SOSIAALIHISTORIAN MÄÄRITELMÄSTÄ JA KEHITYKSESTÄ

Esitys aiheesta: "SOSIAALIHISTORIAN MÄÄRITELMÄSTÄ JA KEHITYKSESTÄ"— Esityksen transkriptio:

1 SOSIAALIHISTORIAN MÄÄRITELMÄSTÄ JA KEHITYKSESTÄ
Yhteiskuntahistorian johdantokurssi syksy 2013 Sosiaalihistorian osuuden luento 2 Matti Peltonen

2 Toisen luennon dispositio:
1. Sosiaalihistorian määritelmät 2. Sosiaalihistorian linjat Suomessa 3. Sosiaalihistorian yleispiirteet toisen maailmansodan jälkeen 4. Kolme tärkeää sosiaalihistorian koulukuntaa tai suuntausta (ei kuitenkaan mikään kattava lista!) -Annales-suuntauksen peruspiirteet -”Brittimarxistit” sosiaalihistorioitsijoina -"Uusi” mikrohistoria (Italia ja USA).

3 1. Miten sosiaalihistoriaa on yritetty määritellä eri aikoina:
1."History with the politics left out." Sosiaalihistoria arkipäivän tai tapojen historiana; vanha määritelmä joka yksinkertaistaa politiikan vain valtiolliseksi toiminnaksi. 2.Väestö, luokat, elintaso, perhe, sukupuoli….(yleensä ”sosiaalinen”) historiallisesti tarkasteltuna. Sosiaalihistorian määrällisesti tarkasteltuna valtavirtaus kautta aikojen. 3. Yhteiskunnallisten ”kysymysten” ja liikkeiden historia, (näyttää myös sosiaalihistorioitsijan poliittisen sitoutuneisuuden). 4. ”Totaalihistoria”, kokonaan oma historian oppiaineensa, oma näkökulma yhteiskunnan historiaan. (esim. Fernand Braudel tai Eric Hobsbawm). 5. Historian kaatoluokka, "uudet historiat", erityisesti ja 1980-luvulla käytetty tapa sijoittaa uudet tutkimuskohteet historiantutkimuksen kenttään.

4 2.SUOMALAISEN SOSIAALIHISTORIAN ”SUURI LINJA”?
A:”Kansalliset kysymykset” muualla Iso-Britannia: Teollisen vallankumouksen seuraukset (pessimistisen ja optimistisen tulkinnan vaihtelu); nyt jo dominoi Industrial Decline-keskustelu Ranska: 1789 vallankumouksen yhteiskunnal-linen tulkinta: oliko syynä sosiaalinen tausta vai ”atlanttiset” aatteet? Saksa: Saksan erityislaatu, ”Sonderweg": miksi demokratialla niin vaikeata kotiutua saksalaiselle maaperälle?(Yllättävän vanha kysymys). Venäjä: Oma tie vai länsimaalaistuminen vaihtoehtoina.

5 B: Suomen ”kansallinen kysymys” – onko sitä edes olemassa?:
1. Säätykierto koulutuksen avulla; Suolahti, Waris yms.; opinnäytteissä suosittu kysymys 1950-luvulle saakka 2. ”Kysymysten” historia; jatkuvasti suosittu kysymyksenasettelu; esim. maanvuokrakysymys, alkoholikysymys, naiskysymys, työväenkysymys 3. Vuosisadan vaihteen Suomi: millainen oli yh-teiskunta, joka ajautui sisällissotaan 1918? Olisiko kansalaissota voitu välttää? Kenen syy (suomalaiset vai venäläiset, valkoiset vai punaiset, perustuslailliset vai myöntyväis-mieliset)?

6 3. SOSIAALIHISTORIAN YLEISET KEHTIYSSUUNNAT II MAAILMANSODAN JÄLKEEN
1. Institutionaalinen vakiintuminen (virat, lehdet ja laitokset) loi perustan; 2. Poliittinen uudelleenarvio sodan jälkeen tärkeä momentti, yhteiskuntakriittinen tendenssi suosi talous- ja sosiaalihistoria etenkin Ranskassa ja Länsi-Saksassa; 3. Suhde yhteiskuntatieteisiin lämpeni pitkän viileän kauden jälkeen, yhteiskuntatieteissä historiallinen suuntaus voimistui 1950-luvun lopulta lähtien. 4. Kvantitatiivinen tutkimusote hallitsi (etenkin mielikuvaa sosiaalihistoriasta) 1980-luvulle saakka; 5. Vertailevan tutkimusotteen uusi arvostus, tässä suhde historialliseen sosiologiaan tärkeätä. 6. Maailmanhistorian kirjoittamisen tavoite nousee esille toisen maailmansodan jälkeen.

