Spinoza vapaudesta (Etiikan viides kirja)

Esitys aiheesta: "Spinoza vapaudesta (Etiikan viides kirja)"— Esityksen transkriptio:

1 Spinoza vapaudesta (Etiikan viides kirja)

2 Etiikan viidennen kirjan esipuhe
”Siirryn lopulta etiikan toiseen osaan, joka käsittelee vapauteen johtavia keinoja eli tietä sinne. Tässä kirjassa käsittelen järjen kykyä ja osoitan, mitä järki mahtaa affekteille, ja edelleen, mitä on mielen vapaus eli autuus. Näistä seikoista tulemme näkemään, kuinka paljon viisas on tietämätöntä kykenevämpi.” Tähän saakka Spinoza on käsitellyt etiikan perusteita, metafysiikkaa, fysiikkaa, mielenfilosofiaa ja oppia affekteista. Nyt hän on valmis miettimään sitä mikä on viisaus, joka liittyy edellisiin asioihin, mutta on silti niistä erillinen. On myös huomattava, että kun hän aiemmin sanoi affekteja voivan hillitä vastakkaisilla ja voimakkaimmilla affekteilla, tässä hän puhuu siitä miten niitä voidaan kontrolloida järjen avulla. Ohimennen mainitaan mielen vapaus eli autuus, joka on yksi kiistellyimpiä aiheita Spinoza-tutkimuksessa.

3 Edeltäjät nippuun Esipuheessa Spinoza puhuu affektien hillitsemisen tarpeellisuudesta ja keskustelee stoalaisten yrityksistä tässä suhteessa: ”Stoalaiset…olettivat affektien riippuvan täysin meidän tahdostamme ja meidän voivan hallita niitä ehdoitta. Kun kokemus kuitenkin selvästi osoittaa päinvastaista, joutuivat stoalaiset sen takia (eivätkä suinkaan periaatteidensa pakottamana) myöntämään että affektien hillitseminen vaatii melko lailla harjaannusta ja ponnistelua.” Tämän jälkeen Spinoza esittelee Descartesin näkemyksiä Sielun passioissa ja kritisoi niitä varsin jyrkästi. Esimerkiksi näin: ”Tahtoisin kovasti tietää, minkä asteista liikettä mieli pystyy kohdistamaan tuohon käpyrauhaseen ja kuinka suurella voimalla se pystyy pitämään asennossaan. En näet tiedä, pyörittääkkö mieli tätä rauhasta nopeammin vai hitaammin kuin elonhenget, ja voisiko ulotteiset kappaleet olla syynä siihen, että ne passioliikkeet, jotka olemme mitä kiinteimmin yhdistäneet lujiin arvostelmiin, taas erkaneva noista arvostelmista.”

4 Rationaalinen terapia
Adekvaatti tieto on hyvin erilaista kuin kuvittelun hallitsema tieto, joka perustuu ruumiin vaikutuksiin. Voidaan kuvitella asioiden olevan kontingentteja, mutta adekvaatilla tiedolla tiedetään että ne ovat välttämättömiä. Voidaan kuvitella asioiden olevan lyhytkestoisia, mutta adekvaatisti tiedämme niiden olevan ikuisia. Spinozan mukaan adekvaatti näkemys luonnosta, itsestämme ja tunteistamme muuttaa noita tunteita kvalitatiivisesti ja tekee meistä niiden isännän pikemmin kuin niin, että olemme niiden vallassa. Tätä voidaan sanoa Spinozan rationaaliseksi terapiaksi. Spinoza käsittelee tätä asiaa kolmeessa vaiheessa. Ensin hän puhuu siitä mitä tapahtuu kun saavutamme adekvaattia tietoa jostakin affektista E5p1-p4). Sitten hän esittelee vastalääkkeistä haitallisille passioille (E5p5-10) ja lopulta Spinoza argumentoi sen puolesta, että mitä enemmän ymmärrämme sitä enemmän rakastamme Jumalaa (E5p11-20). Viidennen kirjan loppupuoli käsittelee sitten autuutta.

