Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
RASISMIN VASTAINEN TYÖ PUNAISESSA RISTISSÄ
MITÄ RASISMI ON? RASISMIN VASTAINEN TYÖ PUNAISESSA RISTISSÄ
2
Punaisen Ristin kansainvälinen liike
Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liike on perustettu suojelemaan ihmishenkiä ja terveyttä, vahvistamaan ihmisten välistä kunnioitusta sekä estämään ja vähentämään inhimillistä kärsimystä. Toimii 190 maassa - Jäseniä noin 97 miljoonaa. Selkärankana kaikkialla vapaaehtoiset – koko maailmassa 1,3 miljoonaa.
3
Erityinen tunnus ja tehtävä
Maailmanlaajuinen järjestö, joka toimii paikallisesti. Olemme valmiiksi paikalla sodan syttyessä tai katastrofin sattuessa. Jäämme edelleen paikalle, kun maailman huomio on jo muualla. Vapaaehtoisten olemassa olo jokaisessa maassa takaa myös se, että akuutissa kriisitilanteessa auttajat ovat heti läsnä eli kyseisen maan vapaaehtoiset aloittavat avustustoiminnan ja vasta päälle, viiveellä, tulee kansainvälinen, muista kansallisista yhdistyksistä lähetettävä avustustyövoima ja –materiaali. Rauhanjärjestö, jolla on pääsy keskelle pahimpia sotatilanteita. Coca-Colan ohella maailman tunnetuin tunnus, symboloi humanitaarista apua ja turvaa. Puolueettomuus ja Geneven sopimukset takaavat pääsyn vaikeillekin alueille.
4
Punaisen Ristin periaatteet
INHIMILLISYYS Tarkoituksena on suojella elämää, terveyttä ja ihmisarvoa. TASAPUOLISUUS Kärsimyksen lievittäminen vain avun tarpeen perusteella. PUOLUEETTOMUUS Järjestö pidättäytyy kannanotoista vihollisuuksien yhteydessä eikä milloinkaan sekaannu poliittisiin, aatteellisiin, uskonnollisiin tai kansallisiin ristiriitoihin. RIIPPUMATTOMUUS Liike on itsenäinen ja päättää itse toiminnastaan. VAPAAEHTOISUUS Vapaaehtoisjärjestö, jonka toiminta on pyyteetöntä. YKSEYS Kussakin maassa voi olla vain yksi yhdistys jonka on avoin kaikille. YLEISMAAILMALLISUUS Kansalliset yhdistykset ovat tasavertaisia.
5
Miksi Punainen Risti vastustaa rasismia
Rasismi lietsoo vihaa ja luo eriarvoisuutta ihmisten välille Rasismi kieltää yhtäläiset ihmisoikeudet Rasistinen ajattelu on ristiriidassa Punaisen Ristin inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta korostavien periaatteiden kanssa
6
PUNAISEN RISTIN TEHTÄVÄNÄ on edistää ihmisten välistä ymmärrystä, ystävyyttä, yhteistyötä ja pysyvää rauhaa. Rasismi on ajattelutapa, joka lietsoo vihaa ja luo eriarvoisuutta ihmisten välille sekä kieltää jokaiselle yhtäläisesti kuuluvat ihmisoikeudet. Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta. Emme myöskään halua piiloutua puolueettomuuden periaatteen taakse, silloin kun puolustamiamme yhteiskunnallisia arvoja vastaan hyökätään. Siksi Punainen Risti sanoutuu irti kaikenlaisesta rasismista ja toimii rasismia vastaan teoin ja sanoin. Suomen Punainen Risti
7
RASISMIN MÄÄRITTELY Rasismi on toimintaa tai rakenteita, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan heidän todellisen tai oletetun etnisen tai ryhmä-identiteettinsä tai eroavaisuuksien perusteella. Rasistisia tekoja ovat kaikki teot toisia ihmisiä kohtaan, jotka tehdään siksi, että toista ihmistä pidetään alempiarvoisena henkilön etniseen taustaan liittyvän ominaisuuden (kulttuuri, uskonto, pukeutuminen) takia. Suomen Kuvalehden kysely rasistisista asenteista, elokuu 2015: ( b425ad )
8
Rasismin ilmeneminen Rasistisia tekoja voi olla monenlaisia: väkivalta, katse, poissulkeminen, Myös rasistinen huutelu ja puhe on rasistinen teko Tyypillisesti julkisilla paikoilla, liikennevälineissä, ravintoloissa (tai niiden ovella), työyhteisöissä, perusopetuksessa jne. Lisäksi myös yleiset toimintatavat tai yhteiskunnan rakenteet voivat olla rasistisia. (piilorasismi, rakenteellinen rasisismi) Esimerkki 1: kaikilta työnhakijoilta vaaditaan yhtäläisesti erittäin hyvää suomen kielen taitoa, vaikka kaikissa töissä sellaista ei todellisuudessa tarvita. Esimerkki 2: Suomeen muuttaneiden perheiden Suomessa syntyneet lapset ohjataan koulussa automaattisesti suomi toisena kielenä (S2) opetukseen, vaikka he voisivat osallistua normaaliin äidinkielen opetukseen.
