Luuk. 20:1-2 Luukkaan evankeliumin 20. luvussa Jeesus yritetään saada ansaan viekkailla kysymyksillä. Jeesus kuitenkin osoittaa Jumalallisen viisautensa.

Esitys aiheesta: "Luuk. 20:1-2 Luukkaan evankeliumin 20. luvussa Jeesus yritetään saada ansaan viekkailla kysymyksillä. Jeesus kuitenkin osoittaa Jumalallisen viisautensa."— Esityksen transkriptio:

1 Luuk. 20:1-2 Luukkaan evankeliumin 20. luvussa Jeesus yritetään saada ansaan viekkailla kysymyksillä. Jeesus kuitenkin osoittaa Jumalallisen viisautensa. Kysymyksiä, esirukousaiheita yms voit lähettää osoitteeseen Kun Jeesus eräänä päivänä taas opetti temppelissä kansaa ja julisti hyvää sanomaa, ylipapit ja lainopettajat tulivat yhdessä vanhimpien kanssa hänen luokseen ja sanoivat hänelle: "Kerro meille, millä valtuuksilla sinä tällaista teet. Kuka on valtuuttanut sinut tähän?" (Luuk. 20:1-2) Jeesuksen julkinen toiminta ja vieläpä temppelialueella herätti kansan johtajissa suuttumusta. Ei kenellä tahansa maallikkosaarnaajalla voinut olla valtuuksia toimia kuten Jeesus toimi. Varsinkin edellisessä luvussa kuvattu rahanvaihtajien ja uhrieläinten myyjien ajaminen pois temppelialueelta oli heille liikaa.

2 Luuk. 20:3-12 Jeesus vastasi heille: "Minäkin teen teille kysymyksen. Sanokaa te minulle, oliko Johanneksen kaste peräisin taivaasta vai ihmisistä." He neuvottelivat keskenään: "Jos sanomme: 'Taivaasta', hän sanoo: 'Miksi sitten ette uskoneet häntä?' Jos taas sanomme: 'Ihmisistä', kansa kivittää meidät, se kun uskoo lujasti, että Johannes oli profeetta." Niin he vastasivat, etteivät tienneet sitä. Silloin Jeesus sanoi: "En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen." (Luuk. 20:3-8) Jeesus tietää, että suoran vastauksen antaminen esitettyyn kysymykseen on turhaa – eivät he kuitenkaan usko. Niinpä Jeesus viittaa Johannes Kastajaan. Johannes Kastajan kaste tavallaan valtuutti Jeesuksen tehtävään – olihan Johannes Messiaan edelläkävijä ja tienvalmistaja. Jos siis kansan johtajat olivat sitä mieltä, että Johanneksen kaste oli taivaasta, silloin Jeesuksen saama valtuutus oli selvä. Mielenkiintoista on, että johtajia ei näytä lainkaan kiinnostavan, mikä asiassa on totuus, vaan ainoastaan erilaisten vastausten seuraukset. Jeesus puhui taas kansalle ja esitti tämän vertauksen: "Mies istutti viinitarhan, vuokrasi sen viljelijöille ja muutti pitkäksi aikaa pois maasta. "Aikanaan hän sitten lähetti palvelijan viinitarhan viljelijöiden luo, jotta nämä antaisivat hänelle osan sadosta. Mutta viljelijät pieksivät palvelijan ja lähettivät tämän pois tyhjin käsin. Silloin omistaja lähetti toisen palvelijan. Viljelijät pieksivät tämänkin, häpäisivät häntä ja lähettivät hänet pois tyhjin käsin. Mies lähetti vielä kolmannen palvelijan, mutta tämänkin he hakkasivat verille ja ajoivat tiehensä. (Luuk. 20:9-12) Vertaus viinitarhasta oli kuulijoille Vanhan testamentin pohjalta selvä: nyt puhutaan Israelista, ja viinitarhan istuttaja on Jumala (lue Jes 5:1-7). Palvelijat ovat Vanhan testamentin profeettoja. Raamattuaan - siis meidän Vanhaa testamenttiamme - lukevat juutalaiset tiesivät hyvin, miten pahoin Jumalan lähettiläitä oli kohdeltu.