5 Tunteiden ymmärtäminen
”Jos irrotamme sielunliikkeen tai affektin ulkoisen syyn ajatuksesta ja yhdistämme sen toisiin ajatuksiin, silloin tähän ulkoiseen syyhyn kohdistuva rakkaus tai viha raukeaa samoin kuin näistä affekteista syntyvä sielun horjunta.” (E5p2) Ajatus on se, että kun jonkin ulkoisen syyn idea poistetaan, ei määritelmän mukaan jää rakkautta tai vihaa tätä syytä kohtaan. ”Affekti, joka on passio, lakkaa olemasta passio heti, kun muodostamme siitä kirkaan ja selvän idean” (E5p3) Irroittaminen ja yhdistäminen näyttää liittyvän tiedostukseen. Eli jos saamme muodostettua adekvaatin idean jostakin passiosta, se lakkaa olemasta negatiivinen affekti, joka orjuuttaa meitä ja muuttuu positiiviseksi tunteeksi, joka edistää toimintavoimaamme.

6 Esimerkkinä viha ja rakkaus
Saatamme kuvitella vihaavamme jotakin henkilöä, mutta kun saamme muodostettua adekvaatin idean vihamme todellisesta syystä, huomaamme että ao. henkilö ei ole sen kohde tai että vihamme perustui väärille olettamuksille. Samalla vihan affekti affekti häviää ja se muuttuu positiiviseksi, esimerkiksi rakkaudeksi. Spinoza sanoo kohdassa E5p4 korollaari ettei ole ainoatakaan affektia, josta emme voisi muodostaa jotain selvää ja kirkasta käsitystä. Seuraavissa väitelauseissa Spinoza kvalifioi tätä toimintaa. Kohdassa E5p5 hän sanoo, että parhaiten pystytään vaikuttamaan läsnä olevaan asiaan: ”Kun kuvittelemme olion sellaisenaan, ei välttämättömänä, ei mahdollisena eikä satunnaisena, niin sitä kohtaan tunnettu affekti on – muiden asianhaarojen pysyessa samoina – kaikkein voimakkain.”

7 Affektit ja välttämättömyys
Pystymme suhtautumaan realistisemmin affekteihin kun ymmärrämme, että oliot ovat välttämättömiä luonnonilmiöitä (E5p6). Tämä myös tarkoittaa, että kärsimme niistä vähemmän eli negatiiviset affektit vähentävät toimintavoimaamme vähemmin kuin jos pitäisimme olioita kontingentteinä. Ulkoiset oliot aiheuttava meissä väistämättä jonkin verran surua ja kun hyväksymme sen välttämättömyyden, asia vaikuttaa meihin vähemmän voimakkaasti. Toisin sanoen meidän on opeteltava luopumaan asioista: ”Havaitsemme näet miten jotain menetettyä hyvää koskeva suru lievenee heti, kun menetyksen kärsinyt ihminen miettii sitä, ettei mitenkään olisi voinut pitää hallussaaan kyseistä hyvää.” (E5p6 huomautus) Siis läheisen ihmisen kuolema vaikuttaa meihin vähemmän voimakkaasti kun hyväksymme, että se oli välttämätön tapahtuma ja kuuluu luonnonjärjestykseen. Pystymme ikään kuin ymmärtämään surun, sen metafyysisen taustan.

