Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuEija Parviainen Muutettu yli 7 vuotta sitten
1
Suomen Kulttuurirahasto Etelä-Pohjanmaan rahasto
2
Etelä-Pohjanmaan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se perustettiin vuonna 1959, jolloin se kuului Keski-Pohjanmaan rahaston kanssa yhteiseen Pohjanmaan rahastoon. Vuonna 1963 Etelä-Pohjanmaan rahastosta tuli oma rahastonsa. Etelä-Pohjanmaan rahasto tukee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla apurahoja ja palkintoja kerran vuodessa. Etelä-Pohjanmaan rahasto Työtä maakunnan hyväksi
3
Etusijalla ovat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien alueella syntyneet hakijat, alueella tehtävä tai alueeseen kohdistuva tieteellinen tai taiteellinen työ sekä alueelle erityisen merkittävät kulttuuri- ja kehityshankkeet. Etelä-Pohjanmaan rahasto …Työtä maakunnan hyväksi
4
Nimikkorahastot Nimikkorahastot - tahtojen kohtauspaikka Etelä-Pohjanmaan rahaston yhteydessä toimii 31 nimikkorahastoa, jotka perustuvat yksityishenkilöiden ja yhteisöjen tekemiin lahjoituksiin. Rahastoista jaetaan apurahoja niiden ohjesäännöissä määriteltyihin tarkoituksiin. K. G. R. Ahlbäckin rahasto Tukee Etelä-Pohjanmaan maakunnallista ja kunnallista kehittämistyötä palvelevaa tutkimusta. Reino Ala-Kuljun rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Toivo Antilan rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Jouko Eskolan rahasto Tarkoitukseltaan yleinen
5
Nimikkorahastot -tahtojen kohtauspaikka Etelä-Pohjanmaan Maakunta- ja Urheilutalosäätiön rahasto Vaalii ja edistää Etelä-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvan toiminta-alueen sivistyksellisiä ja liikuntakasvatuksellisia tarpeita. Etelä-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto ry:n rahasto Edistää ensisijaisesti Etelä-Pohjanmaan elinkeinoelämää tukevaa yliopisto- ja korkeakoulutasoista opiskelu- ja tutkimustoimintaa ja toissijaisesti rahaston hoitokunnan harkinnan mukaan myös alueen muuta hengenviljelyä. Etelä-Pohjanmaan Säästöpankkien rahasto Tukee Etelä-Pohjanmaan taloudellisia oloja koskevaa tutkimusta.
6
Nimikkorahastot …Nimikkorahastot Maija Haravan rahasto Edistää Etelä-Pohjanmaan historian tutkimusta. Hellin Hokkasen rahasto Edistää Etelä-Pohjanmaan kirjailijoiden ja kuvaamataiteilijoiden työtä sekä Etelä-Pohjanmaan musiikkitaidetta. Iivari ja Jenny Honkolan rahasto Jakaa apurahaa ensisijaisesti yhdelle tai useammalle kuvataiteilijalle ja toissijaisesti muulle taiteilijalle taikka korkeakouluopintoja tai tieteellistä tutkimusta harjoittavalle kuortanelaiselle.
7
Nimikkorahastot …Nimikkorahastot Ritva Hyökyn rahasto Tukee eteläpohjalaista kulttuuria. Impi ja Asko Jokisen rahasto Vaalii karjalaista kulttuuriperinnettä sen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Fanni ja Juho Koiviston rahasto Tukee Etelä-Pohjanmaan yksityismetsätalouden edistämistä tarkoittavaa tutkimusta ja muuta siihen liittyvää toimintaa.
8
Nimikkorahastot …Nimikkorahastot Oili ja Lauri Koiviston rahasto Edistää Pohjanmaan taloudellista kulttuuria. Svante Kurikan rahasto Tukee Etelä-Pohjanmaan tieteellistä tutkimusta sekä Alavuden nuorison korkeakouluopintoja. Oiva Kuusiston rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Kosti Könnin rahasto Tukee Etelä-Pohjanmaan sanomalehdentoimittajien jatkokoulutusta ja edistää Etelä-Pohjanmaan musiikkiharrastuksen, ensisijaisesti kuoro- ja soittokuntamusiikin kehittämistä ja tunnustamista.
9
Nimikkorahastot …Nimikkorahastot Jalo Lahdensuon rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Karl-Johan Lallin rahasto. Edistää tiedettä ja nuorison hyväksi tehtävää työtä. Artturi Leinosen rahasto Edistää pohjalaista kirjallisuutta ja näyttämötaiteita jakamalla Artturi Leinosen palkintoja ja apurahoja. Lääninapurahasto I Edistää ensisijaisesti maa- ja metsätaloudellista tutkimustyötä ja toissijaisesti muutakin tutkimusta.
