Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Opintoasiainpäivät 2016 Jarmo Kallunki, Suomen yliopistot UNIFI

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Opintoasiainpäivät 2016 Jarmo Kallunki, Suomen yliopistot UNIFI"— Esityksen transkriptio:

1 Opintoasiainpäivät 2016 Jarmo Kallunki, Suomen yliopistot UNIFI
Erikoistumiskoulutukset osana yliopistojen koulutuksen johtamista ja suunnittelua Opintoasiainpäivät 2016 Jarmo Kallunki, Suomen yliopistot UNIFI

2 Erikoistumiskoulutus koulutusmuotona
Erikoistumiskoulutuksen tavoite on tukea työelämässä jo toimivien asiantuntijoiden ja sellaiseksi tähtäävien osaamisen kehittämistä. Sellaisilla asiantuntijuusalueilla, joilla ei ole markkinaehtoista koulutustarjontaa. Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintokoulutuksen ja täydennyskoulutuksen rinnalle, ja se on tarkoitettu korkeakoulu-tutkinnon jo suorittaneille. Keskeiset piirteet Tutkimusperustaisuus: tutkimukseen ja taiteellisen toiminnan menetelmiin perustuvaa ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistävää koulutusta. Kysyntälähtöisyys: erikoistumiskoulutuksen suunnittelussa tehtävä vahvaa, laajaa ja monitasoista yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Kevyt säädöspohja: erikoistumiskoulutus perustuu yliopistojen / AMK:ien väliseen sopimukseen. Maksullista koulutusta (max 120 €/ op), mutta ei liiketoimintaa – osa rahoituksesta laskennallisen rahoitusmallin kautta.

3 Erikoistumiskoulutus -sopimus
Jokainen erko perustuu yliopistojen / AMK:jen sopimukseen. Sopimuksen osapuolina oltava koulutusvastuullisten enemmistö. Sopimuksessa sovitaan koulutuksen perusteista Koulutuksen nimi Koulutuksen kohderyhmä: kenelle koulutus on tarkoitettu Osaamistavoitteet: mitä koulutuksen suorittanut osaa; tiedot, taidot, valmiudet Asiantuntijuuden osoittaminen: miten osaaminen todennetaan Koulutuksen laajuus (vähintään 30 op) Sopimusvalmistelussa kuultava monipuolisesti ja systemaattisesti työelämän edustajia. Paikallisuus ja valtakunnallisuus. Sekä yksityinen sektori että julkinen sektori.

4 Erikoistumiskoulutuksen osaamistavoitteet
Yliopistojen erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija koulutustaustansa ja työkokemuksensa pohjalta: 1) kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä yliopistolain 7 a §:n 3 momentin mukaisessa sopimusmenettelyssä määritellyllä työelämän osa-alueella; 2) hallitsee asiantuntijaroolin edellyttämän tieteellisammatillisen erikoisosaamisen ja sen yhteydet toimintaympäristöön; 3) pystyy tieteellistä tutkimustietoa tai taiteellisen toiminnan menetelmiä hyödyntäen analysoimaan, arvioimaan ja kehittämään erikoistumisalansa ammatillisia käytäntöjä; 4) kykenee toimimaan yhteisöissä ja -verkostoissa oman erikoistumisalansa asiantuntijana. Asiantuntemus osoitetaan tavalla, joka määritellään yliopistolain 7a§:n 3 momentissa säädetyssä sopimusmenettelyssä.

5 Yliopistojen erikoistumiskoulutukset
Erikoispsykologin koulutukset (5 kpl) Sosiaalityön erikoistumiskoulutukset (5 kpl) Farmasian erikoistumiskoulutukset (2 x 2 kpl) Opettajien erikoistumiskoulutukset (3 kpl) Kunta- ja alueyhteisöjen palveluosaamisen erikoistumiskoulutus Minimalismi mukautuvassa suunnittelussa Opetushallitus pitää rekisteriä olemassa olevista koulutuksista:

6 Yliopistoissa kehittyviä koulutuksia
Monikulttuurisuusasiantuntijan erikoistumiskoulutus Oikeuspsykologian erikoistumiskoulutus Rakennusalan erikoistumiskoulutukset Taidealan erikoistumiskoulutukset Oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutus Merenkulkualan erikoistumiskoulutus Viestintä, media ja muotoilu –hanke Ennakoinnin erityisosaajat

7 Joitain esimerkkejä AMK-sektorilta
Kyberturvallisuuden erikoistumiskoulutus Datakeskuksen kiinteistöasiantuntijan erikoistumiskoulutus Big Data Analytics Haavanhoidon erikoistumiskoulutus Hygieniahoitajan erikoistumiskoulutus Rakennusalan erikoistumiskoulutukset Teatteri-ilmaisun erikoistumiskoulutus Musiikin managerointi Lisäksi 8 muuta

8 Erikoistumiskoulutuksen mahdollisuudet
Työelämässä jo toimineelle (so. opiskelijalle): Johdonmukaisen, henkilökohtaistetun kehittymismahdollisuuden asiantuntijana. Omaan työhön sidostuva ja limittyvä koulutus, jolla myös välitöntä käyttöarvoa. Välineitä analysoida ja kehittää omia työskentelytapoja tutkimustiedon ja taiteellisen toiminnan menetelmien avulla. Asiantuntijaverkoston rakentuminen ja vertaisarviointi. Työnantajille Osaavampia ja suorituskykyisempiä työntekijöitä, joiden osaaminen yltää myös työyhteisön toimintatapojen ja käytäntöjen kehittämiseen (kilpailukyky). Mahdollisuus osallistua ja päästä vaikuttamaan osaamisen kehittämiseen sekä opetussuunnitelman tasolla että koulutuksen toteutuksen tasolla. Koulutuksen sidostuminen työhön parantaa koulutuksen välitöntä käyttöarvoa. Entistä paremmat yhteydet korkeakoulujen osaamispääomaan. Korkeakouluille Paremmat yhteydet työ- ja elinkeinoelämään, säteilevät tutkintokoulutukseen. Uusi väline edistää elinikäistä oppimista ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Tutkintokoulutuksen käyttö osaamisen päivittämiseen vähenee.

9 Erikoistumiskoulutusten koordinaatiohankkeet: Arene ja UNIFI
Viime ja tänä vuonna aktiivisia hankkeita, joiden tarkoitus on tukea erikoistumiskoulutusten käynnistymistä koulutusmuotona. Hankkeiden tuloksia: Koulutusmuodon tunnettuuden edistäminen (seminaarit ym.) Sopimusmalli + ohjeet (kevät 2015) Sopimusvalmistelujen tukeminen Korkeakoulujen ja työelämän yhteistyön edistäminen Erikoistumiskoulutusten käsikirja (syksy 2016) Ks. ja

10 Workshopin kysymykset
Millä tavalla erikoistumiskoulutukset on optimaalisinta sijoittaa osaksi yliopiston koulutuksen johtamisjärjestelmää? Kenen vastuulla mikäkin asia on? Yliopiston keskushallinto Tiedekuntahallinto Oppiaine- / laitoshallinto Muita? Miten yhteistyösuhteet muihin yliopistoihin sekä työ- ja elinkeinoelämään voitaisiin optimaalisesti organisoida? Tavoite: pysyvä ja säännöllinen yhteistyö.


Lataa ppt "Opintoasiainpäivät 2016 Jarmo Kallunki, Suomen yliopistot UNIFI"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google