Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuPia Ranta Muutettu yli 9 vuotta sitten
1
Henkilöstöjako Syksy 2015 Tekninen lautakunta Miniseminaari18.11.2014 LIITE 5
2
Päällikön avaussanat UTK valmistuu kovaa vauhtia ja pikapuoliin saamme viimeiset kilpailutukset valmiiksi (vaunut, mustat boxit, pöydät ja kaikki muu tuotantoon liittyvä) UTK valmistuu kovaa vauhtia ja pikapuoliin saamme viimeiset kilpailutukset valmiiksi (vaunut, mustat boxit, pöydät ja kaikki muu tuotantoon liittyvä) Iso työ on tehty tulevan organisaatiomuutoksen eteen, kun UTK aukeaa ja meille jää 3 valmistavaa keskuskeittiötä (UTK, Palvelukeskus ja Perttilä) Iso työ on tehty tulevan organisaatiomuutoksen eteen, kun UTK aukeaa ja meille jää 3 valmistavaa keskuskeittiötä (UTK, Palvelukeskus ja Perttilä) Suurin muutos on UTK, jonka henkilöstömäärä ei ole vielä täysin varma kokkien osalta, koska meistä riippumattomista syistä, Nummen koulun laajennus on ”jäissä” ja suunnitelmissa on Pusulan VKn keittiön remontointi, jolloin siitä tulisi ”jakelukeskus” jonne ruoka vietäisiin UTK:sta 2-3 x viikossa ja sieltä jaettaisiin Nummen ja Pusulan ”Satelliitti” keittiöihin Suurin muutos on UTK, jonka henkilöstömäärä ei ole vielä täysin varma kokkien osalta, koska meistä riippumattomista syistä, Nummen koulun laajennus on ”jäissä” ja suunnitelmissa on Pusulan VKn keittiön remontointi, jolloin siitä tulisi ”jakelukeskus” jonne ruoka vietäisiin UTK:sta 2-3 x viikossa ja sieltä jaettaisiin Nummen ja Pusulan ”Satelliitti” keittiöihin Uskon vakaasti, että meidän henkilöstö hakee UTK:hon, sillä kuinka usein pääsee ihan uuteen keittiöön töihin ja rakentamaan uutta organisaatiota. Vaikka kuinka olemme suunnitelleet ja miettineet, varmasti tulee muutoksia, kunhan saamme tuotannon käyntiin, sillä kaikki tämä on uutta myös meille ja koko suomessa olemme yksi suurista keskuskeittiöistä, jossa valmistetaan noin suuria määriä kylmävalmistuksella. Uskon vakaasti, että meidän henkilöstö hakee UTK:hon, sillä kuinka usein pääsee ihan uuteen keittiöön töihin ja rakentamaan uutta organisaatiota. Vaikka kuinka olemme suunnitelleet ja miettineet, varmasti tulee muutoksia, kunhan saamme tuotannon käyntiin, sillä kaikki tämä on uutta myös meille ja koko suomessa olemme yksi suurista keskuskeittiöistä, jossa valmistetaan noin suuria määriä kylmävalmistuksella. Kaikki me olemme yhtä tiimiä ja tärkeitä kokonaisuuden kannalta Kaikki me olemme yhtä tiimiä ja tärkeitä kokonaisuuden kannalta YHDESSÄ ENEMMÄN! YHDESSÄ ENEMMÄN!
3
Henkilöstökokous 11.11.2014 Uusi toimintamalli; UTK:n valmistumisen myötä siirrymme ns. kolmen valmistuskeittiön malliin, eli kaikista muista keittiökohteista tulee palvelukeittiöitä. Uusi toimintamalli; UTK:n valmistumisen myötä siirrymme ns. kolmen valmistuskeittiön malliin, eli kaikista muista keittiökohteista tulee palvelukeittiöitä. Tarkastelemme syksystä 2015 eteenpäin kohteissa työaikaamme yhteisenä ruoka- ja siivouspalvelun työaikana, joka jakautuu keittiöön ja siivoukseen. Tämän vuoksi suurissa kohteissa keittiössä työskentelevä henkilökunta ei yksin ”riitä” hoitamaan ruoanjakeluaikaa. Tarvitaan uutta toimintamallia, jolloin kohteessa laitoshuoltajan / ruokapalvelutyöntekijän nimikkeitä vaihdetaan palvelutyöntekijöiksi, koska he ovat mukana keittiö / siivoustoiminnassa päivittäin. Kokkien työpisteinä ovat uuden toimintamallin mukaan Palvelukeskuksen-, Perttilän- ja UTK:n keittiöt.
