Tilastoja Edistäviä tekijöitä Esteitä

Esitys aiheesta: "Tilastoja Edistäviä tekijöitä Esteitä"— Esityksen transkriptio:

1 Tilastoja Edistäviä tekijöitä Esteitä
Osallistuminen Tilastoja Edistäviä tekijöitä Esteitä Tämän luennon tarkoituksena on: Esitellä tilastoja erityisryhmien väestönosuuksista sekä osallistumisasteista Kohdistaa opiskelijoiden huomio osallistumiseen liittyviin esteisiin ja osallistumista edistäviin tekijöihin

2 Tilastoja kouluista Erityistä tukea tarvitsevia oppilaita on n. 10 % ikäluokasta Vuonna 2008 erityisopetuspäätöksen sai lähes peruskoululaista (8,4 % ikäluokasta) Suomessa perus- ja toisen asteen kouluissa opiskelee n lasta ja nuorta Oppimisvaikeuksia noin :lla Suurin osa erityistä tukea tarvitsevista lapsista opiskelee yleisopetuksen ryhmissä Erityisen tuen tarve yleisempää pojilla kuin tytöillä Tutkimusten mukaan yleisopetuksessa Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä lukumäärä vaihtelee tuen tarpeen määrittelyn ja tiedonkeruun mukaan. Lasten ja nuorten kokemien terveysongelmien ja oppimisvaikeuksien määrä on kuitenkin lisääntynyt jatkuvasti.

3 Osallistumisasteita (Irlanti)
On yleisesti hyväksyttyä, että osallistumisaste on vammaisten henkilöiden kohdalla pienempi kuin vammattomien kohdalla - pienin niillä, joilla on oppimisvaikeuksia, vaikea vamma tai useampia vammoja (NDA, 2005) 39% liikuntavammaisista teini-ikäisistä “ei koskaan treenaa” verrattuna 6% kansallisesta otoksesta Irlannissa (Steele ym., 1996) 55% urheilusuorituksista tapahtuu perheen parissa (Modell ym., 1997) <10% liikuntavammaisista naisista aktiivisia liikkujia (Rimmer, 1999) 71% vammaisista henkilöistä ei ollut osallistunut liikuntatapahtumiin viime vuonna, verrattuna 43% vammattomista henkilöistä (Sands ym., 1994) Asuntoloissa asuvat vammaiset henkilöt saavuttavat todennäköisemmin suositellun aktiivisuuden tason (Boland, 2000) Tilastoista on nähtävissä, että liikuntaan ja urheiluun osallistuminen eroaa merkittävästi vammaisten ja vammattomien henkilöiden välillä. Eri maiden tutkimustulosten perusteella määrät vaihtelevat ryhmien välisissä eroavaisuuksissa. Yleinen suuntaus näyttäisi kuitenkin olevan se, että vammaiset henkilöt liikkuvat huomattavasti vammattomia vähemmän. Steele ym. löysi suuren eron teini-ikäisten osallistumisaktiivisuudessa. Sports England -tutkimus vuodelta 2001 todisti, että myös lasten kohdalla eroa löytyy, mutta ei yhtä voimakkaasti. Seuraavalla dialla on esimerkki näistä tuloksista. Kuitenkin olemassa olevaa tutkimusta vammaisten henkilöiden osallistumisasteista on varsin vähän saatavilla. Tehtyjen tutkimusten tuloksia ei näin ollen voida suoraan yleistää, mutta ne antavat kuitenkin kuvaa vammaisten henkilöiden pienistä osallistumisasteista. Suomessa ei vastaavia osallistumisasteita ole toistaiseksi saatavilla, joten säilytimme alkuperäisen materiaalin tältä osin. Rintala, P. ym. (2004) tutkivat suomalaisten pitkäaikaissairaiden ja vammaisten nuorten liikunnan harrastamista, ja tutkimuksen tulosten mukaan yleisopetuksessa olevat pitkäaikaissairaat nuoret olivat liikunnallisesti yhtä aktiivisia kuin muut samanikäiset nuoret.

