Metafiktio ja muita postmodernismeja

Esitys aiheesta: "Metafiktio ja muita postmodernismeja"— Esityksen transkriptio:

1 Metafiktio ja muita postmodernismeja
Tekstin itsetietoisuus ja suhde toisiin teksteihin

2 POST WHAT?!: postmoderni(smi), poststrukturalismi, postkolonialismi,postfeminismi, postklassinen narratologia..?

3 Kirjallisuus ja postmoderni
Modernista edistysarvosta moniarvoisuuteen, absoluuttisesta relatiivisuuteen Massa- ja korkeakulttuurin kahtiajaosta näiden väliseen dialogiin Maailmaa selittävistä ja todellisuutta heijastavista suurista ’metakertomuksista’ (uskonto, tiede, politiikka) tekstin kaikenkattavuuteen; todellisuuden sijaan kieli viittaa kieleen, taide jäljittelee taidetta, jne. ’Metafyysisen läsnäolon’ kyseenalaistaminen (poststrukturalismi ja dekonstruktio: Jacques Derrida, Jean-Francois Lyotard) Uusi romaani, antiromaani (Robbe-Grillet, Sarraute); Oulipo-ryhmä (Queneau, Perec, Calvino) ”Less is more” korvautuu sloganilla ”Less is a bore”! : Kamp, performatiivisuus, ironia, itsetietoinen kuluttaminen Kuvan lähde:

4 Metafiktio Fiktio, joka asettaa näytteille oman fiktiivisyytensä ja taidetekoisuutensa; vrt. rakennus, joka jättää telineet ympärilleen rakennusurakan jo valmistuttua, tai musiikkinäytelmän orkesteri, joka syvennyksen asemesta soittaa lavalla draaman esittäjien vierellä Metanarratiivi: kerronnan itsetietoisuus James Phelan: mimeettinen, temaattinen ja synteettinen komponentti (esim. Huck Finnin minäkerronta ilmentää näitä kaikkia); viimeksi mainittu korostuu metafiktion kyseessä ollessa, mutta metafiktion asteita on paljon ja spektri laaja Kuvan lähde:

5 Intertekstuaalisuus: alluusio, sitaatti, pastissi, parodia…

6 Intertekstuaalisuuden ja metafiktion ero
The Sopranos on intertekstuaalinen teos suhteessa The Godfatheriin (sarja kertoo todellisuudesta, jossa elokuva on olemassaoleva viittauskohde ja osa kollektiivista tajuntaa; se ei kuitenkaan suoraan viittaa itseensä sarjana) Harold Bloom sanoisi, että The Sopranosin David Chase työstää ”vaikutusahdistusta” (the anxiety of influence”) suhteessa oidipaalisen esikuvalliseen ’isäänsä’ Coppolaan. Kuvan osoite:

7 Lukijan roolin korostuminen(?)
Toisaalta, lukija voi olla aktiivinen myös ’mimeettisessä’, illusorisuuteen pyrkivässä lukuprosessissa. Käytännön vapautta lisäävät toki hypertekstit ja digitaaliset kirjallisuuspelit. Kuvan osoite: Kuvan lähde: (

8 Vastaanoton tutkimus Barthesin mukaan kirjailijan ”kuolema” synnyttää lukijan, joka on enemmän kirjailijan kaltainen tuottaja kuin perinteisen lukijan kaltainen kuluttuja filosofiset juuret fenomenologiassa ja hermeneutiikassa: Husserl, Heidegger, Gadamer historiallisesti muuttuva lukijatyyppi: Gadamer ja Hans-Robert Jauss reseptioestetiikka ja reader response: Roman Ingarden, Wolfgang Iser; näilläkin korostuu eräänlainen idealisoitu lukijapositio, vaikka korostus on vähemmän retorinen ja enemmän virtuaalista havainnointia korostava kuin Chicagon uusaristoteelisella koulukunnalla, josta Booth kimpoaa. Viimeksi mainitun koulukunnan narratologinen tekijyys ja lukijuus hieman eri asia, sillä ne ovat enemmän retorisia positioita; toisaalta kognitiivinen narratologia (esim. Monica Fludernik) kuroo tätä kuilua umpeen. kokeellisen psykologian ja kognitiotieteen vaikutus: mitä tapahtuu lukijan aivoissa kun tämä hahmottaa ja prosessoi lukemaansa Neurobiologia ei tunne kulttuurirajoja (vaikka niiden kanssa vuorovaikutuksessa onkin), joten universaali lukija, joka on myös lihaa ja verta (ja hermoratoja) voisi lähestyä (eläin)lajityypillistä oletuspositiota? Yksityisen henkilön ja puhtaasti tekstuaalisen ideaalilukijan positiot lähestyvät toisiaan ihmisaivojen tuottamalla lukijuudella. Kuvan lähde:

9 Genettellä on (taas) asiaa:
Intertekstuaalisuus on Genettellä alisteinen transtekstuaalisuudelle (tekstin transsendenssille tekstuaalisin keinoin), jonka alalajeja intertekstuaalisuuden lisäksi ovat paratekstuaalisuus, arkkitekstuaalisuus, metatekstuaalisuus ja hyper- tai hypotekstuaalisuus. intertekstuaalisuus: tekstien välinen suhde (sitaatti, alluusio, plagiaatio) paratekstuaalisuus: teksti osana suurempaa kokonaisuutta (otsikko, esipuhe) arkkitekstuaalisuus: teksti jonkin genren edustajana metatekstuaalisuus: teksti kommentoi toista tekstiä hyper-ja hypotekstuaalisuus: uudempi teksti (hyper-) ottaa vanhemman (hypo-) haltuun (pastissi / parodia, jatko-osa, käännös, adaptaatio)

10 Kirjallisuutta lukijuudesta ja intertekstuaalisuudesta
Roland Barthes: La mort de l'auteur (1967) Gérard Genette: Introduction à l'architexte (1979, engl. Jane E. Lewin, 1992); Palimpsestes : la littérature au second degré (1982, engl. Channa Newman & Claude Doubinsky, 1997) Lasse Koskela & Lea Rojola: Lukijan ABC-kirja: Johdatus kirjallisuuden nykyteorioihin ja kirjallisuudentutkimuksen suuntauksiin (lukijuutta käsittelevä osa; 1997 ilmestynyt teos on käsikirjaksi hieman vanhentunut, mutta käyttökelpoinen) Oma lämmin suositukseni: Mary Orrin Intertextuality: Debates and Contexts (2003) käsittelee niin Kristevaa kuin Dawkinsiakin (kyllä, sitä ateistibiologi-Dawkinsia!)