4
…jatkuu Olemme käyneet liittojen pääluottamusmiesten kanssa läpi uuden toimintamallimme 22.10.2014 ja saaneet hyväksynnän jatkaa asian valmistelua. Olemme käyneet liittojen pääluottamusmiesten kanssa läpi uuden toimintamallimme 22.10.2014 ja saaneet hyväksynnän jatkaa asian valmistelua. Avaamme TVA kierroksen, jotta kaikki muuttuneet ja mahdolliset uudet työtehtävät tulee huomioitua uuden toimintamallin mukaiseksi. Avaamme TVA kierroksen, jotta kaikki muuttuneet ja mahdolliset uudet työtehtävät tulee huomioitua uuden toimintamallin mukaiseksi.
5
…jatkuu UTK: toimintamalli; siirrymme kylmävalmistukseen n. 70%. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan työaika UTK:ssa on ma- pe klo 6- 19.00. Emme voi kuitenkaan tietää mitä esim. Sote- ratkaisu tai mahdolliset kuntaliitokset tms. tuovat tulevaisuudessa tullessaan. Tällöin työaika voi muuttua esim. siten, että otamme käyttöön aidosti kaksi vuoroa ja/tai otamme käyttöön la-su työvuorot. Kaikki nämä em. meistä riippumattomat ratkaisut voivat vaikuttaa ruoan tuotantomääriimme, johon meidän on vastattava lisäämällä tuotantoa UTK:ssa. UTK: toimintamalli; siirrymme kylmävalmistukseen n. 70%. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan työaika UTK:ssa on ma- pe klo 6- 19.00. Emme voi kuitenkaan tietää mitä esim. Sote- ratkaisu tai mahdolliset kuntaliitokset tms. tuovat tulevaisuudessa tullessaan. Tällöin työaika voi muuttua esim. siten, että otamme käyttöön aidosti kaksi vuoroa ja/tai otamme käyttöön la-su työvuorot. Kaikki nämä em. meistä riippumattomat ratkaisut voivat vaikuttaa ruoan tuotantomääriimme, johon meidän on vastattava lisäämällä tuotantoa UTK:ssa. UTK tulee olemaan korkean hygieniatason tuotantotila, ns. ”suljettu laitos”, eli sieltä ei poistuta kesken päivän kuin sijaistamaan lähtiessä ja muissa pakottavissa asioissa. Ruoka- ja kahvitauko pidetään kohteen taukotilassa ja esim tupakalla käynti on kielletty. Työvaatteina UTK:ssa ovat vuokravaatteet. Sammatti; sopimus Sodexon kanssa päättyy 31.8.2015, jonka jälkeen otamme Sammatin omaksi työksemme kaikilta osin. Sammatti; sopimus Sodexon kanssa päättyy 31.8.2015, jonka jälkeen otamme Sammatin omaksi työksemme kaikilta osin.
6
…jatkuu Listauksessa ovat kaikki kohteemme joissa on keittiötoimintaa, jaettuna maantieteellisiin alueisiin. Listauksessa ovat kaikki kohteemme joissa on keittiötoimintaa, jaettuna maantieteellisiin alueisiin. Pelkkiä siivouskohteita ei ole listattu, koska niissä ei ole toimintamallin muutoksesta johtuvia muutoksia. Mitoitusaika, joka näkyy jokaisessa kohteessa, on uuden toimintamallimme mukainen, eli palvelukeittiöissä kuumennetaan / kypsennetään ruokaa ja ruoka tulee kohteeseen 2-3 kertaa viikossa. Mitoitusaika, joka näkyy jokaisessa kohteessa, on uuden toimintamallimme mukainen, eli palvelukeittiöissä kuumennetaan / kypsennetään ruokaa ja ruoka tulee kohteeseen 2-3 kertaa viikossa. On muutamia kohteita jotka tulevat saamaan kuuman ruoan päivittäin, koska palveluverkkoselvityksessä vasta selviää mikä on esim. jonkun pienen koulun elinkaari.
