Kontekstualismi ja pragmaattinen invariantismi

Esitys aiheesta: "Kontekstualismi ja pragmaattinen invariantismi"— Esityksen transkriptio:

1 Kontekstualismi ja pragmaattinen invariantismi
Tiedon vaatimukset vaihtelevat kontekstista toiseen. Kurssin alussa näimme, että vallitseva reaktion klassiseen karteesiseen skeptisismiin on ollut fallibilismi. Fallibilismilla on kuitenkin omat ongelmansa. Nyt tarkastelemme kahta yritystä ratkaista näitä ongelmia. Aloitamme kuitenkin fallibilismin muodosta, josta nämä ratkaisuyritykset ovat kehittyneen, relevanttien vaihtoehtojen teoriasta. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

2 Sulkuperiaatteeseen nojaava skeptinen paradoksi
Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. Skeptikko: 1, 2, J Moore: 1, ~2, ~J Herkkyysehto ja relevantismi (Dretske, Nozick): ~1, 2, ~J Kontekstualismi (Cohen, DeRose, Lewis): Jossain kontekstissa skeptikko on oikeassa, jossain taas Moore. Koska premissit ovat intuitiivisesti uskottavia ja johtopäätös epäuskottava, argumentti voidaan ymmärtää paradoksiksi. Paradoksi on joukko propositioita, jotka ovat kaikki erikseen uskottavia mutta jotka ovat keskenään ristiriitaisia eivätkä voi siksi olla kaikki tosia. Paradoksin ratkaisemiseksi on hylättävä yksi ja selitettävä, miksi se on epätosi. Samalla tulisi selittää, miksi hylätty propositio tuntuu uskottavalta, vaikka se on epätosi. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

3 Skeptisismi ja arkikieli
J. L. Austin, ”Other Minds” (1946), Sense and Sensibilia, (Oxford 1962). Tosiasia, että sanomme arkielämässä tietävämme asioita, vaikka skeptikon tiedonvaatimukset eivät täyty, osoittaa, että nämä vaatimukset ovat liian tiukat. Karteesinen skeptikko: Jotta voisin tietää jotakin ulkomaailmasta, minun pitää sulkea pois se mahdollisuus, että olen unessa tai aivot altaassa. Austin: Minun tarvitsee sulkea pois nämä mahdollisuudet, vain jos minulle on perusteita ajatella, että ne ovat aktuaalisia. Relevanttien vaihtoehtojen teoria: S tietää että p, joj S:n uskomus että p on tosi ja S:n evidenssi sulkee pois p:n relevantit vaihtoehdot. Arkikielen filosofian kulta-aikana, viime vuosisadan puolessa välissä, oli tapana vedota skeptisismin torjunnassa arkikieleen. Arkikielessä sanomme koko ajan itsemme ja muiden tietävän erilaisia asioita. (Englannin kielessä sana ”tietää” on yksi kymmenestä eniten käytetystä sanasta.) Jos karteesinen skeptisismi pitää paikkansa, melkein kaikki nämä tietoväitteet ovat epätosia. Austinin mukaan tämä osoittaa, että skeptisismi nojaa liian tiukkoihin tiedon vaatimukseen. Arkikielen tiedon vaatimukset ovat löysemmät. (Jos arkikielen tiedonvaatimukset olisivat niin tiukat kuin skeptikko väittää, tietoväitteitä ei hyväksyttäisi arkikielessä.) Arkielämässä vaatimusta, että minun pitäisi sulkea pois mahdollisuudet, että olen unessa tai aivot altaassa, pidetään naurettavana. Se ei ole asianmukainen. Nämä vaihtoehdot eivät siksi ole tiedon kannalta relevantteja. Vaihtoehto, että olen aivot altaassa on relevantti, vain jos minulla on perusteita ajatella, että todella olen aivot altaassa. Normaalisti tällaisia perusteita ei tietenkään ole. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

