Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Jaksollinen järjestelmä

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Jaksollinen järjestelmä"— Esityksen transkriptio:

1 Jaksollinen järjestelmä

2 Jaksollisen järjestelmän rakenne
Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä rakennettiin alun perin siten, että alkuaineet järjestettiin taulukoksi kasvavan atomimassan mukaisesti. Tämä järjestys siis perustui sille, kuinka monta protonia ja neutronia atomissa oli. Nykyinen jaksollinen järjestelmä perustuu vain alkuaineen protonien määrään eli järjestyslukuun (Z). Alkuaineet ovat jaksollisessa järjestelmässä kasvavan järjestysluvun mukaisesti seitsemässä vaakarivissä eli jaksossa. Jaksot syntyvät siten, että uusi jakso alkaa aina alkuaineella, jonka atomin uloin elektroni sijoittuu uudelle elektronikuorelle. Jakson numero siis kertoo, kuinka monella elektronikuorella kyseisen jakson alkuaineilla on elektroneja.

3 Jaksollisen järjestelmän pystyrivejä kutsutaan ryhmiksi
Jaksollisen järjestelmän pystyrivejä kutsutaan ryhmiksi. Ryhmiä 1–2 ja 13–18 kutsutaan pääryhmiksi. Joillakin pääryhmillä on myös omat ryhmänimensä. Pääryhmien väliin jäävät ryhmät 3–12 ovat sivuryhmiä.

4 Saman pääryhmän alkuaineilla on yhtä monta ulkoelektronia
Saman pääryhmän alkuaineilla on yhtä monta ulkoelektronia. Tämä selittää, miksi saman pääryhmän alkuaineilla on samanlaisia kemiallisia ominaisuuksia. Sivuryhmien alkuaineilla voi olla 1–3 ulkoelektronia, joten niiden kemialliset ominaisuudet vaihtelevat.

5

6

7

8

9

10

11

12


Lataa ppt "Jaksollinen järjestelmä"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google