Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Hyvän elämä ja sen eväät

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Hyvän elämä ja sen eväät"— Esityksen transkriptio:

1 Hyvän elämä ja sen eväät
Ihminen on rajallisen elämän elävä ajatteleva ja yhteisöllinen olento. haluava, tarvitseva, tunteva ja ruumiillinen. Onnellisuus ja hyvä elämä kuuluvat yhteen. Hyvä elämä on Mahdollisuuksien ja kykyjen toteuttamista Vaikuttamista omaan elämään ja yhteisöön Hyvä elämän keskeinen ohjaava arvo on kohtuullisuus Muita arvoja ovat rohkeus, rauhallisuus, kohteliaisuus, oikeudenmukaisuus, totuudellisuus ja seurallisuus. Hyvän elämän elänyt ihminen on todennäköisesti muodostanut itselleen riittävän kattavan tiedollisen maailmankuvan ja on päässyt soveltamaan sitä. Järkevä olento käyttää järkeänsä, jonka käytön valmiuksia on saanut kehittää kasvatuksen vaikutuksesta.

2 Ihminen ja maailma eivät ole täydellisiä
Hyvään elämään tulisi kuulua myös kohtuullinen taloudellinen asema. Voiko köyhyyden ja puutteen keskellä olla onnellinen ja elää hyvää elämää? Hyvän elämän kolme keskeistä asiaa ovat oman rajallisuuden tunnustaminen, järjen käyttö sekä kohtuullisuuden ymmärtäminen Hidas – nopea Itsekkyys – epäitsekkyys Nautinto – kieltäytyminen Hyvään elämään käsittääkseni kuuluu Turvallinen ja terveellinen elinympäristö Kykyjä edistävä kasvatus (koulu, harrastukset ja läheiset) Kokemus itsensä merkityksestä ja ainutkertaisuudesta

3 Johtopäätökset Tilastojen perusteella voisi olettaa että Suomessa on hyvän elämän edellytykset olemassa. Hyvän elämän edistämiseen on olemassa muutama tuhat palkkaa saavia nuorisotyön ihmistä. Niin? Kykyjä edistävän kasvatuksen saaminen ja oman itsen merkityksen kokemaa – saako hän niitä? Saako nuori kokemuksen kohtuullisuuden tuomasta pitkäaikaisesta hyvästä?


Lataa ppt "Hyvän elämä ja sen eväät"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google