätösten tehoa asettamalla pakotteita tai ryhtymällä sotilaallisiin toimiin

Kansalais-, erityis- ja yhteistyöjärjestöt Kansalaisjärjestöt vaalivat YK:n ihanteita ja hoitavat YK:ta koskevaa tiedotusta (esim. Suomen YK-liitto) Iso osa YK:n työstä sosiaalisella ja taloudellisella puolella suoritetaan erilaisten erityisjärjestöjen avulla Järjestöt ovat itsenäisiä ja itsehallinnollisia Järjestöillä on omat budjettinsa, sihteerinsä ja päämajansa

YK:n päämaja, New York

Yleiskokouksen Istuntosali, New York

Turvallisuusneuvoston istuntosali, New York

Saavutuksia Yli 80 entistä siirtomaata saavuttanut itsenäisyyden YK:n toiminnan avulla N. 170 alueellista konfliktia ratkaistu rauhanomaisin keinoin Yli 80 poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen sekä ihmisoikeuksiin liittyvän sopimuksen täytäntöönpanossa avustaminen Kansainvälisten vuosipäivien julistus, kuten Kansainvälinen rauhanpäivä, Maailman ruokapäivä ja Kansainvälinen lasten päivä, jolloin pyritään kohdistamaan huomio ko. päivän aiheeseen

Kritiikin kohteita Valtioiden vahva asema kansainvälisessä järjestelmässä – korkea-arvoiset virkamiehet päättävät asioista  Yksinoikeus päätöksen tekoon  Yksittäisten ihmisten/ryhmien tarpeita ei oteta huomioon

Lähteet akunnat akunnat 5/ 5/