Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014"— Esityksen transkriptio:

1 Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014
(Valtionavustus koulupäivän liikunnallistamiseen) Hakuaika Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on:
erilaisten toimintamallien löytäminen erityisesti terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseksi suositusten mukaiseksi edistää tasa-arvoisia, yhdenvertaisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia sekä ehkäistä liikunnasta syrjäytymistä ja edistää terveyserojen (ml. sosioekonomiset erot) kaventamista Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

3 Avustuksen hakuaika lukuvuodelle 2014-2015 on alkanut
Hausta on ilmoitettu kuntien liikuntatoimelle, koulutoimelle, sekä viime vuonna avustetuille muille tahoille Hakuohjeet ja hakulomake löytyvät opetus- ja kulttuuriministeriön Internet sivulta osoitteesta: Hakemukset toimitetaan Etelä-Suomen aluehallintovirastoon (postileima) mennessä Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

4 Avustuksen hakemien ja käyttäminen
Avustuksen hakijana voivat olla kunnat, kuntayhtymät ja järjestöt. Avustusta ei myönnetä suoraan kouluille Avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla toiminnan vakiinnuttaminen osaksi avustuksen saajan normaalia toimintaa. Avustusta myönnetään samaan toimintaan pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

5 Hyväksyttäviä avustuksella tuettavia menoja ovat mm.
ohjaajapalkkiot, ohjaajien koulutus, liikuntavälineet, ohjaajien matkakulut ja muista kuin kunnan tai toiminnan järjestäjän omista tiloista aiheutuneet vuokrat. Avustusta ei voi käyttää sellaisiin kuluihin, jotka eivät suoraan edistä lasten ja nuorten päivittäistä liikuntaa, kuten yksittäisiin tapahtumiin, rakentamiskuluihin tai kokous- ja toimistokuluihin. Avustusta ei myöskään voi käyttää vakinaisten viranhaltijoiden palkkakuluihin. Avustuksella ei tueta kilpaurheilu- tai valmennustoimintaa Avustuksella ei tueta opetushallituksen tukemaa koulujen liikuntakerhotoimintaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

6 ESIMERKKIHANKE Hankkeen rahoitus Rahan käyttö
Kunnan/järjestön omarahoitus €, josta omaa rahaa € ja kunnan/järjestön työntekijöiden laskennallinen työpanos € Valtionavustus € Yht € Rahan käyttö Tuntiohjaajien palkkakulut € Välinehankinnat € Tilavuokrat (muut kuin kunnan omistamat tilat) € Ohjaajien koulutuskustannukset € Matkakulut € Yht € Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

7 Rahalla avustettiin Etelä-Suomessa yhteensä 36 hanketta (hakijoita 60)
Lukuvuodelle lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksiin saatiin Etelä-Suomeen € Rahalla avustettiin Etelä-Suomessa yhteensä 36 hanketta (hakijoita 60) Tämän lisäksi varsinaisessa Liikkuva Koulu -ohjelmassa on mukana Etelä-Suomesta neljä kuntaa (Espoo, Helsinki, Kouvola, Nastola) ja niitä on avustettu tänä lukuvuonna eurolla Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen suuruus oli vuonna 2013 noin 20-50% hankkeen kustannusarviosta Hankkeen ensimmäisenä vuonna myönnetään suurempi avustus ja avustus pienenee seuraavina vuosina Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

8 Valtio käyttää liikunnan avustuksiin veikkausvoittovaroja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

9 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustukset 2013
KUNTA HAKIJA HANKE MYÖNNETTY AVUSTUS Forssa Forssan kaupunki FoKa-LIIKKEELLÄ 5 000 € Hamina Haminan kaupunki Haminan liikkuvat koulut 6 000 € Hanko Hangon kaupunki Kerhotoiminta 3 000 € Heinola Heinolan kaupunki Liikuttavan hyvä kaupunki Helsinki Sykki ry Sporttivälkistä sporttipassiin 4 000 € Englantilaisen koulun säätiö Liikkuva koulu 7 000 € Hyvinkää Hyvinkään kaupunki Värinää välkkäreille ja liikkuvat Puolimatkan ja Hyvinkäänkylän koulut Hämeenlinna Lasten Liikunnan Tuki ry. Lukuja liikkuen - tavuja touhuten Iitti Iitin kunta Eskarit ekaksi Imatra Imatran kaupunki Kaikki liikkumaan - lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Imatralla 2013 Karkkila Karkkilan kaupunki Karkkila - Lisää liikuntaa lasten koulupäivään, osa 2 Kerava Keravan kaupunki Keravan liikkuva koulu Kirkkonummi Kirkkonummen kunta Kirkkonummen Liikkuva koulu -hanke Kotka Kotkan kaupunki Koulupäivän liikunnallistaminen Kouvola Kouvolan kaupunki Lasten liikkumisen edistäminen varhaiskasvatuksen ja muissa alle kouluikäisten verkostoissa Kärkölä Kärkölän kunta Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

10 Lahti Lahden kaupunki Lahden koulupäivien liikunnallistaminen Lapinjärvi Lapinjärven kunta Yläkoulu ja lukio liikkeelle 4 000 € Lappeenranta Itä-Suomen suomalais- venäläisen koulun säätiö Imatran ISK liikkuvaksi kouluksi Lappeenrannan kaupunki Liikkuva Lappeenranta Lohja Lohjan kaupunki Liikkeelle - Lohjan lasten ja nuorten liikunnan kehittämishanke Luumäki Luumäen kunta Liikkuva koulu 7 000 € Myrskylä Myrskylän kunta Minä ja meidän perhe jumppaa Nurmijärvi Nurmijärven kunta Hyvinvointia liikunnasta Porvoo Porvoon kaupunki Action! 3 000 € Pyhtää Pyhtään kunta Potkua pyhtääläisiin lapsiin ja nuoriin Rautjärvi Rautjärven kunta Liikettä päivään -hanke Riihimäki Riihimäen kaupunki Hyvinvoiva lasten ja nuorten Riihimäki Ruokolahti Ruokolahden kunta Savitaipale Savitaipaleen kunta Savitaipaleen Liikuttavat Koulut 6 000 € Sipoo Sipoon kunta Liikuntaa ja seikkailua Sipoon päiväkoteihin 9 000 € Taipalsaari Taipalsaaren kunta Taipalsaaren liikkuva koulu Tammela Tammelan kunta Liikkuva tammelalainen lapsi ja nuori -hanke Vantaa Vantaan kaupunki Liikuntaa nuorille Liikkuva koulu -toiminnan laajentaminen Vihti Vihdin kunta Liikkuva aikuinen - liikkuva lapsi YHTEENSÄ Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

11 Liikuntaviranhaltijoiden seminaari
Hämeenlinna AVIt Ajankohtaista Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

12 VALMISTEILLA OLEVA LIIKUNTALAKI Mikä muuttuu?
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

13 2) KUNTIEN AVUSTUKSET - rakentamistuet, päätökset huhti- toukokuussa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

14 Avustus maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla, päätökset
Avustus kunnille aikuisten terveyttä edistävän liikunnan paikalliseen kehittämiseen, päätökset mennessä Avustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen (myös koulupäivän liikunnallistamiseen tähtäävät hankkeet), hakuaika ja päätökset toukokuun loppuun mennessä Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue

15 3) KUNTARAKENNEMUUTOS JA LIIKUNTA
- Kuntien henkilöstö? Liikuntapaikkojen määrä? Liikuntapaikkojen käyttömaksut? Kuntien investoinnit ennen kuntaliitoksia? Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ilpo Piri, Opetus ja kulttuuri -vastuualue


Lataa ppt "Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google