Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Ympäristöasiat kuuluvat meille kaikille: oppilaille, opettajille ja muulle henkilökunnalle.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Ympäristöasiat kuuluvat meille kaikille: oppilaille, opettajille ja muulle henkilökunnalle."— Esityksen transkriptio:

1

2 Ympäristöasiat kuuluvat meille kaikille: oppilaille, opettajille ja muulle henkilökunnalle.
Meidän kaikkien täytyy ymmärtää, miten oma toimintamme vaikuttaa ympäristöön.

3 Ympäristöasioita koulussamme organisoi kestävän kehityksen työryhmä, johon kuuluu jäseniä ala- ja yläkoulusta sekä erityisopetuksesta ja mahdollisuuksien mukaan kiinteistön muusta henkilökunnasta sekä oppilaista. Kokoonkutsujana toimii koulun ympäristöyhdyshenkilö, Kirsi Makkonen. Tällä hetkellä kestävän kehityksen työryhmää ei ole, mutta lukuvuoden aikana on tavoitteena perustaa työryhmä, jonka johdolla uuden koulun sekä vanhan koulun yhteiset ympäristökäytänteet päivitetään vastaamaan koulun nykyistä tilannetta. Tämän ohjelman tarkoituksena on edistää kestävää kehitystä koulussamme ja tuoda esille konkreettisia toimenpiteitä, joita koulussamme tarvitaan yhtenevien käytänteiden ja toimintamallien saavuttamiseksi.

4 Kestävän kehityksen työryhmä kokoontuu tarvittaessa
Kestävän kehityksen työryhmä kokoontuu tarvittaessa. Pitkäkestoisina tavoitteina olevat teemat ovat kouluarjessa pysyvästi mukana. Syksyllä lukuvuoden ensimmäisessä kokouksessa työryhmä suunnittelee koko lukuvuodelle vuosittain vaihtuvan kestävän kehityksen erikoisteeman. Samalla hahmotellaan koko lukuvuoden toimintamalli, jonka tavoitteena on kehittää koulua kestävän kehityksen mukaisesti. Kevätlukukauden lopulla tarkistetaan, kuinka asetetut tavoitteet on saavutettu ja missä asioissa on parantamisen varaa seuraavana lukuvuonna.

5 Tavoitteena on lisätä opettajien, koulun muun henkilökunnan, oppilaiden ja heidän kauttaan myös huoltajien kiinnostusta ympäristöasioista ja kestävän kehityksen toimintatavoista. Toimenpiteet: Koulun kestävän kehityksen ohjelma päivitetään koulun toimintasuunnitelmaan, joka löytyy Wilmasta, sekä kotisivuille ja pidetään siellä ajan tasalla. Tällä pyritään siihen, että ohjelma on aina saatavilla ja helposti päivitettävissä eikä lisää paperikopioiden määrää.

6 Tavoitteena on ottaa ympäristöasiat huomioon mahdollisimman monipuolisesti eri oppiaineissa, valinnaisaineissa, lyhytkursseissa sekä koordinoida eri oppiaineissa annettavaa ympäristökasvatusta läpäisyperiaatteella. Pyrimme lisäämään oppilaiden vastuun ottamista omista ja yhteisistä asioista. Tämä tapahtuu opetuksen, koulun esimerkin sekä oppilaiden osallisuuden avulla oppilaskuntaa apuna käyttäen. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä kotien kanssa.

7 Yläkoulun pihalla on jätekatos, jossa on jäteastiat energia-, seka-, biojätteille sekä keräyspaperille, pahville, metallille ja lasille. Jätekatoksen sijoituspaikka ei ole paras mahdollinen. Tavoitteena on saada myös alakoulun pihaan tällainen lukittava jätekatos. Luokissa on astiat energia- ja sekajätteelle sekä keräyspaperille. Osaan luokista kaivataan biojäteastioita. Siistijät huolehtivat energia- ja sekajätteen tyhjentämisestä sekä keräyspaperiastian tyhjentämisestä välikeräyspisteisiin. Oppilaiden WC-tiloihin tarvitaan pienet sekajäteastiat. Terveydenhuollon tiloihin tarvitaan astia energiajätteelle. Oppilaskunnan kahvilatilaan hankitaan biojäteastia. Kotitalousluokassa kerätään energia-, seka- ja biojäte sekä paperi, metalli ja lasi. Alakoulun askartelua varten kerätään välillä maitorahka- ja kermaviilipurkkeja sekä kananmunakennoja

8 Kartonki = Pahvi  Ruskean pahvin jätekeräyspiste on jätekeräysten yhteydessä. Muu kartonki sijoitetaan energiajätteeseen. Paperi Keräyspaperi kerätään luokissa. Opettajat seuraavat omien luokkiensa paperinkeräyslaatikon täyttymistä ja pyytävät oppilaita tyhjentämään sen tarvittaessa. Opettajan tehtävä on opastaa oppilaita laatikoiden käytössä. Siistijälle kuuluu paperikeräyspisteiden tyhjennys välikeräyspisteisiin. Yläkoulun välikeräyspiste on I-siiven monistushuoneessa ja alakoulun välikeräyspiste on hallintosiiven monistuspisteessä. Toiselta puolelta tyhjiä toimistopapereita käytetään muistilappuina, läksynkuulustelupaperina ja jonkin verran monistukseen. Tietosuojapaperit kerätään omaan astiaansa, jolle kutsutaan tyhjennys tarvittaessa. Muovi Muovi kuuluu energiajätteeseen, paitsi muovi, missä on tunnus PVC 03 (se lajitellaan sekajätteeseen).