4 Relevanttien vaihtoehtojen teoria
Fred Dretske, ”The Pragmatic Dimension of Knowledge” (1981) S tietää että p, joj S:n uskomus että p tosi ja S:n evidenssi sulkee pois p:n relevantit vaihtoehdot. h on p:n vaihtoehto, joj h:stä seuraa loogisesti (käsitteellisesti) ~p. h ja p eivät voi molemmat olla tosia. Vaihtoehdon poissulkeminen on sen tietämistä epätodeksi. Sulkuperiaate: Jos tiedän että p ja tiedän, että q on p:n vaihtoehto, tiedän että ei-q. Ts. jotta voisin tietää että p, minun täytyy sulkea pois kaikki tietämäni p:n vaihtoehdot. Dretske: Minun tarvitsee sulkea pois vain p:n relevantit vaihtoehdot. Skeptiset hypoteesit eivät ole relevantteja vaihtoehtoja. ⇒ Sulkuperiaate on epätosi. Artikkelissaan ”The Pragmatic Dimension of Knowledge” (1981) Dretske ehdottaa, että tieto on evidentiaalinen tila, jossa kaikki relevantit vaihtoehdot on suljettu pois. Mitä tämä tarkoittaa? p:n vaihtoehdot ovat propositioita, jotka ovat loogisesti yhteensopimattomia p:n kanssa. Jos toinen on tosi, toinen on epätosi. h siis kuvaa sellaista asiaintilaa, jossa p on epätosi. Se kuvaa erehtymisen mahdollisuutta uskomukselle että p. (Voidaan myös sanoa, että vaihtoehdot ovat asiaintiloja tai mahdollisia maailmoja, joissa p on epätosi.) Evidenssi sulkee vaihtoehdon pois, joj sen perusteella voidaan tietää vaihtoehto epätodeksi. Tässä siis vaihtoehdon pois sulkeminen ei ole välttämättä loogista yhteensopimattomuutta evidenssin kanssa. Evidenssi voi sulkea vaihtoehdon pois myös induktiivisesti eli tehdä tämän epätodennäköiseksi. Sulkuperiaatteen mukaan tieto vaatii kaikkien tiedettyjen vaihtoehtojen poissulkemista. Jos tiedän että p ja tiedän, että q on p:n vaihtoehto, tiedän että ei-q. Dretsken RV-periaate on heikompi. Se vaatii vain relevanttien vaihtoehtojen poissulkemista. Skeptinen hypoteesi ei ole relevantti vaihtoehto, minkä takia evidenssini ei tarvitse sulkea sitä pois. Voin tietää, että minulla on kädet, vaikken tiedä, etten ole kädettömät aivot. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

5 Dretsken seepra Fred Dretske, ”Epistemic Operators” (1970)
p = ”Aitauksessa on seepra.” q = ”Aitauksessa on raidalliseksi maalattu muuli, joka näyttää seepralta.” Evidenssini ei sulje q:ta pois. (En tiedä, että ~q.) Voin kuitenkin tietää että p, koska q ei ole p:n relevantti vaihtoehto En voi tietää että ~q, koska q on ~q:n relevantti vaihtoehto. ⇒ Sulkuperiaate on epätosi. Sulkuperiaate on siis Dretsken mukaan epätosi. Hän tukee näkemystään myös arkisemmalla esimerkillä, joka on hänen mukaansa vastaesimerkki sulkuperiaatteelle. Dretsken kuuluisa esimerkki artikkelissa ”Epistemic Operators”: Oletetaan, että menen eläintarhaan ja näen raidallisen eläimen aitauksessa, jossa lukee ”seepra”. Se on täysin seepran näköinen, joten tiedän, että eläin on seepra. On kuitenkin mahdollista, että joku on maalannut raidat muuliin ja pannut sen aitaukseen. Kokemukseni (evidenssini) ei sulje tätä vaihtoehtoa pois. Dretsken mukaan voin kuitenkin tietää, että eläin on seepra, vaikka tiedän, että tästä seuraa loogisesti, ettei eläin ole raidalliseksi maalattu muuli. Tämä johtuu siitä, että q ei ole p:n relevantti vaihtoehto. Evidenssini ei siis tarvitse sulkea q:ta pois. Relevantteja vaihtoehtoja: että aitauksessa on hevonen, että aitauksessa ei ole mitään eläintä, että aitauksessa on eläintenhoitaja. Havaintokokemukseni sulkee nämä vaihtoehdot pois. Jos nämä vaihtoehdot vallitsisivat, minusta ei näyttäisi samalta kuin nyt. Kokemukseni ei sulje pois vaihtoehtoa, että eläin on taitavasti maalattu muuli, koska tämä näyttää täsmälleen samalta kuin seepra. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole relevantti. Normaalisti tällaista vaihtoehtoa ei tarvitse ottaa huomioon. En voi tietää, että eläin ei ole taitavasti maalattu muuli, koska en pysty sulkemaan pois sitä vaihtoehtoa, että eläin on taitavasti maalattu muuli, joka on relevantti vaihtoehto sille, ettei eläin ole taitavasti maalattu muuli. Proposition negaatio on aina proposition relevantti vaihtoehto. Dretsken näkemyksestä siis seuraa, että sulkuperiaate on epätosi: tiedän, että eläin on seepra ja että siitä, että se on seepra, seuraa, ettei se ole taitavasti maalattu muuli, mutten kuitenkaan tiedä, että se ei ole taitavasti maalattu muuli. Tämän selittää se, että p:llä ja q:lla on eri relevantit vaihtoehdot. Jonathan Vogel: Vaikka en voi pelkän havaintoevidenssin perusteella tietää, ettei aitauksessa ole taitavasti maalattua muulia, minulla on muuta evidenssiä, jonka mukaan on hyvin epätodennäköistä, että eläintarhat huijaisivat yleisöä tällä tavalla. Tiedän siis sekä p:n että ~q:n. Vogelin mukaan sulkuperiaate pätee. Dretske on sitä mieltä, ettei tällainen pelkkä taustaevidenssi riitä sen tietämiseen, ettei aitauksessa ole taitavasti maalattua muulia. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