4 Koulun ulkopuolinen osallistuminen urheiluun
Sports England 2001 Koululaiset, joilla on jokin vamma Koko koululaisväestö Iltaisin 40 % 79 % Ruokatunnilla 37 % 67 % Viikonloppuisin 47 % 74 % Loma-aikoina 59 % 78 % Ei urheile kesällä 19 % 3 % >15 tuntia viikossa 10 % 29 % Lasten ja nuorten, joilla on jokin vamma tai vakava sairaus, osallistumisprosentti koulunjälkeiseen urheilutoimintaan koulupäivinä (organisoituun tai vapaaseen leikkiin) oli 40 %. Vastaava luku nuorilla yleensä oli 79 % vuonna 1999. 37 % vammaisista lapsista ja nuorista urheili koulun ruokatunnilla, kun taas vastaava luku nuorilla yleensä oli 67 %. Viikonloppuna ja koulun loma-aikoina osallistuminen liikuntaan oli aktiivisempaa kuin koulun jälkeen tai ruokatunnilla. 47 % lapsista ja nuorista, joilla on jokin vamma tai vakava sairaus, harrasti urheilua viikonloppuna, kun taas koko nuoren väestön kohdalla luku oli 74%. Loma-aikoina vertailuluvut olivat 59 % ja 78 %. Osallistuminen liikuntaan kesälomalla oli pientä verrattuna koko nuoreen väestöön. 19 % erityistä tukea tarvitsevista lapsista ja nuorista, verrattuna 3 % koko nuorten määrästä, ei urheillut tai treenannut ollenkaan edellisillä kesälomilla. Toinen huomattava ero löytyi urheilun määrästä; vain 10 % vammaisista lapsista ja nuorista verrattuna 29 % nuorista yleensä käytti yli 15 tuntia viikossa urheiluun ja harjoitteluun. Sports England (2001)

5 Syitä osallistua liikuntaan
Samat syyt sekä vammaisilla että vammattomilla Kunnossa pysyminen, ulkonäkö Liikunnan tuoma ilo, elämykset Taitojen kehittyminen Sosiaaliset suhteet Rentoutuminen Vamman vaikutusten vähentäminen Ennen tämän dian näyttämistä opiskelijoiden tulisi täyttää tehtäväarkki 6. Tehtävän tarkoituksena on, että opiskelijat ymmärtäisivät, että vammaisten henkilöiden syyt harrastaa liikuntaa ovat melkein tai täysin samanlaisia kuin muillakin. Yksi lisä motiivi erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä oli “vamman vaikutusten vähentäminen”. Toimintakyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen ovat erityisen tärkeitä henkilöille, joilla on jokin vamma tai sairaus, sillä liikunnallinen aktiivisuus vähentää primäärien ja sekundaaristen terveysongelmien riskiä. Lisäksi hyvä toimintakyky vähentää usein avun tarvetta. Erityisryhmiin kuuluvilla henkilöillä on tutkimusten mukaan harrastamisen motiiveina havaittu myös esimerkiksi pätevyyden ja autonomian kokemukset, liikunnan kokeminen vastapainona arjelle sekä palkinnot (Special Olympics).

