Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuKirsi-Kaisa Lehtilä Muutettu yli 8 vuotta sitten
1
Kreikan demokratia - Kaupunkivaltion hallitsemista kutsuttiin politiikaksi: yhteisistä asioista keskusteltiin julkisesti, vallankäyttö ei perustunut pelkkään mielivaltaan ja voimaan. - Demokratia eli kansanvalta oli 400-luvulle mennessä käytössä monessa kreikkalaisvaltiossa. Miespuoliset vapaat kansalaiset saivat osallistua päätöksentekoon neuvostoissa, kansankokouksissa ja oikeusistuimissa. Toisaalta tasa-arvo oli viety nykyistäkin pidemmälle, sillä kuka tahansa kansalainen saattoi saada käsiinsä valtaa ja vastuuta, kun suurin osa Ateenan julkisista viroista täytettiin arpomalla.
2
Äänioikeutettujen kansalaisten osuus koko väestöstä oli parhaimmillaankin noin 10 %; naisille, orjille ja ulkomailla syntyneille ei poliittisia oikeuksia myönnetty, naisten asema oli alistettu. Lapsi sai kansalaisuuden vain jos molemmat vanhemmat olivat Ateenalaisia, täysi-ikäisyys oli 18 v. Väestö : - Vapaasyntyinen väestö: · kansalaiset · metoikit · naiset ja lapset · yht - Orjat
3
Kansalaisen oikeuksia olivat:
· osallistua valtion asioiden hoitoon · omistaa maata ja kiinteistöjä · kansalainen voitiin nimittää vuodeksi virkamieheksi, viidensadanneuvoston jäseneksi tai tuomariksi · puhua ja äänestää kansankokouksessa
4
Kansankokous: Kansankokous oli vallan lähde demokratiassa (pidettiin 40 kertaa vuodessa). Sen toimintaan kuuluivat: ·lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta ·päätökset hallinnon kysymyksiin ulkopolitiikasta, sotilaallisista operaatioista ja taloudesta · äänestykset virkamiesten toimikauden jatkamisesta ja lopettamisesta ·keskustelut viljantuotannosta, valtion turvallisuudesta, omaisuuteen ja ilmiantoihin liittyvistä asioista
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.