Tekijät: JUUSTO JA CALILEI
Irwinin lapsuus ● Antti Yrjö Hammerberg syntyi Hämeenlinnassa 14. Syyskuuta 1943, Höyhensaaren synnytyssairaalassa. Jo kolmen vanhana Antti tapasi Veikko Salmen. He molemmat asuivat Rinkelikadulla. Siitä alkoi pitkä ystävyys.
Irwinin nuoruus ● Antti oli musikaalinen jo nuorena. Hän lauloi ja soitti pianoa ja kitaraa. Vuonna 1960 pojat lähtivät Saksaan hanttihommiin. Siellä syntyi mm. "Rekkamiehen lauantai".
NIMI ● Irwin Goodman-nimen keksi Vexi. Benny Goodmanilla oli nuorempi veli joka soitti saksofonia ja oli hieman huonompi soittaja eikä siksi saanut koskaan soittaa sooloja. Veljen nimi oli Irving Goodman. Tällä nimellä Irwin esiintyikin alkuaikoina kunnes nimi muutettiin hieman enemmän suomiystävällisemmäksi.
Ensimmäinen single ● Monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen Irwin ja Vexi saivat tahtonsa läpi ja ensimmäinen single näki päivänvalonsa vuonna Single oli "En kerro kuinka jouduin naimisiin". Ensimmäinen studioalbumi tehtiin heti seuraavan vuoden alussa ja se menikin heti listaykköseksi.
Kulta-aika alkaa ● Ensimmäinen alamäki koitti 1970 kun väsynyt laulaja ei jaksanut enää säveltää ja rahahommatkin olivat menneet pieleen. Irwin kuitenkin nousi suurempaan suosioon kuin koskaan uudella hitillään "St.Pauli ja Reeperbahn. Tästä alkoi Irwinin kulta-aika.
tuotanto ● Levyjä ja kasetteja ● -irwinismi -poing poing poing ● -ei tippa tapa -kohta taas on joulu ● -osta minut -Las Palmas ● -reteesti vaan -si si si ● -irwin Goodman -häirikkö ● -st. Pauli ja Reeperbahn
kappaleita - Työmiehen lauantaiTyömiehen lauantai - Ei tippa tapa Ei tippa tapa - Homma käyHomma käy - RyysyrantaRyysyranta - Housut poisHousut pois - Siihen aikaan kun isä lampun ostiSiihen aikaan kun isä lampun osti - Kulta, ei syytä huoleenKulta, ei syytä huoleen
kappaleita - St. Pauli ja ReeperbahnSt. Pauli ja Reeperbahn - Joulupukin boogieJoulupukin boogie - Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipoOli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo - Las PalmasLas Palmas - Si si siSi si si - HäirikköHäirikkö - Haistakaa paska koko valtiovaltaHaistakaa paska koko valtiovalta
Rest in peace Antti Yrjö Hammarberg
lähteet Irwin goodman info youtube