Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry Miten tästä eteenpäin kylämatkailun kehittämisessä ?

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry Miten tästä eteenpäin kylämatkailun kehittämisessä ?"— Esityksen transkriptio:

1 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry Miten tästä eteenpäin kylämatkailun kehittämisessä ?

2 Lähtökohdat Kylien matkailullisiin kehittämistarpeisiin vastaaminen paikallisella kehittämisellä ja valtakunnallisen hanketoiminnan avulla Uusi/tuore kehittämisteema, pitkäjänteisyys ja aktiivinen työ Avattu uudenlaista yhteistyötä kylien elinkeinojen kehittämisessä ja kylän eri toimijoiden kesken Oppimisprosessi, ymmärrys toimintakentästä, mallit ja ideat levittäytyneet – verkostoa syntynyt Tunnistettu pullonkaulat – välineitä ratkaisemiseen Kylämatkailu on noussut pinnalle ja tunnetuksi: hankkeen tuloksien jalkauttaminen edistää ja innostaa myös uusia kyliä kehittämään matkailua Kylämatkailu näkyvästi esillä tulevalla hankekaudella

3 Kylämatkailu pystyy tarjoamaan suomalaista kulttuuria parhaimmillaan ja aidoimmillaan Kylämatkailuteeman yhdistäminen maaseutumatkailun keskeisiin kehittämisteemoihin ja tarjontaan Kylät tarjoavat elämyksiä ja kokemuksia, matkoja suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan luontokokemusten lisäksi Suomalaiseen elämäntavan kokeminen kylissä – tuotetarjonta Kylissä matkailija pääsee lähelle paikallista arkea Esim. arkipäiväisiä askareita ja entisajan työtapoja – kiinnostavaan muotoon tuotteistaminen Kylämatkailu kehittyy osana Suomen maaseutumatkailua, kylien aktivoituminen matkailun kehittämiseen Kylämatkailu osana maaseutumatkailun kehittymistä

4 Kasvupohja, matkailullisen osaamisen kasvu kylissä Kylämatkailun kehittämisteeman ylläpitäminen Kylämatkailun linkittäminen vahvemmin osaksi Suomen maaseutumatkailutarjontaa Muiden matkailun kehittämisteemojen linkittäminen vahvemmin kylämatkailuun Kylämatkailun linkittäminen alueen ja sen matkailuyritysten tarjontaan Kylämatkailu selkeästi yhdeksi maaseutumatkailun kantavaksi teemaksi, osana maaseutumatkailun teemallisia tuotteita Kylämatkailu osana maaseutumatkailun kehittymistä

5 Hankearvioinnin perusteella kylämatkailun kehittämisteemaa on syytä jatkaa valtakunnallisella tasolla myös tulevalla hankekaudella - yhteistyön ja kylämatkailun kehittämisen toivotaan jatkuvan Pilottikylissä tehty työ vaatii jatkoa, myös uusilla kylillä tarpeita, mahdollisuuksia ja potentiaalia kylämatkailun kehittämiseen Kylämatkailun kehittämistyökalujen jalkauttaminen valtakunnallisuus/alueelliset hankkeet, esim. kehittämisen mittarit Lomalaidun ry:n resurssit, hankesuunnittelu Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, tarpeita ja tavoitteita

6 Kylämatkailun kehittämisen jatkotoimissa tulisi huomioida erityisesti: Verkostoituminen ja yhteistyö Kylämatkailutarjonnan lisääminen Tuotekehitys, reitit ja kiertomatkat Teemallinen kehittäminen ja tapahtumat Kv-tuotteet ja kylien yhteinen kansainvälistyminen Laatukysymykset Yhteismarkkinointiin liittyvien toimintojen ja välineiden jatkokehittäminen ja testaaminen Näkyvvydeen lisääminen, markkinointi ja myyntikanavat Kylämatkailu -brändin kehittäminen Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, tarpeita ja tavoitteita

7 Tavoitteena maaseudun matkailuelinkeinon matkailullisen yhteistyön tuloksellinen kehittäminen Matkailutulot ja maaseudun kylien elinvoiman vahvistaminen Tavoitteena nostaa esille kylä –ja maaseutumatkailun helmiä Tavoitteena saada luotua laadukkaita kylämatkailutuotteita myyntiportaaliin ja myyntiorganisaatioille Matkamaalle.fi, alueorganisaatiot, kotimaiset ja ulkomaalaiset matkanjärjestäjät Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, tarpeita ja tavoitteita

8 Matkamaalle.fi –myyntikanava maaseutumatkailutuotteille

9 Kylät sitoutuvat aktiiviseen kehittämiseen, vaatii yrittäjiltä ja yhdistyksiltä innostuksen lisäksi taloudellisia ja henkilöresursseja / porkkanat ja hyödyt Kylille selkeät tavoitteet toimintamallista, joka kehittämisen aikana luodaan, jotta toiminta jatkuu hankerahoituksen jälkeenkin Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, tarpeita ja tavoitteita

10 Kylämatkailutuotteiden teemallisen kehittämistyön jatkaminen Kylämatkailun kehittämiseen aktiivisten kylien hakeminen ja löytäminen, verkostomainen yhteistyö Toteutus esim. omilla alueellisilla Leader-hankkeilla Myös isommat kokonaisuudet kuin yksittäiset kylät Kylämatkailun työkalujen jalkauttamisen kylät toteuttavat omissa hankkeissaan valtakunnallisen hankkeen koordinoidessa toimenpiteitä - tarvitaan edelleen koordinoitua yhteistyötä kylien tueksi Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, keinoja ja toimenpiteitä

11 Kylämatkailun suunnitelmallinen toteuttaminen, esim. vuosikello Toimintamallin käynnistäminen kylän matkailuverkoston kesken Tervetuloakylaan.fi – sivuston ylläpitäminen ja päivittäminen, sivusto englanniksi Uusien kylämatkailutuotteiden luominen eri sesongeille ja kohderyhmille Tuotteiden testaaminen, koemarkkinointi ja jakelukanaviin ohjaaminen Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, keinoja ja toimenpiteitä

12 Kylän yrittäjien ja yhdistysten matkailullisen osaamisen lisääminen, esim. tuotteiden oikea ajankohta markkinoille lanseeraamisessa (vrt. markkinointisykli kotimaan ja ulkomaan markkinoinnissa) sekä kiertomatkatuotteiden hinnoittelu Kiertomatkareittien luominen Luodaan kiertomatkareittejä moduuleista (kylät, yritykset yms.). Reiteistä esim. tulostettava kartta ja mobiilisovellus Uusia laadukkaita ja nykyajan teknologiaa hyödyntäviä kiertomatkatuotteita vastaamaan kansainvälisen ja kotimaisen markkinoiden kysyntää Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, keinoja ja toimenpiteitä

13 Kiertomatkatuotteiden paketointi Paketoidaan kiertomatkan kohteiden palveluita Myyntikanaviin ohjaaminen Ohjataan laadukkaita kiertomatkatuotteita kansainvälisille markkinoille Kehittämistyön tuloksena aktiiviset, vireät kylämatkailukylät Ovat löytäneet oikean toimintamallin Etenevät suunnitelmallisesti, esim. vuosikello-ajattelun mukaisesti tuotteistamis – ja markkinointitoimenpiteiden toteutuksessa Kylämatkailun kehittämisen keskeiset painopisteet ja jatkotoimenpiteet, keinoja ja toimenpiteitä

14 KIITOS koko verkostolle!


Lataa ppt "Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry Miten tästä eteenpäin kylämatkailun kehittämisessä ?"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google