8 Adekvaatti idea ja affektit
Kun ymmärrämme adekvaatista jonkin olion, tunteemme sitä kohtaan on vähemmän voimakas kun ymmärrämme sen mikä se on tai sen miksi se tekee niin kuin se tekee. Ymmärrämme myös taustaprosessin eli miksi se vaikuttaa meihin niillä affekteilla mitkä ovat kyseessä eli miksi koemme iloa tai surua suhteessa asianomaiseen olioon. Näin voimme kontrolloida asianomaisia affekteja paremmin ennen kuin ne saavat meidän valtaansa. Pitää huomata, että itse asia ei tässä muutu eli jos läheinen kuolee ja ymmärrämme sen välttämättömäksi, itse tapahtuma tapahtuu joka tapauksessa. Surumme tai vihamme kohde vain muuttuu – jos aiemmin se kohdistui esimerkiksi autoilijaan, jonka auton alle läheinen jäi, nyt se kohdistuu aluksi koko maailmankaikkeuteen tai Jumalaan, johon liitämme determinismin, joka liittyi tapahtumaan. Mutta kun hyväksymme sen väistämättömyyden ja siihen liittyvät metafyysiset syyt, voimme korvata vihan ja surun jollakin muulla positiivisemmalla tunteella.

9 Valtamme asioihin Joku nykypsykologi voisi analysoida tilannetta niin, että osa tuntemastamme surusta liittyy siihen, että tunnemme syyllisyyttä tapahtumasarjasta, kuvittelemme että meidän olisi pitänyt olla läsnä tai että olisimme voineet jotenkin vaikuttaa tapahtumasarjaan. Kun ymmärrämme, ettemme olisi voineet asialle mitään, niin surumme lieventyy. Tällä näkemyksellä on kuitenkin vanhempi tausta stoalaisuudessa. Epiktetos sanoo, että meidän on turha tuntea tuskaa asioista joille emme voi mitään kuten oma kuolemamme. Spinozalla ymmärrys tästä kuuluu osana idean adekvaattisuuteen. Kun meillä on adekvaatti idea jostakin tapahtumasta, siihen liittyy tietoisuus meidän omasta osuudestamme siinä.

10 Syiden yhteisvaikutus
”Affekti, joka liittyy useisiin ja erilaisiin syihin, joita tajunta tarkastelee samanaikaisesti itse affektin kanssa, on vähemmän haitallinen ja kärsimme siitä vähemmän, ja itse kukin sitä aiheuttavista syistä vaikuttaa meihin vähemmän kuin jokin toinen yhtä voimakas affekti, joka liittyy yhteen ainoaan tai muutamaan harvaan syyhyn.” (E5p9) Jos menetämme läheisemme ja sen syynä on jokin yksi syy, esimerkiksi henkirikos, affekti on hyvin voimakas. Jos taas tapahtumaan vaikuttaa erilaisia yhteenliittyneitä syitä, esimerkiksi erilaisia tauteja, joiden yhteisvaikutus aiheuttaa kuoleman, meidän on helpompi hyväksyä tapahtuman väistämättömyys ja affektimme on vähemmän raju.

11 Passioiden ennaltaehkäisy
”Niin kauan kuin meillä ei ole mitään täydellistä tietoa affekteistamme, on paras mitä voimme tehdä, että laadimme itsellemme oikean elämäntavan eli tietyt elämänsäännöt, jotka painamme muistiimme ja joita sovellamme elämässä usein kohtaamiimme erityisiin tapauksiin, jotta nämä säännöt vaikuttaisivat monipuolisesti kuvittelukykyymme ja olisivat meillä aina käsillä. Niinpä esimerkiksi olen esittänyt sen elämänsäännön, että viha tulee voittaa rakkaudella tai jalomielisyydellä eikä vastavuoroisella vihalla.” (E5p10) Lisäksi voimme tähdätä siihen, että tunnemme asiat adekvaatilla tiedolla niin pitkälle kuin mahdollista, siis nähdä miten ne seuraavat Jumalan attribuuteista.

