Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
JulkaistuJoel Ketonen Muutettu yli 9 vuotta sitten
1
Vieraskielisten koulutusohjelmien kehittämispäivät ”Ulkomaalaisten opiskelijoiden integrointi ja työllistyminen”
2
•Suomen Innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin tulokset ja suositukset: Vähäinen kansainvälisyys on Suomen tutkimus- ja korkeakoulujärjestelmän heikkouksia. Suomen korkeakoulujen vetovoima lahjakkaiden opiskelijoiden ja huippututkijoiden opiskelu- ja työympäristönä on riittämätön.
3
•Suomessa on vähän ulkomaalaisia opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia sekä vähän ulkomaista tutkimus- ja kehitysrahoitusta. •Hallituksen ohjelmaan kuuluva korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia osoittaa, että vähäinen kansainvälisyys on tiedostettu keskeiseksi ongelmaksi.
4
•Vieraskieliset ohjelmat luovat edellytyksiä menestyksekkäälle kansainväliselle toiminnalle ” Suomeen saapuvien opiskelijoiden määrä on kasvanut tasaisemmin ja nopeammin kuin Suomesta lähtevien, 2000-luvun alusta lähes kaksinkertaiseksi. Suomesta on tullut houkutteleva vaihto-opiskelukohde. Syitä on monia. Korkeakoulut tarjoavat paljon englanninkielisiä opintokokonaisuuksia eri aloilla. Vaihto-opiskelun infrastruktuuri toimii, asiat hoituvat ja ulkomaisista opiskelijoista pidetään huolta.” • Vaihto-opiskelun suhteen tilanne on hyvä, mutta sitä suurempi haaste on ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden integrointi, niin korkeakoulu- kuin lähiyhteisöön
5
•Korkeakoulujen Kansainvälistymisstrategia 2009-2015: Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien määrää lisätään nykyisestä. Kansainvälinen opiskelijakunta ja henkilöstö ovat keskeinen tekijä suomalaisten korkeakouluyhteisöjen kotikansainvälistymisessä.
6
Tavoite 20152007 Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä korkeakouluissa 20 0007%11 3033,7 % Ulkomaisten opiskelijoiden osuus tutkijakouluissa opiskelevista 20 %15,8 % Ammattikorkeakoulujen opettaja- ja asiantuntijaliikkuvuus (pitkä- ja lyhytkestoinen) (s) 3 000 (l) 4 000 47% 62% 1 689 3 252 26,2 % 50,4 % Yliopistojen opettaja- ja tutkijaliikkuvuus (pitkä- ja lyhytkestoinen) (s) 3 000 (l) 4 000 29% 1 733 1 223 12,7% 9% Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja harjoittelijaliikkuvuus (pitkä- ja lyhytkestoinen) (s) 8 000 (l) 8 000 8% 4 418 7 178 3,7% 6,1% Yliopistojen opiskelija- ja harjoittelijaliikkuvuus(pitkä- ja lyhytkestoinen) (s) 8 000 (l) 8 000 6% 5 214 5275 3,8% (s) Saapuvat henkilöt (l) Lähtevät henkilöt Tavoitteet 2015
Samankaltaiset esitykset
© 2023 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.