6 Dretsken vastaus skeptisismiin
p = ”Minulla on kädet.” h = ”Olen kädettömät aivot, jolla on kokemuksia käsistä.” h ei ole relevantti vaihtoehto p:lle. Voin tietää että p, koska evidens-sini sulkee pois p:n relevantit vaihtoehdot. En voi tietää, että ~h, koska evidenssini ei sulje pois ~h:n relevanttia vaihtoehtoa h. ⇒ Sulkuperiaate on epätosi. Dretsken mukaan sulkuperiaate epäonnistuu myös skeptisten hypoteesien tapauksessa. Voin tietää, että minulla on kädet, koska relevantti vaihtoehto tälle on se, että minulla on vain käsien tyngät ja se, että käteni on korvattu proteeseilla. Kokemukseni sulkee nämä vaihtoehdot pois. Se ei sulje pois vaihtoehtoa, että olen kädettömät aivot, mutta tämä vaihtoehto ei ole relevantti. Tietääkseni jotakin, minun ei tarvitse tietää, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia, koska nämä eivät ole relevantteja vaihtoehtoja. Skeptisen argumentin ensimmäinen premissi on siis epätosi. Toinen premissi on tosi. Skeptinen hypoteesi on aina relevantti vaihtoehto sen kiellolle (negaatiolle). Relevantti vaihtoehto sille, etten ole aivot altaassa, on se, että olen aivot altaassa. Kokemukseni ja evidenssini ei sulje tätä vaihtoehtoa pois. Sulkuperiaate on siis epätosi. Voin tietää, että minulla on kädet ja että tästä seuraa, etten ole kädettömät aivot, vaikka en voi tietää, etten ole kädettömät aivot. Nyt taustaevidenssistä ei ole apua. Vaikka taustaevidenssini valossa tällainen huijaus olisi tällä hetkellä teknisesti mahdoton toteuttaa, se ei sulje pois kädettömät aivot –hypoteesia, koska tämän mukaan myös tuo evidenssi on tietokoneen tuottamaa. Minulla ei siis näytä olevan minkäänlaista evidenssiä hypoteesia vastaan. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

7 Vaihtoehdon relevanssi?
Goldmanin lato: Henri näkee pellon laidalla ladon ja uskoo sen olevan lato. Hän ei kuitenkaan pysty erottamaan latoa aidonnäköisestä latokulissista. Onko lausuma ”Henri tietää, että esine on lato” tosi, jos seudulla ei ole latokulisseja, ja kaikki ladoilta näyttävät esineet todella ovat latoja? Dretske: ”On. Latokuliissi-vaihtoehto ei ole relevantti.” jos täysin Henrin tietämättä seutu on täynnä latokulisseja? Dretske: ”Ei. Latokuliissi-vaihtoehto on relevantti.” Jos esine ei olisi lato, se olisi kulissi. jos seudulla ei ole latokulisseja, mutta puhuja on tieto-opin luennolla, jossa puhutaan latokulisseista, ilkeistä demoneista ja aivoista altaassa? Kontekstualistit: : ”Ei. Latokuliissi-vaihtoehto on relevantti.” Relevanttien vaihtoehtojen teorioita on arvosteltu siitä, etteivät niiden kannattajat pysty antamaan mitään tarkkaa relevanssin kriteeriä. Cohen torjuu tämän kritiikin. Riittää, että meillä on intuitioita relevanssista. Voimme kuitenkin yrittää muotoilla jonkinlaisia kriteerejä, jotka voisivat selittää intuitioitamme. Voimme lähteä liikkeelle Goldmanin latotapausta koskevista intuitioista. Dretsken kanta on se, että tässä tapauksessa lause on tosi. Henri tietää. Latokulissivaihtoehto ei ole relevantti. Dretsken mukaan Henri ei tiedä, että hänen näkemänsä kohde on lato, koska mahdollisuus, että se on latokulissi, on relevantti vaihtoehto. Hänen evidenssinsä ei sulje pois tätä mahdollisuutta. (Huom. Austinin mukaan vaihtoehto ei ole relevantti, koska Henrillä ei ole mitään perusteita uskoa, että siellä on latokulisseja.) Dretsken mukaan lausuma on tosi. Skeptisismiä ei saada todeksi pelkästään panemalla se skeptikon suuhun. Cohen sen sijaan ajattelee, että lausuma on epätosi. Tässä kontekstissa latokulissimahdollisuus on relevantti. Dretsken mukaan vaihtoehdon relevanssin määräävät tiedon subjekti ja hänen olosuhteensa. Dretske kannattaa myös eksternalistista (ei-evidentiaalista) relevanssin kriteeriä. Tiedon subjektin olosuhteet määräävät relevantit vaihtoehdot riippumatta siitä tietääkö subjekti näistä olosuhteista. Kriteeristä seuraa, että latokulissimahdollisuus on relevantti vaihtoehto. Vrt. Austinin internalistinen (evidentiaalinen) kriteeri. Cohenin mukaan relevanssin määrää puhujan (tiedon attribuoijan) konteksti. Se, että tässä kontekstissa kiinnitetään huomio vaihtoehtoon, tekee tästä relevantin. Tämä näkemys tekee Cohenin relevantismista kontekstualistisen. Tiedon vaatimukset vaihtelevat puhujan kontekstista toiseen. Dretsken relevantismi on invariantisti. Tiedon vaatimukset pysyvät samana puhujasta riippumatta. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

