Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond
Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond, Tilastokeskus
Yritysten investoinnit Suomessa ovat reaalisesti lähes 6 miljardia euroa alemmat kuin 2008 Tuotannolliset sekä tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit Suomessa Miljardia euroa, vuoden 2016 hintatasossa 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito
Yritysten investoinnit Suomessa ovat kehittyneet selvästi heikommin kuin kilpailijamaissa 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: OECD, Economic Outlook (June 2017)
Teollisuuden ja teknologiateollisuuden investoinnit Suomessa eivät lupaa pitkäkestoista vahvaa kasvua Tuotannolliset sekä tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus (kansantalouden tilinpito), EK:n investointitiedustelu (kesäkuu 2017)
Työvoimakustannusten nopea kasvu on heikentänyt yritysten kykyä investoida Suomessa Käyvin hinnoin, indeksi, 2008=100 26.8.2019 Teknologiateollisuus *) Sekä palkat että t&k-investoinnit sisältävät t&k –henkilöstön palkkamenot. Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito
Teknologiateollisuuden ja koko teollisuuden liikevaihto Suomessa 26.8.2019 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuuden ja palveluiden liikevaihtoindeksit Lähde: Macrobond, Tilastokeskus
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Tilastokeskus, Teknologiateollisuus ry:n henkilöstötiedustelu
Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: II,2017 / II,2016 II,2017 / I,2017 Vientiin: +60 % +31 % Kotimaahan: +15 % +8 % Yhteensä: +47 % +25 % *) Pl. metallien jalostus ja pelialan ohjelmistoyritykset 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017.
Teknologiateollisuuden* tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: 30.6.2017 / 30.6.2016 30.6.2017 / 31.3.2017 Vientiin: +25 % +14 % Kotimaahan: -1 % +2 % Yhteensä: +18 % +10 % *) Pl. metallien jalostus ja pelialan ohjelmistoyritykset 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.6.2017.
Elektroniikka- ja sähköteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: II,2017 / II,2016 II,2017 / I,2017 Vientiin: +11 % +4 % Kotimaahan: +45 % +30 % Yhteensä: +18 % +9 % 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017.
Elektroniikka- ja sähköteollisuuden tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: 30.6.2017 / 30.6.2016 30.6.2017 / 31.3.2017 Vientiin: +8 % +4 % Kotimaahan: +26 % +27 % Yhteensä: +11 % 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.6.2017.
Kone- ja metallituoteteollisuuden uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: II,2017 / II,2016 II,2017 / I,2017 Vientiin: +113 % +53 % Kotimaahan: +3 % +7 % Yhteensä: +86 % +45 % 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017.
Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: 30.6.2017 / 30.6.2016 30.6.2017 / 31.3.2017 Vientiin: +31 % +17 % Kotimaahan: -10 % -2 % Yhteensä: +23 % +14 % 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.6.2017.
Metallien jalostuksen liikevaihto Suomessa 26.8.2019 Teknologiateollisuus Kausipuhdistettu liikevaihdon arvoindeksi Lähde: Macrobond, Tilastokeskus
Metallien jalostuksen tuotannon määrä Suomessa 26.8.2019 Teknologiateollisuus Kausipuhdistettu teollisuustuotannon volyymi-indeksi Lähde: Macrobond, Tilastokeskus
Suunnittelu- ja konsultointialan uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: II,2017 / II,2016 II,2017 / I,2017 Vientiin: -28 % -46 % Kotimaahan: +11 % +1 % Yhteensä: +5 % -8 % 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017.
Suunnittelu- ja konsultointialan tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin Yhteensä 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: 30.6.2017 / 30.6.2016 30.6.2017 / 31.3.2017 Vientiin: +78 % +2 % Kotimaahan: +4 % Yhteensä: +15 % 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.6.2017.
Tietotekniikka-alan uudet tilaukset Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: II,2017 / II,2016 II,2017 / I,2017 Yhteensä: -1 % -12 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto huhti-kesäkuu 2017.
Tietotekniikka-alan* tilauskanta Suomessa Miljoonaa euroa, käyvin hinnoin 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Muutos: 30.6.2017 / 30.6.2017 30.6.2017 / 31.3.2017 Yhteensä: -2 % -5 % *) Pl. pelialan ohjelmistoyritykset 26.8.2019 Teknologiateollisuus Lähde: Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedustelun vastaajayritykset, viimeisin tieto 30.6.2017. Teknologiateollisuus