12 Adekvaatti tieto Jumalasta
Kun mielesämme on idea ruumiin muutoksista, se voi olla epäadekvaatti tai adekvaatti. Useimmiten se on epäadekvaatti, esimerkiksi silloin kun olemme affektien vaikutusten alaisina. Silti jokaisesta ruumiin muutoksesta on periaatteessa mahdollista muodostaa adekvaatti idea. Kun tämä tapahtuu, tiedämme myös, että kaikki ruumiin muutokset johtuvat Jumalasta eli kaikki ruumiin, joka on substanssin ulotteisuuden attribuutin tila, muutokset juontavat lopulta syynsä Jumalasta. ”Mieli pystyy saamaan aikaan sen, että kaikki ruumiin vaikutukset eli ideoiden kuvat viittaavat Jumalan ideaan”. (E5p14)

13 Rakkaus Jumalaan Kun koemme iloa, siihen liittyy idea Jumalasta sen syynä. Siten määritelmän mukaisesti rakastamme Jumalaa. ”Se, joka ymmärtää itsensä ja omat affektinsa selvästi ja kirkkaasti, rakastaa Jumalaa, ja sitä enemmän, mitä enemmän hän ymmärtää itsensä ja omat affektinsa.” (E5p15) Koska kaiki ruumiin vaikutukset viittaavat Jumalaan, ei ole ihme, että Spinoza mukaan Jumala on jatkuvasti päällimmäisenä mielessämme (E5p16). Hän sanoo jopa, että kukaan ei voi vihata Jumalaa (E5p18). Tämä seuraa kyllä ihan loogisesti, sillä Jumalan idea liittyy iloon kun taas suruun se ei liity ja viha on yksi surun muoto.

14 Persoonaton Jumala Jumala itse ei taas voi tuntea tunteita, sillä tunteet muodostuvat ruumiin vaikutusten kautta eikä Jumalalla ole ruumista. Siten Jumala on tässä mielessä persoonaton toisin kuin kristillinen Jumala – Jumala ei vihaa tai rakasta eikä suosi jotakuta toisen kustannuksella tästä syystä. Samasta syystä meidän ei tarvitse pelätä Jumalan tuomiota tai rangaistusta kuoleman jälkeen. Hänen systeemissään Jumala on voiman, ilon ja rakkauden lähde eikä häntä tarvitse pelätä. Spinozan mukaan tämä on innostava doktriini, sillä luonto on neutraali. Mitä enemmän opimme tuntemaan sitä ja ymmärrämme itse olevamme sen osa, sitä enemmän toimintavoimamme lisääntyy ja tunnemme iloa, mihin liittyy rakkaus Jumalaan. Tämä rakkaus on epäitsekästä, sillä tiedämme, ettei vastarakkautta voi odottaa (E5p19). Kun passiot katoavat mielestämme, sen täyttää tämä ilon täyttämä rakkaus Jumalaa kohtaan.

15 Korkein hyvä Mitä usempi ihminen saavuttaa tämän järjenmukaisen elämän, sitä suurempi yhteinen hyvä koittaa : ”Tätä Jumalaan kohdistuvaa rakkautta eivät kateus tai mustasukkaisuus pysty tahrimaan, vaan se kukoistaa sitä enemmän, mitä useamman ihmisen kuvittelemme olevan yhdistyneitä Jumalaan saman rakkauden sitein.” (E5p20) Rakkaus Jumalaan on siis korkein hyvä. Spinoza tiivistää asiat hyvin E5p20 todistuksessa: ”Tämä rakkaus Jumalaan on korkein hyvä, jota järjen ohjeiden mukaan voimme haluta, ja se on kaikille ihmisille yhteinen, ja me haluamme että kaikki nauttisivat siitä; siispä kateuden affekti ei pysty tahraamaan sitä, eikä myöskään mustasukkaisuuden affekti; vaan päinvastoin se kukoistaa sitä enemmän, mitä useamman ihmisen kuvittelemme siitä nauttivan. M.O.T.”

