Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
Turkki – Aasian läntisin maa
Tehnyt Jenni Hautamäki 6A 2010
2
Sijainti Turkki on Aasian läntisin valtio, josta 3 % sijaitsee Euroopan puolella. Vaikka Turkki kuuluukin enemmän Aasian puolelle, Turkki on kääntynyt enemmän eurooppalaisuuteen, mikä näkyy esimerkiksi siitä, että Turkki tahtoo EU:n jäsenvaltioksi. Turkin pääkaupunki on Ankara, mutta Turkin suurin kaupunki on Istanbul. Mustameri on Turkin pohjoispuolella ja Välimeri on Turkin eteläpuolella.
3
Turkin kartta
4
Uskonto Turkin virallinen uskonto on islam. Turkissa moskeijoita on paljon. Rukouskutsut kuulutetaan minareeteista. Rukouskutsuja kuulutetaan viisi kertaa päivässä.
5
Elinkeinot Turkin Anatolian ylängöissä on karjanhoitoaluetta. Ylänköjen kitukasvuisilla aroilla laidunnetaan lammas- ja vuohilaumoja. Niistä saadaan maitoa, juustoa, lihaa ja villaa. Myös oliiviöljyä ja vilja antavat maaseudulla asuville jonkinlaisen toimeentulon. Turkki on myös suosittu lomakohde, ja suomalaista käy viikolla lomalla siellä.
6
Lyhyesti Pinta-ala: 780 580 km² Asukasluku: 68 miljoonaa Kieli: Turkki
Pääkaupunki: Ankara Presidentti: Abdullah Gül Valuutta: Turkin liira ja euro Motto: Rauha kotona, rauha maailmassa
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.