8 Relevantismi ja kontekstualismi
Relevantismi: Subjektin konteksti määrää vaihtoehdon relevanssin (Dretske). Sulkuperiaate ei päde. Kontektualismi: Puhujan konteksti (puhujan intentiot, intressit ja ennakko-oletukset) määrää vaihtoehdon relevanssin (Stine, Cohen, Lewis). Sulkuperiaate pätee. Konteksti ja relevanttien vaihtoehtojen joukko pysyy vakiona, kun tarkastelemme skeptistä paradoksia. Arkikontekstissa tiedän sekä sen, että minulla on kädet, että sen. etten ole kädettömät aivot. <Olen kädettömät aivot> ei ole kummallekaan propositiolle relevantti vaihtoehto. Skeptisessa kontekstissa en tiedä kumpaakaan. <Olen kädettömät aivot> on molemmille relevantti vaihtoehto Artikkelissaan ”The Pragmatic Dimension of Knowledge” Dretske sanoo, että vaihtoehdon relevanssi riippuu kontekstista. Hän ei kuitenkaan ole täysin selvä siinä, mitä hän kontekstilla tarkoittaa. Kokoelmassa Dretske and His Critics hän tarkentaa (vastauksenaan Cohenille) tarkoittavansa tiedon subjektin kontekstia, mikä sopii yhteen herkkyysehdon kanssa. Relevanssi riippuu subjektin uskomuksesta ja hänen olosuhteistaan. Tällöin riippuu uskomuksen sisällöstä, mitkä vaihtoehdot ovat läheisiä (relevantteja). Relevanttius vaihtelee uskomuksesta toiseen, minkä takia sulkuperiaate ei päde. Semanttista kontekstualismi, jota nykyisin kutsutaan usein vain kontekstualismiksi. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

9 Semanttinen kontekstualismi
Termi on kontekstisidonnainen, jos ja vain jos sen sisältämä lause ilmaisee eri proposition eri konteksteissa. Indeksikaaliset ilmaukset: ”minä”, ”täällä”, ”nyt”,... Viittaavat eri kohteisiin eri konteksteissa. Asteiset adjektiivit: ”pitkä”, ”rikas”, . . . Kynnysarvo riippuu siitä, mihin kontekstissa verrataan. Kvanttorit: kaikki, jotkut, jokainen, . . . Kvanttorien sovellusalue vaihtelee kontekstista toiseen. Jaakko sanoo baarissa seurueelleen: ”Kaikkien lasit ovat tyhjät.” Totta, vaikka baarin nurkassa toisessa pöydässä mies si ee vielä oluttaan. Kontekstualistien mukaan sanan ”tietää” sisältävät lauseet ovat kontekstisidonnaisia. He vertaavat niitä lauseisiin, jotka sisältävät indeksikaalisia ilmauksia ja asteisia adjektiivejä ja jotka ovat ilmiselvästi kontekstisidonnaisia. Voisi sanoa, että tietolauseet ovat piilevästi indeksikaalisia: ne viittaavat piilevästi omaan esittämistilanteeseensa, kuten indeksikaaliset ilmaukset ”minä”, ”täällä” ja ”nyt”. Asteiset adjektiivit kuvaavat ominaisuutta, jota voi olla eri asteita. Ihmiset ovat eripituisia. Toinen on pidempi kuin toinen. Kun käytämme sanaa ”pitkä” ei-komparatiivisesti mielessä, tarkoitamme, että henkilö on riittävän pitkä, että hänen pituutensa ylittää jonkin kynnysarvon. Eri konteksteissa kynnys kuitenkin asetetaan eri korkeuksille. Jossakin kontekstissa lause ”Paavo on pitkä” on tosi, ja jossakin toisessa kontekstissa se on epätosi, vaikka puhutaan samasta henkilöstä. Kyse on siitä, että lauseen sisältö ja totuusehdot ja samalla totuusarvo vaihtelevat kontekstin mukana. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