6 Tekijöitä, jotka edistävät elinikäistä osallistumista
Terveys- ja liikuntapoliittinen päätöksenteko Soveltavaan liikuntaan suunnatut resurssit Liikunnan altistavat, mahdollistavat ja vahvistavat tekijät Luodaan ja tuetaan liikuntamahdollisuuksia Yksilöllisten tarpeiden ja elämäntilanteen huomiointi liikuntaharrastusta aloitettaessa Tiedotus Myönteiset liikuntakokemukset Läheisten kannustus Terveys- ja liikuntapoliittinen päätöksenteko sisältää esimerkiksi esteettömien liikuntapaikkojen rakentamisen. Altistavat tekijät: tiedot liikunnan merkityksestä, myönteiset liikuntakokemukset, koettu fyysinen pätevyys Mahdollistavat tekijät: esteettömyys, palveluiden saavutettavuus, harrastuksen kohtuullinen hinta Vahvistavat tekijät: läheisten tuki, sisäiset ja ulkoiset palkkiot, liikunnan tuottamat kokemukset Sportscotland 2001: Skotlantilaisia aikuisia koskenut tutkimus korosti koulussa saatujen kokemusten vaikutusta elinikäiseen liikunnanharrastamiseen. Korkealaatuisten opetusohjelmien, joihin kuului paljon erilaisia urheilu- ja liikuntalajeja, tuloksena oli suurempi juurtuminen liikunnanharrastamiseen. Koulun johdon tulisi rohkaista ja helpottaa vammaisten opiskelijoiden osallistumista koululiikuntaan. Kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet voivat edistää tai estää elinikäistä osallistumista, kuten seuraava lainaus korostaa: “Menin sisään ja sanoin ‘Tulin vammaisjalkapalloharjoituksia varten – täälläkö ne pidetään?’ Ja hän vastasi ‘Ei, täällä on vain normaaleja lapsia.’ “(Vanhempi) Seuraava lainaus korostaa yksilön ekosysteemin tarjoaman tuen tärkeyttä: “Jos perheeni ei olisi tukenut minua alusta asti, en olisi päässyt näin pitkälle.” (Nainen vuotta)

7 Tämä dia kuvaa yksilön ekosysteemin käsitettä suhteessa liikuntaan osallistumiseen. Kuvassa esitetään kuinka perhe, naapurusto, kunta sekä koulu tai työpaikka vaikuttavat yksilöön. Kaikki nämä toimivat yhdessä keskellä osallistumista edistäviä tai estäviä ympäristötekijöitä, ja tietyt tehtävät tai asiayhteydet vaikuttavat niihin. Tehtävä: Opiskelijat voivat pohtia, millainen viitekehys liikuntaan osallistumisessa on Suomessa? Mitkä ovat merkittävimmät tekijät? Esimerkiksi Suomessa koulujen ja liikuntaseurojen rooli on suuri.

8 Osallistumisen esteitä
Terveysongelmat ja vammautuminen Sopivan liikuntaryhmän puute Esteettömien liikuntapaikkojen puute Liikuntapaikalle kulkeminen Avustajan löytäminen Perheen vähäinen tuki Tiedon puute Kielteiset asenteet ja syrjintä Välineiden puute Rahan puute Varhaisten arkisten urheilukokemusten puute Roolimallien puute Kaverin puute Tehtävä: Opiskelijat pohtivat osallistumisen esteitä ennen dian näyttämistä. Erityisryhmiin kuuluvat henkilöt kokevat usein monenlaisia esteitä liikunnan harrastamisen suhteen. Esimerkiksi jos erityistä tukea tarvitseville ei ole tarjolla omaa liikuntaryhmää, voi osallistuminen vammattomien ryhmään kariutua siihen, että ohjaaja ei osaa soveltaa liikuntaa henkilön tarpeisiin soveltuvaksi. Perheen tuen merkitys korostuu erityisesti vammaisen lapsen kohdalla, jossa vanhempien rooli liikuntakokemusten tarjoamisessa on oleellinen. Tiedon puute koetaan usein myös esteenä, sillä tieto liikuntamahdollisuuksista ei läheskään aina tavoita kohderyhmiä tai sitä ei välttämättä osata edes etsiä. Erityisliikunnan tarjonta painottuu tällä hetkellä suuriin kuntiin ja tiettyihin vammaryhmiin, joten erityisliikunnan harrastamisen mahdollisuudet ovat epätasa-arvoiset.