10
Nimikkorahastot …Nimikkorahastot Panttilan sisarten rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Liisa Peltosen rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Helvi ja Leila Rahkosen rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Pirkko Riipinen-Mustakallion rahasto Tukee lääketieteen tutkimusta ja opiskelua.
11
Nimikkorahastot … Nimikkorahastot Einar Salmen rahasto Tarkoitukseltaan yleinen Viljo Syreniuksen rahasto Edistää tiedettä ja nuorison hyväksi tehtävää työtä. E. M. Tarkkasen rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Väinö Tuomaalan rahasto Tukee eteläpohjalaisen talonpoikaisperinteen tutkimusta ja hyödyntämistä.
12
Nimikkorahastot …Nimikkorahastot Huugo Valppaan rahasto Tukee Etelä-Pohjanmaalla syntyneiden liike- ja talouselämän palvelukseen valmistuneiden nuorten henkilöiden opintoja. Pauli Ylisaaren rahasto Tarkoitukseltaan yleinen. Ensisijaisesti rakennustekniikan ja suunnittelun kehittämiseen pohjalaiseen ympäristöön soveltuvaksi.
13
Toimialueen kunnat 1. Alajärvi 2. Alavus 3. Evijärvi 4. Ilmajoki 5. Isojoki 6. Isokyrö 7. Jalasjärvi 8. Karijoki 9. Kaskinen 10. Kauhajoki 11. Kauhava 12. Korsnäs 13. Kristiinankaupunki 14. Kuortane 15. Kurikka 16. Laihia 17. Lappajärvi 18. Lapua 19. Maalahti 20. Mustasaari 21. Närpiö 22. Seinäjoki 23. Soini 24. Teuva 25. Vaasa 26. Vimpeli 27. Vöyri 28. Ähtäri Keski-Pohjanmaan rahaston kanssa yhteiset: Kruunupyy Luoto Pedersöre Pietarsaari Uusikaarlepyy Etelä-Pohjanmaan rahasto
14
Etelä-Savon rahasto Hoitokunta Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunta koostuu maakunnan eri alojen asiantuntijoista. Puheenjohtaja Matti Jakobsson, professori Varapuheenjohtaja Sulevi Riukulehto, tutkimusjohtaja Anu Elopuro, KTM, varatuomari, yrittäjä Tarja Hautamäki, kulttuuripäällikkö Leea Keto, rehtori, kirjailija Pirjo Laaksonen, professori Virpi Myllymäki, kehittämissuunnittelija Merja Mäkitalo, sosionomi AMK Jaakko Perttu, rehtori Päivi Rintaniemi, tait. maisteri Annakaisa Tavast, viestintäpäällikkö Etelä-Pohjanmaan rahasto
15
Oma kulttuuritoiminta Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston hoitokunta pyrkii rakentamaan eteläpohjalaista kulttuuria aktiivisesti ja pitkäjänteisesti. Oiva Ketonen –luennot Edistetään yhteiskunnallista keskustelua. Yhteistyössä: Vaasan yliopisto Muuttuva Museo Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan paikallismuseotoimintaan keskittyvä hanke (2013-2016) Yhteistyössä: maakuntamuseot Kulttuuritoiminta
16
Apurahat 2015 Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi vuosijuhlassaan Jalasjärvellä 17.5.2015 yhteensä 1 023 000 euroa 126 apurahansaajalle. Näyttelijä-ohjaaja Eija-Irmeli Lahdelle, ”monipuoliselle näyttämötaiteilijalle, teatteritaiteen lähettiläälle” myönnettiin lisäksi 10 000 euron kulttuuripalkinto. Apurahoista taiteen osuus oli 54,1 % ja tieteen 45,5 %. Loput apurahoista kohdistuivat opintoihin. Apurahojen keskikoko kasvoi 8 133 euroon (2014: 7 350 euroa). Apurahat
17
Tieteen apurahat 2015 (Etelä-Pohjanmaan rahasto) Apurahat
18
Taiteen apurahat 2015 (Etelä-Pohjanmaan rahasto) Apurahat
19
Etelä-Pohjanmaan rahaston jakosummat 2005-2015 Etelä-Savon rahasto Apurahat
20
Maakuntarahastot Maakuntarahastojen jakosummat 2015 Apurahat
21
Etelä-Savon rahasto Etelä-Pohjanmaan rahasto Yhteystiedot Asiamies Mika Virkkala 0400 708 941 mika.virkkala@skr.fi Sihteeri Laura Käpyaho 050 374 5345 laura.kapyaho@skr.fi Rahaston toimisto Kauppapuistikko 15 A, 2. krs 65100 Vaasa Etelä-Pohjanmaan Kulttuuririrahaston yhteinen sähköpostiosoite ep@skr.fi www.skr.fi/ep
22
Apurahojen 2016 hakuajat Keskusrahaston haku 1.-30.10.2015 Maakuntarahastojen haku 10.1.-10.2.2016 Apurahat
