Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Vertaisoppiminen I Mirja Määttä.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Vertaisoppiminen I Mirja Määttä."— Esityksen transkriptio:

1 Vertaisoppiminen I Mirja Määttä

2 Ohjaamot avaavat ja tavoittelevat
A= avaus elokuusta 2015 eteenpäin 10 (joista 3 v. 2016) B= avaus kevät/kesä C= avaus ennen v (2013, 2011,2010) 4 Ohjaamot pyrkivät palveluintegraatioon palveluviidakon sijaan: nuorille yhden luukun palvelu, yksi vastuutyöntekijä ja yhteiset prosessit. Tavoitteena on nuorisotyöttömyyden vähentäminen esimerkiksi yritysyhteistyön keinoin tai yleisemmin nuorten työllistymisen tukeminen sekä nuorten koulutusmahdollisuuksien parantaminen esimerkiksi yksilöllisiä vaihtoehtoja ja joustavuutta lisäämällä. Ohjaamojen tehtäväksi nähdään myös ammattilaisverkoston asiantuntijuuden kehittäminen. Yhteistyötä halutaan kehittää tehokkaammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi, purkaen byrokraattisuutta ja päällekkäisyyttä.

3 Mitkä asiat edellyttävät ratkaisuja syksyn 2015 aikana?
Ohjaamon palvelutarjonnan laajentaminen: kuinka usein ja miten kukin toimija palvelee nuoria Ohjaamossa Hankalammin mukaan saataviksi tahoiksi määrittyvät TE-palvelut, terveydenhuolto, mielenterveys- ja päihdepalvelut, Kela Yhteistyömallien kehittäminen – eri toimijoille muotoutuu yhteinen kieli ja ymmärrys toiminnasta – sitoutuminen toimintaan yhteisen, valtakunnallisen ilmeen ja brändin luomista pikaisesti nuorten tavoittaminen tilakysymykset asiakastietojärjestelmät ja kirjaaminen

4 Ohjaamo vakiintuneeksi vuonna 2020?
Kehitettävä yhteisöllisesti toimiva ja päätöksentekijät vakuuttava palvelumalli, joka vastaa erilaisten nuorten palvelutarpeisiin tilojen, aukioloaikojen sekä asiakastyön osaamisen puolesta Tarvitaan asiakasvirtaa On ratkaistava rahoitus mikä toimiala vastaa ja johtaa toimintaa millainen on Ohjaamojen valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen koordinaatio Tarvitaan yhteistä tahtotilaa ja asennemuutostakin Toimialojen väliset raja-aidat on kaadettava ja kehitettävä Ohjaamosta palvelukokonaisuus nuoren näkökulmasta lähtien huolimatta siitä kuinka asiat on aina tehty.

5 Ohjaamojen kohderyhmät
Ennaltaehkäisyn näkökulma painottuu muutaman Ohjaamon vastauksessa, useat Ohjaamot määrittelevät kohderyhmäkseen enemmän tukea tarvitsevat Paikkakuntakohtaisia eroja, keitä tavoitetaan ja millaisia toiminnan tavoitteita Haasteena tavoittaa nuoret ja tiedottaa ammattilaisille Matala kynnys -ajattelu: leimaamattomuus (kaikille nuorille, missä tahansa asiassa), avoimuus, helppo tulla, nimetön asiointi mahdollista… Mitä kaikkea matala kynnys / kynnyksettömyys kattaa ideana? Millaisia keskusteluja asiakaskunnan muotoutumisesta ja laventamisesta Ohjaamoissa on käynnissä?

6 Nuoret Ohjaamon asiakkaina
Millaiset asiakaskuntaa koskevat jaottelut Ohjaamoissa nähdään hyödyllisinä? nuoren tuen tarpeen mukaan: itseohjautuva, vähäistä tukea tarvitseva, ajoittaista tehostettua tukea tarvitseva, tehostettua tukea tarvitseva nuoren tavoitteen mukaan: elämänhallinta, suunnan löytäminen, osaamisen vahvistaminen, työllisyys nuoren tarpeen mukaan: neuvontaa (kevein), ohjausta, valmennusta (vahvin tuki) Tarvitsemme vertailukelpoista ja ajantasaista tietoa Ohjaamon palvelujen käytöstä toiminnan tarpeellisuuden ja hyötyjen osoittamiseksi ja toiminnan juurruttamiseksi Onko teillä jotain kirjaamistapaa kaikista Ohjaamo-käynneistä ja asiakkaista, jonka uskoisit hyödyntävän muitakin Ohjaamoja?

7 Ohjaamo-toiminnan suunnittelu- ja kehittämismuotoja
Yhteistyöverkostolle järjestettävät kehittämispäivät, seminaarit sekä työryhmätoiminta Ohjaamo-tiimin keskinäiset kokoukset, koulutukset ja virkistyspäivät Ohjaamojen ohjausryhmät / organisaatioiden esimiesten yhteispalaverit Yksittäisten organisaatioiden, hankkeiden ja nuorten ohjaus- ja palveluverkoston kanssa järjestettävät tapaamiset sekä tiedottaminen Kuntakierrokset ja seutukunnallinen ja maakunnallinen kehittämistoiminta NUORTEN OSALLISTUMINEN: nuorten haastattelut ja kyselyt, asiakaspalautteet, nuorten osallistuminen viestinnän ja tilojen suunnitteluun, nuorten edustuksellisen ryhmän (oppilaskunta, nuorisovaltuusto) / kohdennetun tuen piirissä olevien kuuleminen, omat ohjausryhmät / osallistuminen yleiseen ohjausryhmään tmv.

8 Seuraava kysely Suppeampi, tämän pohjalta
Pohdittavaksi ja täytettäväksi tiimin kesken Aikataulu: tammikuun vikat viikot (käsittely maaliskuun Ohjaamo-päivillä)


Lataa ppt "Vertaisoppiminen I Mirja Määttä."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google