9 Erilaisia esteitä Osallistumisen esteet voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin esteisiin Sisäiset esteet: Yksilöstä johtuvia Esim. syrjintä, itseluottamuksen puute, kaverin puute, terveydentila, ei tietoa sopivasta ryhmästä Ulkoiset esteet: Ympäristöstä johtuvia Esim. tarjonnan puute, esteellisyys, kuljetusongelmat, osaavan henkilöstön puute Sisäiset esteet liittyvät yksilöllisiin tekijöihin. Nämä tekijät vaikuttavat henkilön osallistumishalukkuuteen ja ylipäätään kiinnostukseen liikuntaa ja urheilua kohtaan. Lainaus Sport Scotland -tutkimuksesta vuodelta 2001 kuvaa tätä näkemystä selvästi: ‘En halua joutua yleisön ihmeteltäväksi.” (Mies, 16–40 vuotta) Ulkoiset esteet nousevat esiin ympäristöstä. Vammainen henkilö ei pysty niihin itse vaikuttamaan, mutta ne muodostavat merkittävän esteen osallistumiselle. Liikuntapaikkojen fyysinen esteellisyys on yksi tällainen tekijä, mihin osallistuja ei pysty itse vaikuttamaan. Muiden asenteet voivat vaikuttaa palveluntarjontaan, kuten eräs lainaus Sport Scotland -tutkimuksesta osoittaa: ‘Oi, koska olet vammainen, et jaksa samanlaista työmäärää.” (Nainen, 16–40 vuotta)

10 Muiden asenteet Irlantilaisten liikunnanopettajien asenteet erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opettamista kohtaan: 88 % vastaajista oli opettanut oppilasta, jolla on jokin vamma 84 %:lla ei ollut tutkintoonsa kuuluvaa soveltavan liikunnan koulutusta 71% “jokseenkin” pätevä opettamaan vammaisia oppilaita Naisopettajilla positiivisempi asenne inkluusiota kohtaan Meegan S. and McPhail A. (2005) Tämä Meeganin ja McPhailin tutkimus peilaa kansainvälistä tutkimusta, joka osoittaa, että suurin osa liikunnanopettajista opettaa myös erityisryhmiin kuuluvia oppilaita. Kuitenkin suurin osa liikunnanopettajista ei ollut saanut muodollista soveltavan liikunnan koulutusta. Pätevyystasot, jotka liikunnanopettajat itse ilmoittivat, olivat suhteellisen matalia, ja suurin osa opettajista ilmaisi tuntevansa itsensä vain “jokseenkin päteväksi” ottaakseen vammaisia lapsia mukaan liikunnanopetukseen. Muut edeltävät tutkimukset ovat löytäneet vastaavia tuloksia, esimerkiksi: Hodge ym. (2004). High School General Physical Education Teachers’ Behaviours and Beliefs Associated with Inclusion. Sport, Education and Society, Vol. 9, No. 3, s. 395–419. Kozub F. M. ja Linert C (2003). Attitudes Toward Teaching Children With Disabilities: Review of Literature and Research Paradigm. Adapted Physical Activity Quarterly, 20, 323–346.

11 Muiden asenteet Asenteet yhteistä liikunnanopetusta kohtaan
Oppilaiden asenteet inklusiivista liikunnanopetusta kohtaan yleensä suotuisia Opettajien asenteet yleensä suotuisia, mutta käytännössä oppilaiden suorituksia usein rajoitetaan Opettajat suhtautuvat inkluusioon myönteisimmin, jos oppilaan erityistarve on lievä Opettajien asenteet vaikuttavat myös oppilasarviointiin Naiset positiivisempia kuin miehet Monet kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että vammattomilla oppilailla on positiivinen asenne yhteistä liikunnanopetusta kohtaan, mutta he eivät yleisesti ottaen haluaisi tehdä muutoksia helpottaakseen erityistä tukea tarvitsevien osallistumista. Opettajat saattavat rajoittaa tukea tarvitsevien oppilaiden osallistumista esimerkiksi suunnittelemalla liikuntatunnin, joka sisältää oppilaalle soveltumattomia aktiviteettejä. Esimerkkejä tutkimuksista: Block, M. E. & Obrusnikova, I. (2007). Inclusion in physical education: A review of literature from 1995–2005. Adapted Physical Activity Quarterly 24, 103–125. Hutzler Y ja Levi I. (2008). Including Children With Disability in Physical Education: General And Specific Attitudes of High School Students. European Journal of Adapted Physical Activity, 1(2), 21–30. O’Brien, D., Kudlácek, M. & Howe, P. (2009). A Contemporary review of English language literature on inclusion of student with disabilities in physical education: A European perspective. European Journal of Adapted Physical Activity 2 (1), 46–61. Tripp, A. ym. (1994). Contact Theory and Attitudes of Children in Physical Education Programs Toward Peers With Disabilities. Adapted physical Activity Quarterly. 12, 323–332.

