Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

ONNISTUVAT OPIT – YHTEISTÄ VASTUUTA NUORTEN PALVELUIHIN Sosiaali- ja terveysministeriön tilaama Onnistuvat opit -juurruttamishanke on kahden vuoden ajan.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "ONNISTUVAT OPIT – YHTEISTÄ VASTUUTA NUORTEN PALVELUIHIN Sosiaali- ja terveysministeriön tilaama Onnistuvat opit -juurruttamishanke on kahden vuoden ajan."— Esityksen transkriptio:

1 ONNISTUVAT OPIT – YHTEISTÄ VASTUUTA NUORTEN PALVELUIHIN Sosiaali- ja terveysministeriön tilaama Onnistuvat opit -juurruttamishanke on kahden vuoden ajan vahvistanut ja selkeyttänyt tukea tarvitsevien nuorten palveluita 14 maakunnassa. Päähuomio on ollut 15–17-vuotiaiden nuorten pärjäämisessä, hyvinvoinnissa ja opinpoluilla pysymisessä. Onnistuvat opit ei ole merkinnyt kunta-arkeen uutta hanketta tai sirpaleista kehittämistehtävää, vaan nuorten tukiverkkoa tiivistävät toimenpiteet on kohdistettu perustyön vahvistamiseen ja olemassa oleviin palvelu- järjestelmiin. Hyviä käytäntöjä soveltamalla ja huonoja rutiineja purkamalla kunnissa ja oppilaitoksissa on saatu aikaiseksi toimia, jotka selkeyttävät kokonaisvastuun kantamista nuorista, parantavat palveluiden koordinaatiota ja huomioivat paremmin nuorten yksilölliset tarpeet. Yhteensä 1600 nuorta on päässyt tai pääsemässä suoraan tehostettujen palvelujen piiriin ja välillisesti palveluita parantamalla (esim. nivelvaiheen seurantajärjestelmiä tai tiedonsiirtoa kehittämällä) luku kuusinkertaistuu. Kunnat, toisen asteen oppilaitokset ja työpajat yhteistyökumppaneineen ovat rakentaneet alueellisiin ja paikallisiin tarpeisiin soveltuvia nuorten tukemisen toimintamalleja, jotka ovat juurrutettavissa kehittyväksi osaksi kuntien peruspalveluja ja pysyviä käytäntöjä. Tätä kautta tavoitteena on ollut, että tukea tarvitsevien nuorten asioita ei hoideta irrallisten, alkavien ja päättyvien hankkeiden varassa. Onnistuvien oppien avainsanat ovat tavoitteellisuus, monialainen yhteistyö, hallinnon sitoutuminen ja sopimuksellisuus. Yli 400 nuorten parissa toimivaa työntekijää (sosiaali-, opetus-, ja nuorisotoimesta, terveydenhuollosta, toisen asteelta, työpajoilta, seurakunnasta ja kolmannelta sektorilta), reilut 100 organisaatioidensa esimiestä, kymmenet kunta- ja toimialajohtajat sekä koulutuskuntayhtymien ja työpajajohdon edustajat ovat olleet alue- ja paikallistasolla rakentamassa nuorten tukiverkkoa tiivistäviä toimenpideohjelmia. Kuntien palvelujärjestelmää päivittävät toimenpiteet kirjataan sopimuksiksi, jotka sisältävät eri toimijoiden tehtävät ja vastuut. Näin työskentelyprosessi on tullut läpinäkyväksi. Onnistuvien oppien käynnistysvaiheessa (2005–2007) tullaan laatimaan yhteensä 65 sopimusta, joilla kunnat ja oppilaitokset arvioivat turvaavansa nuorten tarvitsemien palvelujen saantia nyt ja tulevina vuosina. Onnistuvat opit – maakuntakohtaisia sisältöjä Työpajatoiminnan vakinaistamista jaKoordinaattori-, koordinointi- ja hyödyntämistä jatkossa (13)kopparimalleja (6) Virkoja ohjaukseen, neuvontaan Seurantajärjestelmien kehittämistä ja nivel- ja lähitutorointiin (4) vaihekäytäntöjen levittämistä seudulla (4) Yhteistoimintasopimuksia kuntien ja Uusia toimintamalleja koulun sisään, toisen asteen välille (30)esim. sosionomi työpariksi opettajalle (4) Neuvonta-/palvelukeskuksia ja Tet-areena, ohjausareenoita, sähköisiä matalan kynnyksen ohjauspalveluiden palvelukarttoja (yli 10) järjestämisiä (4) Maahanmuuttajien koulutuspolun tukemista (4)Oppilas- ja opiskelijahuollon vahvistamista, esim. seutupsykologi, oppilashuollon toimintatapojen yhtenäistäminen (3) NUORTEN PALVELUT SIDOTAAN SOPIMUKSIIN - Kaupunginhallitukset - Kuntajohto - Valtuustot - Lautakunnat - Toimialajohto


Lataa ppt "ONNISTUVAT OPIT – YHTEISTÄ VASTUUTA NUORTEN PALVELUIHIN Sosiaali- ja terveysministeriön tilaama Onnistuvat opit -juurruttamishanke on kahden vuoden ajan."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google