Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Ryhmäyttäminen Lyhyt oppimäärä 0 op.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Ryhmäyttäminen Lyhyt oppimäärä 0 op."— Esityksen transkriptio:

1 Ryhmäyttäminen Lyhyt oppimäärä 0 op

2 Ryhmäyttäminen eli toimintakokemusmenetelmä
Mikko Aalto viime vuosituhannen lopulla ryhtynyt kehittelemään ja kasaamaan “Ryppäästä Ryhmäksi” kirja ilmestyi vuoden 2000 alussa 7 luokkien ryhmäytykset käynnistyivät Lahdessa 1999 muutamalla koululla Kaikki 7 luokat ryhmäytyksen piiriin Nuorisopalveluiden ohjaajat toteuttamassa суббота, 16 февраля 2019 г.

3 Toimintakokemus päivän/päivien tavoite
Vaikuttaa oppilaiden kokemaan luokassa vallitsevaan turvallisuuden tunteeseen niin että kaikki tuntisivat olonsa ryhmässä turvalliseksi Löytää luokan turvallisuuden taso Helpottaa luokan tutustumista toisiinsa ja samalla kohottaa myös kynnystä kiusaamisen aloittamiseen Tarjota nuorille tilanteita löytää itsestä ja muista uusia piirteitä Käynnistää positiivisen suhtautumisen kierre lauantai, 16. helmikuuta 2019

4 Ryhmän turvallisuuden tasot
1. Pelkäävä ryhmä 2. Turvaton ryhmä 3. Tuntematon perusturvallinen ryhmä 4. Tuttu, turvallinen ryhmä 5. Avoin ryhmä 6. Heikkoutta hyväksyvä ryhmä 7. Haavoittuvuutta salliva ryhmä 8. Armahtava ryhmä lauantai, 16. helmikuuta 2019

5 Käytössä olevat harjoiteryhmät
Ryhmiin jakamismenetelmät Sulattajat Lämmittelyharjoitteet Tutustumisharjoitteet Itsensä ilmaisemisharjoitteet Alitajuiset itsetuntemusharjoitteet Seikkailuharjoitteet Myönteisyysharjoitteet Arvoharjoitteet Tahtoharjoitteet lauantai, 16. helmikuuta 2019

6 jatkuu…. Yhteistoimintaharjoitteet Leikit ja hullutteluharjoitteet
Luottamusharjoitteet Herkistymisharjoitteet Regressioharjoitteet Huolenpitoharjoitteet Sisäisen paranemisen harjoitteet Eroharjoitteet lauantai, 16. helmikuuta 2019

7 Havainnointi Ryhmän suorittaessa harjoitteita, heidän toimintaansa pitää tietoisesti havainnoida Havaintoja voi tehdä joko jonkin teeman kautta tai yleisesti ilmaantuvista asioista Havaintojen pohjalta voidaan suunniteltua jatko-ohjelmaa muokata ryhmän tarpeita vastaavaksi Koululla tai nuorisotalolla tapahtuvissa7 luokkien ryhmäytyksissä opettajien rooli on olla havainnoijana, joka kerää itselleen tietoja nuorista normaalin opiskelun ulkopuolisesta tavasta toimia lauantai, 16. helmikuuta 2019

8 Purku Leikistä tulee harjoite silloin kun se puretaan eli käydään keskustelu siitä mitä kaikkea on koettu harjoitetta tehtäessä Kaikkia harjoitteita ei tarvitse purkaa, mutta harjoitteet joista syntyy selkeästi jonkinlaisia tunnekuohuja on aina purettava mahdollisimman pian eli harjoitteen päättymisen jälkeen Usein harjoitteet puretaan jonkin kokonaisuuden päätteeksi Purussa keskitytään harjoitteen herättämiin tunteisiin ja harjoitteen aikana näkyviksi tulleisiin ilmiöihin Purussa voi tehdä myös siirtovaikutusta keskustelemalla siitä kuinka ilmiö näkyy esim. koulussa ja kuinka siellä voisi toimia lauantai, 16. helmikuuta 2019

9 Mitä tehdä leirikeskuksessa
Salinkallion kanssa 8 luokkia ryhmäytetty 1 vrk:n mittaisina vuodesta 2002 Naumin leirikeskuksessa 3 vuotta sitten hahmottelimme 2 vrk:n mittaisen ryhmäytyksen jossa ryhmäytyksen lisäksi ilmiöpohjaista opiskelua OPS:n hengessä Viime syksynä 3 Launeen 7 luokkaa oli 2 vrk:n ryhmäytyksessä Tänä syksynä kaikki Launeen seiskat Naumissa 2 vrk:n mittaisessa ryhmäytyksessä Voidaan tehdä asioita joita koulussa ja kaupungissa ei voida toteuttaa lauantai, 16. helmikuuta 2019

10 Ryhmäytyksen esimerkki ohjelma 2 vrk
Päivä 1 Lähtö koululta kouluruuan jälkeen eli saapuminen leirialueelle n. klo Majoittuminen 14.00 Ryhmäytystä 16.30 Päivällinen 17.00 Ryhmäytystä 18.00 Saunominen ja oheisohjelmaa (pelailua, jousiammuntaa, frisbeegolfia tms) 21.00 Iltapalaa 22.00 Hiljaisuus Päivä 2 7.30 Herätys 8.00 Aamupala 9.00 Pajatoiminta 1 11.30 Lounas 12.00 Pajatoiminta 2 14.30 Pajatoiminta 3 17.00 Päivällinen 18.00 Sauna ja oheisohjelmaa (pelailua, jousiammuntaa, frisbeegolfia tms) 21.00 Iltapala Hiljaisuus Päivä 3 7.30 Herätys 8.00 Aamupala 9.00 Ryhmäytystä 11.00 Lounas 11.30 Loppusiivous Leirin purku 13.00 Kotiinlähtö Lahdessa lauantai, 16. helmikuuta 2019

11 Kiitos Saara Aaltonen, Jarno Koskelainen, Pekka Pusa
Lahden kaupungin nuorisopalvelut


Lataa ppt "Ryhmäyttäminen Lyhyt oppimäärä 0 op."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google