12 Inklusiivisen toiminnan arviointi
Inkluusiolla tarkoitetaan täyttä osallistumista ja tasa-arvoa Voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin: Asennetekijät (arvot, asenteet, ilmapiiri, tasavertaisuus, osallisuus) Esteettömyystekijät (tiedotus, esteettömyys, osallistumismaksut) Turvallisuustekijät (turvallisuus, opettajat, ryhmä, olosuhteet) Sisältötekijät (toiminnan sisältö, monikulttuurisuus, opetusmenetelmät) Koululiikunnassa inkluusio tarkoittaa opetuksen järjestämistä yksilöllisten edellytysten mukaan. Inklusiivista toimintaa voidaan arvioida dialla mainittujen tunnusmerkkien avulla. Asennetekijät: Jokainen osallistuja hyväksytään yksilönä mukaan opetukseen. Ilmapiiri on suvaitseva ja kaikkia osallistujia kohdellaan tasavertaisesti. Esteettömyystekijät: Tiedotuksessa korostetaan toiminnan avoimuutta kaikille. Liikuntapaikan tulee olla esteetön. Turvallisuustekijät: Tiedot osallistujan terveydentilasta ja muista huomioitavista seikoista. Opettajan tulee olla etukäteen valmistautunut opetukseen ja opetussuunnitelman tulee olla avoin. Ryhmän on sopivan kokoinen ja mukaan on varattu riittävä määrä avustajia. Sisältötekijät: Toiminnan tulee olla suunnitelmallista, tavoitteellista ja monipuolista. Opettaja osaa soveltaa toimintaa kaikille sopivaksi.

13 Toimintaperiaatteet Lapsen oikeuksien sopimus (Unicef 1989) ja Salamancan julistus (Unesco 1994) Koululainsäädäntö ja opetussuunnitelmat noudattavat lähikouluperiaatetta Perusopetuslaki Perustuu ”yhteinen koulu kaikille” -ajatukseen Opetus järjestetään oppilaan edellytysten mukaisesti Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki Yksilölliset opetussuunnitelmat Yksilöllisistä opetussuunnitelmista ja tuen tarpeen eri muodoista on kerrottu tarkemmin luennolla ”Yksilölliset opetussuunnitelmat”.

14 Esteettömyys Monet liikuntatilat eivät vieläkään sovellu vammaisille henkilöille Esteetön rakentaminen ei aiheuta rakennusvaiheessa suuria lisäkustannuksia Toimivuus ja turvallisuus Huomioitava: Luokkahuoneet, liikuntasali, ulkotilat, pukuhuoneet, WC:t Välineet Valaistus, ilmanvaihto, väritys “Turhauduin ajoittain, koska yhteiskunta tarjoaa sopimattomia välineitä ja fyysisiä esteitä siitä huolimatta että julistaa tasapuolisia mahdollisuuksia kaikille.” Australialainen liikunnanopettaja Ensimmäinen este, jonka liikunta- tai aistivammaiset lapset kohtaavat, on yleensä fyysinen. Kaikki dialla mainitut tilat ja niiden saavutettavuus tulisi tarkastaa ennen kuin kouluun tulee erityistä tukea tarvitseva lapsi. Lainaus australialaisen liikuntakomission tutkimuksesta kuvaa, kuinka fyysinen saavutettavuus voi vaikuttaa suoraan myös liikunnanopettajaan.

