Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Suomen esihistorian suuntaviivoja:

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Suomen esihistorian suuntaviivoja:"— Esityksen transkriptio:

1 Suomen esihistorian suuntaviivoja:
Asutusta Suomessa vähintään jääkauden lopulta, n v. sitten Uusin tutkimus viittaisi vielä vanhemmankin asutuksen mahdollisuuteen, n v. tai jopa v. sitten (ns. susiluola Karijoella) Tämä edellyttäisi Neandertalin ihmisen esiintymistä pohjolassa, EI TODISTETTU! Varsinaisesti vanhimmat asutuksen jäänteet Suomessa n. vuodelta 8900 eKr.

2 Kuka Suomen asutti? Etelässä asutus n. 10 – 11 tuhatta vuotta vanhaa
Pohjoisen Suomen asutuksesta kaksi kilpailevaa teoriaa: 1) Ensimmäiset Suomessa asuneet tulleet Jäämeren rannalta vaikuttaneen ns. Komsan kulttuurin alueelta 2) Asutus on levinnyt Etelästä ja Kaakosta pohjoiseen (esim. Juankoskelta löydetty v. asutuksen jäänteitä) Joka tapauksessa Pohjoinen Suomi asutettu vasta n eKr.

3 Näkökulmia Suomen varhaisvaiheisiin:
Kieltentutkimus: (Fonetiikan prof. Wiik) Kantakielenä ollut uralilainen kantakieli (josta erkaantunut kantagermaani yms. Kielet) Suomen kieleen vaikuttaneet mm. Balttilaiset , germaanit, skandinaavit (viimeisenä ruotsalaiset ristiretkien myötä) Geenitutkimus: (Savontaus & Nevanlinna) DNA – tutkimukset (mitokondrioidit, tuman DNA) => Läntinen ja itäinen vaikutus. Suomalaiset = 25-50% balttilaista, n. 25% siperialaista ja 25-50% germaanista alkuperää Eri malleilla saadaan eri tuloksia Pieni kantaväestö => Tietyt periytyvät sairaudet Arkeologia (Carpelan) Kielellisesti taustamme löytyy Itä-Euroopassa Etnisesti => Skandinavian itäosat, Keski-Eurooppa, Itä/Baltia Onko Suomen kansalla yhtä ”alkukotia”? Historian Prof. Anto Leikola: Yhtä tiettyä alkukotia ei ole. Sitä tuskin on millään kansalla. Suomalaisten juuret Euroopassa ja ugrilaisessa taustassa.

4 Kulttuuri?

5 Suomusjärven kulttuuri:
Vaikutti n – 5100 eKr. (ajoitus päättyy joskus myös lukuun 4200 eKr.) Saanut nimensä Suomusjärveltä löytyneistä esineistä, löytöjä tehty ympäri Suomea Ilmeisesti Baltiasta levinnyt kulttuuri, joka oli melko samankaltainen kaikkialla: Piikiven käyttö suomalaisen kiviaineksen ohella Kaksipuolinen iskentä käyttöesineiden muotoilussa Viimeistely hiomalla Käyttöesineitä tuohesta, nahkoista, kaisloista, pajupunoksista Ilmasto lämpeni koko ajan => Hylkeenpyynti, peurat, karhut, sudet sekä pienet nisäkkäät riistaeläimiksi Myös kalastus tärkeä elinkeino, verkot katiskat. Siis tyypillinen kivikautinen pyyntikulttuuri!

6 Suomusjärven kulttuuri:
Huomaa rantaviivan erilaisuus Mannerjään sulamisvesi kohotti merenpintaa Peruskallio painunut jääkauden aikana alaspäin

7 Kampakeraaminen kulttuuri:
Seuraava vaihe kampakeraaminen kulttuuri, n – 3200 eKr. joka voidaan jakaa varhaiseen tyypilliseen ja myöhäiseen vaiheeseen. Suomessa alettiin käyttää saviastioita Edelleen metsästys pääelinkeino Liikkuminen ruuhilla, suksilla sekä koiravaljakko-reellä Suomenniemen väestö muutama tuhat ihmistä. Nykyistä enemmän saamelais-pohjaista väestöä

8 Kampakeraamisen kulttuurin levinneisyys

9 Nuorakeraaminen kulttuuri ja asbestikeraaminen kulttuuri:
Kampakeraamisen kulttuurin rinnalle saapui Baltiasta nuorakeraaminen kulttuuri, eli ns. vasarakirveskulttuuri (n – 2350 eKr.) Viimeisin kivikautinen kulttuuri oli ns. Kiukaisten kulttuuri n – 1800 eKr. Nuorakeraamisen kulttuurin väestö saapui n eKr. Suomenlahden yli Suomeen. Heidän kielensä Indo-Eurooppalaista, eikä Ugrilaista Ensimmäiset merkit maanviljelys-yrityksistä sekä karjaeläinten hoidosta. Varsinainen maanviljelyskulttuuri Suomeen vasta 1200 – luvulla! Ns. Asbestikeraamisen kulttuurin alueella saven seassa myös asbestijauhetta vahvikkeena

10 Pronssi- ja rautakausi:
Pronssikautta kesti Suomessa n eKr – 500 eKr. Rautakausi alkoi n. 500 eKr, tosin raudantekotaito levisi hitaasti Rautakausi päättyi n välisenä aikana ristiretkiin Vielä vuonna 500 jKr. Suomen väestö korkeintaan Vasta 1200 – luvulla kunnollinen maanviljelyskulttuuri ja väestön kasvua.


Lataa ppt "Suomen esihistorian suuntaviivoja:"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google