Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Tutkimuksen tietovirrat

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Tutkimuksen tietovirrat"— Esityksen transkriptio:

1 Tutkimuksen tietovirrat
Mitä tehdään: Kuvataan korkeakoulujen tutkimuksesta raportoimien tietojen tietovirtojen nykytila ja tavoitetila. Tavoite: Liikuttaa sekä korkeakoulujen ja viranomaisten välillä kulkevia että tutkijoiden eri tahoille raportoimia tietoja sujuvasti tietovirtoina. Käytetään hyödyksi VIRTA-julkaisutietopalvelua ja muita valtakunnallisia tietovarantoja. Kuvaus tehdään samankaltaisesti kuin opetuksen ja opiskelun tietovirtojen kuvaaminen. Keskeisin ongelma: Tiedonkeruu kohtuullisen hajanaiselta kentältä nykytilan kuvaamiseksi riittävän kattavasti. Tarkoitus saada loppukesästä ja alkusyksystä työtä huomattavasti eteenpäin.

2 Tutkimuksen tietovirrat
Työn tilanne: Tietojen keruusta on keskusteltu tutkimuksen hallinnon verkoston (tuha) keskeisten toimijoiden kanssa. On todettu, että verkoston viitearkkitehtuuriryhmän käyttäminen apuna lienee järkevintä. Tutkimushallinnon toimijoiden työkuorma hidastaa tiedonkeruuta. On tehty kysely, jossa vastaajaa pyydetään omalta osaltaan kuvaamaan eri viranomaisille tai muille tutkimushallintoa lähellä oleville keskeisille osapuolille välitetyt tiedot. Listassa tällä hetkellä: Suomen Akatemia, TEKES, Sosiaali- ja terveysministeriö, Työ- ja elinkeinoministeriö, Aluehallintovirastot, Euroopan Unioni, Tilastokeskus, PRH, FIMEA, Kansallinen koulutuksen arviointivirasto, Eläinkoelautakunta, TSV, Säätiöt ja muut rahoittajat, Kv. rankingien tuottajat, Vastaaja pystyy vapaasti kirjoittamaan muita listasta puuttuvia tahoja. OKM:lle välitettävät tiedot ovat tiedossa eikä niitä tarvitse eritellä. Vastaajaa pyydetään erittelemään tiedot, merkitsemään tieto operatiiviseksi tai tilastolliseksi sekä kertomaan, millä tiheydellä niitä välitetään.


Lataa ppt "Tutkimuksen tietovirrat"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google