15 Opetusohjelmat/aktiviteetit
Sopivan liikuntaryhmän etsiminen Positiivisten liikuntakokemusten saaminen Liikunnassa kehittymiseen tähtäävän yksilöllisen opetusohjelman (HOJKS, HOPS) luominen jokaiselle erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle Vammaisurheilulajien, kuten boccia ja maalipallo, sisällyttäminen opetusohjelmaan Tiedotetaan liikuntamahdollisuuksista koulun ulkopuolella, esim. kunnan erityisliikuntaryhmät Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tulee löytää mahdollisimman sopiva liikuntaryhmä, jotta saavutettaisiin alusta alkaen positiivisia koululiikuntakokemuksia. HOPS ja HOJKS käsitellään luennolla ”Yksilölliset opetussuunnitelmat”. Yksilölliset opetussuunnitelmat helpottavat tavoitteiden asettamista ja ohjelman suunnittelua. Vammaisurheilun ymmärtämyksen lisäämiseksi opetusohjelmaan olisi hyvä kuulua urheilulajeja, joita kaikki voivat pelata, mutta jotka ovat erityisesti vammaisille henkilöille suunniteltuja. Usein vammaisurheilulajien kokeilu on kaikille oppilaille erityinen ja mieluinen kokemus. Muitakin yksilöllisyyttä sallivia lajeja, kuten tanssi, voimistelu, ulkoilu ja vesiurheilu, tulisi sisällyttää ohjelmaan. Opetusohjelmaan tulisi sisällyttää myös tiedotusta siitä, millaisia aktiviteetteja koulun ulkopuolella esimerkiksi kunnalla on tarjolla.

16 Henkilökunta Opettajankoulutuksella suuri merkitys
Suurin este opettajien puutteelliset valmiudet Liikunnanopettajilla kuuluu tutkintoon yhteensä 5 opintopistettä soveltavaa liikuntakasvatusta Käytännön harjoittelua tulisi olla mahdollisimman paljon koulutuksen eri vaiheissa Tarvitaan käytännön harjoittelua erityisoppilaiden kanssa Täydennyskoulutuksen tulisi olla säännöllistä Opettajan/Ohjaajan tulee tietää mistä löytyy apua, lisätietoa ja koulutusta kaikille avoimen liikunnan toteuttamiseksi Konsultoinnin hyödyntäminen Avustajien koulutukseen kiinnitettävä huomiota Konsultointi on yksi keino lisätä liikunnanopettajien asiantuntemusta yksilöllisten opetusohjelmien kehittämisessä. Esimerkiksi paikallinen soveltavan liikunnan/liikuntakasvatuksen asiantuntija voisi toimia opettajan tukena inklusiivisen opetuksen kehittämisessä. Monet tutkijat ovat korostaneet tutkintoon kuuluvaa soveltavan liikuntakasvatuksen opiskelun merkitystä, sillä se altistaa opettajan suosimaan inkluusiota yleisliikunnanopetuksessa. Kudlacek ym. (2002) raportoi, että opiskelijoilla, joiden pääaineena oli soveltava liikunta, oli suosivampi asenne inkluusiota kohtaan kuin yleisen liikunnanopetuksen opiskelijoilla. Kudlacek, M., Valkova, H., Sherrill, C., Myers, B., & French, R. (2002). An inclusion instrument based on planned behavior theory for prospective physical educators. Adapted Physical Activity Quarterly, 19, 280–299. Suomessa liikuntapedagogiikan opintoihin kuuluu 5 op soveltavan liikuntakasvatuksen opintoja. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus ottaa erityisliikuntaa sivuaineeksi. Hodge ym. (2002) huomasivat, että liikuntakasvatuksen opiskelijoiden havaittu kyvykkyys opettaa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita parani huomattavasti niillä, jotka osallistuivat soveltavan liikuntakasvatuksen harjoitteluun. Samuel R. Hodge, Ronald Davis and Rebecca Woodard, Claudine Sherrill (2002). Comparison of Practicum Types in Changing Pre-service Teachers’ Attitudes and Perceived Competence. Adapted Physical Activity Quarterly 19, 155–171. Kudlacek et al (2008) The Nature of Work and Roles Public School Adapted Educator in the United States. European Journal of Adapted Physical Activity, 1(2), 45–55. Kudlacek ym. (2008) korostivat sitä, että soveltavan liikuntakasvatuksen arvostuksen puute opetuspalveluissa on ongelma, ja että soveltavan liikuntakasvatuksen asiantuntijoiden rooleja tulisi tarkentaa. Soveltavan liikuntakasvatuksen asiantuntijoiden saatavuus vaihtelee alueittain.