7 4.KOLME TÄRKEÄÄ SOSIAALIHISTORIAN KOULUKUNTAA
(1)Annales-suuntaus Ranskassa, tärkein sikäläinen talous- ja sosiaalihistorian virtaus 1900-luvulla -Marc Bloch & Lucien Febvre -Fernand Braudel -Jacques Le Goff, Emmanuel Le Roy Ladurie, Roger Chartier Pääteoksia: Bloch: Royal Touch 1924, Feudal Society , Historian's Craft 1954; Febvre: Rabelais 1942, Braudel: The Mediterranean 1949, 1966, On History 1969; Pierre Nora (ed): The Realms of Memory ( ).

8 Marc Bloch, Fernand Braudel, Emmanuel Le Roy Ladurie

9 Annales-koulukunnan menestyskauden erityispiirteitä 1960- ja 1970-luvuilla:
1. Keskittyminen esiteolliseen (ennen 1789) yhteiskuntaan (”yhteiskunta joka ei liiku”); 2. Politiikan ja aatteiden työntäminen sivurooliin (koska oli talous- ja sosiaalihistoriaa); 3. Rakenteita korostava, yltiökvantifioiva ote (1960- ja 70-luvuilla) ja subjektin kokemuksen sivuuttaminen (”yksilö pelkkänä tilasto-yksikkönäm numerona”) [2. ja 3. kohdat koskevat kyllä lähes kaikkea muutakin tuon ajan talous- ja sosiaalihistoriaa, mutta ei ihan kaikkea!]

10 (2) ”Brittimarxistit” A. Ensimmäinen vaihe: 1950-60-luvut
-Past & Present- lehti [1952-] tärkeänä keskuksena julkaisutoiminnassa; Läpimurtovuosi 1959; Keskeisiä tutkijoita: Eric Hobsbawm E. P. Thompson George Rudé

11 Brittimarxistit verrattuna Annales-ryhmään:
a) epäakateemisempi, etenkin aluksi myös politiikan ja vallan kysymykset tärkeitä; b) keskittyivät enimmäkseen teollistumisen kauteen (paitsi Christopher Hill 1600-lukuun) c) suhde yhteiskuntatieteisiin torjuva (marxilainen teoria korvasi sosiologian) suurin tähti: E. P. Thompson ja hänen teoksensa The Making of the English Working Class (1963).

12 Hobsbawm (1959), Rudé (1959), Thompson (1963):

13 B.”Brittimarxistit” 1970-luvulla ja sen jälkeen
- uusi tärkeä lehti: History Workshop Journal -”history from below”-korostus vain vahvistuu -mikä on rationaalista käyttäytymistä? -mob vs. crowd (lauma vs. joukko) -yhtenäiskulttuurioletuksen hylkääminen jopa esiteollisen yhteiskunnan kohdalla -uusi akateemisempi tutkijasukupolvi (Peter Linebaugh: The London Hanged 1991; J. M. Neeson: Commoners: Common Right, Enclosure and Social Change in England, , 1993; Carolyn Steedman: Landscape for a Good Woman 1987)

14 3.”Uusi mikrohistoria” [1975-]
Yhdysvallat: Natalie Zemon Davis ja Robert Darnton (”Annales Yhdysvalloissa”) -Italia: Carlo Ginzburg ja Giovanni Levi ja ”uusi mikrohistoria” rakennehistoriaa ja usein myös kvantifioinnin liioittelua vastaan valmiiden selitysten torjuminen (modernisaatioteorian arvostelu) yksityinen ja erityinen esitystavan lähtökohtana (”kertomuksen paluu”) ”tyypillinen poikkeus” (”exceptional normal”).

15 Ginzburg, Davis ja Darnton