3 Luuk. 20:13-19 "Mitä minä teen?' mietti viinitarhan omistaja. 'Minä lähetän sinne rakkaan poikani. Häneen he varmaankaan eivät uskalla koskea.' Mutta kun vuokraajat näkivät pojan, he päättelivät yhdessä: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin saamme hänen perintönsä.' He raahasivat hänet ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet. – Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee heille? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille." (Luuk. 20:13-16) Nyt Jeesus vie kertomusta eteenpäin omaan aikaansa. Hänen aikansa juutalaiset ovat aivan samanlaisia, vieläpä pahempia, kuin Vanhan testamentin aikaiset. Vaikka he tuomitsevat ne, jotka entisinä aikoina hylkäsivät profeettojen sanoman, he kuitenkin hylkäävät ja tappavat viinitarhan omistajan oman pojan. Viinitarhan ulkopuolelle raahaaminen viitannee siihen, miten Jeesus ristiinnaulittiin Jerusalemin muurien ulkopuolella. Nyt kansa tulee kuitenkin saamaan kovan tuomion. Viljelijöitten hengiltä ottaminen ja viinitarhan antaminen toisille viittaa Jerusalemin tuhoon v. 70 jKr ja siihen, miten pakanat kutsutaan osallisiksi Jumalan valtakun- taan. "Ei, ei!" huusi kansa. Jeesus katsoi ihmisiin ja sanoi: "Mitä sitten tarkoittaa tämä kirjoitusten kohta: - Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Kuka ikinä tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja kenen päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." Lainopettajien ja ylipappien teki mieli ottaa Jeesus kiinni siltä seisomalta, mutta he pelkäsivät kansaa. He ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä. (Luuk. 20:17-19) Eivät Jeesuksen kuulijat toki halunneet myöntää olevansa kansa, joka hylkää Jumalansa lähettilään. Jeesus kuitenkin näki jo Vanhan testamentin ennustavan, että niin tulee käymään. Jeesus viittaa Psalmiin 118:22. Jeesuksen vertaus viinitarhan pahoista vuokraajista viittasi erityisesti kansan johtajiin, ja he myös ymmärsivät viittauksen.

4 Luuk. 20:20-26 Lainopettajat ja ylipapit pitivät Jeesusta silmällä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. He pyrkivät saamaan hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat luovuttaa hänet virkavallan käsiin, maaherran tuomittavaksi. Miehet sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut ja opetat oikein. Sinä et tee eroa ihmisten välillä, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Onko oikein, että me maksamme keisarille veroa, vai ei?" Jeesus huomasi heidän juonensa ja sanoi: "Näyttäkää minulle denaarin raha. Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Niinpä he eivät kansan kuullen saaneet Jeesusta kiinni puheistaan. Jeesuksen vastaus sai heidät ymmälle, ja he vaikenivat. (Luuk. 20:20-26) Nyt Jeesus yritetään saada ansaan viekkailla kysymyksillä. Ensimmäinen kysymys on taitavasti laadittu. Jos Jeesus vastaa: ”Kyllä, keisarille kuuluu maksaa veroa”, on helppo käännyttää Jeesusta vastaan isänmaalliset juutalaiset, jotka vihasivat Rooman vallan alla olemista. Jos taas Jeesus sanoo: ”Ei, ei pidä maksaa”, tarvitsee vain vihjata roomalaisille, että Jeesus on kapinoitsija, ja he hoitavat asian. Jeesus on kuitenkin kysymyksen laatijoita viisaampi. Denaarin rahassa oli keisari Tiberiuksen kuva. Keisarin kuvalla varustettu raha kuuluu keisarille. Ihminen taas on Jumalan kuva ja kuuluu siis Jumalalle. Denaari, jossa keisari Tiberiuksen kuva

