Luuk. 18:1-5 Luukkaan evankeliumin luvussa 18 Jeesus opettaa rukouksesta ja Jumalan valtakunnan arvojärjestyksistä. Luvun lopulla hän aloittaa matkansa.

Esitys aiheesta: "Luuk. 18:1-5 Luukkaan evankeliumin luvussa 18 Jeesus opettaa rukouksesta ja Jumalan valtakunnan arvojärjestyksistä. Luvun lopulla hän aloittaa matkansa."— Esityksen transkriptio:

1 Luuk. 18:1-5 Luukkaan evankeliumin luvussa 18 Jeesus opettaa rukouksesta ja Jumalan valtakunnan arvojärjestyksistä. Luvun lopulla hän aloittaa matkansa kohti Jerusalemia ja Golgataa. Kysymyksiä, esirukousaiheita yms voit lähettää osoitteeseen Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: 'Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.' Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: 'Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.'" (Luuk. 18:1-5) Jeesus opetti usein rukouksesta ja painotti opetuksessaan erityisesti sitä, että Jumala, taivaallinen Isä, antaa lapsilleen hyviä lahjoja kun he pyytävät. Tässä Jeesuksen vertauksessa pyyntöihin vastaava henkilö on jumalaton tuomari. Jeesus ei kuitenkaan vertaa Jumalaa tuomariin, joka ei piittaa Jumalasta eikä ihmisistä, vaan haluaa mahdollisimman räikeällä esimerkillä osoittaa, että jos tällainen tuomari lopulta vastasi sinnikkään lesken pyyntöihin, eikö paljoa ennemmin taivaallinen Isä vastaa lapsilleen.

2 Luuk. 18:6-12 Herra sanoi: "Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:6-8) Vertauksen loppu ohjaa ajatukset aivan määrättyyn rukoukseen ja rukoukseen vastaamiseen. Kristityt rukoilevat sitä, että Jeesus tulisi pian takaisin ja veisi omansa taivaaseen, ja Jumala vastaa rukoukseen. Meidän näkökulmastamme Jumala saattaa viivyttää vastaustaan, mutta hän vastaa kuitenkin juuri oikeaan aikaan – ja viipymättä. Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' (Luuk. 18:9-12) Toisessakin vertauksessa puhutaan rukouksesta. Nyt ei niinkään opeteta rukoilemaan, vaan kahden erilaisen miehen erilaiset rukoukset paljastavat, millainen heidän sydämensä on. Fariseus toi rukouksessa Jumalan eteen omaa erinomaisuuttaan. Meidän korvissamme fariseuksen rukous kuulostaa mahdottomalta, suorastaan pilakuvalta, mutta Jeesuksen kuulijoiden mielestä fariseus rukoili aivan oikein. Hänhän kiitti Jumalaa siitä, että oli niin hyvä lain noudattaja. Fariseus oli vertauksen kuulijoiden silmissä kertomuksen sankari.

3 Luuk. 18:13-17 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan." (Luuk. 18:13-14) Publikaanit, veronkerääjät, olivat Jeesuksen aikana halveksittuja ja erityisellä tavalla syntisinä pidettyjä ihmisiä. Tässä on siis kertomuksen konna. Jeesus kuitenkin yllättää kuulijansa – konna sai Jumalan hyväksynnän, sankari ei. Jumalan valtakunnassa syntiset kutsutaan juhlimaan ja itseään hyvänä pitävät jäävätkin ulkopuolelle. Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." (Luuk. 18:15-17) Jumalan valtakunnan nurinkurinen arvojärjestys tulee esiin myös siinä, miten Jeesus nosti esikuvaksi lapsen, jota siihen aikaan ei paljoa arvostettu. Lapsessa voi nähdä paljonkin esikuvallista, vaikkapa sen luottamuksen, joka hänellä on vanhempiinsa tai sen yksinkertaisen uskon, joka ei esitä turhia kysymyksiä. Lapsikaan ei kuitenkaan ole synnitön, ja siksi lasten on saatava tulla Jeesuksen luo saamaan synnit anteeksi.

4 Luuk. 18:18-23 Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta: "Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi." "Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas. (Luuk. 18:18-23) Rikkaalle miehelle Jeesus muistuttaa Jumalan käskyistä, tosin ensin vain toisen laintaulun – siis lähimmäissuhteeseen liittyvistä. Rehellisesti mies saattaa sanoa noudattaneensa nuoresta pitäen. Tosin, jos käskyt ulotetaan ajatusmaailmaan asti, ei kukaan voi sanoa niitä noudattaneensa. Juutalaisen ajattelun mukaan mies oli kuitenkin onnistunut täyttämään käskyt. Jeesuksen kehotus myydä kaikki ja jakaa rahat köyhille siirsi keskustelun ensimmäiseen laintauluun. Raha, mammona, oli miehen epäjumala, ja siksi hän rikkoi jatkuvasti ensimmäistä käskyä.

5 Luuk. 18:24-30 Nähdessään sen Jeesus sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan! Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." "Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat. Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle." (Luuk. 18:24-27) Rahasta tulee helposti epäjumala. Siksi rikkaan on vaikea pelastua. Rikkaan miehen kohtalo sai kuulijat ymmälle ja kysymään, kuka yleensä voi pelastua. Tähän kysymykseen Jeesus antoi tärkeän vastauksen. Ihmiselle pelastuminen on mahdotonta – siis ihminen ei voi millään pelastaa itseään. Jumalalle on kuitenkin kaikki mahdollista. Hän voi pelastaa ihmisen, ja niinpä pelastus on kokonaan Jumalan lahjaa. "Entä me?" kysyi silloin Pietari. "Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua." Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän." (Luuk. 18:28-30) Pietarin kysymys on kovin inhimillinen: ”Mitä me tästä hyödymme?” Läheisimmät opetuslapset olivat todellakin luopuneet lähes kaikesta, mitä heillä oli: ammatista, kodista, sukulaisista jne. Jeesus lupaa heille – ja meille – paljon. Jeesus ei kuitenkaan lupaa välttämättä ajallista hyvää, mutta jo tässä ajassa saamme häneltä hengellistä hyvää ja mikä tärkeintä, iankaikkisen elämän.

6 Luuk. 18:31-34 Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: "Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista." Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. (Luuk. 18:31-34) Nyt Jeesus suuntaa kulkunsa kohti Jerusalemia. Jumalan pelastussuunnitelman suuri hetki on käsillä. Jo Vanhan testamentin profeetat olivat ennustaneet Jeesuksen kärsimyksistä, sovituskuolemasta (erityisesti Jes 53) ja myös ylösnousemuksesta. Jeesukselle itselleen hänen ristintiensä oli aivan selvä ja hän suostui sille vapaaehtoisesti. Opetuslapset ymmärsivät asian vasta pääsiäisen ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

7 Luuk. 18:35-43 Opetus: Ville Auvinen
Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: "Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: "Mitä haluat minun tekevän sinulle?" Mies vastasi: "Herra, anna minulle näköni." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut." Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 18:35-43) Jeriko on kaupunki lähellä Jerusalemia. Tien vieressä istuva sokea mies oli saanut kuulla hyvän sanoman Jeesuksesta, joka parantaa sairaita, ja nyt hän kuuli Jeesuksen olevan menossa ohi tietä pitkin. Oma hätä ja usko Jeesuksen mahdollisuuksiin saivat miehen huutamaan Jeesusta avuksi, eivätkä edes toisten ihmisten estelyt saaneet häntä vaikenemaan. Mies on meille esimerkki uskosta, joka kääntyy Jeesuksen puoleen huutamaan apua – ja Jeesus kuulee ja auttaa.