16 Autuus Etiikan loppu (E5p21-42) käsittelee ikuisuutta ja autuutta ja se on epäilemättä vähiten ymmärretty osa hänen filosofiastaan. Ei ole vieläkään varsinaista konsensusta mitä Spinoza tässä osassa tarkoittaa ja yksi tunnettu Spinoza-skolaari, Jonathan Bennett on pitänyt doktriinia yksinkertaisesti epäonnistuneena. Näyttää lisäksi siltä, että tässä osiossa on joukko ristiriitaisia väitteitä, paitsi keskenään, myös suhteessa Spinozan muuhun filosofiaan, erityisesti ensimmäisen kirjan metafysiikkaan Seuraan yhtä tulkintalinjaa, joka rakentaa kaksoisaspektiteorian varaan, mutta muitakin on, esimerkiksi Viljasen aktiiviseen toimintavoimaan perustuva näkemys tai Rutherfordin näkemys, jossa kolmannen asteen tiedon tuo autuuden yhdessä eräiden muiden näkemysten kanssa.

17 Intuitiivinen tieto Kolmannen lajin tieto saa siis alkunsa Jumalan attribuuttien olemuksen adekvaatista tiedostamisesta ja ulottuu olioiden olemuksen adekvaattiin tiedostamiseen. Se siis saa alkunsa adekvaatista tiedosta ja päättyy adekvaattiin tietoon. Voimme olla varmoja, että koko prosessi on adekvaattinen eikä siinä ole sijaa kuvittelulle. Voidaan kuitenkin kysyä miten tämä eroaa järjestä eli toisen asteen tiedosta? On hyödyllistä verrata Spinozan näkemystä Descartesin erotteluun deduktiivisen ja intuitiivisen tiedon välillä. Deduktio etenee askel kerrallaan ja vaatii aikaa ja muistia. Intuitio on vuorostaan välitön johtopäätös, jossa nähdään loogiset suhteet ja implikaatiot välittömästi, yhdellä kertaa. Tämä on tietenkin korkeamman asteen tietoa, sillä eri askeleiden välillä on aina erehtymisen vaara. Intuitiivisella tiedolla Spinoza ilmeisesti tarkoittaa juuri tälläistä väläyksenomaista näkemistä, jossa kaikki oliot nähdään johtuvan Jumalasta ja samalla nähdään koko maailmankaikkeus sellaisena kuin se todellisuudessa on ilman mitään kuvittelun siihen mukaantuomaa.

18 Muutama tekstikohta ”Mitä enemmän ymmärrämme yksittäisiä olioita, sitä enemmän ymmärrämme Jumalaa” (E5p24) ”Mitä paremmin mieli pystyy ymmärtämään olioita kolmannen lajin avulla, sitä enemmän se haluaa ymmärtää olioita juuri tällä tiedostuksen lajilla”. (E5p26)

19 Yksilöolemukset Tulee helposti vaikutelma, että maailman olemus nähdään yhdellä kertaa, mutta todellisuudessa kyse on kuitenkin olioiden olemuksista, siis jokaisen olion erikseen, joka koostuu sen pyrkimyksestä säilyä olemuksessaan. Nämä olemukset kuuluvat ajattomasti ulotteisuuden attribuuttiin, joka sisältää myös sellaisten olioiden olemuksen, jotka eivät ole enää aktuaalisesti olemassa (esimerkiksi dinosaurukset). Jokainen ihminen on vastaavalla tavalla läsnä ulotteisuuden attribuutissa ja tämän vuoksi myös vastaavasti ajattelun attribuutissa eli Jumalalla ajattelevana olentona on idea jokaisesta ihmisestä. Kun meillä on intuitiivista tietoa, nähdään olemukset adekvaatisti suoraan ulotteisuuden ja ajattelun attribuuteissa. Nähdään oman olemuksen sisältyvän Jumalan mahtiin ja toisaalta Jumalan mahdin ilmenevän omassa olemuksessamme. Kun tämä tapahtuu, oma mielemme tulee osittain adekvaatiksi ideaksi.

