Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Tulokset 2018 Suunnitelmat 2019.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Tulokset 2018 Suunnitelmat 2019."— Esityksen transkriptio:

1 Tulokset 2018 Suunnitelmat 2019

2 Hanke pähkinänkuoressa
Turun kaupunki solmi huhtikuussa 2018 yhdessä alueen korkeakoulujen ja Turku Science Park Oy:n kanssa Teknologiakampus-sopimuksen, joka keskittyy tekniikan alan koulutustarjonnan ja tutkimuksen lisäämiseen STEAM-hankkeen toteutuksesta vastaa Turun kaupungin sivistystoimiala, mutta se linkittyy osaksi koko kaupungin elinkei- nopolitiikkaa. STEAM Turku -hankkeeseen liittyy kokonaan tai osittain 18 erillistä projektia, joita toteutetaan koko toimialalla tai yksittäisillä palvelualueilla

3 Hanke pähkinänkuoressa
Hankkeen rahoituksesta vastaavat Turun kaupungin konsernihallinto ja sivistystoimiala sekä erilaiset ulkopuoliset rahoittajat (ESR, EAKR, OPH, OKM jne.) 2019 STEAM-rahoitusta on eri hankkeissa yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa (arvio joulukuun alussa 2018), josta noin kolmasosa on kaupungin omaa rahoitusta STEAM on jatkuva prosessi, ei perinteinen projekti/hanke

4 STEAM Lounaisrannikko
Kansainvälinen yhteistyö STEAM Lounaisrannikko Yhteistyö Meri- ja teknologiakoulutus- foorumin kanssa Tulosten tuotteistaminen ja levittäminen Yhteiset kehittämishankkeet Uusien yhteistyömuotojen kehittäminen Yhteistyö Strathclyden yliopiston kanssa Muut kv-kehittämisverkostot ja -hankkeet Luonnontieteiden ja tekniikan alojen vetovoiman lisääminen Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen yhdistävä Tiede- ja teknologiapolku Uudet digitaaliset ratkaisut, opetussisällöt, oppimateriaalit ja oppimisympäristöt Uudet väylät korkeakouluopintoihin Yhteistyön kehittäminen eri kouluasteiden, korkeakoulujen ja yritysten välillä Kehittämishankkeet (18 kpl tammikuussa 2019) Valtakunnallinen yhteistyö FITech, TT, muut yhteistyö-kumppanit ja sidosryhmät Yhteiset kehittämishankkeet

5 STEAM-hanke Toimiala Varhais-kasvatus Perusopetus Lukiokoulutus
Tiede- ja teknologiapolku Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt Työelämälehtori Varhais-kasvatus Varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt uutta pedagogiikkaa tukeviksi Perusopetus Open Schools for Open Societies My Tech -ohjelma perusopetuksessa Innostu ja innovoi Make It Now G.A. STEM Lukiokoulutus Lukion työelämä-kumppanit Paikkatieto ja avoin data Merilukion kehittäminen Tutoriaalinen oppimisympäristö TASE Ammatillinen koulutus Hyvä PORE LIVE Nopsa RoboREEL

6

7 Yhteistyön lisääminen
Keväällä 25 My Tech -pilottia peruskouluissa (yhteistyökumppani TT) Yhteistyön tiivistäminen Teknologiakampuksen kanssa Kesäkoulun toteuttaminen (kesäkuu 2019) hyödyntäen esimerkiksi Strathclyden ja LUT:n malleja Uudet yhteistyömallit sivistystoimialan sisällä (esimerkiksi lukiolaisten toteuttama robottikokeilu varhaiskasvatuksessa)

8 Yhteistyön lisääminen
Uusien yhteistyömallien kehittäminen toisen asteen ja korkeakoulujen välille (suorat polut lukiosta korkeakouluihin, amk-opintoja tukevat opinnot ammatillisessa koulutuksessa jne.) Yritysyhteistyön kehittäminen (yhteiset oppimisympäristöt, työelämäagentit, kehittämisprojektit jne.) Eri kouluasteiden yhteistyön lisääminen Lounais-Suomessa (STEAM- yhteistyössä ollaan yhteisten hankkeiden ansiosta tällä hetkellä pisimmällä ammatillisessa koulutuksessa) Kv-yhteistyön kehittäminen (Strathclyde, UBC, Goethe Institut, Ocean 2022)

9 Vetovoima: lähtötilanne
Lähtötilanne kartoitettu ja tulokset positiivisia: Turkulaisten 9-luokkalaisten matematiikan osaaminen maan huippua Pitkän matematiikan lukijoita Turun lukioissa selvästi enemmän kuin muualla maassa Kone- ja tuotantotekniikkaan (toisen asteen ammatillinen koulutus) hakeneiden opiskelijoiden määrä Lounais-Suomessa on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa, samalla keskeyttämiset ovat vähentyneet selvästi

10 Vetovoiman lisääminen
Erilaiset tapahtumat (esim. Teknologiatiistai ja SciCruise) Työelämälehtori Muu viestintä ja markkinointi (nettisivut, blogit, seminaarit) Ohjaus- ja tuki (esim. tutoriaalinen oppimisympäristö)

11 Uudet innovaatiot Tiede- ja teknologiapolku 1.0 valmis
Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt (yhdessä yritysten kanssa kehitettävät ja kokeiltavat uudet oppimisympäristöt ja pedagogiset ratkaisut) STEAMit-kokeilujen tulokset arvioidaan ja levitetään kevään aikana (uudet kokeilut syksyllä) Uudet kokeilut: STEAM Junior, STEAM Talk ja STEAMin kesäkoulu

12 Kiitos!


Lataa ppt "Tulokset 2018 Suunnitelmat 2019."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google