Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

KRIISI- JA ARVIOINTIYKSIKKÖ KOIVU

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "KRIISI- JA ARVIOINTIYKSIKKÖ KOIVU"— Esityksen transkriptio:

1 KRIISI- JA ARVIOINTIYKSIKKÖ KOIVU
Koivu on 2-paikkainen kriisi- ja arviointiyksikkö. Koivuun sijoitetut nuoret ovat joko akuutissa kriisissä tai tiedot nuoren tilanteesta ja kuntoutumisen tarpeista ovat puutteelliset. Nuoren tilanne ja nuori itse ovat kokonaisvaltaisen arvioinnin tarpeessa. Jokaisella nuorella on kaksi omaohjaajaa, jotka ovat päävastuussa nuoren arvioinnista ja perheen kanssa tehtävästä työstä. Viiden ohjaajan lisäksi Koivun tiimin kuuluvat myös vastaava ohjaaja, perhetyöntekijä, erityistyöntekijä, päihdetyöntekijä, terveydenhoitaja, Pohjolan koulun opettaja ja konsultoiva psykiatri.

2 Arviointijakson tavoitteet
Arviointijakson tavoitteita ovat nuoren pysäyttäminen, hänen tilanteensa kokonaisvaltainen arviointi ja jatkokuntoutukseen sitouttaminen. Jakson tavoitteena on myös nuoren itsetuntemuksen kehittyminen - omista vahvuuksista ja ongelmakohdista tietoiseksi tuleminen, mikä tukee nuoren omaa kasvuprosessia. Jakson aikana selvitetään ja lisätään ymmärrystä nuoren nykytilanteeseen nuoren kehityshistorian näkökulmasta. Kriisisijoituksen tavoite on nuoren tilanteen vakauttaminen.

3 arvioinnista Yhdeksän viikon arviointijakso rakentuu teemojen ympärille, jotka kattavat nuoren kasvun ja kehityksen kannalta olennaiset osa-alueet. Työvuorossa on aina kaksi ohjaajaa, eli yksi ohjaaja nuorta kohden. Tämä antaa mahdollisuuden tiiviiseen vuorovaikutukseen, joka on Koivun toiminnan johtava ajatus ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointimenetelmä. Tiiviissä vuorovaikutuksessa on mahdollista havainnoida nuoren vuorovaikutusmalleja. Nuoren toteuttamat mallit vuorovaikutuksesta antavat viitteitä nuoren kehitystasosta ja tarpeista sekä siitä kasvuympäristöstä, jossa nämä mallit on opittu.

4 arvioinnista Teemoja käsitellään omaohjaajakeskustelujen avulla, mutta teemat suuntaavat myös vuorovaikutuksesta tehtäviä havaintoja, joista tulkintaa on tekemässä moniammatillinen tiimi. Jakson pohjalta kirjoitetaan loppuraportti. Raportin johtopäätökset on tehty kerättyjen taustatietojen, omaohjaajakeskustelujen ja arjesta nousevien havaintojen pohjalta. Loppuraportti on kattava kuvaus nuoresta ja hänen tarpeistaan. Samalla se toimii jatkokuntoutussuunnitelmana uudessa sijoituspaikassa.


Lataa ppt "KRIISI- JA ARVIOINTIYKSIKKÖ KOIVU"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google