Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuJohannes Rantanen Muutettu yli 9 vuotta sitten
2
Perustehtävä Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, joka edistää sivistystä ja aineellista hyvinvointia erityisesti Pohjois-Suomessa. Yliopisto on korkeatasoinen oppimisympäristö ja kouluttaa erikoisalojen asiantuntijoita ja monialaisia osaajia haastaviin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin.
3
Tavoite kansainvälisesti ja kansallisesti vaikuttava ja tunnustettu oppimis- ja tutkimusyhteisö merkittävä osa eurooppalaista innovaatiojärjestelmää kansainvälisesti vahva monitieteisillä painoaloillaan vahva alueellinen vaikuttaja erityisesti Pohjois- Suomen tulevaisuus- ja perustoimialojen tiedeperustaisessa osaamisessa opiskelijoita ja henkilökuntaa houkutteleva ja heistä huolehtiva tiedeyhteisö haluttu yhteistyökumppani
4
Oulun yliopisto – pohjoinen tiedonväylä PERUSTEHTÄVÄ Pohjois-Suomen sivistyksen ja aineellisen hyvinvoinnin edistäminen korkeatasoisen tutkimuksen ja ajanmukaisen opetuksen avulla TAIDOT LUODA UUTTA TAIDOT KANSAINVÄLISEEN YHTEISTYÖHÖN YHTEISTOIMINNAN TAIDOT TAIDOT VIESTIÄ JA VAIKUTTAA ASIANTUNTEMUS OSASTOT laboratoriot VALMIUDET RAKENTAA TULEVAISUUTTA LAITOKSET KLINIKAT LAITOKSET TEKNILLISET TIETEET HUMANISTISET TIETEET KASVATUS- TIETEET TALOUS- TIETEET TERVEYS- TIETEET LUONNON- TIETEET tiivis yhteistyö koulutuksessa ja tut- kimuksessa Eurooppaan ja koko maailmaan välittömät yhteydet Kalottialueelle, Karjalaan ja Kuolaan POHJOIS-SUOMI 800 000 hengen väestö, monipuolinen kulttuuriperintö Biotekniikka Informaatiotekniikka Pohjoisuus Ympäristö Koulutus- ja tutkimuspalvelut STRATEGIA HALLITUS REHTORI TUKIYKSIKÖT
5
Monialainen tiede- ja oppimisyhteisö Perustettu v. 1958 Opiskelijat 16 729 –uudet perustutkinto-opiskelijat 2075 Henkilökunta 3053 –professorit 244 Suoritetut tutkinnot v. 20061668 –perustutkinnot 1287 –tohtorintutkinnot 143 Rahoitus v. 2006206,0 M€ –budjettirahoitus 125,3 M€ –muu rahoitus 80,6 M€
6
Tiedekunnat ja koulutusalat Tiedekunnat opiskelijat –humanistinen 2403 –kasvatustieteiden 1922 –luonnontieteellinen 4522 –lääketieteellinen 1973 –taloustieteiden 1023 –teknillinen 4818 Koulutusaloina myös –hammaslääketiede 268 –terveydenhuolto 364 Koulutusohjelmia on 45
7
Opiskelijamäärät tiedekunnittain ja koulutusaloittain hammaslääketiede terveydenhuolto lääketiede 1341
8
Tutkimusta painoaloilla Informaatiotekniikka ja langaton viestintä (Infotech Oulu) langaton tietoliikenne, mobiilisovellukset, elektroniikka, fotoniikka, nanoteknologia, konenäkö, älykkäät järjestelmät, joka paikan tietotekniikka ja hyvinvointitekniikka Biotekniikka ja molekyylilääketiede (Biocenter Oulu) molekyyli- ja solubiologia, molekulaarinen entsymologia, molekyyligenetiikka, kehitysbiologia, bioprosessitekniikka ja populaatiogenetiikka sekä sidekudossairauksien ja sydän- ja verisuonitautien keskeiset perusbiologiset ja lääketieteelliset osa-alueet Pohjoisuus ja ympäristö (Thule-instituutti ja Giellagas- instituutti) globaalimuutosohjelma, pohjoinen maankäyttö ja maanpeite -ohjelma sekä sirkumpolaarinen terveys ja hyvinvointi - ohjelma pohjoisen terveyden, hyvinvoinnin ja sopeutumisen tutkijakoulu sekä ympäristötohtorikoulu (EnviroNet) saamen kieli ja saamelaiskulttuuri