7
…jatkuu Hakuaika on 11.11.- 25.11.2014 Hakuaika on 11.11.- 25.11.2014 Hakumenettely; Hakumenettely; koskee vakituisia työntekijöitä, ilmoita halukkuutesi työskennellä kohteissa, 1- 3 vaihtoehtoa! Esim: Minä Sirkku Sirkkalainen ilmoitan halukkuuteni seuraaviin kohteisiin 1. Mallilan keittiö rptt KV 2. Mallilan keittiö ptt K/S 3. Talpelan keittiö ptt KV pvm ja allekirjoitus Lähetä hakumuksesi sähköpostilla; nina.virta@lohja.fi tai nina.virta@lohja.fi kirjeitse sisä- tai ulkopostissa; Monkola ruoka- ja siivouspalvelut Nina Virta 2 C, Karstuntie 4, 08100 Lohja Jos sinulla kysyttävää aiheesta soita; puhelinaika 13.11. klo 12- 15.00 Nina Virta 050-344 2037
8
…jatkuu Mallilan koulu 38,57 h / pv Keittiö rptt KV 1 Siivous ptt S/K 2 lh 1
9
…jatkuu Esimiehillä on työnjohto-oikeus ja – vastuu suunnitella kohteen työn jakautuminen, sekä alueiden töiden jakautuminen, yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Esimiehillä on työnjohto-oikeus ja – vastuu suunnitella kohteen työn jakautuminen, sekä alueiden töiden jakautuminen, yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Sekä valittaessa työntekijöitä kohteisiin, pyrimme löytämään jokaiselle sen oikean ja mieleisen kohteen työskennellä. Muutoksia mitoituksiin voi tulla ennen toiminnan alettua syksyllä 2015, esim. Muutoksia mitoituksiin voi tulla ennen toiminnan alettua syksyllä 2015, esim. - siivousmitoitusten tarkistus menossa - syksyllä 2015 voi koulun / pk:n lapsimäärä muuttua -> vaikutus keittiömitoitukseen - palveluverkkoselvitys jne.
10
ETELÄ KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa *rpttruokapalvelutyöntekijä *pttpalvelutyöntekijä *kokkikokki *pepalveluesimies
11
MÄNTYNUMMI/ PERTTILÄ KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa * rpttruokapalvelutyöntekijä * pttpalvelutyöntekijä * kokkikokki * pepalveluesimies
12
KESKUSTA KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa * rpttruokapalvelutyöntekijä * pttpalvelutyöntekijä * kokkikokki * pepalveluesimies
13
ROUTIO KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa * rpttruokapalvelutyöntekijä * pttpalvelutyöntekijä * kokkikokki * pepalveluesimies
14
KARJALOHJA/ SAMMATTI KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa * rpttruokapalvelutyöntekijä * pttpalvelutyöntekijä * kokkikokki * pepalveluesimies
15
NUMMI KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa * rpttruokapalvelutyöntekijä * pttpalvelutyöntekijä * kokkikokki * pepalveluesimies
16
PUSULA KVHenkilöllä vastuu keittiön toiminnasta, eli vastaa tilauksista, omavalvonnasta.. K/SHenkilön kohteen keittiötoiminnassa ja siivouksessa (sijaistaa KV:tä) S/KHenkilö kohteen siivouksessa ja keittiötoiminnassa * rpttruokapalvelutyöntekijä * pttpalvelutyöntekijä * kokkikokki * pepalveluesimies
17
TUOTANTOKEITTIÖ
18
UTK JULKISIVU
19
UTK 28.10.2014
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.