Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Auktoriteettirakenne

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Auktoriteettirakenne"— Esityksen transkriptio:

1 Auktoriteettirakenne
Saksalainen johtaja tahtoo yrityksensä olevan paras ja tuottavan parhaat tuotteet. Suhteet johtajan ja työntekijän välillä ovat yleensä läheiset, sillä he uskovat tuottavansa hyvän tuotteen työskentelemällä yhdessä. Työntekijät olisivat mielissään ylempää tulevista kehuista, mutta eivät odota niitä.

2 Täsmällisyys/aika Täsmällisyys on hyvin tärkeää saksalaisessa yritystoiminnassa. On tärkeää suunnitella kaikki hyvin, ja ilmoittaa aikatauluista sekä niiden muutoksista hyvissä ajoin. 15 minuutin myöhästyminen saattaa vaikeuttaa liikesuhteen aloittamista. Jos myöhästymistä ei voi välttää, on siitä ilmoitettava sekä kannattaa antaa hyvä selitys.

3 Suhde työhön Saksalaiset ovat hyvin suoria ja täsmällisiä varsinkin työelämässä. Useimmilla saksalaisilla yrityksillä ja johtajilla avainsanoja ovat laatu, kyky vastata, omistautuminen ja seuranta. Monesti asioista pidettävä kokouksia, asioista ei keskustella ”ohimennen”. Päätöksenteko on hidasta, pitkällistä. Kaikki yksityiskohdatkin käydään tarkoin läpi. Kun päätös on viimein tehty, on sitä vaikeaa enää lähteä muuttamaan.

4 Suhde työhön Saksalainen tyyli kilpailla on tiukka muttei tuhoisa.
Yleensä pyritään saamaan markkinaosuus, ei markkinaherruutta. Monella yrityksellä on oma erikoisalansa. Ei pyritä suureen voittoon, vaan tuotteen laatuun. Sopimukset päteviä vasta allekirjoittamisen jälkeen. Erimielisyydet usein puhutaan selviksi, joskus neuvottelupöydän, joskus kaljan äärellä.


Lataa ppt "Auktoriteettirakenne"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google