9
Opiskelijat 2001–2006
10
Vuosina 2001–2006 suoritetut tohtorintutkinnot
11
Suoritetut perustutkinnot 2001–2006
12
Perustutkintojen keskimääräiset suoritusajat
13
Perustutkintokoulutuksen kustannukset / tutkinto vuonna 2005
14
Yliopiston kokonaisrahoitus 2001– 2006
15
Henkilötyövuodet vuonna 2006 Harjoittelukoulujen htv:t eivät sisälly kuvioon
16
Chydenius-Instituutti (JY) Tutkimusasiamies (OY, JY, VY) Kajaanin opettajankoulutusyksikkö Kajaanin yliopistokeskus Geofysiikan observatorio Tutkimusasiamies (OY, LY) Oulangan tutkimusasema Naturpolis Kuusamo/tutk.asiamies Meri-Lappi Instituutti (OY, LY) Tutkimusasiamies Perämeren tutkimusasema Pehr Brahen ohjelmistolaboratorio, Raahen DI-koulutus Oulun yliopisto Hailuoto Kuusamo OULU Kemi Sodankylä Raahe Rovaniemi Vaasa Helsinki Turku Tampere Lappeenranta Joensuu Kuopio Jyväskylä Kajaani Kokkola Tutkimusasiamies (OY, KY) Iisalmi Oulun Eteläisen Instituutti Nivala Oulun yliopiston ensisijainen vaikutusalue
17
Oulun yliopisto OULU Rovaniemi Vaasa Helsinki Turku Tampere Lappeenranta Joensuu Kuopio Jyväskylä Suomen yliopistot vuonna 2006 Yksi alueellisesti kattavimmista yliopistoverkoista Euroopassa 10 monitieteistä yliopistoa –Helsinki, Turku (2), Tampere, Oulu, Jyväskylä, Joensuu, Vaasa, Kuopio, Rovaniemi 3 teknillistä korkeakoulua –Helsinki, Tampere, Lappeenranta –+ Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta: 4683 opiskelijaa 3 kauppakorkeakoulua –Helsinki (2), Turku –+ Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunta: 1139 opiskelijaa 4 taidekorkeakoulua
18
Suomen yliopistot vuonna 2005 yliopisto-opiskelijoita 176 660 –naisia 94 720 –uusia opiskelijoita 20 760 joista naisia 11 730 –jatko-opiskelijoita 22 200 –ulkomaisia opiskelijoita 4430 29 ammattikorkeakoulua, opiskelijoita131 200 yhteensä yli 300 000 opiskelijaa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa
19
Suomen yliopistot vuonna 2005 Ylemmät korkeakoulututkinnot 12 920 –naisia 7807 Tohtorintutkinnot 1422 –naisia 696 Rahoitus –Valtion budjetti 1262 M€ –Ulkopuolinen 694 M€ Professorit 2255 –naisia 501 Opetushenkilökunta 5584 Tutkijat 7861 Muu henkilökunta 14 207 Julkaisut 24 199 –kotimaassa 7546 –ulkomailla 16 653
20
Total Student Mobility between 1992–2006
21
Outgoing Exchange Students by Host Country Moreover, 8: Czech Rep., Hungary 6: Japan, Russia 5: Norway 4: Singapore 3: Hong Kong, Iceland, China, Greece, New Zealand, Slovakia 2: South Africa, Ireland, Namibia, Portugal, Estonia 1: Belgium, Korea, Mexico, Poland 11: unknown Total 313 (2006)
22
Incoming Exchange Students by Home Country Moreover, one student from Bangladesh Bulgaria South Africa India Iceland Sri Lanka Estonia Total 363 (2005)
23
Outgoing and Incoming Exchange Students by Faculty Total 363Total 314
24
Foreign Degree Students 2001– 2005
25
Foreign Degree Students by Faculty in 2005 168126294
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.