23
Apurahojen painopistealueet Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston erityisiä painopistealueita vuonna 2016 ovat: Lasten ja nuorten kulttuuri Alueen elinvoimaa ja identiteettiä uudistavat hankkeet Paikallismuseoiden toiminnan elävöittäminen. Apurahat
24
Apurahojen haku Kenelle ja mihin? Apurahoja myönnetään pääasiassa yksityishenkilöille ja työryhmille kaikilla kulttuurielämän aloilla. Työ voi tapahtua kotimaassa tai ulkomailla. Etusijalla ovat maakunnassa tapahtuva tai siihen kohdistuva taiteellinen ja tieteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuuri- ja kehittämishankkeet. Tieteen alojen apurahoja myönnetään ensisijaisesti lisensiaatti- ja väitöskirjatyön tekemiseen sekä muuhun tutkimustyöhön ja jatkokoulutukseen. Kokous- ja luentomatkoja rahoitetaan vain rajoitetusti. Yhteisöt voivat hakea apurahoja lähinnä kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Apurahat
25
Etelä-Savon rahasto Etelä-Pohjanmaan rahasto Apurahat Apurahojen haku Henkilökohtaisen kokovuotisen työskentelyapurahan suuruus on 24 000 euroa. Tohtoreille myönnettävän henkilökohtaisen työskentelyapurahan suuruus on 28 000 euroa. Taiteen apurahat myönnetään ensisijaisesti työskentelyyn, jatko-opintoihin ja erilaisiin hankkeisiin. Akateemisiin perusopintoihin voi hakea apurahaa vasta opintojen loppuvaiheessa, lähinnä lopputyön (esim. pro gradu) erityis- kustannuksiin.
26
Mihin apurahoja ei myönnetä? Rahaston vuosijuhlaan mennessä päättyneeseen työhön Pelkästään painatuskuluihin Äänitteiden monistamiseen Perusopintojen opiskelukuluihin sekä opintoihin sisältyvään opiskelijavaihtoon Työharjoitteluun Post doc –tutkimukseen ulkomailla Julkishallinnon piiriin kuuluville laitoksille ja yhteisöille Voittoa tavoittelevaan liiketoimintaan Sosiaalisin perustein Apurahat Etelä-Pohjanmaan rahasto
27
...Apurahojen haku Erityisapurahat Maakuntarahastoista haettavia erityisapurahoja ovat apurahat kotiseututyöhön sekä lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan ja Kärkihanke-apurahat. Kotiseututyö Maakuntarahastot myöntävät apurahoja kotiseututyön ja paikalliskulttuurin sekä kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyviin hankkeisiin. Kotiseututyöksi katsotaan mm. kotiseudun perinteen tallennus ja sen esitteleminen, paikallisyhteisöjen ja yhdistysten historiikit, paikalliseen kulttuuri- ja luontoympäristöön suuntautuvat hankkeet sekä aiheeseen liittyvät näyttelyt, tapahtumat yms. Paikalliskulttuuriin liittyvää tieteellistä tutkimusta ei katsota kotiseututyöksi. Apurahat
28
...Apurahojen haku Lasten ja nuorten kulttuuritoiminta Apurahoja voivat hakea mm. opettajat tai lapsi-, koululais- ja nuorisoryhmien vetäjät. Apurahoja ei myönnetä julkishallinnon piiriin kuuluville laitoksille tai yhteisöille. Apurahoilla voidaan tukea esim. kerhotoimintaa, lasten ja nuorten taide- ja tiedepäiviä, musiikki- ja teatteriesityksiä tai kuvataide- ja valokuva- projekteja. Apurahoja ei myönnetä leirikouluihin, luokkaretkiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin. Apurahat
29
...Apurahojen haku Kärkihanke Tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin hankkeisiin myönnetään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena Kärkihanke-apurahana. Apurahat
30
Apurahojen haku Apurahaa haetaan seuraavasti: 1. Hakija rekisteröityy verkkopalveluun www.skr.fi/apurahat 2. Hakija täyttää, tallentaa ja lähettää sähköisen hakemuksen verkkopalvelussa 3. Hakija tulostaa, allekirjoittaa ja lähettää paperisen hakemuksen liitteineen Etelä-Pohjanmaan rahastoon. Apurahat
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.