Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Lapissa

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Lapissa"— Esityksen transkriptio:

1 Monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Lapissa
Verkosto voimavarana – monialaisuus mahdollisuutena Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

2 Perusta nuorisolaissa 72/2006, 7 §
paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on oltava nuorten ohjaus- ja palveluverkosto verkostoon kuuluvat opetus-, sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimet sekä työ- ja poliisihallinto voi kuulua myös puolustushallinnon ja muiden viranomaisten edustajia (usein seurakunta ja liikuntatoimi) verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

3 Verkoston tehtävät lain mukaan
1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi 2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus 3) suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi 4) edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

4 Tehtäviä ja tavoitteita avaamaan
Linkit oppaisiin lanuti.fi > LANUTI-asiantuntijaverkosto > Materiaalipankki Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

5 Mitä laissa kerrotut tehtävät tarkoittavat käytännössä?
Mihin lasten ja nuorten palveluihin kunnassa tulee panostaa? Mitä verkostoja tarvitaan lasten ja nuorten palveluissa, ja miten ryhmien välinen kommunikaatio järjestetään? Miten lapset ja nuoret siirtyvät kunnassa palvelusta toiseen? Miten tietoa lapsista ja nuorista asiakkaista vaihdetaan eri sektoreiden välillä? Lähde: Ryhmistä verkostoksi ja verkoston toiminta laadukkaaksi Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

6 Tehtävät tiivistetysti
Tiedonalueet, joita verkostot keräävät ja analysoivat ja joiden perusteella tekevät paikallisia kehittämisehdotuksia: tieto nuorten kasvu- ja elinoloista tieto palveluiden toimivuudesta Suunnitelmallinen tiedonvaihto ja vuorovaikutus Tehtävät täsmennetään kuntakohtaisesti vastaamaan kunnan tarvetta. Lähde: Opas nuorten ohjaus- ja palveluverkostoille Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

7 Suunnitteilla oleva uusi nuorisolaki: Monialainen yhteistyö § 9
Monialainen verkosto laissa määriteltyjen tehtävien hoitoon on edelleen pakollinen, mutta verkostolla voi olla muitakin tehtäviä Tahoja ei enää määritellä Tehtävät säilyvät ennallaan, yksi lisäys: edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan (= nuorten omaehtoinen toiminta) toteutumiseksi Kohderyhmänä ovat edelleen kunnan kaikki nuoret eikä yksittäisten nuorten asioita käsitellä Tavoitteena on, että uusi nuorisolaki astuu voimaan Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

8 Ohjaus- ja palveluverkostojen asettajatahot
Kaikki tiedot ovat OKMn ja AVIen keväällä 2015 suorittamasta kyselystä. Ohjaus- ja palveluverkostojen asettajatahot Asettaja Lappi, verkostojen määrä n=20 Koko maa, n=282 Kunnanhallitus 11 (55 %) 90 (32 %) Lautakunta 6 (30 %) 78 (28 %) Viranhaltija 1 (5 %) 43 (15 %) Perustamisesta ei ole tehty päätöstä 2 (10 %) 41 (15 %) Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

9 Ohjaus- ja palveluverkostojen toimialat
Lappi, verkostojen määrä n=20 Koko maa, n=282 Nuorisotoimi 20 (100 %) (98 %) Sosiaalitoimi 20 (100 %) (97 %) Opetustoimi (98 %) Terveystoimi (84 %) Poliisihallinto 19 (95 %) (82 %) Työhallinto (80 %) (79 %) Lisäksi seurakunta ja liikuntatoimi ovat yli puolessa verkostoja sekä Lapissa että koko maassa. Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

10 Ohjaus- ja palveluverkostojen tehtävät
Lappi, verkostojen määrä n=20 Koko maa, n=282 koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksen-teon ja suunnitelmien tueksi 17 (81 %) 233 (83 %) edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvien tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken 15 (75 %) 223 (79 %) suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi 15 (75 %) (78 %) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus (68%) Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

11 Verkoston toiminnan kohderyhmä
Lähtökohta: kohderyhmänä kaikki kunnan nuoret Reilu kolmannes (8 kpl) Lapin verkostoista ja yli puolet koko maassa kuitenkin painottaa toimintaansa tiettyyn osaan nuoria Toiminta painottuu erityisesti työttömiin nuoriin tai etsivän nuorisotyön kohderyhmään Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

12 Yleisimmin käytetyt tietolähteet (tärkein ensin)
Kouluterveyskysely Työhallinnon tilastot Etsivän nuorisotyön kyselyn tulokset Työpajakyselyn tulokset Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Sotkanet 15 verkostoa vienyt saadun tiedon osaksi paikallista päätöksentekoa. Osuus kaikista verkostoista on sama kuin koko maassa. Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

13 Nuorisolain 7 a §:n vaikutus
Lappi, verkostojen määrä n=20 Koko maa, n=282 Paikallinen yhteistyö on parantunut 19 (95 %) 203 (72 %) Muiden toimialojen tuntemus parantunut 17 (85 %) 223 (79 %) Nuorisopolitiikan asema on parantunut 14 (70 %) 165 (58 %) Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

14 Kokemuksista koottua ”Tavoitteet tulisi asettaa vielä selkeämmin ja sitouttaa jokainen verkoston jäsen toimimaan konkreettisesti niiden eteen.” ”Positiivista on ryhmässä vallitseva keskusteleva ilmapiiri!” ”Tehtävät ovat suuria ja niiden toteuttamiseen menee aikaa. Tavoitteena on teemoittaa tapaamiset, jotta osallistujat pääsevät paremmin kiinni käsiteltävään asiaan.” ”Aikataulujen sovittaminen ryhmän saamiseksi kasaan on ollut vaikeinta.” ”Edelleenkin perustehtävä tuntuu selkiytymättömältä.” ”Vertaistapaamiset ovat todella tärkeitä muiden kuntien kanssa.” Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni

15 Kiitos mielenkiinnostanne! Lapin aluehallintovirasto, Marja Hanni


Lataa ppt "Monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Lapissa"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google