10 Tiedollinen kontekstualismi
Sana ”tietää” on kontekstisidonnainen. ”S tietää että p.” Tosi kontekstissa 1. Epätosi kontekstissa 2. Ilmaisee eri proposition (eri tietää-relaation) kontekstissa 1 ja 2 Tietolauseiden kontekstisidonnaisuus tarjoaa ratkaisun skeptisiin paradokseihin. Se ratkaisee myös kynnysongelman. Riippuu kontekstista, mikä on niiden relevanttien vaihtoehtojen joukko, jotka henkilön pitää sulkea pois, jotta häntä koskeva tietoväite olisi tosi. Riippuu kontekstista, miten oikeutettu (todennäköinen, luotettava, turvallinen,…) subjektin uskomuksen (tai prosessin) täytyy olla, jotta häntä koskeva tietoväite olisi tosi. Tiedollinen kontekstualisti ajattelee samalla tavalla sanasta ”tietää”. Lauseen muotoa ”S tietää että p” totuusehdot ja totuusarvo siis vaihtelevat puhujan kontekstin mukana. Siten toinen puhuja voi puhua totta sanoessaan jostakin S:stä ja jostakin propositiosta p ”S tietää että p”, kun toinen puhuja jossakin toisessa konteksissa puhuu totta sanoessaan ”S ei tiedä että p”. Esim. sanoessaan ”Tiedän, että minulla on kädet” Moore voi puhua totta, mutta myös skeptikko puhuu totta sanoessaan ”Moore ei tiedä, että hänellä on kädet.” Tämä johtuu siitä, että jälkimäisessä skeptisessä kontekstissa tiedon vaatimukset ovat tiukemmat. (a) On puhtaasti semanttinen teesi. Se koskee tietolauseiden merkitystä. (b) tekee tästä teesistä tietoteoreettisesti kiinnostavan. Semanttinen kontekstualismi auttaa sen mukaan ratkaisemaan skeptisen paradoksin. c) Vaikka tietämistä ei näyttäisi olevan eri asteita, se analysoidaan sellaisten ominaisuuksien avulla, joita voi olla eri asteita, kuten luotettavuus ja oikeutus. Konteksti vaikuttaisi näin ollen siihen, kuinka luotettava tai oikeutettu henkilön täytyy olla tietääkseen jotakin tai kuinka suuri relevanttien vaihtoehtojen joukko on. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

11 Sulkuperiaatteeseen nojaava skeptinen paradoksi
Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. Skeptikko: 1, 2, J Ongelma: Kaikki positiiviset tieto-väitteet ovat epätosia. Moore: 1, ~2, ~J Ongelma: Ei anna uskottavaa selitystä (2):n intuitiivisuudelle. Dretske, Nozick: ~1, 2, ~J Ongelma: Hylkää uskottavan sulkuperiaatteen. Kontekstualismi: Jossain kontekstissa skeptikko on oikeassa, jossain taas Moore. Välttää edellä mainitut ongelmat. Selittää paradoksin jokaisen proposition intuitiivisuuden: jokainen lause ilmaisee jossakin kontekstissa toden proposition. Ongelma: ad hoc. Vastaus: Kontektualistinen ratkaisu ei ole ad hoc, koska arkikielen tapaukset tukevat sitä. Koska premissit ovat intuitiivisesti uskottavia ja johtopäätös epäuskottava, argumentti voidaan ymmärtää paradoksiksi. Paradoksi on joukko propositioita, jotka ovat kaikki erikseen uskottavia mutta jotka ovat keskenään ristiriitaisia eivätkä voi siksi olla kaikki tosia. Paradoksin ratkaisemiseksi on hylättävä yksi ja selitettävä, miksi se on epätosi. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

12 DEROSEN PANKKI-TAPAUS
Keith DeRose, ”Contextualism and Knowledge Attributions” (1992) Bank Case A. My wife and I are driving home on a Friday afternoon. We plan to stop at the bank on the way home to deposit our paychecks. But as we drive past the bank, we notice that the lines inside are very long, as they often are on Friday afternoons. Although we generally like to deposit our paychecks as soon as possible, it is not especially important in this case that they be deposited right away, so I suggest that we drive straight home and deposit our paychecks on Saturday morning. My wife says, "Maybe the bank won't be open tomorrow. Lots of banks are closed on Saturdays." I reply, "No, I know it'll be open. I was just there two weeks ago on Saturday. It's open until noon.” Bank Case B. [The same as in A.] But in this case, we have just written a very large and very important check. If our paychecks are not deposited into our checking account before Monday morning, the important check we wrote will bounce, leaving us in a very bad situation. And, of course, the bank is not open on Sunday. My wife reminds me of these facts. She then says, "Banks do change their hours. Do you know the bank will be open tomorrow?" Remaining as confident as I was before that the bank will be open then, still, I reply, "Well, no. I'd better go in and make sure." Keith DeRosen pankkitapaus. Meillä tuntuu olevan vahva intuitio, että molemmissa tapauksissa Keith puhuu totta. Kuitenkin hän sanoo A-tapauksessa: ”Tiedän, että pankki on auki.” Ja B-tapauksessa: ”En tiedä, että pankki on auki”. Miten tämä on mahdollista, kun Keithillä on molemmissa tapauksissa sama uskomus, joka on tosi, sekä sama evidenssi. Kaikki tiedolliset seikat ovat samat. Ongelman voi esittää paradoksin muodossa. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

