Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kaarinan Nuorkauppakamari ry

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kaarinan Nuorkauppakamari ry"— Esityksen transkriptio:

1 Kaarinan Nuorkauppakamari ry
Osallistu – Innostut! Suuntaviivoja vuodelle 2015

2 Osallistava vuosi /2 Vuoden 2015 kantavina teemoina ovat osallistuminen, tunnettuuden kasvattaminen ja läpinäkyvyyden lisääminen. Osallistuminen Tarjoamme jokaiselle omaan elämäntilanteeseen sopivan tavan osallistua kamarimme toimintaan. Matala kynnys osallistumiselle Pyydämme apua laajasti pientenkin tehtävien hoitamiseksi. Hyvä mieli. Pidämme yhteyttä toisiimme aiempaa tiiviimmin ja sovimme toimista riittävän ajoissa. Vahvistamme verkostojamme, keräämme tietoa, ideoita ja ajatuksia. Tuemme toisiamme ja samalla ehkäisemme ”väsähtämistä”. Haluamme hyödyntää jäsentemme osaamista esimerkiksi koulutusten muodossa. Tarjoamme kouluttaja- ja esiintymiskokemusta ”turvallisessa” ympäristössä Keräämme jäsentemme kasvutarinoita ja kokemuksia koko kamarin innostukseksi ja hyödyksi. Tarinat esille blogissa tai kuukausitapahtumissa. Tällä tavoin rakennamme identiteettiämme ja osallistamme yhä useampaa jäsentämme.

3 Osallistava vuosi 2015 2/2 Tunnettuuden kasvattaminen
Pohdimme miksi ja keitä olemme. Itsemme tuntemalla voimme jalostaa edelleen kamarin tunnettuutta. Hissipuhe Kaarinan Nuorkauppakamaria ajatellen Kehitämme yhteistyökumppanuuksiamme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Tarjoamme kumppaneillemme mahdollisuutta osallistua eri tapahtumiimme. Samalla tarjoudumme myös itse osallistumaan heidän hankkeisiinsa. Tiedostamme myynnin olevan myös osa yhdistystoimintaa. Siksi harjoittelemme sitä, jotta saamme kamarin kulut katettua jatkossakin. Haluamme näkyä Kaarinan lisäksi myös Paraisilla. Oivallisen mahdollisuuden tähän tarjoaa Intohimona Itämeri –projekti. Näkyvyys tuottaa enemmän mahdollisuuksia näkyä esim. jäsenehdokkaille, sekä lisäarvoa yhteistyökumppanina olemiselle. Meidät on helpompi mieltää vahvaksi alueelliseksi yhteiskuntavaikuttajaksi. Läpinäkyvyyden edelleen kehittäminen Talouskatsaukset huhti-, heinä- ja lokakuussa. Hallituksen kokouksen pääkohdista ”live-päivityksiä” Kannustetaan käyttämään sisäistä FB-ryhmää keskustelupalstana. Ideat jakoon, pikagallupit jne. Koska haluamme, että kenenkään ei tarvitse arvata, mitä tapahtuu tai on tapahtumassa.

4 Vuosi 2015 – projektit 1/2 Kamarivuoden projektit ovat yksi parhaimmista tavoista oppia projektijohtamista, syventää johtamistietoja ja taitoja, sekä tutustua kamarilaisiin ja talousalueemme elinkeinoelämään. TimeOut-johtajusseminaari on Kaarinan Nuorkauppakamarin omaa tuotantoa. Muut projektit ovat Suomen Nuorkauppakamarit ry:n projekteja, joita kukin kamari toteuttaa omalla toiminta-alueellaan. VUODEN 2015 PROJEKTIT TimeOut: Kaarinan Nuorkauppakamari on järjestänyt kahdesti TimeOut -seminaarin. Tämän vuoden osalta projektin konseptia ollaan pohtimassa uudelleen ja työ on parhaillaan käynnissä. Projekti on johtamistietojen ja -taitojen oppimista parhaimmillaan! Lisätiedot: Hallitus 2015 Passion for the Baltic Sea / Intohimona Itämeri: Intohimona Itämeri on Suomen Nuorkauppakamarien kansallinen projekti. Nuorkauppakamareilla on tavoitteena toteuttaa tapahtuma, jossa toimitaan puhtaamman Itämeren puolesta. Projekti on yhteiskuntavaikuttamista parhaimmillaan! Lisätiedot projektipäällikkö Tuure Karppimaa, , Lisätietoja JCI intranetistä ja yhteistyökumppani BalticSea Action Groupin sivuilta:

5 Vuosi 2015 – projektit 2/2 Debatin SM-kilpailut: Vuonna 2013 Kaarinan nuorkauppakamari voitti Nuorkauppakamareiden kansallisen JCI Debatti -kilpailun ja pääsi edustamaan maatamme Maltan Eurooppakokouksessa Lisätietoja Nuori menestyjä: – Vuonna 2014 kamarilla ei ollut ehdokasta. Lisätietoja Tuottava idea: – Lisätietoja Vuoden nuori johtaja: Koko vuosi (suositus: vko 7 tai vkot 36-37) Vuonna 2014 ehdokkaamme kilpailussa oli: Johtaja Ari Viitanen / MacGregor Finland Tulos: 8 finalistin joukossa Lisätietoja Tämän lisäksi kannustamme kamarilaisiamme ideoimaan ja luomaan epävirallista tai virallista toimintaa periaatteella ”tuotot kattavat kulut”. Vuoden 2015 pääprojektit kamarissamme ovat keväällä Intohimona Itämeri sekä syksyllä TimeOut –seminaari tai Intohimona Itämeri yrityksille. Lisäksi otamme viime vuosien tapaan osaa kansallisiin kilpailuihin.