20 Ikuisuus Asioiden tunteminen järjen kautta tuo mukanaan tietynlaisen ikuisuuden – tiedämme asiat sellaisena kuin ne ovat. Tämä ei kuitenkaan ole kovin selkeää. ”Mitään, mitä mieli ymmärtää ikuisuuden kannalta, se ei ymmärrä sen johdosta että käsittää ruumiin nykyhetkisen aktuaalisen olemassaolon, vaan koska se käsittää ruumiin olemuksen ikuisuuden kannalta.” (E5p29) Toisin sanoen jos näemme ruumiin kolmannen lajin tiedolla, sen olemuksen kuuluvana ulotteisuuden attribuuttiin, käsitämme asian ikuisuuden kannalta. Käsitämme sen kuuluvan Jumalaan, olevan osa Jumalan ulotteisuuden attribuuttia. Tämä eroaa sellaisesta ajattelusta, jossa ruumiin tilan katsotaan kuuluvan johonkin hetkeen.

21 Mielen ikuisuus ”Ihmismieli ei voi täydelleen tuhoutua ruumiin myötä, vaan siitä jää jotain, mikä on ikuista.” (E5p23) Se jokin ikuinen, joka mielestä jää jäljelle, ilmaisee nimenomaan ruumiin ikuista olemusta. Yksi tapa ajatella tätä on perustaa tieto yhteisiin käsityksiin, jotka ovat toisen asteen tiedon eli järjen perusta ja jotka koskevat niitä tapoja, joilla Jumala toimii. Mieli voi tuntea nämä tavat vain ruumiin kautta, josta sen ideat tulevat ja koska ruumiin vaikutuksissa tuntuvat Jumalan toimintatavat.

22 Autuus Jumalassa olemisesta
Siinä määrin kuin mieli tuntee yhteisiä käsityksiä, ne muodostavat ruumiin olemuksen. Mitä enemmän asioita tunnetaan järjen kautta, sitä enemmän mieli koostuu yhteisistä käsityksistä (jotka ovat peräisin ruumiin olemuksesta). Ne ovat ideoita Jumalan toimintatavoista ja heijastelevat niitä tapoja, joilla olemme Jumalassa ja joilla Jumala on meissä. ”Sikäli kuin mielemme tiedostaa itsensä ja ruumiin ikuisuuden kannalta, on sillä välttämättä tietoa Jumalasta ja se tietää olevansa Jumalassa ja tulevansa käsitetyksi Jumalan kautta.” (E5p30) Siis se, että tiedän olevani Jumalassa seuraa siitä, että tiedän miten ruumiini olemus seuraa ikuisesti Jumalan mahdista samaan tapaa kuin kolmion kulmien summa seuraa yksittäisten kulmien suuruudesta. Ja tätä on Spinozan mukaan autuus, mielen ikuisuus.

23 Mielenrauha kolmannen lajin tiedon kautta
Ikuisuuden kannalta tiedostaminen on siis intuitiivista, kolmannen lajin tietoa, jossa ei enää vaadita deduktiivisia askeleita, vaan kaikki nähdään yhdellä kertaa väläyksenomaisesti. ”Tästä kolmannesta tiedostuksen lajista syntyy korkein mahdollinen sisäinen mielenrauha [acquiescentia].” (E5p27)