13 DeRosen “paradoksi” Tapauksessa A Keithin lause ”Tiedän, että pankki on auki lauantaina” on tosi. Tapauksessa B Keithin lause ”En tiedä, että pankki on auki lauantaina” on tosi. Jos Keith tietää tapauksessa A, hän tietää myös tapauksessa B, koska hänen tiedollinen asemansa A:ssa ei ole yhtään parempi kuin B:ssä. Skeptinen invariantismi: Tiedon vaatimukset, jotka henkilön pitää täyttää, jotta häntä koskevat tietää-lausumat olisivat tosia, ovat muuttumattomat ja tiukat (1, 2, 3). Maltillinen invariantismi: Tiedon vaatimukset, jotka henkilön pitää täyttää, jotta häntä koskevat tietää-lausumat olisivat tosia, ovat muuttumattomat ja löysät (1, 2, 3). Kontekstualismi: Tiedon vaatimukset, jotka henkilön pitää täyttää, jotta häntä koskevat tietää-lausumat olisivat tosia, muuttuvat puhujan kontekstin mukana (1, 2, 3). Pragmaattinen invariantismi: Praktiset seikat (panokset) vaikuttavat tiedon ehtoihin (1, 2, 3). Meillä tuntuu olevan intuitio, että Keith puhuu molemmissa tapauksissa täysin asianmukaisesti. Hän käyttää sanaa ”tietää” oikein. Miten tämä sanan käyttö selitetään. DeRose ei mainitse pragmaattista invariantismia, koska sitä ei tuolloin oltu vielä esitetty. Nykytietoteorian yksi suuria kysymyksiä on, mikä näistä kannoista on tosi. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

14 Kaksi kontektualistista teoriaa tietoväitteistä (-lausumista)
Väite ”S tietää että p” on tosi kontekstissa K, joj S:n evidenssi sulkee pois kaikki p:n vaihtoehdot, jotka ovat relevantteja K:ssa. Huom. kaikki-kvanttorin kontekstisidonnäisuus (David Lewis) Väite ”S tietää että p” on tosi kontekstissa K, joj S:n uskomus että p täyttää tiedon vaatimukset, jotka pätevät K:ssa (DeRose). Kontekstissa mahdollisesti vaikuttavia seikkoja: Praktiset panokset: B-tapauksessa on tärkeämpää on olla oikeassa kuin A-tapauksessa. Mahdollisuuden (vaihtoehdon) mainitseminen: B-tapauksessa Keithin vaimo mainitsee mahdollisuuden, että pankki on saattanut muuttaa aukioloaikojaan. Mahdollisuuden (vaihtoehdon) harkitseminen: B-tapauksessa Keith harkitsee mahdollisuutta, että pankki on saattanut muuttaa aukioloaikojaan. b) ja c) selittävät skeptistä paradoksia koskevat intuitiomme: Kontekstissa, jossa skeptisiin hypoteeseihin kiinnitetään huomiota tai ne otetaan vakavasti, positiiviset tietoväitteet ovat epätosi. Arkikonteksteissa samat tietoväitteet voivat silti olla tosia. Kun skeptinen hypoteesiin kiinnitetään huomio, siitä tulee relevantti vaihtoehto, jota evidenssimme ei sulje pois. Kun skeptinen hypoteesiin kiinnitetään huomio, tiedon vaatimukset nousevat niin korkealle, ettemme pysty tietämään sitä epätodeksi. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

15 Klassinen Invariantismi
Tieto-lauseiden totuusehdot eivät vaihtele kontekstista toiseen. Skeptinen invariantismi: Keith ei tiedä kummassakaan tapauksessa. Ongelma: Miksi Keith tuntuu puhuvan totta tapauksessa A, kun hän sanoo tietävänsä. Vastaus: Hän puhuu löysästi. (Puhumme löysästi, kun sanomme jotakin, joka on tarkasti ottaen epätotta mutta joka tulee tarkoitustemme kannalta riittävän lähelle totuutta.) Maltillinen invariantismi: Keith tietää kummassakin tapauksessa. Ongelma: Miksi Keith tuntuu puhuvan totta tapauksessa B, kun hän sanoo, ettei tiedä. Vastaus: Keith ei sano tietävänsä, koska se olisi harhaanjohtavaa. Jos hän sanoisi tietävänsä, hän antaisi ymmärtää (implikoisi), että hän pystyy sulkemaan pois mahdollisuuden, että pankki on muuttanut aukioloaikojaan tai että he voivat jättää shekkien tallettamisen lauantaihin. Ongelma: Keith ei vain jätä sanomatta, että hän tietää, hän sanoo, ettei tiedä. Skeptisen ja maltillisen invariantismin pitäisi selittää, miksi hylätty lause tuntuu intuiivisesti todelta, vaikka se on epätosi. Pragmaattinen selitys. Skeptinen invariantisti: Vaikka lausuma tapauksessa A on epätosi, se implikoi, että Keith on käytännön tarpeitten kannalta riittävän hyvässä tiedollisessa asemassa eli on riittävän lähellä tietoa. Maltillinen invariantisti taas selittää, miksi Keithin lausuma tapauksessa B näyttää todelta, sillä, että jos Keith sanoisi ”Tiedän, että pankki on auki”, hän implikoisi sen, että hän pystyy sulkemaan pois sen, että pankki on muuttanut aukioloaikojaan, mitä hän kuitenkaan pysty tekemään. Tämä selittää kuitenkin vain sen, miksi hän ei sanoisi tietävänsä, muttei sitä, miksi hän sanoo ”En tiedä, että pankki on auki”. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

