Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

EDUNVALVONTAVALTUUTUS

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "EDUNVALVONTAVALTUUTUS"— Esityksen transkriptio:

1 EDUNVALVONTAVALTUUTUS
Anu Ryynänen ja Satu Marttila

2 Yleistä Laki edunvalvontavaltuutuksesta /648 tuli voimaan Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon siltä varalta, että hän myöhemmin tulee kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Edunvalvontavaltuutus on tarkoitettu vaihtoehdoksi määrätylle edunvalvojalle ja valtuutus saadaan voimaan nopeammin ja kevyemmällä menettelyllä kuin raskas edunvalvojan määrääminen. Edunvalvojan määräys on aina ensisijainen silloin, kun valtuutetun tehtävä on päällekkäinen edunvalvojan tehtävien kanssa.

3 Edellytykset Edunvalvontavaltuutusta käytetään tilanteissa, joissa valtuuttaja tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan.

4 Edunvalvontavaltuutuksen muotosäännökset
Valtuutus tulee tehdä kirjallisesti. Allekirjoitettava / tunnustettava valtakirjassa oleva allekirjoitus kahden todistajan läsnä ollessa. Todistajien on todistettava valtakirja allekirjoituksillaan oikeaksi, todistajien tiedettävä, että kyse on edunvalvontavaltuutuksesta ja valtakirjaan on tehtävä merkintä valtuuttajan kyvystä ymmärtää valtakirjan merkitys sekä muista seikoista, jotka saattavat vaikuttaa valtakirjan pätevyyteen. Todistajien syntymäajat, yhteystiedot ja todistamisen aika ja paikka merkittävä valtakirjaan.

5 Edunvalvontavaltuutuksen muotosäännökset
Valtakirjasta on käytävä ilmi: Valtuuttamistarkoitus Asiat joissa valtuutettu oikeutetaan edustamaan valtuuttajaa Valtuuttaja ja valtuutettu Määräys, jonka mukaan valtuutus tulee voimaan siinä tapauksessa, että valtuuttaja tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan.

6 Todistajien kelpoisuus
Valtakirjan todistajana ei saa olla: 1) henkilö, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi tai joka ei henkisen toiminnan häiriintymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi kykene ymmärtämään todistamisen merkitystä; 2) valtuuttajan puoliso; 3) valtuuttajan tai hänen puolisonsa lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi tai isovanhempi taikka tällaisen henkilön puoliso; 4) valtuutettu tai hänen puolisonsa; eikä 5) valtuutettuun tai hänen puolisoonsa 3 kohdassa mainitussa suhteessa oleva henkilö. Puolisoilla tarkoitetaan 1 momentissa aviopuolisoita ja yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa tai muussa parisuhteessa eläviä. Sukulaisiin rinnastetaan vastaavat puolisukulaiset. VRT PK 10:4 Testamentin todistajaksi älköön otettako henkilöä, joka on viittätoista vuotta nuorempi tai joka sieluntoiminnan häiriön vuoksi on kykenemätön todistamaan, älköönkä testamentin tekijän puolisoa tai sitä, joka on testamentin tekijään suoraan takenevassa tahi etenevässä sukulaisuudessa taikka lankoudessa, eikä myöskään hänen veljeänsä tai sisartansa tahi näiden puolisoa taikka hänen ottovanhempaansa tai ottolastansa. Älköön kukaan todistajana todistako määräystä, joka tehdään hänen, hänen puolisonsa tai jonkun hyväksi, joka on häneen sellaisessa suhteessa kuin 1 momentissa on sanottu. Sitä, joka on testamentissa määrätty sen toimeenpanijaksi, ei tämä määräys sinänsä estä olemasta todistajana.

7 Valtuutuksen voimaantulo
Valtuutus annetaan luovuttamalla valtakirja valtuutetulle tai ilmoittamalla siitä valtuutetulle. Valtuutus tulee voimaan, kun se on vahvistettu holhousviranomaisen toimesta, valtuutetun hakemuksesta. Valtuutettu toimittaa holhousviranomaiselle alkuperäisen valtakirjan ja lääkärintodistuksen tai muun tähän rinnastettavan selvityksen siitä, että valtuutuksen vahvistamiselle on laissa säädetyt edellytykset. Edunvalvontavaltuutus rekisteröitävä, jos se koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa. Holhousviranomaisen on varattava valtuuttajalle tilaisuus tulla kuulluksi edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista koskevan hakemuksen johdosta, ellei toimitetun selvityksen perusteella ole ilmeistä, ettei valtuuttaja kykene ymmärtämään asian merkitystä. Valtuuttajan aviopuolisolle varattava tilaisuus tulla kuulluksi, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Myös muulle sukulaiselle tarvittaessa

