Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Ruoka Taustaa ruokailutapojen muutoksille Suomessa Perheiden määrä on lisääntynyt vuodesta 1970 yli 200 000:lla. Yhä harvempi kuuluu useamman henkilön.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Ruoka Taustaa ruokailutapojen muutoksille Suomessa Perheiden määrä on lisääntynyt vuodesta 1970 yli 200 000:lla. Yhä harvempi kuuluu useamman henkilön."— Esityksen transkriptio:

1

2 Ruoka

3 Taustaa ruokailutapojen muutoksille Suomessa Perheiden määrä on lisääntynyt vuodesta 1970 yli 200 000:lla. Yhä harvempi kuuluu useamman henkilön muodostamaan perheeseen. Lapsiperheiden osuus perheistä laskenut toistakymmentä prosenttia 30 vuodessa. Naisten työssä käynti on vaikuttanut ruokatalouteemme jo pitkään. Ulkomaalaista alkuperää olevien osuus väestöstä lisääntyy. Oletetaan (Väestöliitto1998), että vuonna 2030 maassamme olisi 200.000 -300.000 ulkomaalaista.

4 Miehet Pyramidi 1 Lähde: Tilastokeskus 1960 2000 2030 naisia2,30 miehiä2,14 yht.4,44 milj. naisia2,65 miehiä2,53 yht.5,18 milj. naisia2,67 miehiä2,58 yht.5,25 milj. 250 000 150 000 ikä 50 000 Naise t

5 VOIMISTUVAT ARVOT JAMERKITYS RUUAN YHTEYDESSÄ Essence; halu palata perusasioihin Hearth; perheen ja kodin merkitys kasvaa Earth; huoli ympäristöstä lisääntyy Whole Being; Kehon, mielen ja sielun tasapaino Ethic Syömisestä saatava tyydytys korostuu. Ruuan laatu ja tuoreus ensiarvoisia. Perhe syö yhdessä, sosiaalinen yhteenkuuluvuus tärkeää. Luonnollisesti tuotettujen elintarvikkeiden suosio kasvaa Kiinnostus funktionaalisiin elintarvikkeisiin, ruokien lääkkeenomaisiin vaikutuksiin ja ravinnepitoisiin ruokiin lisääntyy Halutaan ostaa sellaisten yritysten tuotteita, jotka tiedetään yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisiksi

6 19981994 1988 n=469 n=412 n=297 % % % 27 30 40 31 30 26 42 40 33 Aineiston rakenne Painotettu vastaamaan perheenemäntärakennetta iän ja asuinpaikkakunnan tyypin mukaan Pyramidi toteutuu: vanhimman ikäluokan osuus kasvaa Aikakauslehtien Liitto Gallup Media 2001 n=400 % Alle 34 v.26 35-49 v.30 50 v. -44

7 Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Perheen ruokailutavat Lämpimän ruoan rooli, välipalat, leivonta Ei kuvaaKuvaa hyvin * 2001 vain töissä

8 Suhtautuminen ruokaan ja ruoanlaittoon Laadulliset tekijät Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Ei kuvaaKuvaa hyvin

9 Suhtautuminen ruokaan ja ruoanlaittoon Taloudellisuus, suunnitelmallisuus Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Ei kuvaaKuvaa hyvin

10 Suhtautuminen ruokaan ja ruuanlaittoon Vaivattomuus, perinteisyys Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Kuvaa hyvinEi kuvaa

11 Suhtautuminen ruokaan ja ruuanlaittoon Kokeileminen, alkuperä Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Ei kuvaaKuvaa hyvin

12 Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Ruokaostot ja ruokatalous Kanta-asiakkuus Ei kuvaaKuvaa hyvin

13 Suurimmat erot suhtautumisessa ruokaan ja ruoanlaittoon Erotus, %-yksikköä Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Alle 34-vuotiasYli 50-vuotias

14 Suhtautuminen ruokaan ja ruuanlaittoon Terveysvaikutteiset eli ns. Funktionaaliset elintarvikkeet, joilla on kliinisin tutkimuksin osoitettu myönteisiä terveysvaikutuksia Aikakauslehtien Liitto Gallup Media EiKyllä

15 Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Etsii tietoa ja virikkeitä Alle 34 v.Yli 50 v. Ruokaohjeet ja reseptit8086 Elintarvikeuutuudet4339 Ruoan ravinto-opilliset 4759 ominaisuudet Ruoan valmistuksen 5755 niksit ja menetelmät Elintarvikkeiden hinnat6251 Elintarvikkeiden 3335 ostopaikat

16 Merkittävimmät tietolähteet Nettoluvut=media +mainokset TELEVISIO RADIO AIKAKAUSLEHDETSANOMALEHDET Ruokaohjeet ja reseptit, 91% Elintarvike- uutuudet, 80% Ravinto-op. om. ja terveellisyys, 68% Niksit ja menetelmät, 68% Elintarvikkei den hinnat, 73% Ostopaikat, 59% Ruokaohjeet ja reseptit, 53% Elintarvikeuu tuudet, 47% Ravinto-op. om. ja terveellisyys, 39% Niksit ja menetelmät, 50% Hinnat, 42% Ostopaikat, 36% Ravinto-op. omin. ja terveellisyys, 20% Aikakauslehtien Liitto Gallup Media

17 Merkittävimmät tietolähteet mediat, netto JUHLAPYHÄT JA PERHEJUHLAT VIERAIDEN VARALLE ARKIATERIAT VIIKONLOPPUATERIAT Aikakauslehdet, 71% Aikakauslehdet, 61% Aikakauslehdet, 54% Sanomalehdet, 47% Aikakauslehdet, 62% Televisio, 35% Esitteet, 40% Keittokirjat, 47% Keittokirjat, 36% Keittokirjat, 53% Aikakauslehtien Liitto Gallup Media

18 Aikakauslehtien Liitto Gallup Media Ruokaohjeiden ja reseptien kerääminen On tapana kerätä…

19 Kiitos mielenkiinnostanne Kiitos mielenkiinnostanne!


Lataa ppt "Ruoka Taustaa ruokailutapojen muutoksille Suomessa Perheiden määrä on lisääntynyt vuodesta 1970 yli 200 000:lla. Yhä harvempi kuuluu useamman henkilön."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google