16 pragmaattinen invariantismi
pragmatic encroachment, subject-sensitive invariantism, interest-relative invariantism, anti-intellectualism, impurism Tieto-lauseiden totuusehdot eivät vaihtele kontekstista toiseen. Konteksti vaikuttaa itse tiedon ehtoihin: Keith tietää tapauksessa A muttei tiedä tapauksessa B. Siksi hän puhuu molemmissa tapauksissa totta. Tieto ei riipu pelkästään intellektuaalisista vaan myös praktisista seikoista. Intellektuaalisia seikkoja: uskomus, totuus, oikeutus, evidenssi, luotettavuus, turvallisuus, herkkyys, osuvuus jne. Praktiset seikat: Kuinka tärkeää kyseisessä kontekstissa on olla oikeassa. Tapauksessa B on enemmän pelissa (kovemmat panokset) kuin tapauksessa A. J. Hawthorne, Knowledge and Lotteries, Oxford 2004. J. Stanley, Knowledge and Practical Interests, Oxford 2005. J. Fantl & M. McGrath, Knowledge in an Uncertain World, Oxford 2009. Kontektualismi selittää intuitiomme pankki-tapauksessa semanttisesti: Sana ”tiedän” ilmaisee A- ja B-tapauksessa eri tieto-relaation. A:ssa Keith täyttää löysän tieto-relaation vaatimuksen. B:ssä Keith ei täytä tiukan tieto-relaation vaatimuksia. Molemmissa tapauksessa Keithin puhuu totta, koska hän tarkoittaa tiedolla eri asioita, vaikka hänen tiedollinen asemansa on sama (sama uskomus, sama evidenssi, sama totuusarvo). Pragmaattinen invariantismi selittää intuitiomme metafyysisesti: praktiset tekijät vaikuttavat itse tiedon ehtoihin. Vaikka kaikki perinteiset intellektuaaliset (uskomus, evidenssi, luotettavuus, totuus) ovat samat A- ja B-tapauksissa, Keith tietää A-tapauksessa muttei B-tapauksessa. Koska B:ssä praktiset panokset ovat kovemmat, tietoon vaaditaan enemmän. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

17 Tieto ja toiminta Tietonormi: Jos valinta (päätös) on p:stä riippuvainen, S:n on järkevää käyttää p:tä toiminnan perusteena, joj S tietää että p (Hawthorne, Stanley). Tieto riittää toimintaan: Jos S tietää että p, S:n on järkevää käyttää p:tä toiminnan perusteena. Praktinen rationaalisuus on tiedon välttämätön ehto. ⇒ Pragmaattinen invariantismi Koska B-tapauksessa Keithin ei ole järkevää ajaa kotiin ja jättää shekkien tallettamista lauantaille sillä perusteella, että pankki on lauantaina auki, hän ei tiedä, että pankki on lauantaina auki. Koska A-tapauksessa Keith tietää, että pankki on auki, hänen on järkevää ajaa kotiin ja jättää shekkien tallettaminen lauantaille. Tällaisten (pankkitapaus) ajatuskokeiden lisäksi pragmaattista invariantismia puolustetaan yleisillä toimintaa koskevilla periaatteilla. Jos praktinen rationaalisuus on tiedon välttämätön ehto, praktiset panokset vaikuttavat tiedon ehtoihin ja siihen, tietääkö henkilö vai ei. Praktinen tunkeutuu tiedon luonteeseen. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

18 Mikä tukee tietonormia?
Miksi seuraava päättely ei ole järkevä? Siksi, etten tiedä, että arpani ei voita Arpani ei voita. Jos pidän arpani, en saa mitään. Jos myyn arpani, saan 5 senttiä. Minun pitäisi siis myydä arpani. Vetoamme tietoon toiminnan perustelemisessa ja kritisoimisessa. Kollega toiselle: ”Miksi olet vielä täällä, kun kokous alkaa klo 13?” Toinen vastaa: ”Tiedän, että ehdin vielä klo 12:20 lähtevällä junalla.” Äiti tyttärelle: ”Sinun ei olisi pitänyt jäädä juhliin niin myöhään, koska et tiennyt, kulkeeko bussi vielä silloin.” Edellinen tukee tiedon riittävyyttä järkevälle toiminnalle, jälkimmäinen välttämättömyyttä. Tietonormi selittää tiedon arvon. Tieto, toisin kuin tosi uskomus, on kaiken järkevän toiminnan perusta. Praktisen päättelyn pitäisi perustua tietoon. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