9 Ongelmajätteet Valokuvakehitteet ja kiinnitteet kerätään astioihin. Tärpätti kerätään talteen. Hallintosiiven kopiokoneen vieressä on paristonkeräyslaatikko. Vahtimestari toimittaa akut ja paristot, loisteputket, elektroniikkaromut ja muut ongelmajätteet edelleen ongelmajätekeräykseen. Kemian vaaralliset kemikaalijäämät kootaan lukitussa säilytyskaapistossa oleviin astioihin. Bensiinijäämät (jotka ovat vähäisiä opettajan demonstraatiotöistä) tuhotaan polttamalla ne vetokaapissa. Tekstiilit Käsityöluokasta tulevat jäännösmateriaalit ovat jääneet uusiokäyttöön, esim. askarteluun, kuvataiteeseen, kotitalouteen. Langan pätkät, pienet kangastilkut yms. lajitellaan energiajätteeseen.

10 Puu ja puru  Koulun henkilökunta voi viedä omaan käyttöönsä teknisen työn luokassa syntyvää purua. Pienet määrät laitetaan sekajätteisiin. Puukapuloita annetaan mm. koulun retkille polttopuiksi, askarteluun kuvataidetunneille. Biojäte  Viedään biojäteastiaan. Styrox Laitetaan energiajätteeseen. Lasi Luokista lasitavara viedään jätepisteeseen lasikeräykseen. Osa lasitavarasta kierrätetään koulun sisällä uusiokäyttöön.

11 Metalli Alakoulun pihaan tarvitaan pienmetallinkeräyslaatikko. Yläkoulun jätekatoksessa tällainen on. Kotitalousluokassa lajitellaan metallijäte. Kalusteet ja tietokoneet Käytöstä poistetut kalusteet viedään tilakeskuksen varastoon. Vahtimestari huolehtii kotitalousluokan rikkinäiset kodinkoneet kierrätykseen. Tietokoneita kierrätetään jonkin verran koulun sisällä ja Tietotekniikkakeskus huolehtii käytöstä poistetuista tietokoneista. Toimenpiteet Luokkien jäteastioihin on tulossa selkeät ohjeet. Opettajan on ohjeistettava ja valvottava lajittelua luokassa. Opettajainhuoneen seinälle tulee ohjeet kierrätyksestä.

12 Oppimateriaalihankinnoissa pyritään suosimaan ympäristöystävällisiä tuotteita.
Taito- ja taideaineissa opettajat pyrkivät hankinnoissaan huomioimaan myös ympäristönäkökohdat. Laitehankinnoissa pyritään huomioimaan tuotteen koko elinkaari. Kalusteita hankittaessa pyritään valitsemaan kestäviä ja korjattavia tuotteita.

13 Tavoitteena on energian, sähkön ja veden kulutuksen vähentäminen ja seurannan
tehostaminen sekä seurantatiedotuksen parantaminen. Toimenpiteet Energiaa säästetään pitämällä talvella pääaulan uloskäyntien väliovet kiinni. Tuulettaminen suoritetaan tehokkaasti välituntien aikana. Erityisesti tuntien päättyessä iltapäivällä suljetaan ikkunat, koska siivous saattaa tapahtua vasta aamulla. Sähkön säästämiseksi tietokoneista, dokumenttikameroista, videotykeistä ja televisiosta sammutetaan oppituntien jälkeen pois valmiusvirta. Luokan ollessa tyhjillään kauemmin kuin kymmenen minuuttia, sammutetaan valot luokista. Koneiden ja laitteiden hankinnassa ja käytössä huomioidaan sähköä säästäviä ratkaisuja. Veden kulutuksen vähentämiseksi ilmoitetaan vuotavat hanat ja vessat välittömästi vahtimestarille. Oppilaiden julisteet vesipisteissä ja valokytkimissä muistuttavat energiansäästöstä.

14 Kestävän kehityksen suunnitelma lukuvuodelle luodaan uudelleen ja päivitetään tilapäiskoulun valmistuttua ja kouluarjen asetuttua uomilleen uusissa tiloissa.

15 Keke-toiminnan arviointia suoritetaan vuosittain keke- kartoituksin
Keke-toiminnan arviointia suoritetaan vuosittain keke- kartoituksin. Vuosikalenterissa olevien tapahtuminen yhteydessä kerätään palautetta tapahtumien onnistumisesta. Pyrkimyksenä on osallistaa koko koulukiinteistön henkilökuntaa sekä oppilaita toiminnan arvioimisessa. Lukuvuoden lopussa tehdään keke-kartoitus. Loppuarvioinnin perusteella suunnitellaan seuraavan vuoden teemat sekä kuluneelta toimintakaudelta seuraavalle vuodelle kehityskohteiksi jäävät teemat.


Lataa ppt "Ympäristöasiat kuuluvat meille kaikille: oppilaille, opettajille ja muulle henkilökunnalle."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google