Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Pirkanmaa viestintäryhmä

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Pirkanmaa viestintäryhmä"— Esityksen transkriptio:

1 Pirkanmaa 2019 -viestintäryhmä
Väliraportointi

2 1. Työryhmän työn vaihe Pirkanmaa 2019 –viestintäryhmään kuuluu pj:n lisäksi edustajat seuraavilta tahoilta: Marika Haapala (Tampere), Tiina Helminen (Ylöjärvi), Veijo Kajan (Pela), Elina Kinnunen (PSHP), Minna Koivunen (TE-toimisto), Sirkka Kulomäki (ELY), Anna-Maria Maunu (Tampere) ja Pertti Terho (Kuhmoinen). Ryhmä on kokoontunut kerran kuussa. Lisäksi on perustettu nopeisiin toimeksiantoihin liittyviä alaryhmiä. Viestintäryhmä / alaryhmät ovat laatineet henkilöstöviestinnän ohjeen, some-ohjeen, suunnitelman esivalmistelun II vaiheen viestintään. Laadinnassa parhaillaan väliaikaishallinnon viestintäsuunnitelma sekä KA-kuvaus sekä alkuvaiheessa uuden organisaation viestinnän suunnittelu. Lisäksi laadittu aineistoa, joka liittyy uuden organisaation kulttuurin ja johtamisen suunnitteluun. Työryhmän toimeenpanosuunnitelma on ajantasainen ryhmälle asetettujen tehtävien ja tavoitteiden suhteen ja toimeenpanosuunnitelmasta on tehty yksityiskohtaisempi työn projektointi. (excel) Uuden organisaation viestinnän suunnittelu jatkuu syksylle 2018. Työryhmän keskeisin ratkaistava asiakokonaisuus kesään 2018 mennessä on väliaikaishallinnon viestintäsuunnitelma sekä miten ryhmä osallistuu maakuntavaaliviestintään.

3 2. Riskienhallinta Viestintäryhmä ei osallistu varsinaiseen operatiiviseen viestintään. Viestintään liittyvässä työssä näkyvimpänä riskinä on resurssien vähäisyys, viestintää tekevien väsyminen / tavoitteiden saavuttaminen ja sitä kautta mahdolliset maine- / imagoriskit. Resursseja saadaan nyt kuitenkin lisää, mikä vaikuttaa näiden riskien vähentämiseen. Edelleenkin on otettava huomioon, että tuleva maakunta tarvitsee viestintäresurssia nykyistä enemmän. Paineet viestintään ovat kovat. Viestintään kohdistuva riski on muutosorganisaatiossa myös, kohdistetaanko viestinnän resurssit oikein ja oleellisiin kokonaisuutta palveleviin asioihin.


Lataa ppt "Pirkanmaa viestintäryhmä"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google