6 Toiminnan tarkoitus ja päämäärä
Toiminnan tarkoitus Kaarinan Nuorkauppakamari antaa jäsenilleen arvokkaan mahdollisuuden johtamistietojen­ ja taitojen kehittämiseen sekä verkostoitumiseen myötävaikuttaen positiivisesti talousalueen kehittymiseen. Päämäärä vuonna 2015 Kaarinan Nuorkauppakamarin toiminta kehittää jäsentensä johtajuutta, tuottaa lisäarvoa yhteistyökumppaneille ja on tunnettu yhteiskuntavaikuttaja toiminta-alueellaan.

7 Strategia Toimintamme perustuu vuosille laadittuun kolmivuotisstrategiaan. Strategiset tavoitteet: Jäsenistömme on yrittäjähenkistä ja positiivisesti yhteiskunnalliseen kehitykseen suhtautuvaa. Etsimme jatkuvasti uusia toiminta-alueen nuoria aikuisia mukaan kamaritoimintaan. Jäsenistömme johtamistiedot ja –taidot kehittyvät eri johtamisen osa-alueilla mm. strategiaprojekti‐, yhteistyökumppani­, henkilöstö‐, myynti‐ ja markkinointijohtamisessa. Toiminta on avointa ja kuulemme jäsenistöä säännöllisesti sekä kehitämme toimintaamme saadun palautteen perusteella. Luomme pitkäaikaisia yhteistyökumppanuuksia. Verkostoidumme aktiivisesti lähialueiden kamareiden, kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa. Teemme rentoja toiminnan tarkoituksenmukaisia huippusuorituksia tekemällä oppien. Tuomme tilanteeseen parhaan osaamisemme ja vahvuutemme resurssiemme mukaan. Toteutamme projekteja ajanmukaisilla projektinhallintamenetelmillä, jotka edesauttavat yksilön kehittymistä. Innovatiivinen ja verkostoituva toimintatapamme luo positiivista kehitystä alueen elinkeinoelämään ja yhteiskuntaan.

8 Tapahtumakalenteri /2

9 Tapahtumakalenteri /2

10 Jäsentietoa 2015 Jäseniä 41 kpl Senaattoreita 24 (25) kpl
Kunniajäseniä 3 kpl Koejäseniä 8 kpl Vuonna 1974 syntyneet: 4 Vuonna 1975 syntyneet: 5 Vuonna 1976 syntyneet: 4

11 Koejäsenet 2015 Noora Flemming Nina Hamburg Hanna Ikonen Eeva Mäki
Beata Jalo Sini Jalonen Nina Hamburg Eeva Mäki Juha Kaarlas Philip Sjöstrand Koejäsen- ja kummitoiminnasta vastaa DP Kalle Spiik. Koejäsenten tukena lisäksi arvoisat kummisedät Teemu Saarinen ja Heikki Sainio, sekä kummitäti Terhi Rutanen.

12 Hallitus 2015 Pres Pasi Tocklin DP Kalle ”Batman” Spiik
IPP Juha-Pekka ”Juki” Voipio COM Tuure Karppimaa LOM Frans Rindell IND Teemu Kuusimäki LIO Antti Salmilahti Treas Fredrik Strandberg Secy Mari Rouvali

13 PRES toimintasuunnitelma
Oppia johtajuutta ja delegointia Oppia johtajuutta käytännön kautta - hands on work. Harjoitella taitoa jakaa vastuuta ja tehtäviä. Johtaa hallitustyöskentelyä, kamarimme strategia mielessä Yhdessä hallituksen kanssa vuoden 2015 asetettuja tavoitteita kohti Yhteistyön rakentaminen Yhteistyön kehittäminen toimialueemme eri toimijoiden kanssa. (mm. Yrittäjät ja kaupunki) Kaarinan kaupunki, Kaarinan Yrittäjät, Paraisten kaupunki, Paraisten Yrittäjät Alue- ja kansalliset kokoukset sekä puheenjohtakokoukset Edustaa kamaria sen virallisena edustajana alueellisissa ja kansallisissa tapahtumissa, sekä puheenjohtajakokouksissa. Alueelliset ja kansalliset kilpailut Koordinoida kamarin osallistumista alueellisiin ja kansallisiin kilpailuihin. Projektipäällikkö jokaiselle kilpailulle