9
Katseet Välinpitämättömyys
Kommentit Yleistäminen Sanavalinnat Väkivalta Kiusaaminen Vitsit
10
Rasismin ilmeneminen Videoita
Espanjan Punainen Risti: ENNAKKOLUULOT, OLETUKSET Ei rasismille! Asennetalkoot Engl. tekstillä:
11
LÄHDE: http://eirasismille
12
Rasismi voi olla järjestäytynyttä
16
Syksy 2015 Suomessa
17
TYÖKALUJA RASISMINVASTAISEEN TYÖHÖN
Mitä minä voin tehdä?
18
ASENNETYÖKALU Tiivis paketti niistä perusteista, miksi rasismia tulisi vastustaa ja miksi rasismin vastaista työtä järjestöissä tehdään. Ohjeiden tavoitteena on antaa taustatietoa ja näkökulmia siihen, kuinka reagoida asiallisesti ja turvallisesti rasistiseen ja syrjivään kielenkäyttöön tai käytäntöön, joita kuka tahansa saattaa arjessa kokea. Ladattavissa även på svenska
19
RASISMIIN PUUTTUMISEN TREENIKEHÄ
Kaikille sopiva, iloinen ja energinen työpaja. Hyödyntää toiminnallista Forum-teatterimenetelmää. Opit tunnistamaan rasismia. Saat tietoa ja kokemuksia siihen puuttumisesta. Painopisteenä ovat arkiset tilanteet esimerkiksi julkisilla paikoilla. Voit tilata Treenikehän omaan yhteisöösi (työpaikka, oppilaitos, yhdistys, harrastusporukka jne.). Treenikehä kestää 2-3 tuntia ja mukaan mahtuu noin 10–20 osallistujaa.
20
R-sana pop-up -keskustelumalli
Malli, joka tukee rasismin käsittelyä erilaisissa ryhmissä (myös vertaisryhmät). Malli on joustava ja sisältää erilaisia mahdollisuuksia, joita voidaan toteuttaa kohderyhmän ja olosuhteiden mukaisesti. Sopiva aika keskustelulle on h. Voit tilata tätä
21
ILMOITA RASISMISTA! Ohjaus- ja neuvontapalvelua rasismia kohdanneille henkilöille. Voit luottamuksellisesti kertoa mitä sinulle on tapahtunut. Kirjaamme tarinasi järjestelmäämme, neuvomme sinua mikäli kaipaat tukeamme ja kokoamme vuosittain raportin aiheesta. Raportin tarkoitus on nostaa esille Suomessa esiintyvän rasismin eri ilmenemismuotoja
22
Media ja medialukutaito
Valtamedia vs. valemedia
23
Valtamedia – luotettavina pidetyt mediat ja viranomaistahot
Kotimaiset lähteet Ulkomaiset lähteet Viranomaislähteet Televisio Radio Printti Verkkosivut Sosiaalinen media: Facebook Twitter Instagram Google Plus Snapchat Whatsapp Blogit Vlogit Muut sosiaalisen median kanavat Mainokset (piilomainonta) Elokuvat
24
Valemedia – propaganda ja lähteiden vääristely
Kotimaiset lähteet Ulkomaiset lähteet YouTube Radio Printti Verkkosivut Sosiaalinen media Facebook Twitter Instagram Snapchat Whatsapp Blogit Vlogit Muut sosiaalisen median kanavat
25
Kenen vastuulla julkaiseminen on? Mieti mitä, miten ja missä kirjoitat
Valtamedioissa vastuu on aina vastaavalla päätoimittajalla Toimittajan nimi on aina näkyvissä Yksityishenkilöillä on aina vastuu omista julkaisuistaan Facebook –yhteisön ylläpitäjä on vastuussa julkaisuista ja keskusteluista Yksityishenkilö on myös vastuussa esim. oman Facebook –seinänsä julkaisuista Mietitkö mitä ja miten kirjoitat? Pohditko mitä julkaiset tai jaat sosiaalisessa mediassa? Kaikki mikä on laissa kiellettyä, on kielletty myös internetissä Sananvapaus Vastuu sananvapaudesta Sanoista tekoihin? Rikoslaki
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.