5 Luuk. 20:27-38 Jeesuksen luo tuli sitten muutamia saddukeuksia, niitä, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: "Opettaja, Mooses on säätänyt näin: 'Jos miehen veli kuolee ja tältä jää vaimo mutta ei lasta, miehen tulee ottaa veljensä vaimo ja hankkia jälkeläinen veljelleen.' Oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon ja kuoli lapsettomana. Silloin toinen otti hänet, sitten kolmas, ja vuorollaan kaikki seitsemän. Kaikki he kuolivat jättämättä jälkeensä lapsia. Lopuksi nainenkin kuoli. Kenen vaimo tämä nainen on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut kaikkien seitsemän vaimona." (Luuk. 20:27-33) Toisen kysymyksen esittävät saddukeukset, juutalainen ryhmittymä, joka piti Raamattunaan ainoastaan Mooseksen kirjoja eikä uskonut lainkaan ylösnousemukseen. Heidän kysymyksensä lähtökohtana on 5. Mooseksen kirjassa (5. Moos. 25:5-10) mainittu lankousavioliitto. Saddukeusten tarkoituksena on osoittaa, että ajatus ylösnousemuksesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä on mahdoton jo pelkästään lankousavioliiton tähden – olisivathan kaikki aviosuhteet sekaisin. Jeesus vastasi heille: "Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia. Ja sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä." (Luuk. 20:34-38) Jeesus vastaa taas kysyjille viisaasti. Ensinnäkin, on väärin ajatella, että ylösnousemuselämässä erialiset ihmisten väliset suhteet olisivat samanlaiset kuin tässä elämässä. Taivaassa elämä on toki ruumiillista, mutta kuitenkin aivan toisenlaista kuin tässä ajassa. Toiseksi, Jeesus viittaa saddukeustenkin Jumalan sanana pitämiin kirjoituksiin – siis Mooseksen kirjoihin -, joissa Jumala sanoo useasti olevansa Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Hän on, ei oli, heidän Jumalansa. Abraham, Iisak ja Jaakob siis elävät.

6 Luuk. 20:39-44 Jotkut lainopettajista sanoivat tähän: "Hyvin vastasit, opettaja." Silloin ei enää kenelläkään ollut rohkeutta kysyä häneltä mitään. (Luuk. 20:39-40) Jeesuksen vastaukset saavat jotkut hänen vastustajistaankin myöntämään hänen viisautensa. Jeesus kysyi heiltä: "Kuinka voidaan sanoa, että Messias on Daavidin poika? Daavid itse sanoo Psalmien kirjassa: - Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle. Daavid siis kutsuu Messiasta herraksi. Kuinka Messias silloin voi olla hänen poikansa?" (Luuk. 20:41-44) Nyt on Jeesuksen vuoro kysyä ja saattaa viisaat lainopettajat ymmälle. Juutalaisten Messias-odotuksen eräs keskeisin piirre oli se, että Messiaan odotettiin olevan Daavidin poika, siis Daavidin jälkeläinen. Eräässä Messias-psalmissa, joka psalmin otsikon mukaan on itsensä kuningas Daavidin kirjoittama (Ps. 110:1), psalmin kirjoittaja – siis Daavid – nimittää Jumalan oikealle puolelle istuvaa Messias-kuningasta kunnoittavasti omaksi herrakseen. Suorastaan mahdotonta taas on ajatella, että isä nimittäisi poikaansa tai ketään jälkeläistään herrakseen. Miten siis on mahdollista, että Messias – Daavidin herra – on samaan aikaan Daavidin poika? Me tiedämme vastauksen. Jeesus on samaan aikaan inhimillisen taustansa puolesta Daavidin poika ja jumallisen syntyperänsä puolesta Jumalan poika ja Daavidin herra (lue Room. 1:3-4).

7 Luuk. 20:45-47 Opetus: Ville Auvinen
Kaiken kansan kuullen Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja nauttivat siitä, että heitä tervehditään toreilla, he istuvat synagogassa mielellään etumaisilla istuimilla ja pidoissa kunniapaikalla, mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." (Luuk. 20:45-47) Edelliset puheensa Jeesus on osoittanut kansan johtajille. Nyt hän puhuu kansalle ja varoittaa johtajista. Jeesus kritisoi heitä muuallakin ennen kaikkea uskonnollisesta ulkokultaisuudesta. Heidän uskonnon harjoittamisen motiivinsa ovat itsekkäät. He pystyvät pettämään ihmisiä, mutta Jumala näkee sydämet.