14 DP toimintasuunnitelma
Olla yhteydessä kamarilaisiin Rakentaa hallituksen työskentelyä helpottava järjestelmä, joka auttaa myös viran siirtämistä seuraavalle – vuosikello Perehtyä ja kehittää kamarin materiaaleja ja strategiaa Lisäksi muut DP:lle kuuluvat tehtävät, mm.: Puheenjohtajan ollessa estyneenä hoitaa puheenjohtajan tehtäviä Valmistautua puheenjohtajavuoteensa (seuraava vuosi) ja perehtyä kamarin toimintaperiaatteisiin Perehtyä kamarin materiaaliin ja ohjeistuksiin yhdessä puheenjohtajan kanssa Työstää yhdessä puheenjohtajan ja hallituksen kanssa kamarin strategista kehittämistä Työstää seuraavan vuoden toimintasuunnitelman raamit uudelle hallitukselle Uuden hallituksen valmentaminen ja perehdyttäminen yhdessä tulevan IPP:n kanssa Vastata koejäsen- ja kummitoiminnasta

15 IPP toimintasuunnitelma
Puheenjohtajan ja hallituksen mentori Vuoden 2016 koejäsenhankinnan koordinointi vuoden aikana Kamarin strategiatyön valmistelu ja käynnistäminen Yhteistyökumppanikonseptin jatkojalostaminen Alueellisen yhteistyön koordinointi sekä alueyhteistyö Mentoriryhmä: Tiina Alftan-Saarikko, Ismo Tukia ja Jarkko Kokkala Kontaktoimattomien kontaktointi Kontaktoinnissa tukeminen

16 COM toimintasuunnitelma
Tavoitteena Vahvistaa kamarimme yhteiskuntasuhteita omalla alueella Lisätä yhteistyökumppanuuksia ja niiden toimivuutta Toimenpiteet Yhteiskunnallisten projektien ja tempausten avulla kasvatetaan näkyvyyttä koko toiminta-alueella Pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella suhdetoiminnalla luodaan sekä ylläpidetään yhteistyökumppanuuksia

17 LOM toimintasuunnitelma
Tapahtumien järjestäminen siten, että saataisiin mahdollisimman paljon osallistujia. Henkilökohtainen kontaktointi Yhteistyö muiden lähialueiden kamareiden kanssa, yhteisten tapahtumien järjestämisen kautta.

18 IND toimintasuunnitelma
Jäsenkysely puhelimitse Ensimmäinen aihe Kamarin koheesion ja itsetunnon löytäminen ja vahvistaminen (jatkuva työ) Projektien tekijöille tuoman lisäarvon ja oppimisen näkyväksi tekeminen (projektin tekijöiden haastattelu ennen ja jälkeen projektin, odotukset ja reflektointi jälkeen) Toinen aihe Realistisen ja järkevän kustannustehokkaan yhteistyön löytäminen lähialueen kamareiden kesken (jatkuva työ, yhteiset koulutukset yms.) Kolmas aihe

19 LIO toimintasuunnitelma
Kuukausittainen sähköpostitiedote sisältää ensisijaisesti tiedot tulevista tapahtumista. Myös menneet kamarimme tapahtumat esitellään. Sähköpostitiedote pidetään lyhyenä ja ytimekkäänä. Käytetään Extra-tiedotetta tarpeen mukaan, mutta kuitenkin vältetään jatkuvaa sähköpostiviestintää. Facebookin osuutta kamarin viestinnässä kasvatetaan. Facebookissa kerrotaan ajankohtaisista asioista ja kamarimme tapahtumista. ”Me” henkeä luodaan sisäisen Facebook-ryhmän avulla. Vähintään koko hallitus osallistuu aktiiviseen FB-viestintään. Hallituksen blogi muuttuu FB-viestinnäksi. Kamarin jäseniä pyritään kaikella viestinnällä aktivoimaan. Eli ”nudging” suomeksi töytäisy oikeaan suuntaan. Extra-tiedotteet kamarin projekteista yhdessä projektipäälliköiden kanssa Kamarin kotisivujen sähköisen kalenterin ylläpito ja menneiden tapahtumien esittely sivuilla.

20 TREAS toimintasuunnitelma
Talousrutiinien hoitaminen ja kehittämien Vahvistaa viime vuoden uudet rutiinit, esim. Kivakirjanpito, Holvi yms. Kehittää yhteys muihin A-alueen Treas 2015 Uusi jäsenmaksukäytäntö Talousasioiden tiedottaminen jäsenistölle

21 SECY toimintasuunnitelma
M-Filesin haltuunotto ja jäsenten kannustaminen sen käyttöön ajatuksena esim. meilata kantakortit jäsenille ja houkutella siten päivittämään tietoja ja osallistumisia siihen M-Files puhelinsovelluksessa kaikki yhteystiedot kulkee helposti mukana, joten sen käyttöä on ainakin helppo suositella yhteystiedot ajantasalle Aktiivisuuskalenteri Matrikkeliprojekti 2016

22 Kiitos!


Lataa ppt "Kaarinan Nuorkauppakamari ry"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google