Suomen esihistoria Suomen asuttamisesta historiallisen ajan alkuun Hi5 / Kovalainen
Suomalaisten alkuperä Ihmisasutus levisi Suomeen jääkauden päätyttyä noin 10 000 vuotta sitten. Suomi asutettiin eri suunnista ja maan eri osissa asuttiin toisistaan tietämättä. Suomalaisilla ja saamelaisilla eri alkuperä, molemmat kuitenkin perimältääm länsieurooppalaisia.
Mistä me tulemme? Väestön eriytyminen ajanlaskun alkuun mennessä: rannikon suomalaiset (paljon ulkopuolisia vaikutteita) sisämään lappalaiset (jatkuvuus)
Kivikausi (8500-1700 eaa.) Suomusjärven kulttuuri Kampakeraaminen kulttuuri 5300-3200 eaa. Nuorakeraaminen eli vasarakirveskulttuuri 3200-2300 eaa.
Pronssikausi 1700-500 eaa Pronssiesineet osoitus siitä, että Suomi oli osa Skandinavian vireää kaupankäyntiä (turkis ja meripihka) Asutus vakiintuu
Rautakausi 500 eaa-1150 jaa Alkuvaihe karua, köyhää aikaa Ajanlaskun alussa talous elpyy ja väkimäärä kasvaa (Rooman vaikutus!), uusia asukkaita Asutus sisämaahan laajenee, maanviljely ja karjanhoito yleistyvät Viikinkiaika n. 700–1000-luvuilla