Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Työpajakeskustelu nuorille

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Työpajakeskustelu nuorille"— Esityksen transkriptio:

1 Työpajakeskustelu nuorille
Heli Kurhela, Heini Leinonen, Eila Maukonen ja Maiju Räsänen Kooste työpajakeskustelun raportin pohjalta: Sonja Virtanen

2 Toimeksianto järjestää tilaisuus, jossa nuoret pääsevät arvioimaan kunnallisia peruspalveluita (erityisesti työpajatoimintaa), ja keskustelemaan asioista viranhaltijoiden ja päät­täjien kanssa. keskustelutilaisuus liittyy kunnallisten peruspalveluiden arviointihankkeeseen. Tilaisuuden järjestää Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Humanistisen ammattikorkeakoulun yrittäjyyskasvatus - kurssin opiskelijaryhmän kanssa. Ennakkokeskustelutilaisuus ja varsinainen keskustelutilaisuus

3 Taustaa Tutustuimme videoon ”Vaikuta älä valita” ja keskustelun menetelmään ja menetelmäoppaaseen. Saimme melko vapaat kädet ennakkokeskustelun suunnitteluun. Halusimme keskustelusta toiminnallisempaa, rennompaa ja vähemmän muodollista.

4 Ennakkokeskustelun kulku
Aluksi nuoret kirjoittivat itselleen nimilapun, ja piirsivät nimilappuun jonkun itselleen tärkeän symbolin .…esiteltiin kolme työpajatoimintaa koskevaa teemaa, joista nuoret saisivat valita kaksi käsiteltäviksi keskustelutilaisuudessa …nuoret ohjattiin miettimään vapaavalintaista teemaa keskustelutilaisuutta varten toiveiden tynnyri -menetelmän avulla… Työpajan nuoret jaettiin 3 ryhmään. Ensimmäisen pöydän aiheena oli työpajatoiminnan laatu, toisen pöydän aiheena oli tyytyväisyys kuulemiseen työpajatoiminnassa ja kolmannessa pöydässä aiheena oli Kela…. Ennakkokeskustelu sujui hyvässä hengessä ja nuorilla oli paljon mielipiteitä ja esille tuli monia kehitettäviä asioita.

5 Toimeksiannon liittäminen yrittäjyyskasvatukseen
Nuoret oppivat ymmärtämään julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja elinkeinoelämän toimintaa ja tarpeita yhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta, muodostamaan oman kriittisen mielipiteen erilaista asiantuntijuutta hyödyntäen, osallistumaan tarkoituksenmukaisella tavalla ja ottamaan vastuuta yhteisten asioiden hoidosta omassa yhteisössään, ja kohtaamaan ja käsittelemään muutoksia, epävarmuutta ja ristiriitoja sekä toimimaan yritteliäästi ja aloitteellisesti. Myös nuorisolaki (2006) sisältää nuorten osallistumisen ja kuulemisen.

6 Toimeksiannon liittäminen yrittäjyyskasvatukseen
Yrittäjyyskasvatus on oma-aloitteista ja aktiivista toimintatapaa edistävää oppimista, joka antaa oppijalle mahdollisuuden kehittää itseään. Tavoitteena on kokonaisvaltainen asenteen ja taitojen kehittäminen, jolloin sitä voidaan kutsua asennekasvatukseksi.

7 Toimeksiannon liittäminen yrittäjyyskasvatukseen
Lasten ja nuorten osallisuuskasvatus voidaan nähdä osana yrittäjyyskasvatusta. Osallisuus ei ole vain osallistumista, vaan kuulumista johonkin, sitoutumista ja asian sisäistämistä. Osallisuus voi olla reitti sisäisen yrittäjyyden asenteen syntymiseen. Osallisuuskasvatukseen ei liity tavoitetta ulkoisesta yrittäjyydestä, mutta osallisuuden kautta sitäkin voi syntyä. Siis osallisuus on reitti sisäisen yrittäjyyden syntyyn. Osallisuuden lisäämistä ei pidä nähdä kuluna, vaan voimavarana kohti aktiivista kansalaisuutta.


Lataa ppt "Työpajakeskustelu nuorille"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google