Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuPetteri Sariola Muutettu yli 9 vuotta sitten
1
Aloitus Lue RK s. 244 – 245.
2
Aloitustapoja 1.In medias res John Irvingin teos Garpin maailma on samanaikaisesti sekä erittäin perinteinen että virkistävän tuore romaani. 2.Pääkäsitteen määrittely Lättyä, joka kääritään täytteen ympärille pitkulaiseksi rullaksi ja kuorrutetaan juustohunnun alla uunissa, kutsutaan krepiksi.
3
Aloitustapoja (2) 3.Tapausesimerkki Mammutteja ei enää ole, pandat ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, liito-oravia liitelee yhä harvemmin, mutta rottia on esimerkiksi Tukholmassa kolme jokaista asukasta kohden. Toiset lajit katoavat, toiset menestyvät. 4.Taustatietojen esittely Myöhäiskeskiajan Euroopassa tapahtui merkittäviä muutoksia, jotka laajensivat ihmisten maailmankuvaa siinä määrin, että uuden aikakauden ihmiskunnan historiassa katsotaan saaneen alkunsa 1500-luvulla.
4
Aloitustapoja (3) 5.Sitaatti tai sanonta ”Haluan olla säveltäjänä kuin lehmä, jota lypsetään”, sanoi Richard Strauss vähän ennen kuin täytti 50 vuotta. 6.Kuvaus Muuan tuttu perhe on saanut lahjaksi 7 päivää – lehden vuosikerran. Kun Seiska putoaa postiluukusta, perheenjäsenet tappelevat siitä, kuka saa lehden käsiinsä ja ehtii ensimmäisenä halveksimaan sitä.
5
Aloitustapoja (4) 7.Retorinen kysymys Ovatko hirvet tulleet hulluiksi? 8.Kärkevä väite On olemassa ihmistyyppi, joka kerää virheitä niin kuin toiset postimerkkejä. 9.Vastakohta-asettelu Joskus menneisyydessä äiti punastellen ja kiusaantuneena alkoi häitä edeltävänä iltana vihjailla tyttärelleen kukista ja mehiläisistä. Nykyään tipahtaa murrosikäiselle postiluukusta seksivalistuslehti, jonka välissä on kondomi.
6
Lopetustapoja Johtopäätös Tiivistelmä Viittaus tulevaisuuteen Seurausten pohdinta Vertailu johonkin muuhun asiaan Sitaatti Retorinen kysymys Kärkevä väite
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.