Toimeentulotuen menot 2011 Hannele Tanhua 28.3.2015 Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua1.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Toimeentulotuki 2012 Ari Virtanen THL1.
Advertisements

Perusterveydenhuolto 2012
Toimeentulotuen menot 2010 Ari Virtanen.
Leikkaukset koulutuksesta ja tutkimuksesta. Leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen tällä hallituskaudella Leikkauksia on tehty • laskennallisista valtionosuuksista,
Sosiaalimenot ja rahoitus 2010
Työuran pituus Ydinindikaattorit
Kotihoidon laskenta Päivi Tossavainen Raija Kuronen.
Toimeentulotuen vuositilasto 2010 Ari Virtanen.
Perinataalitilasto − synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet
Köyhyys ja asuminen Vuokra-asumisen tulevaisuus Suomessa -seminaari
Alkoholijuomien kulutus 2010 Marke Jääskeläinen Sirpa Virtanen
Tuula Kuoppala ja Salla Säkkinen
Venäjän merkitys kyselyn perusteella on ollut kasvussa: Tänä vuonna sen ilmoitti merkittävimmäksi ulkomaalaisten vieraiden lähtömaaksi jo 70 prosenttia.
Raskaudenkeskeytykset 2010 – ennakkotiedot Anna Heino Mika Gissler.
 Ulkomaankauppa on aina ollut merkityksellistä Suomelle.  Kokonaisvienti nelinkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2008 asti.  Tavaroiden ja palveluiden.
Innovaatiotilastot 2012 ja Pohjois-Savon ja Kuopion seudun asema Lähde: Tilastokeskus, tutkimus- ja kehittämistoiminta (tietokanta) Tekes, Teknologiateollisuus.
Bruttokansantuote maakunnittain 2000–2011 Euroa/asukas
Ikääntyneiden palvelut 2010 – Kuntakyselyn osaraportti Riikka Väyrynen.
Alkoholijuomien kulutus 2012 Tuomo Varis Sirpa Virtanen
Minne menet kansalaisopisto? Helsinki Jyrki Sipilä Helsingin aikuisopisto.
Lasten päivähoito 2011 – Tilastoraportti 30/20121 Lasten päivähoito 2011 Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala.
Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2014
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2013 Riikka Väyrynen ja Raija Kuronen Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut
Tuula Kuoppala ja Salla Säkkinen
Steriloinnit 2012 Anna Heino & Mika Gissler.
Toimeentulotuki 2013 Ari Virtanen THL1.
Päihdehuollon huumeasiakkaat 2010 Tuula Väänänen.
Lasten päivähoito Kuntakyselyn osaraportti / Salla Säkkinen1 Lasten päivähoito 2013 Kuntakyselyn osaraportti Salla Säkkinen.
Lasten päivähoito 2010 Kuntakyselyn osaraportti Salla Säkkinen
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2010 Aune Flinck, Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala.
Raskaudenkeskeytykset 2013 Anna Heino & Mika Gissler.
Sosiaalinen luototus2010 – Kuntakyselyn osaraportti Esa Arajärvi.
Sosiaalinen luototus Kuntakyselyn osaraportti Ari Virtanen THL1.
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2012/Tilastoraportti 15/20131 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2012 Aune Flinck, Tuula Kuoppala ja Salla.
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011/Tilastoraportti 15/20121 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2011 Aune Flinck, Tuula Kuoppala ja Salla.
Vastasyntyneet 2010 Eija Vuori Mika Gissler.
Kuntouttava työtoiminta 2010 – Kuntakyselyn osaraportti Esa Arajärvi.
Aluetilinpito Lähde: Tilastokeskus/Tuotannon ja työllisyyden aluetilit
Yksityinen palvelutuotanto sosiaali- ja terveyspalveluissa 2009
Sosiaalimenot ja rahoitus 2009 Esa Arajärvi, Nina Knape.
Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala
Perinataalitilasto − synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011 Päivi Tossavainen Raija Kuronen.
Sosiaalimenot ja rahoitus 2012 Hannele Tanhua, Nina Knape Tilastoraportti 4/2014. Suomen virallinen tilasto, Sosiaalimenot. THL
Yksityiset sosiaalipalvelut 2010 Riikka Väyrynen.
Toimeentulotuen menot 2012 Hannele Tanhua THL1.
Toimeentulotuen menot 2013 Ari Virtanen THL1.
Alkoholijuomien hintakehitys 2010 Marke Jääskeläinen
Alkoholijuomien kulutus 2011 Tuomo Varis Sirpa Virtanen
Kotihoidon laskenta Riikka Väyrynen Raija Kuronen.
Hedelmöityshoitotilastot 1992–2010 Mika Gissler Anna Heino.
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2010 Riikka Väyrynen Raija Kuronen.
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2013
Hedelmöityshoidot 2011–2012 Anna Heino & Mika Gissler.
Toimeentulotuen vuositilasto 2011 Hannele Tanhua THL1.
Sosiaalimenot ja rahoitus 2011 Esa Arajärvi, Nina Knape
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2011
Lasten päivähoito 2010 Salla Säkkinen ja Tuula Kuoppala
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2010 Petri Matveinen Nina Knape.
Sosiaalimenot ja rahoitus 2014 Hannele Tanhua, Nina Knape Tilastoraportti 2/2016. Suomen virallinen tilasto, Sosiaalimenot. THL
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2014 Petri Matveinen Nina Knape.
Toimeentulotuen menot 2015 Hannele Tanhua Toimeentulotuen menot 2015 / Hannele Tanhua
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2015
Hannele Tanhua & Sirkka Kiuru
Terveydenhuollon menot ja rahoitus 2015
Perusterveydenhuollon vuodeosastohoito vuosina 2015–2016
POHJOIS-POHJALAISTEN HYVINVOINTI: 4. Taloudellinen toimeentulo
Minna Joensuu/ Espoon kaupunki
Toimeentulotuki 2012 Ari Virtanen THL.
Minna Joensuu/ Espoon kaupunki
Esityksen transkriptio:

Toimeentulotuen menot 2011 Hannele Tanhua Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua1

Toimeentulotuen menot (vuoden 2011 hinnoin), toimeentulotukea saaneet kotitaloudet ja työttömien määrän vuosikeskiarvo* koko maassa vuosina 1990– Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua 2

Toimeentulotukea saavien kotitalouksien vuosittainen tukimäärä (käyvin hinnoin, € / kotitalous) maakunnittain 2010– Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua3

Vuosittaisen toimeentulotuen määrä toimeentulotuen muodon mukaan kunnan asukasta ja vastaavaa toimeentulotukea saavaa kunnan kotitaloutta kohden Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua 4 Manner- Suomi Perus- toimeentulo- tuki Täydentävä toimeentulo- tuki Muu toimeentulo- tuki Yhteensä Tuki / kuntalainen (asukas) 107 €10 €4 €121 € Tuki / kyseistä tukea saava kotitalous 2365 €515 €573 €2486 €

Toimeentulotuen menot 2011 Toimeentulotuen menot vuonna 2011 olivat yhteensä 647,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 menot olivat 631,6 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen menot vähentyivät edellisvuodesta reaalisesti noin prosentin (inflaatio 3,4 prosenttia). Toimeentulotukea saavia kotitalouksia oli vuonna 2011 arviolta Vuonna 2010 tukea sai noin kotitaloutta. Toimeentuloa saavien kotitalouksien määrä väheni edellisvuodesta arviolta kaksi prosenttia. Toimeentulotuen suuruus tukea saavaa kotitaloutta kohden on lisääntynyt ja siitä onkin tullut osalle saajistaan entistä pitkäaikaisempi tukimuoto. Toimeentulotuen bruttomenoista 88 prosenttia oli perustoimeentulotukea ja noin 8 prosenttia täydentävää toimeentulotukea. Muuta toimeentulotukea annettiin noin 3 prosenttia. Tilastoraportti 10/2012 ( ) Toimeentulotuen menot / Hannele Tanhua5