17 Tiedotus Tiedon puute merkittävä este inkluusiolle
Inkluusiota tulisi tehdä tutuksi niin kouluille, opettajille, vanhemmille kuin oppilaillekin Inkluusion etuja tulisi korostaa Inkluusion vaikutuksista kaikkiin osallisiin tulisi kerätä tutkimustietoa Kuntien, seurojen ym. tahojen järjestämistä liikuntapalveluista tulisi tiedottaa myös kouluissa Tiedon puute on merkittävä este inkluusiolle. Vanhempien informoiminen heidän oikeudestaan saada lapsilleen yleistä opetusta ja tämän oikeuden toteuttamisen helpottaminen on erittäin tärkeää. Lainaus irlantilaisen vammaisviranomaisen raportista (Irish National Disability authority report 2005) korostaa tiedonsaannin tärkeyttä: “Ongelmana oli, ettei minulla ollut mahdollisuutta kieltäytyä. Jos olisin tiennyt, mitä siihen kuului, en välttämättä olisi osallistunut. Tarvitsin selkeämpää informaatiota.” Tieto siitä, että yleinen liikunnanopetusryhmä on ollut menestys ja että heidän lapsensa hyötyisivät siitä merkittävästi, vähentää vanhempien huolta ja saattaa saada heidät tukemaan inklusiivista opetusta. Tämä koskee sekä vammaisten että vammattomien lasten vanhempia.

18 Lähteet: DePauw, K. ja Gavron S.(1995). Disability and Sport. 2. painos. Human Kinetics. Health Education Authority (1998) Guidelines; promoting physical activity with people with disabilities. HEA London Koivumäki, K. (2012). Erityisliikunnan perustiedosto. Opetus- ja kulttuuriministeriö Rintala, P., Huovinen, T. & Niemelä, S. (2012): Soveltava liikunta. Helsinki: Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 168. Rintala, P., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J., Villberg, J. & Kannas, L. (2004). Pitkäaikaissairaat ja vammaiset nuoret liikunnan harrastajina. Liikunta & Tiede 6/04, s.21–26. Saari, Aija (2011). Inkluusion nosteet ja esteet liikuntakulttuurissa – tavoitteena kaikille avoin liikunnallinen iltapäivätoiminta. Jyväskylä Studies in Sport, Physical Education and Health, nro 174. Väitöskirja. Sportscotland (2001). Sport and People with a Disability: Aiming at Social Inclusion. Lisäksi tässä esityksessä on mainittu seuraavat lähteet: Steele, C. A., Kalnins, I. V., Jutai, J. W., Stevens, S. E., Bortolussi, J. A., Biggar, W. D. (1996) Lifestyle health behaviours of 11- to 16-year-old youth with physical disabilities, International Journal of Adolescent Medicine and Health 11(2): Modell, S. J., Rider, R. A., & Menchetti, B. M. (1997) An exploration of the influence of educational placement on the community recreation and leisure patterns of children with developmental disabilities Perceptual and Motor Skills 85 (2): Rimmer, JH., Rubin SS., Braddock, D., Hedman G. (1999) Physical Activity patterns of African -American women with physical disabilities Medicine and Science in sports and exercise 31 (4): Sands, D., Kozleski, E. (1994) Quality of Life differences between adults with and without disabilities. Education and Training in Mental Retardation and Developmental Disabilities 29: Boland, M. (2005) Health promotion and health promotion needs assessment of people attending disability services in the HSE, East Coast Area. Doctorate of Medicine, University College Dublin Meegan, S. & MacPhail, A. (2006). Irish physical educator’s attitude toward teaching students with special educational needs, European Physical Education Review, 12(1), Beresford, B. (2002) Preventing the social exclusion of disabled children. Teoksessa McNeish, D., Newman, T. and Roberts, H. (toim.) What Works? Effective Social Care for Children and Families. Milton Keynes: Open University Press. National Disability Authority (2005). Promoting the Participation of People with Disabilities in Physical activity and Sport in Ireland. Frances Hannon Australian Sports Commission (1998) Teachers Talk about experiences of inclusive physical activity: Finding out if a difference makes a difference.