8 Edunvalvontavaltuutuksen lakkaaminen
Edunvalvontavaltuutus lakkaa olemasta voimassa: 1) kun valtuutus peruutetaan tai, jos peruuttaminen toimitetaan valtuutuksen voimaantulon jälkeen, kun peruuttaminen on vahvistettu holhousviranomaisessa; 2) kun valtuuttaja kuolee; tai 3) kun valtuutettu ilmoittaa holhousviranomaiselle luopuvansa tehtävästään. Jos valtuuttajalle määrätään edunvalvoja Peruuttaminen: Lupaus olla peruuttamatta edunvalvontavaltuutusta ei ole sitova. Valtuuttaja voi peruuttaa edunvalvontavaltuutuksen, jos hän kykenee ymmärtämään peruuttamisen merkityksen. valtuuttaja ottaa valtakirjan takaisin tai hävittää sen. antaa uuden edunvalvontavaltuutuksen Jos peruuttaminen toimitetaan edunvalvontavaltuutuksen voimaantulon jälkeen: Holhousviranomaisen vahvistettava peruuttaminen mikäli kykenee ymmärtämään peruuttamisen merkityksen Peruuttamisesta tehtävä merkintä holhousasioiden rekisteriin, jos valtuutus on merkitty rekisteriin.

9 Sisältö Edunvalvontavaltuutuksella valtuutettu voidaan oikeuttaa edustamaan valtuuttajaa: tämän omaisuutta koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissa. sellaisissa tämän henkilöä koskevissa asioissa, joiden merkitystä valtuuttaja ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta olisi käytettävä. voidaan rajoittaa koskemaan määrättyä oikeustointa, asiaa tai omaisuutta. Valtuutetulla ei ole kelpoisuutta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa valtuuttajaa muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Valtuutettu ei saa lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta P: saa antaa lahjan, joka yksilöity valtakirjassa. Valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutukseen sovelletaan holhoustoimilain 34 § 1 mom. mukaisia säännöksiä edunvalvojan toimien luvanvaraisuudesta.

10 Valtuutetun valvonta Holhousviranomainen valvoo
Jos valtuutus koskee tämän edustamista tämän taloudellisissa asioissa: 3 kk valtuutuksen vahvistamisesta, annettava luettelo valtuuttajan varoista ja veloista. Uudesta omaisuudesta 1 kk saannosta, ei koske toistuvaa suoritusta Jos valtuuttaja tulee kuolinpesän osakkaaksi ja jos valtuutetulla valtuutuksen mukaan on kelpoisuus edustaa valtuuttajaa KP koskevissa asioissa, valtuutetun on toimitettava holhousviranomaiselle jäljennös perukirjasta 1 kk, siitä kun PK toimitettu. HE: Taloudellisten asioiden käsite on kuitenkin tässä yhteydessä ymmärrettävä laajasti… Omaisuuden saaminen perintönä tai yleistestamentilla, toisin sanoen kuolinpesän osakkuuden perusteella, on suhteellisen tavanomaista. Velvollisuus pitää kirjaa varoista ja veloista ja tilikauden tapahtumista Velvollisuus antaa päätöstili, jollei valtakirjassa toisin määrätty. Voidaan myös määrätä valtuutuksessa velvollisuus antaa vuosittain holhousviranomaiselle tili Muut kuin taloudelliset asiat Selontekovelvollisuus tarvittaessa

11 Toimiohjeet Valtuutuksen liitteenä
Voidaan yksilöidä valtuutetulle tarkemmat ohjeet valtuuttajan Hoidosta Varojen hallinnasta Voidaan määrätä, että valtuutetun on laadittava selvitys varojen hoidosta / tili valtuuttajan puolisolle / lapsille / tms.

12 Ongelmia Siirretty vastuuta valtuutuksen laatijalle valtuuttajan tilan / tahdon arvioimisessa. Tulee kohdistumaan valtuuttajan omaisuuteen tämän eläessä. Vrt. testamentti; omaisuuden siirtyminen ja hallinnointi vasta kuoleman jälkeen. Henkilöään koskevissa toimissa edustaminen. Vrt. laki potilaan asemasta ja oikeuksista sekä laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Läheiseltä tiedusteltava potilaan/asiakkaan tahtoa, mikäli ei pysty sitä ilmaisemaan. Lääkärien tietoisuus edunvalvontavaltuutuksesta. Vrt. Hoitotestamentti. Valtuuttajan suojaaminen Holhoustoimilain säännökset Omaisuuden lahjoittamista koskevien määräysten arviointi Palkkiosta määrääminen

13 KIITOS!


Lataa ppt "EDUNVALVONTAVALTUUTUS"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google