19 tietonormin ongelmia Vetoamme toiminnan perustelemisessa ja kritisoimisessa muihinkin tiedollisiin tiloihin kuin tieto, kuten oikeutukseen, varmuuteen ja jopa pelkkään uskomukseen. Vastaesimerkkejä: Gettier-tapauksissa toiminta tuntuu täysin järkevältä, vaikka henkilö ei tiedä (tieto ei välttämätöntä järkevään toimintaan). Brownin kirurgi ja petetty aviomies (tieto ei riittävää järkevään toimintaan) Outoja seurauksia: ”Jos hän rakastaisi minua, hän ei tietäisi, että olen ollut uskoton.” ”Miksi menit keskustaan, kun et tiennyt, että kirjasto on auki?” Minulla oli hyvät perusteet uskoa, että se on auki. Olin aivan varma, että se on auki. Uskoin, että se on auki. Pragmaattinen invariantisti voisi vastata, että nämä perusteet vain selittävät toimintani, ei oikeuta sitä. Oikeutettu toiminta vaatii tiedettyjä perusteita. Ks. B3 Oikeutus. a) Tässä voisi vastata, että tällaisissa tapauksissa henkilö on perusteissaan oikeassa hyvän onnen tai sattuman takia. Eikö tämä vähennä toiminnan järkevyyttä? Sosa sanoisi, että teko ei ole osuva: sen onnistuminen ei ole tekijän tiedollisen kompetenssin ansiota. b) Student: I don’t understand. Why is she looking at the patient’s records? She was in clinic with the patient this morning. Doesn’t she even know which kidney it is? Nurse: Of course, she knows which kidney it is. But, imagine what it would be like if she removed the wrong kidney. She shouldn’t operate before checking the patient’s records. b) Husband: Why didn’t you say she was having an affair? You’ve known for weeks. Friend: Ok, I admit I knew, but it wouldn’t have been right for me to say anything before I was absolutely sure. I knew the damage it would cause to your marriage. Tieto-oppi / Markus Lammenranta

20 Seepra-dialogi Tiedätkö, mikä eläin tuo on? Tiedän. Se on seepra. (1)
Mistä tiedät, ettei se ole maalattu muuli? En mistään. (2) Et siis tiedäkään, että se on seepra. En niin. (3) (1) ”Tiedän, että eläin on seepra.” (2) ”En tiedä, ettei se ole maalattu muuli.” (3) ”En tiedä, että eläin on seepra.” Skeptinen invariantismi: (1) on epätosi Maltillinen invariantismi: (3) on epätosi (Dretske, Nozick). (2) ja (3) ovat epätosia (uusmoorelaiset) Kontekstualismi: (1), (2) ja (3) ovat kaikki tosia, (1) ja (3) esitetään eri konteksteissa, joissa tiedon vaatimukset ovat erilaiset. Pragmaattinen invariantismi: (1), (2) ja (3) ovat kaikki tosia olettaen, että panokset kasvavat. Tieto katoaa panosten noustessa. Miten nuo neljä lähestymistapaa selittävät seuraavan keskustelun? Tämä on tyypillinen keskustelu, jossa vastaaja ensin väittää tietävänsä jotakin, ja kysyjä sitten kiinnittää huomion johonkin erehtymisen mahdollisuuteen, jota vastaaja ei pysty sulkemaan pois. Lopuksi vastaaja myöntää, että hän ei tiennytkään, mitä hän alun perin väitti tietävänsä. Kaikki kolme lausumaa (väitettä) eivät voi olla tosia. Skeptikko tietysti on sitä mieltä, että ensimmäinen lausuma on epätosi. En tiennyt alun perinkään, että eläin on seepra. Ja tämän myös myönnän. Infallibilistin on helppo selittää tämä dialogi: Huomaan, että on olemassa erehtymismahdollisuus, jota en pysty sulkemaan pois, ja myönnän siksi, etten tiedä. Skeptikko on siis samaa mieltä kanssani siinä, että (1) on epätosi. Kun esitin alkuperäisen vastaukseni, puhuin löysästi. Kun erehtymismahdollisuus tuotiin esiin, tarkensin puhettani, koska tarkkuutta vaadittiin. Muiden kuin skeptikkojen on vaikea hyväksyä tätä tulkintaa, koska se johtaa skeptisismiin. Dretsken ja Nozickin ongelma: Sulkuperiaate on epätosi. ”Tiedän, että eläin on seepra, mutten tiedä, ettei se ole maalattu muuli.” Uusmoorelaisten ongelma: ”Koska tiedän, että eläin on seepra, tiedän, ettei se ole maalattu muuli.” Mistä tiedän tämän? Päättelemällä siitä, että se on seepra? En siis varsinaisesti vedä alkuperäistä väitettäni takaisin. Esitän uuden väitteen, joka ei ole ristiriidassa alkuperäisen kanssa. Kysyjä voisi lisätä ”Myönnät siis, että se, mitä aluksi sanoit, on epätotta”. Voisin vastata: ”En myönnä mitään sellaista.” Kuulostaa oudolta, mutta kontektualismin mukaan siinä ei pitäisi olla mitään outoa. Tässä näkemyksessä tieto aidosti katoaa. Ensin tiesin, mutta kun varkausmahdollisuus otettiin esiin (panokset kasvoivat), en enää tiennytkään. Tämäkin on hyvin outoa. Skeptinen vaihtoehto näyttää sopivan parhaiten yhteen intuitioiden kanssa. Tieto-oppi / Markus Lammenranta