Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Tentti.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Tentti."— Esityksen transkriptio:

1 Tentti

2 Tentti Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla.
Tentti kestää kolme tuntia. Tule paikalle viimeistään noin 15 minuuttia ennen tentin alkua, koska tentti pyritään aloittamaan tasalta. Poistua voi aikaisintaan, kun tentin alusta on kulunut puoli tuntia. Ensimmäisen salista poistuneen jälkeen tenttiin ei enää oteta mukaan myöhässä paikalle tulleita. Viimeisen viidentoista minuutin aikana tentistä ei saa poistua. Tuolloin paikalla olevien opiskelijoiden tulee istua paikallaan tentin loppuun saakka, jotta työrauha säilyy. Tehdään sähköisesti mikroluokkien Windows-koneilla. Omia koneita ei saa käyttää. Tentissä käytetään erillistä tentti-WETOa, joka on osoitteessa weto-exam.uta.fi.

3 Tentti Tiedonhaku verkosta on sallittua.
Kaikki kurssin sivujen kautta saatava materiaali (luentorunko ja esimerkit) on täysin vapaasti käytettävissä samoin kuin kurssin WETO-sivujen kautta saatavat mallivastaukset ja omat ratkaisut. Google ja muut hakukoneet ovat käytettävissä. Tavallista tenttiä koskevat säännöt pätevät edelleen. Erityisesti viestintä muun muassa tietokonetta tai puhelinta käyttäen muiden henkilöiden kanssa on kiellettyä tentin aikana. Esimerkiksi sähköpostia tai pikaviestimiä ei saa käyttää. Tenttiin ei saa tuoda kirjoja eikä maksullisia sähköisiä kirjoja saa käyttää. Paperille tehdyt omat muistiinpanot ovat sallittuja. Esimerkiksi paperille tulostettu luentorunko omilla merkinnöillä on sallittu. NetBeans, VS Code ja vastaavat kehitysympäristöt on kielletty.

4 Tentti Kynän ja kumin käyttö on sallittua ratkaisun hahmottelussa.
Sääntöjen rikkominen katsotaan vilpiksi, joka johtaa tentin ja kurssisuorituksen hylkäämiseen. Kysy heti, jos arvelet jonkin lähteen käytössä olevan ongelma Älä kokeile onneasi. Osaamisen lähde on edelleen tenttijä itse. Tentissä pitää osata soveltaa kurssilla opittua. Tehtäviin ei pitäisi olla saatavilla suoria vastauksia verkosta. Verkosta löydettyä vastausta ei saa palauttaa sellaisenaan. Ohjelma on aina kirjoitettava itse ja koodin on oltava aina sellaista, että tekijä osaa selittää lause lauseelta mitä ohjemassa tapahtuu. Tentistä ei pääse läpi, jos luottaa siihen, että vastaukset ovat verkossa. Paras tapa valmistautua tenttiin on ratkaista mahdollisimman paljon harjoitustehtäviä ja tutustua mallivastauksiin.

5 Tentti Pisteitä on mahdollista saada vaikka WETOn testit epäonnistuisivat. Opettaja arvioi myös kaikki WETOn hylkäämät vastaukset. Älä siis luovuta, vaikka testit eivät menisi läpi. Henkilöllisyys todistetaan tentistä poistuttaessa opiskelijakortilla. Kortin puuttuessa käy kuvallinen henkilötodistus tai ajokortti. Tarkemmat tenttiohjeet julkaistaan kurssin kotisivuilla ennen tenttiä. WETOon tulee lopputentin tapainen sähköinen mallitentti, jolla voi harjoitella tenttiä varten. Tenttikysymykset jaetaan vain paperilla. Tentti-WETOn verkko-osoite on annettu tehtäväpaperissa. Älä hätäile, vaikka tilanne voi olla uusi. Tenttivalvojat avustavat, jos esimerkiksi Mac-järjestelmää normaalisti käyttävälle kurssilaiselle tulee ongelmia Windowsin komentoikkunassa.

6 Lopputentti Lopputentti on tiistaina 23.10. klo 17–20.
Muista ilmoittautua, koska konepaikkoja on rajatusti. Löydät linkin ilmoittautumislomakkeelle kurssisivuilta. Lue ohjeet ennen ilmoittautumista. Peru ilmoittautuminen ja ilmoittaudu uudelleen, jos haluat vaihtaa tilaa. Ilmoittautuminen on auki sunnuntaihin klo saakka. Turhaan varattu tenttipaikka on pois joltakulta muulta. Muista perua ilmoittautuminen, jos et pääsekään lopputenttiin.

7 Tenttialueeseen ei kuulu
Vuokaaviot. (Näistä ei kysytä, mutta ovat tietysti hyviä ratkaisujen hahmottelussa.) Tulostus erikoismerkeillä ja edistyneempi tulosteiden muotoilu. (Jos tarvitaan, niin annetaan esimerkki.) Alkeistyyppien arvoalueet. Kahden komplementti, ali- ja ylivuoto. Bittioperaatiot. Scanner-luokka. Yhdistetyt sijoitusoperaatiot +=, -=, *=, /= ja %=. Ehto-operaattori (?:). Pakkaukset. Math. (Jos luokkaa tarvitaan, niin käytöstä annetaan esimerkki.) Uudelleenohjaus.

8 Uusintatentti Kurssilla on kaksi uusintatenttiä.
Uusintatenttien ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Myös uusintatentit ovat sähköisiä.

9 Tentin arvostelu Saatava vähintään puolet pisteistä (≥ 12 pistettä).
Harjoitusaktiivisuudesta saa hyvityspisteitä seuraavasti: 40% +0p, 60% +1p, 70% +2p ja 80% +3p. Hyvityspisteet huomioidaan vain, jos tenttipisteitä on vähintään puolet pisteiden kokonaismäärästä. Kirjoita kunkin tiedoston yleiseen kommenttiin nimesi. Kommentoi koodiasi muuten vain kodissa, jossa teet jotain yllättävää ja ajattelet selityksen olevan paikallaan. Käytä näin säästyvä aika esimerkiksi ratkaisujesi testaamiseen.


Lataa ppt "Tentti."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google