24 Jumalan intellektuaalinen rakastaminen
Mielenrauhan lisäksi autuudesta syntyy myös tunne eli rakkaus Jumalaa kohtaan. Rakkauden määritelmä on ilo tai mielihyvä, johon liittyy ulkoinen syy ja tässä tapauksessa ulkoinen syy on Jumala. ”Iloitsemme kaikesta, minkä ymmärrämme kolmannen tiedostuksen lajin avulla ja nimenomaan niin, että siihen liittyy idea Jumalasta syynä.” (E5p32 korollaari) Tässä opissa on kuitenkin se ongelma, että näimme aiemmin ilon tai mielihyvän olevan siirtymistä vähemmästä täydellisyydestä suurempaan täydellisyyteen. Mutta ikuisuudessa ei voi olla tälläistä temporaalista siirtymistä. Spinozan mukaan vaikka siirtymää ei olekaan, mieli voi silti iloita täydellisyydestä. ”Vaikka tällä Jumalaan kohdistuvalla rakkaudella ei ole alkua, on sillä kuitenkin kaikki rakkauden täydellisyydet…jos siis ilo on siirtymistä suurempaan täydellisyyteen, täytyy autuuden tosiaan olla sitä, että mielessä hallussaan täydellisyys itse.” (E5p33 huomautus)

25 Rakkaus Jumalaan ja Jumalan rakkaus
Jumalan intellektuaalinen rakastaminen poikkeaa tavallisista tunteista sikäli, että se on ikuinen (E5p33) eivätkä siihen vaikuta muut affektit (sillä ne tulevat vain ruumiin muutosten kautta) (E5p34). Ihmisen rakkaus Jumalaan on samanlaista kuin Jumalan rakkaus itseään kohtaan (E5p35 & E5p36). Tällä tavoin Spinoza saa vielä vakuutettua lukijoilleen, että determinismistä huolimatta Jumala silti välittää ihmisistä: ”Tästä seuraa, että Jumala rakastaa ihmisiä, sikäli kuin hän rakastaa itseään, ja edelleen, että Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan ja mielen intellektuaalinen rakkaus Jumalaa kohtaan ovat yksi ja sama asia.” (E5p36 korollaari) Tämä kuulostaa kyllä oudolta sikäli, että Jumalahan ei ole persoona. Pikemmin kai tarkoitetaan, että intellektuaalinen rakkaus Jumalaan saa vastakaikua sikäli, että rakkaudellamme on kohde, joka tuottaa meille intellektuaalista iloa.

26 Garrettin tulkinta Don Garrett: “Spinoza on the Essence of the Human Body and the Part of the Mind That is Eternal” (teoksessa Koistinen (ed.), Cambridge Compantion to Spinoza’s Ethics) Keskeiset doktriinit ovat seuraavat: 1) Jumalassa on idea jokaisen ihmisen ruumiin formaalisesta olemuksesta (joka on ääretön modus) 2) Idea ihmisruumiin formaalisesta olemuksesta säilyy ruumiin tuhoutumisen jälkeen ja tämän vuoksi osa ihmismielestä on ikuinen (siten ruumiin formaali olemus on äärellisen ihmisruumiin perusta ja myös mielen ikuisuutta koskevien ideoiden lähde) 3) Mitä enemmän viisautta ja tietoa ihmisessä on, sitä suurempi osa ihmismielestä on ikuinen (siis suurin osa mielestä häviää ruumiin myötä, mutta pieni osa mielestä jää elämään ikuisesti ja pääsee osaksi Jumalallista tietoa, joka tapahtuu kolmannen tiedostuksen lajin myötä)

27 Etiikan loppusanat ”Nyt olen todennut kaiken, mitä halusin osoittaa mielen vallasta affekteihin sekä mielen vapaudesta. Siitä ilmenee mihin kaikkeen viisas pystyy ja kuinka paljon parempi hän on tietämätöntä, jota vain himot liikuttavat…joskin tie, jonka olen osoittanut johtavan tähän, näyttää sangen vaikealta, on se silti löydettävissä. Niin kovin harvoin eteen osuvan asian pitääkin kai olla vaikea. Jos näet pelastus olisi käsien ulottuvilla ja löytyisi ilman suurta vaivannäköä, kuinka silloin useimmat laiminlöisivät sen? Mutta kaikki erinomainen on yhtä vaikeata kuin harvinaistakin.” (E5p42 huomautus)